Yle Uutiset selkosuomeksi

Keskiviikko 11.4.2012 klo 21

  • 4 min
  • ei kuunneltavissa

Indonesian rannikolla on ollut voimakkaita maanjäristyksiä. Matkapuhelinyhtiö Nokia on antanut tulosvaroituksen. Lentoyhtiö Finnair siirtää koneidensa moottorihuollon sveitsiläiselle yritykselle. Vähemmistövaltuutettu ihmettelee poliisin tapaa kysyä henkilötietoja ulkomaalaisilta.

Lähetykset

  • ke 11.4.2012 22.25 • Yle Mondo

Jaksot

  • Kiinassa on alkanut kommunistisen puolueen kokous. Kolme ihmistä on saanut syytteen terrorismirikoksen valmistelusta. Oulun poliisi on löytänyt rikollisilta suuren määrän huumausaineita. Uudenlaisia unilääkkeitä testataan. Kaikki ihmiset ovat samaa rotua.

  • Poliisikouluun on liian vähän hyviä hakijoita. Evankelis-luterilainen kirkko sai selkosuomi -palkinnon. Aurinko värjäytyi punaiseksi. Nyt on asunnottomien yö. Prinssi William Suomeen.

  • Ophelia-myrsky tekee vahinkoa Euroopassa. Suomen teollisuus tarvitsee lisää työntekijöitä, joilla on hyvä koulutus. Helsingin Kätilöpisto suljetaan tällä viikolla. Ihminen voi saada lisää aisteja uudenlaisen tekniikan avulla.

  • Laiton työnteko on lisääntynyt Suomessa. Isis-taistelijoiden pakeneminen Raqqan kaupungista on päättynyt. Elokuva Yösyöttö on voittanut palkinnon filmifestivaalilla New Yorkissa. Alkavalla syyslomaviikolla sataa enemmän kuin paistaa.

  • Tutkija Toni Alaranta sanoo, että Suomen pitää miettiä, kannattaako Turkin pyrkimyksiä EU:n jäseneksi enää tukea. Valtakunnansyyttäjä on huolissaan rasistisesta vihapuheesta. Yli 600 kaupungissa eri puolilla maailmaa on kävelty ihmiskauppaa vastaan. Pohjois-Kalifornian maastopalot ovat vaatineet 36 kuolonuhria. Sienisato ei ole hyvä sateista huolimatta.

  • Monia Kittilän kunnan päättäjiä syytetään rikoksista. Poliisi alkaa ehkä tutkia, ovatko tupakkafirmat tappaneet ihmisiä kevytsavukkeilla. Dokumenttielokuva Tokasikajuttu tulee elokuvateattereihin. "Suomalainen juttu" on tällä kertaa kouluruoka.

  • Ylen kyselyssä Sauli Niinistö on presidenttikisan ylivoimainen suosikki. Ulkoministeriö kutsuu Turkin suurlähettilään keskusteluun suomalaistoimittajan tuomion takia. Turun joukkopuukotuksesta epäilty määrättiin mielentilatutkimukseen. Suomalaiset muistavat koulussa luetuista kirjoista parhaiten Tuntemattoman sotilaan. Barcelonan Suomi-koulu lähettää terveisiä.

  • Etelä-Suomen tulvat jatkuvat. Espanja vaatii Katalonialta selvitystä itsenäisyysjulistuksesta. YK: Myanmar estää rohingya-väestön paluun. Tytöt nousivat tänään johtajiksi ympäri maailmaa. Niklas Herlin on kuollut.

  • Vankiloihin on salakuljetettu huumeita kauko-ohjattavilla koptereilla. Kevitsan kaivoksesta pääsee metalleja pohjaveteen. Eeva Kilpi on saanut arvokkaan kirjallisuuspalkinnon. Pohjois-Lappiin voi sataa ensilumi.

  • Suomen presidenttipari saa lapsen. Sote-uudistus menee eteenpäin. Suomessa kehitetään aaltovoimaa. Tiistaina vietetään Aleksis Kiven päivää.

  • Yläraajakivut ovat yleistyneet älylaitteiden runsaan käytön takia. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä väheni. Ilmavoimat aloittaa ison sotaharjoituksen. Suomessa on jo tuhansia villisikoja.

  • Rotavirusrokote on tehonnut hyvin. Isoja alkoholilasteja jää tullin haaviin vähemmän kuin ennen. Ahvenanmaalle muutti viime vuonna paljon ihmisiä. Lähipäivien sää on sateista.

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä