Metsäradio.

Olli Lehto muistelee uittovuosiaan

  • 9 min
  • toistaiseksi

Olli Lehto Kangasalta vietti nuoruutensa yhdeksän kesää uitoilla Längelmäveden latvavesiltä alajuoksulle. Millaisena hän koki nuo ajat ja mitä on jäänyt mieleen? Risto Salovaara kävi jututtamassa Olli Lehtoa.

Lähetykset

  • ke 30.5.2012 23.37 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Meillä Suomessa on laajat jokamiehenoikeudet, joita juhlitaan nyt Ylen Mennään metsään-kampanjassa. Jokamiehenoikeuksien ansiosta kuka tahansa saa mennä metsään ja metsissämme saa myös sienestää. Syksyiset sieninäyttelyt on kätevä tapa oppia uusia sieniä. Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa oli Luomuksen sieninäyttely, siellä päivysti mm. suojelusuunnittelija, sienitutkija Tea von Bonsdorff Helsingin yliopistosta. Hänet tapasi toimittaja Pirjo Koskinen. Tea von Bonsdorff vastaili Sami Tallbergin ja Lauri Isolan kysymyksiin. Kuva: Pirjo Koskinen / Yle

  • Peltsin kova vuosi on päättyy sunnuntaina ja siitä on vielä jäljellä Juhan erikoinen. Se sisältää Mikko Peltolalle hieman oudompia lajeja, kuten kalliokiipeilyä ja luolissa ryömimistä. Toki nämä on höystetty perinteisillä kestävyyslajeilla juoksulla, rullahiihdolla ja melonnalla. Minkälaiset tunnelmat ja kokemukset Mikko Peltsi Peltolalla on juuri nyt? Sitä selvitteli Asko Hauta-aho. Kuva: Yle

  • Nokialla asuva Joni Pelttari on nimekkään metsäkonesuvun nuorin. Jo isoisä Juhani perusti vuosikymmeniä sitten metsäkonealan yrityksen, johon Jonin isä sittemmin sitoutui. Joni osoitti jo vaippaikäisenä sellaista kiinnostusta metsäkoneita kohtaan, että isä otti poikansa harvesterin hyttiin pitkiksi työpäiviksi heti, kun Joni vähänkin alkoi pysyä kuivana. Niinpä Joni Pelttarista onkin kasvanut sen verran nimekäs motokuski, että alan yritykset suorastaan kilpailevat hänen työpanoksestaan. Metsäradion reportteri piipahti Pirkanmaalla tapaamassa Joni Pelttaria, joka sentään malttoi laskeuta työkoneestaan haastateltavaksi vaikka leimikon karsinta olikin pahasti kesken. Toimittaja & kuva: Olli Ihamäki / Yle

  • Ylen Mennään metsään-kampanja huipentuu nyt syksyllä. Siihen liittyvässä Metsän viisi vihreää veljestä-sarjassa esitellään rakkaimmat puumme. Puiden luonteet on kiteyttänyt upeista luontokuvauksista tuttu kirjailija Anni Kytömäki. Kuuntele miten kuusen helmassa on maja jokaiselle, ja miksi kuusi on muodollinen. Tekstit tulkitsee luontotoimittaja Minna Pyykkö. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

  • Metsäradiossa tavattiin eläkkeellä oleva rajamies Seppo Vähätalo. Hän asuu Kuusamossa ja on jo vuosikymmeniä ollut innokas metsämies. Vanhaa mustavalkoista valokuvaa tutkii hänen kanssaan Juha Laaksonen. Kuva: Seppo Vähätalon kotialbumi

  • Kun sata kottaraista ja kahdeksansataa kurkea panee maate, lähtee lintujen kurkusta melua kerrakseen. Pertti Koskimies seurasi kurkien ja kottaraisten maatepanoa ja sorsien ja luhtakanojen iltatouhuja Parikkalan Siikalahdella. Eikä äänetön ollut oma yöpuulle käyntikään Siikalahden rantamäelle. Koskimiesten korsteenissa on koko kesän asunut kymmenien herhiläisten yhdyskunta, josta lähtee yötä päivää melkein helikopteria muistutava pörinä. Kaakonkulman illassa syyskuun alkupuolella soivat niin kesän kuin syksynkin äänet suloisena sekamelskana. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

  • Kulunut kesä on ollut erinomaista hakkuuaikaa. Pohjat ovat pysyneet kovina, kun sateita on saatu niukasti. Silti pehmeimmillä mailla tarvitaan hakkuukoneeseen leveämmät telat, jopa metriset ja vielä lisäksi huolellista ajourien pohjustusta, jotta vaurioita leimikkoon ei tulisi. Metsäasiantuntija on tässä puuhassa avainasemassa, vaikka lopullisen jäljen jättääkin hakkuukoneen ja ajokoneen kuljettaja.
    Metsäradion reportteri Olli Ihamäki otti ja piipahti Pohjois-Pohjanmaalla Iissä ja tapasi siellä MetsäGroupin palveluksessa pitkän päivätyön tehneen metsäasiantuntija Pekka Saarion.
    Hänelle vaihtuvat olosuhteet ja kehittyvä tekniikka eivät selvästikään aiheuta pienimpiäkään ongelmia. Kuva: Olli Ihamäki / Yle

  • Ylen Mennään metsään-kampanja huipentuu nyt syksyllä. Siihen liittyvässä Metsän viisi vihreää veljestä-sarjassa esitellään rakkaimmat puumme. Puiden luonteet on kiteyttänyt upeista luontokuvauksista tuttu kirjailija Anni Kytömäki. Kuuntele miten haapa huomaa tuulen ensimmäisenä ja miksi se on metsän majatalo. Tekstit tulkitsee luontotoimittaja Minna Pyykkö. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

  • Mennään metsään -kampanja kuuluu ja näkyy Yleisradiossa tämän syksyn ajan. Me olemme metsäkansaa, ja metsä on lukemattomien tarinoiden lähde. Onnellisia ne, jotka saavat kulkea metsissä ihan jo työnsä puolesta!
    Moni heistä pitää jostain puusta ihan erityisesti. Metsäradiossa kuultiin suomalaisen myyrätutkimuksen grand old manin, tutkimusprofessori Heikki Henttosen lempipuusta. Toimittaja: Anna-Kaisa Brenner / Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Klipit

  • Metsäradion nykyinen tunnussävel on ollut käytössä vuodesta 2003 asti.

  • Beagle-uros "Ukko" lähti syyskuussa isäntänsä kanssa jänisjahtiin Tuupovaaran Öllölässä samaan tapaan kuin useasti aikaisemminkin. Jotain poikkeavaa kuitenkin tapahtui, koska Ukon metsästysreissu venähti viiden vuorokauden mittaiseksi. Koiran isäntä Onni Räty oli jo lähes varma, että koira ei palaa takaisin. Kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti. Metsästyskoiran katoaminen syksyisin on hyvin tavallista. Metsäradiossa käsitellään tätä asiaa maanantaina 23.9.2013.

  • Oulangan kanjonissa avautuu retkeilijälle upea rotkomaisema. Opastetut polut kulkevat kanjonin yläpuolella ja sieltä avautuu näkymä Oulankajoen alkulähteille. Haastateltavana luontovalvoja Arto Hänninen, toimittajana Asko Hauta-aho.

  • Imatralaisen puunveistäjän Martti Hietasen puuateljeen hyllyillä on runsaasti puu-ukkoja ja monia muita taideteoksia. Martti Hietanen on veistänyt puuteoksiaan jo vuosikymmenten ajan ja jopa presidentti Urho Kekkonen sai videolla esiteltävän teoksen maakuntamatkallaan. Veistoksia on jaettu myös tunnustuksina ja kilpailujen palkintoina, joten monen hyllyltä saattaa löytyä Martin tekemiä töitä.
    Kokeneen veistäjän tapasi Imatralla Asko Hauta-aho.

  • Metsäradion saunailta tuli suorana lähetyksenä Asikkalan Iso-Äiniöltä. Teppo Hurmeen savusaunan lämmityspuuhissa ovat myös Pekka Laaksonen Suomen saunaseurasta ja toimittaja Asko Hauta-aho. Radio Suomen studiossa studiossa on juontaja Päivi Nieminen.

  • Nastolalainen Erkki Salonen on keräillyt pahkoja jo vuosikymmenien ajan ja näitä upeita luomuksia löytyy häneltä melkoinen määrä. Viimeisin löytö on koivunpahkajuurakko, joka hyvin vaikuttava näky lähietäisyydeltä tarkasteltuna. Videolla Erkki Salonen kertoo uusimmasta luonnon taideteoksesta.

  • Nastolalainen Erkki Salonen löysi peräti 1000 kilon koivupahkan ja näihin luonnonoikkuihin ei usein törmää. Pahkan puhdistaminen ja esillepano vei runsaasti aikaa, mutta lopputulos on katsomisen arvoinen.

  • Metsäradiossa tavataan puunveistäjä Onni Räty, jonka työpajassa Nastolassa löytyy runsaasti puusta tehtyjä tauluja. Nykyään eläkkeellä oleva Räty on päivittäin harrastuksensa parissa ja tauluille syntyvät aiheet on otettu vuosikymmenien takaa metsureiden töistä ja myös eräkulttuurista. Sopivaa puuainesta Onni Räty sai mm. Kärkölästä, kun paikallisen kirkon vanhat penkit saivat väistyä uusien tieltä.

  • Savusaunan lämmitys on tarkkaa puuhaa, koska se vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Lämmitys kestää aina useita tunteja, koska lämmityksen jälkeen savu poistetaan saunasta perusteellisella tuuletuksella. Lämmityksen aikana savu tulee kiuaskivien läpi saunatilaan ja osa siitä pääsee ulos tuuletusluukuista ja raollaan olevasta ovesta. Savun tuoksu on upea saunan lähistöllä jo lämmitysvaiheessa ja saunan seinärakenteet ovat nokiset. Löyly lankeaa savusaunassa tasaisesti ja äkkinäistä kuumaa vaihetta ei tule. Savusauna säilyy saunomiskunnossa jopa seuraavaan aamuun asti. Videolla Lasse Vihonen lämmittää savusaunaa Niiniveden rannalla Rautalammin kunnassa.

  • Asikkalalainen Erkki Pekkarinen pitää puiden pilkkomista hyvänä ajanvietteenä ja tuloksena liiteriin syntyy erinomaista polttopuuta. Hän on muun muassa rakentanut sahaamista varten kehikon, jonka avulla puista saa samanmittaisia. Mikäli nivelet eivät taivu raskaaseen työhön niin aina voi etsiä erilaisia työskentelytapoja. Erkki Pekkarisen luona Asikkalan Vesivehmaalla vieraillaan myös Metsäradion lähetyksessä 28.3.2011. Toimittajana Asko Hauta-aho.

  • Suomessa ei ole enää pitkään aikaan valmistettu tulitikkuja, mutta siitä liiketoiminnasta jäi jotakin hampaan koloon. Nimittäin piskuinen hammastikkutehdas Kesmex OY Vaajakoskelle, Jyväskylän lähelle.
    Muitapa hammastikun valmistajia Suomessa ei sitten olekaan. Matti Laitinen tapasi toimitusjohtaja Juha Nurmisen ja kyseli miten hammastikku syntyy.

  • Jos Suomi onkin kauan elänyt suurelta osin metsästä niin maamme metsäteollisuuden ja metsätalouden tulevaisuutta on maalailtu julkisuudessa viime aikoinakin synkin värein.
    Onko toivottomuuteen syytä? Mitä mieltä asiasta on puuntuottaja ja professori Matti Kärkkäinen. Toimittajana oli Maija Elonheimo.
    Kuva: Metsäkustannus / Laura Vesa

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä