Radio Suomi Tampere

YLE Tampere: Maria Syvälä kohtasi Namibian luovat lapset

  • 6 min
  • toistaiseksi

Namibiassa sijaitsevan Katuturan slummin lapset eivät näe kurjuutta ja puutetta, vaan sen, mitä kaikkea heillä on. Nokialainen Maria Syvälä oli yhdessä valokuvaajamiehensä kanssa syksyllä pitämässä slumminuorille kuvatyöpajaa. Henna Kujala haastattelee.

Lähetykset

  • pe 13.1.2012 9.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Suomessa on tutkittu varsin vähän, jos lainkaan, turvapaikanhakijalasten kokemaa yksinäisyyttä. Tamperelainen Outi Kauko tutki tuoreessa väitöskirjassaan Suomeen yksin tulleita turvapaikanhakijalapsia ja huomasi, että yksi tapa selvitä vanhempien, erityisesti äidin kaipuusta, on vaikeneminen. Äidin kaipuu korostui yllättävästi myös yksin maahan saapuneiden nuorten miesten keskuudessa.

    Kauko työskentelee Taysin lasten neuropsykiatrian sosiaalityöntekijänä. Hän huomasi turvapaikanhakijalasten haastatteluissaan, että näiden lasten syvää yksinäisyyttä voimistaa heidän jatkuva siirtelynsä Suomen sisällä. Toimittajana Anni Tolonen.

  • Allu Tuppuraisen kirjoittamassa ja esittämässä monologissa Hirmu jätkä pureudutaan komedian keinoin nuoren miehen heräävään seksuaalisuuteen, sekä siihen liittyvään pelkoon ja epävarmuuteen. Esitys saa ensi-iltansa Tampereen Komediateatterissa 5.1.2019. Millaisia stereotypioita aiheeseen liittyy ja miksi ne istuvat niin tiukassa? Entä joko rakastetun Röllin luoja väsyy peikosta puhumiseen? Toimittajana Laura Aimola.

  • Kukapa ei rakastaisi kunnon kummitustarinaa! Muusikko Pate Mustajärvi kohtasi kummituksen ollessaan eräänä syksynä 1990-luvun alkupuolella yksinään maalla. Mustajärvi touhusi tulta takkaan, kunnes hän yhtäkkiä silmäkulmastaan huomasi, että keinutuolissa istuu joku tai jokin. Mies pelästyi omien sanojensa mukaan ”aivan perseettömäksi”. Reissun myötä syntyi kappale Työtön kummitus. Mustajärvi lähtee maaliskuussa myös Teatterin kummitus –nimiselle kiertueelle, joka kattaa 15 eri teatteria.

    Mitä keinutuolissa oli ja mitä joulunaika merkitsee Popeda-ikonille? Toimittajana Maria Salovaara.

  • Kolmekymppiset tamperelaisnaapurukset Jani Salo ja Riku Kosminski haluavat löytää elämäänsä rakkautta. Tinder ei houkutellut, joten miehet päättivät koittaa onneaan kaupan ilmoitustaululla ja lähistön sähkötolpissa. Aaneloselle kirjattu lemmenkaipuu kuultiin, ja naiset ottivat kuin ottivatkin yhteyttä. Rehellinen retrokonsti herätti hyvää tuulta ja huolenpitoa myös naapureissa: tuulessa repsottavia papereita teippailivat kuntoon muutkin kuin ilmoituksen jättäjät. Anna Sirén tapasi kaverukset, jotka haluavat murtaa myytin siitä, etteivät miehet muka puhu parisuhdeasioista.

  • Lasten ja nuorten urheiluvalmennuksessa valmentaja on monen asian vartija. Hän vastaa yksilön tai joukkueen kehityksestä, mutta myös hyvinvoinnista harjoituksissa. Valmentajalla täytyy olla tarkat silmät ja herkät korvat, jotta mahdollisiin ongelmatilanteisiin voidaan puuttua ennalta. Mediassa on viime aikoina nostettu esiin tamperelaisen valmentajan Titta Heikkilän Minetit-voimistelujoukkueen harjoituksissa käyttämät kovat otteet.

    Maria Salovaaran seurassa aamulähetyksessä vierailivat Tampereen Pyrinnön cheerleading-jaoston lajikoordinaattori ja valmentaja Anna Sällylä, sekä 17-vuotias naisten edustuksen kisaaja Ama Abruquah.

    Meneekö valmentajalta saatu napakka palaute nuoren urheilijan ihon alle poskelleen menneen treenin jälkeen? Entä puidaanko palautteita ryhmän kesken pukuhuoneessa? Entä kuinka tärkeä osa kokonaisuutta ravintovalmennus on?

  • Isänpäivänä tamperelaiset rokkarit saavat oikaista rennosti ja seurata kerrankin itse katsomon puolelta, miten heidän oma tuotantonsa taipuu lavalle. Isiemme teokset -konsertissa esiintymispuolesta vastaavat muusikoiden kaikkein kalleimmat tuotokset: oma jälkikasvu. Anna Sirén tapasi treeneissä Mikko Alatalon pojat Eeron ja Aaron, Costello Hautamäen pojan Jimin, Pate Mustajärven tyttären Jennin ja Jussi Aaltosen pojan Valtterin.

  • Kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen nuori näyttelijä Ronja Alatalo istui lukionsa aulassa ja tuumi kavereiden kanssa, että elämässä täytyy olla muutakin kuin kirjoitusurakka. Tästä pohdinnosta sai alkunsa matka, jolta kotiutui paljon oppinut nuori nainen. Ronja Alatalo vieraili Anna Sirénin emännöimässä lauantailähetyksessä kertomassa, millaista oli arki tansanialaisessa päiväkodissa ja mitä vapaaehtoistyö kaukana kotoa 19-vuotiaalle suomalaiselle opettaa.

  • Viiden nuorukaisen elämä meni 90-luvulla hetkessä uusiksi kun heistä tehtiin poikabändi XL5. Neljä heistä nousee Nenäpäivänä 2018 lavalle parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Anna Sirén tapasi Pete Tolosen, Jake Jokivallin, Mica Ikosen ja Toni Uotilan, jotka muistelivat suosion hulluimpia vuosia ja analysoivat setämiehen esiintymisjännitystä.

  • On vuosi 2040 ja autioituneen Rutakon kylän kolmella viimeisellä asukkaalla on ongelma. Viimeisestä tarviketoimituksesta on vierähtänyt jo kolme viikkoa. Kahvi on loppu, ruoka yksitoikkoista eikä yhteyttä ulkomaailmaan saada. Ainut toivo saattaa olla kylän raitilta löytynyt webbikamera. Teatteri Siperian ja TTT:n uutuusesitys Kylä on absurdi komedia kuolevasta syrjäseudusta. Näyttelijät Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen kävivät Tampereen lauantailähetyksessä Anna Sirénin studiovieraina samalla kun Katri Tapola päivysti tyhjällä kylänraitilla Kylmäkoskella.

  • Tamperelaiset siperiankissasiskokset Mäntylän Lyydi ja Mäntylän Livvi, eli kotoisemmin Lyydi ja Lilja kisaavat kaikkien aikojen suurimmassa Suomessa järjestettävässä kissojen maailmannäyttelyssä kauneimman missen tittelistä. Omistajapariskunnalle Jarkko Niskalalle ja Pitta Innakselle näyttelyviikko on työntäyteinen ja pitää sisällään myös teräviä kynsiä kylpyhuoneessa. Jos kaikki menee nappiin, viikonlopun päätteeksi kotiin tullan paitsi palkintoruusukkeiden myös Lyydin uuden sulhasen yhteystietojen kanssa. Anna Sirén tapasi näyttelyyn valmistautujat.

  • Palkitun SuomiLOVEn viides kausi kuvattiin syyskuussa Tampereen Mediapoliksessa. Yksi uusista tekijöistä on tamperelainen laulaja Noora Louhimo, joka liittyy Osmo Ikosen ja Johanna Iivanaisen tiimiin. Louhimo on tuttu suurelle yleisölle myös Battle Beast-yhtyeen solistina. Toimittaja Laura Aimola jututti Louhimoa kuvausten alkuvaiheessa.

  • Musiikkiohjelma SuomiLOVEn tekijäkaarti on osittain uudistunut. Jenni Pääskysaaren juontajaparina nähdään muusikko Mikko Kuustonen. Kuustonen seuraa tehtävässä Mikko Leppilampea. Kuvaukset toteutetaan myös ensimmäistä kertaa Tampereella. Toimittaja Laura Aimola tapasi juontajat Mediapoliksen studiolla.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Tampereen teatterin tulevan syksyn suurmusikaalin Notre Damen kellonsoittajan kulissit nousevat parhaillaan Hatanpäällä. Kirkontorninpalasten ja patsaiden keskellä tieto historiallisen katedraalin tuhoisasta palosta Pariisissa kosketti aivan erityisesti, sanoo musikaalin lavastuksen suunnitteleva Marjatta Kuivasto. Anna Sirén vieraili kulissien keskellä juttelemassa paitsi historiallisesta tulipalosta myös suurtuotannon lavastamisen haasteista.

  • Ennen sanottiin keinosiementäjä, nykyään puhutaan seminologista. Kansan suussa elää montakin lempinimeä, painokelpoisimmasta päästä on kravattisonni. Entinen maitotilan emäntä Triinu Valkila on yksi Pirkanmaata kiertävistä siementäjistä. Anna Sirén pääsi seuraamaan naisen visiittiä Jaskaran tilalla Hämeenkyrön Jumesniemessä.

  • Pirkanmaan Pelastuslaitos harjoitteli purkuun menevässä kerrostalossa Virtain Nallelassa viikonloppuna. Huoneistopalon sammutusharjoitusten lisäksi ohjelmaan kuului savusukellusta kellaritiloihin, asuntoon murtautumista sekä toimintaa nostolavayksikön kanssa.

    Harjoitukseen osallistui kaikkiaan noin 50 Pirkanmaan pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntalaisten henkilöstöä. Toimittaja Katri Tapola lähti katsomaan, miten harjoitus sujui käytännössä.

  • Minna Tihinen on kielten rakastaja, jonka uusin ihastus on viittomakieli. Nainen jätti työnsä Nokian renkailla, perusti islanninhevostallin Ylöjärvelle ja kehittää nyt kuurosokeille ratsastajille haptiiseja, eli koskettamalla viitottuja merkkejä. Yksi hänen ratsastusoppilaistaan on 30-vuotias tamperelainen Aarne Pirkola, joka auttaa haptiisien testaamisessa ja kehittämisessä. Katri Tapola kävi Ylöjärvellä tapaamassa Minna Tihistä ja seurasi Aarne Pirkolan ratsastustuntia.

  • Tieliikennemuseo Mobilian uutuusnäyttely Leveillä lahkeilla kyyditsee kävijänsä 40 vuoden taakse. 70-luvulla auto oli iloisen värinen, mutta monesti vaarallinen. Turvavyön välttelemiseksi riitti kikkoja, ja lasten seisoessa takapenkillä edessä istuvat polttivat rauhassa tupakan toisensa perään. Valtion autot tulivat idästä, ja lomareissut suuntautuivat rattikyydillä pohjoiseen. Amanuenssi Kirsti Lehtomäki kierteli autojen seassa Anna Sirénin oppaana.

  • Stand up -koomikko Sami Hedberg kiertää työkseen ympäri Suomen kertomassa vitsejä. 15 vuotta lavoilla on ollut nousujohteista aikaa, mutta aika ajoin kohdalle osuvat hudit pitävät asenteen nöyränä. Katri Tapola tapasi Tampereelle festivaalikeikoille saapuneen miehen.

  • Hämeenkyröläisen Armi Hollon niskavillat nousevat yhä pystyyn kun hän muistelee, miltä tuntui tuijottaa sutta silmiin alle kilometrin päässä kotipihasta. Yksinäisestä urossudesta tehtiin useampia havaintoja, ja Hollon teini-ikäinen tytärkin törmäsi siihen vielä saman päivän aikana hevoshaan lähettyvillä. Hämeenkyrön-Viljakkalan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Harri Isomuotia toivoo, että suurpetohavainnoista tehtäisiin aina virallinen ilmoitus, jotta eläinten liikkeitä saadaan seurattua. Anna Sirén haastatteli Armi Holloa ja Harri Isomuotiaa samaisessa mutkassa, jossa hukka aiemmin helmikuussa yllätti kulkijat.

  • Vesilahden seurakunnan talvirippileiri pidetään jo seitsemännen kerran Sappeen hiihtokeskuksessa. Tällä kertaa toiminnallisella leirillä on mukana 21 nuorta. Päivi Solja kävi Pälkäneellä jututtamassa riparilaisia ja seurakunnan väkeä.

  • Kramppaako miimikon kroppa esityksen jälkeen ja miten yleisö reagoi kun härskeistä pornomiimeistäänkin tuttu taiteilija lähtee lavalta katsomoon etsimään "vapaaehtoisia"? Miimikko-näyttelijä Marc Gassot vierailee Tampereella esityksensä LION - The Weird and Magical Abracadabra Circus Show kanssa. Moni hyvä idea käsikirjoituksesta syntyi hotellihuoneessa myyräkuumeen jälkeen. Marc Gassot piipahti Anna Sirénin emännöimässä lauantaistudiossa.

  • Viime viikonlopun yleisurheilun SM-hallikisat Kuopiossa olivat täynnä draamaa, kun kultamitali vietiin Tampereen Pyrinnön Reetta Hurskeen nenän edestä lopulta tuhannesosan erolla kilpakumppani Nooralotta Neziriin naisten 60 metrin aidoissa. Hurske julistettiin voittajaksi ensin, mutta hetkeä myöhemmin SM-kullan saaja vaihdettiin ja Neziri julistettiin voittajaksi. Kummankin aika oli 7,97.

    23-vuotias Hurske jäi myös taannoin ilman Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää apurahaa. Pika-aituri vieraili Radio Suomi Tampereen aamulähetyksessä, missä häntä jututtivat Maria Salovaara ja Mari Vesanummi.

  • Isovanhempi voi olla lapsen elämässä iso tuki ja turva. Miten suhtautua, kun tuttu aikuinen muuttuu yhtäkkiä oudoksi, unohtelee asioita tai kutsuu lasta vaikka väärällä nimellä?

    Sosiaaliohjaaja Elina Westergrén-Erkkilä on tehnyt 20 vuotta töitä muistisairaiden kanssa. Hänen kokemuksensa mukaan sävy, jolla muistisairauksista uutisoidaan, on paikoin synkkää. Vanhemmat ovat kysyneet häneltä, pelkääkö lapsi isovanhempaa tai kannattaako mummua edes enää mennä lapsen kanssa katsomaan? Usein kyse on kuitenkin enemmän aikuisen kuin lapsen peloista ja ennakkoluuloista.

    Tilanteita helpottaakseen Westergrén-Erkkilä kirjoitti oppaan Pupukin muistipulmat - Miten kerron lapselle isovanhemman muistisairaudesta? Opas julkaistiin viime joulukuussa. Radio Suomi Tampereen iltapäivässä Westergrén-Erkkilää jututti Juha Kokkala.

    Kuva: Marko Melto / Yle

  • Tamperelainen Tiina Koskinen oppi lukemaan 4-vuotiaana, eikä into ole sen jälkeen laimentunut. Nainen lukee kaiken liikenevän aikansa, eikä kirja päivässä -tahti ole hänelle vieras. Kirjastossa on vetämässä puolensataa varausta yhtä aikaa, ja Koskisen erityistaitoihin kuuluu esimerkiksi lukeminen kävellessä ilman että törmää mihinkään. Kirjaharrastaja kävi Juha Kokkalan vieraana Tampereen iltapäivälähetyksessä.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä