Radioteatteri

Operaatio Finlandia

  • 49 min
  • ei kuunneltavissa

Operaatio Finlandia ei ole kuunneltavissa tekijänoikeudellisista syistä.

Arto Paasilinnan samannimiseen esikoisromaaniin vuodelta 1972 pohjautuva radiodraama. Se kertoo Ruotsin ja Suomen kesäsodasta vuonna 1977. Ruotsi on saanut oikeistohallituksen, joka lietsoo vihaa suomalaisia kohtaan. Se haluaa Ahvenanmaan. Selkkaus kehittyy laajamittaiseksi sodaksi. Ruotsi nousee maihin Turussa ja Vaasassa. Suomalaiset joukot etenevät Pohjois-Ruotsissa. Huhutaan, että Ruotsi aikoo ratkaista sodan ydinpommilla. Paasilinnan romaani on fantasia suurpolitiikkaa, kansallisuusajattelua ja sotaa, ei tuiki totisesti mutta ei ihan leikinpäitenkään kirjoitettu.

Dramatisoinut ja ohjannut Jussi Niilekselä.
Äänisuunnittelu: Annu Ijäs ja Jaakko Pimperi TAMK.

Henkilöt:
Panelistit:
Risto Heikkinen, puheenjohtaja - Vesa Kietäväinen.
Carl Stålhandske, ruotsalainen asiantuntija - Marko Keskitalo.
Pekka Keihäs, suomalainen asiantuntija - Janne Kallioniemi
Puhelimessa:
Juhani Mäkelä - Auvo Vihro.
Kalle Holmberg, itsenään.
Kai Linnilä, itsenään.
Turkulainen nainen - Laura Jurkka.
Irene Leinonen - Eriikka Magnusson.
Olavi Mattila - Jope Ruonansuu.
Arto Paasilinna - Auvo Vihro.
Muita:
Johannes Virolainen - Jope Ruonansuu.
K. O. Leinonen - Raimo Mikkola.
Pirkko Mannola, itsenään.
Inge Franzen - Miina Maasola.
Jutta Zilliacus - Laura Jurkka.
Karl Svennenberg - Antti Mikkola.
Lukija - Ola Tuominen.

Ensilähetys: 2012.

Lähetykset

  • su 8.4.2012 14.56 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Onko köyhällä oikeutta unelmiin? Entä kahvilakäyntiin tai elokuvalippuun lapselle?
    Miten taistella jatkuvan puutteen keskellä omanarvontunnon puolesta, sukupolvelta toiselle periytyvää toivottomuutta vastaan?

    Kirjailija Mathias Rosenlundin omiin kokemuksiin perustuva, vahva romaani Vaskivuorentie 20 herätti ilmestyessään vuonna 2013 kiihkeää keskustelua köyhyydestä Suomessa. Romaaniin pohjautuva kuunnelma tuo lähelle erään nuoren perheen kamppailun mahdottomia olosuhteita vastaan. Dokumentaarisuuden keinoja hyödyntävä tarina sijoittuu Vantaan Myyrmäkee

    Dramatisointi Valto Kuuluvainen
    Ohjaus Maija Ruuskanen
    Äänisuunnittelu Tiina Luoma
    Tuotantokoordinaattori Laura Jaakkola

    Henkilöt:
    Mathias: Toni Kamula, C: Rosanna Kemppi, poika: Veikko Järvi, tyttö: Silva Niemi,
    alkoholistimies: Tuomas Uusitalo, alkoholistinainen: Tiia Honkanen, naapuri: Naimo Mahmud, kustannustoimittaja: Juhani Rajalin, äiti: Pia Runnakko, sairaanhoitaja: Erja Manto,
    torimyyjä; Arttu Kurttila, Rahim/ mies Fittjassa: Sherwan Haji, nettisivu: Tiina-Rakel Liekki,
    infotaulu: Jessica Eden.
    Tuotanto: Erja Manto, Radioteatteri.
    Uusinta vuodelta 2017

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä