Ajantasan vallattomasti valtiopäivillä

Vallottasti valtiopäivillä

  • 19 min
  • toistaiseksi

Vallattomasti valtiopäivillä -osiossa keskustelevat kansanedustajat Anne Kalmari (kesk), Johanna Ojala-Niemelä (sd) ja Lenita Toivakka (kok). Niko Antin johtaa puhetta. Aiheina ovat valtiopäivien avajaispuheet, ääriliikkeet ja väkivalta sekä palkkioiden kohtuullisuus.

Lähetykset

  • ke 6.2.2013 15.05 • Yle Areena

Jaksot

  • Kevään viimeisen Vallattomasti valtiopäivillä -osuuden aihe ei varmaankaan jätä ketään kylmäksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus - sote - on ollut jälleen otsikoissa. Aihetta puidaan hallitus-oppositio-akselilla neljän edustajan voimin.

  • Valtiovarainministeriö on tuplannut arvionsa tämän vuoden talouskasvusta 2,4 prosenttiin. Jo kertaalleen kuopattu alkoholilaki etenee sittenkin aiemmin esitetyssä muodossa. Mutta minkä vahvuisia juomia ruokakaupassa saa lopulta myydä, kun kansanedustajat saavat äänestää siitä omatuntonsa mukaan? Entä mitä tiedetään sotesta, kestääkö se perustuslakivaliokunnan arvioinnin? Elina Päivisen vieraina eduskunnan kuppilassa ovat kansanedustajat Tiina Elovaara Uudesta vaihtoehdosta, Anna-Maj Henriksson RKP:stä ja Timo Heinonen Kokoomuksesta.

  • Perussuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä on haljennut ja nyt mietitään, mitä siitä seuraa. Mikä on puolueesta eronneen Uuden vaihtoehdon asema hallituksessa? Mikä muuttuu eduskunnassa? Toimittaja Iida Ylisen haastatateltavina ovat eduskunnan kuppilassa kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila Keskustasta, Johanna Karimäki Vihreistä ja Ari Jalonen eilen perustetusta Uudesta vaihtoehdosta.

  • Lontoossa lauantaina 3.6.2017 tehdyn terrori-iskun jälkimaininkeja on seurattu viikolla uutisissa tiuhaan. Terrorismi puhuttaa myös eduskunnassa. Eduskunnan kuppilassa ovat toimittaja Mira Stenströmin vieraana kansanedustajat Kari Tolvanen Kokoomuksesta, Matti Semi Vasemmistoliitosta ja Sari Essayah Kristillisdemokraateista.

  • Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat vääntäneet väsymiseen asti alkoholilain uudistuksesta, mutta eihän siitä tulosta tullut. Miten limuviinoista tuli hallituspuolueille hankala vastus, vaikka isompia asioitakin pitäisi käsitellä - vaikkapa sotea? Pääministeri Juha Sipilä on antanut ilmoituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä EU-toimintaympäristön muutoksista. Sipilän mukaan epävarmuus on lisääntynyt. Elina Päivisen vetämässä keskustelussa ovat mukana kansanedustajat Aila Paloniemi Keskustasta, Mika Kari SDP:stä ja Tom Packalen Perussuomalaisista.

  • Vallattomasti valtiopäivillä puhuttavat ainakin Yle, josta on vastikään tehty selvitys ja julkistettu kirja. Myös presidentti Mauno Koivistoa muistellaan. Mira Stenströmin johdolla keskustelemassa keskustan Hanna Kosonen, kokoomuksen Eero Lehti ja sdp:n Timo Harakka.

  • Hallintarekisteri ja soten valinnanvapaus ovat puheenaiheina niin salissa kuin Vallattomasti valtiopäivillä. Kansanedustajat Harri Jaskari (kok.) ja Veera Ruoho (ps.) ovat Iida Ylisen vieraina. Hallintarekisterissä on vielä kaksi mahdollista mallia, sanoo Jaskari. Järjestelmä on isoille pankeille mahdollisuus tehdä rahaa, arvioi Ruoho.

  • Toimittaja Elina Päivinen johdattaa kansanedustajat keskusteluun muun muassa hallintarekisteristä, perhevapaauudistuksesta ja uusista ministereistä. Mukana ovat edustajat Antti Kurvinen keskustasta, Outi Mäkelä kokoomuksesta ja Pia Viitanen Sdp:stä.

  • Vallattomasti valtiopäivillä rytmittää Ajantasan lähetyksen loppupuolta. Eduskunnassa on paikalla toimittaja Mira Stenström vieraineen!
    Tällä kertaa pohditaan työllisyyden kohentamista hallituksen puoliväliriihen jälkilämmöissä

  • Eduskunnassa keskusteluttaa tiedustelulait. Mitä on tulossa, mikä mietityttää? Vieraina kansanedustajat Antti Häkkänen kokoomuksesta, Jani Mäkelä perussuomalaisista ja Päivi Räsänen kristillisdemokraateista. Toimittajana on Iida Ylinen.

  • Eduskunta keskustelee puolustusselonteosta ja teemaan tartutaan myös vallattomasti valtiopäivillä. Naisten päivän innoittamana eduskunnan kuppilassa puhutaan myös naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Mira Stenströmin vieraan ovat kansanedustajat Lea Mäkipää Perussuomalaisista, Marisanna Jarva Keskustasta ja Touko Aalto Vihreistä.

  • Työmarkkinailmapiiri on mielenkiintoisessa tilanteessa. Kilpailukykysopimus on vielä voimassa mutta ensi syksystä povataan jo nyt työmarkkinailmastollisesti epävakaata. Viime viikolla julkistettiin EVAn analyysi, jossa kaivattiin lähes 80.000 työelämän ulkopuolella pysyvästi olevaa, parhaassa työiässä olevaa miestä. Miten heidät löydettäisiin. mm näistä aiheista Eduskunnan kuppilan pöydästä nyt politiikan toimittaja Jari Niemelä ja kansanedustajat Tarja Filatov, SDP, Harri Jaskari, Kok. ja Jari Myllykoski Vas.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä