Kalle Haatanen

Lahjakkuus, luovuus ja kuri

  • 54 min
  • toistaiseksi

Lahjakkuutta on monenlaista, mutta monia ovat myös tavat, joilla sitä tukahduttaa, kertoo tietokirjailija Janne Viljamaa. Lahjakkuuteen tarvitaan tiettyä perimää, mutta ennen kaikkea kyse on työstä, työstä ja vielä vaan työstä. Lahjakkuuden vaalimiseen tarvitaan niin vanhempien, koulun kuin työelämänkin panosta, etenkin koska useat lahjakkaat ihmiset saattavat olla hyvinkin särmikkäitä tai sitten sisäänpäin kääntyneitä tyyppejä.

Lähetykset

  • to 13.6.2013 10.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Itsenäisyyden ajan alku oli Suomessa monella tapaa ristiriitaista aikaa. Toisaalta aikaa leimasi voimakas sisäänpäin kääntynyt kansallismielisyys mutta toisaalta oli myös tarve luoda uusia kansainvälisiä suhteita ja avata yhteyksiä muuhun Eurooppaan. Molempia aatesuuntia yhdisti ajatus, että Suomi voi nousta tasavertaiseksi kansaksi kansakuntien joukkoon vain kulttuurin avulla.

    1920-luvulla Suomi koki myös voimakkaan taloudellisen nousukauden, koska metsäteollisuuden tuotteet kävivät hyvin kaupaksi. Elintason nousu vahvisti myös kulttuurielämää. Kirjallisuudessa astui esille modernistien sukupolvi ja uudet aikakauslehdet avarsivat suomalsiten maailmankuvaa.

    Itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmenten kulttuuri-ilmapiiriä tutkinut tietokirjailija Pekka Valtonen näkee sotien välisen ajan kulttuuririntamissa yhtäläisyyksiä nykyajan kanssa.
    1900-luvun alussa kansallismieliset olivat sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri voi olla vahva vain jos se puhtaana ulkomaisista vaikutteista. Sen sijaan kosmopoliittien mielestä kansainväliset kontaktit rikastaisivat kulttuuriamme. Samanlaisilla argumenteilla käydään kulttuurikeskustelua vielä tänäkin päivänä.

  • 1800-luvun jälkipuolella moni asia Suomessa muuttui . Nälkävuodet 1860-luvulla johtivat moniin uudistuksiin ja vuosisadan lopulla kehitys kiihtyi monella alalla.
    Suomi oli pitkään jakaantuneena kahteen erilaiseen kulttuuriin joiden raja noudatteli väljästi Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Raja oli muun muassa leipäkulttuureissa. Lännessä syötiin kuivaa leipää ja idässä syötiin pehmeää leipää.
    1800-luvun säätyläiset pitivät suomalaista rahvasta usein takapajuisena ja ennakkoluuloisena. Esimerkiksi savupirteistä ja kaskiviljelystä luovuttiin varsin myöhään. Suomalaisten elinolosuhteita tutkinut filosofian tohtori Ulla Koskinen ymmärtää entisten sukupolvien muutosvastarintaa. Kovassa ilmastossa ja köyhissä oloissa uusien tapojen ja viljelymenetelmien omaksuminen oli aina suuri riski, joka saattoi johtaa katastrofiin.
    Tavallisen elinolosuhteet ennen 1800-luvun lopun teollistumista olivat Suomessa todella kovat. Nälkä oli alituinen uhka muulloinkin kuin suurina nälkävuosina. Huonoja satoja tuli tuon tuosta ja usein normaalina satovuotenakin piti turvautua pettuleipään.
    Tilattoman väestön elinolot olivat 1800-luvulla niin huonot, että raskas ja epäterveellinen tehdastyökin nähtiin parannuksena. Jopa lapsityövoiman käyttöä tehtaissa perusteltiin sillä, että työ takasi lapsille ruoan, toisin kuin maatyö.

  • Tutkimuksen mukaan ihminen voisi elää täydellisen ihanteellisissa olosuhteissa jopa 160 vuotta.
    Ikuinen elämä ei kuitenkaan ole ihmiselle mahdollista, sillä solujen rappeutuminen on koodattu jo ihmisen ja useimpien muidenkin eläinten geeneihin. Kuoleminen alkaa jo syntymästä.
    Miksi vanhenemme ja kuolemme? Kuinka evoluutio ohjaa elämän pituutta?
    Trondheimin yliopiston väitöskirjatutkija Marja Katajavuori on perehtynyt sekä yksilötason että kokonaisten sivilisaatioiden elinkaariin ja niiden lainalaisuuksiin. Katajavuori pohtii myös sitä, onko ihmisen tapa käyttää luonnonvaroja holtittomasti aivan lajityypillinen ominaisuus. Resurssien ylikulutusta tavataan myös muilla eliölajeilla.

  • Aiemmin ajateltiin että nauru on yksin ihmisen ominaisuus. Nykytutkimuksen valossa näyttää kuitenkin siltä että myös jotkin eläimet osaavat myös nauraa.
    Tutkijatohtori Jarno Hietalahti on perehtynyt huumorin olemukseen ja filosofiaan.
    Naurun ja huumorin alkuperää ja merkitystä on pohdittu jo antiikin filosofeista lähtien.
    1600-luvun filosofi Thomas Hobbes määritteli, että nauru on merkki äkillisestä ylemmyyden tunteesta, jota me tunnemme heikompaa kohdetta kohtaan. Nauru liittyy Hobbesin mukaan siis valta-hierarkiaan.
    Sigmund Freud selitti huumoria huojennusteoriansa avulla. Freudin mukaan ihminen kamppailee jatkuvasti intohimojensa ja sivistyksen ristipaineissa. Tähän paineeseen voi huumori tuoda aika ajoin vapautuksen, joka purkautuu nauruna.
    Nykyään useimmat huumorin tutkijat lähtevät liikkeelle yhteensopimattomuusteorioista. Meillä on oletuksia siitä, miten asiat menevät ja kun ne eivät menekään ennakko-odotusten mukaisesti, muodostuu ristiriita, josta huumori kumpuaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi se kun mies pukeutuu naiseksi tai kun eläin käyttäytyy kuin ihminen.
    Huumori on ollut hyvin olennainen osa ihmisyyttä pitkin historiaa eikä ihminen ei halua luopua siitä edes ääriolosuhteissa. Siksi huumori elää jopa diktatuureissa tai keskitysleireillä.

  • Pohjoiset maat alkoivat jo 1600-luvulta lähtien suuntautua Atlantin kautta Amerikkaan, Afrikkaan ja muille kaukaisille alueille. Tämä varhainen globalisaatio syntyi siirtolaisuuden, kaupankäynnin ja myös tieteellisten tutkimusmatkojen kautta. Sen vaikutus oli merkittävä. Kaupan ja siirtolaisuuden mukana tuli uutta tietoa, uusia kulutustottumuksia ja myös uusia aatteita.

    Hollanti tuli 1600-luvulla mukaan siirtomaiden valloitukseen aiempien merimahtien, Portugalin ja Englannin rinnalle. Tämä innoitti myös Pohjoismaita, Ruotsia ja Tanskaa mukaan merentakaiseen kaupankäyntiin. Myös Ruotsi yritti luo itsestään siirtomaavaltaa. Se perusti Delawareen siirtokunnan ja nykyisen Ghanan rannikolle orjakaupan tukikohdan.

    Filosofian tohtori Lauri Tähtinen on tutkinut globalisaation aatehistoriaa ja Pohjoismaiden varhaisten suhteiden syntymistä kaukomaihin. Hän on Kalle Haatasen vieraana.

  • Propagandalla on kautta aikojen edistetty sekä hyviä että huonoja pyrkimyksiä. Nykyään propagandalla on yleisesti huono maine. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, muistuttaa propagandan historiaa tutkinut Ville-Juhani Sutinen. Esimerkiksi sekä Neuvostoliitossa että Suomessa propaganda-sanalla oli neutraali merkitys aina toiseen maailmansotaan saakka. Natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto aiheuttivat sitten valtiolliselle propagandalle kielteisen maineen.
    Propagandalla on kautta historian ollut merkittävä rooli valtioiden syntymisessä ja vakiinnuttamisessa. Propagandan avulla on lietsottu vallankumouksia ja kun valta on saatu, on aloitettu kansalaisten integrointiin pyrkivä propaganda. Integraatiopropaganda on nykyvaltioissakin jatkuvasti meneillään. Se on usein näkymätöntä piilovaikuttamista johon kansalaiset totutetaan.
    Integraatiopropagandaan voidaan kuitenkin alkaa ujuttaa agitaatiopropagandan sisältöjä pikku hiljaa ja totuttaa tällä tavoin kansalaiset omaksumaan aivan uusia aatteita. Ville-Juhani Sutisen mukaan esimerkiksi Donald Trump toimii juuri näin. Integraatiopropanda onkin juuri meidän aikamme vaikutuskeino. Enää ei yleensä pyritä tekemään suuria vallankumouksia agitaation avulla vaan mielipiteitä muokataan väsytystaktiikalla integraaatiopropagandan keinoin.

  • Filosofian alkuperäisimpiä pyrkimyksiä on elää filosofian kautta hyvää elämää. Filosofia ei kuitenkaan tarjoa suoria ohjeita tai vinkkejä hyvään elämään, sanoo uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö akateeminen filosofiantutkimus voisi tarkastella oikeita elämän ongelmia.
    Pihlström on pohtinut moraalin merkitystä ihmiselämässä. Hänen mielestään moraalin olemusta voisi tarkastella siitä lähtökohdasta käsin, että miksi me emme yleensä pysty elämään omien moraalisten sääntöjemme mukaan. Miksi moraalin vaatimukset ovat niin ehdottomia ja loputtomia, että ihminen ei kykene niitä täyttämään? Tämän filosofisen ongelman teologinen vastine voisi olla perisynti.
    Moraalin paradoksi on siinä, että sillä ei ole perustaa. Ollakseen oikeata moraalia moraali ei voi alistua muille näkökulmille.

  • Neljä kuukautta sodan päättymisen jälkeen ensimmäinen neuvostoliittolainen kulttuurivaltuuskunta tuli Suomeen. Valtuuskunnan mukana tuli muun muassa Puna-armeijan kuoro, joka konsertoi Kansallisteatterissa ja Messuhallissa. Tästä alkoivat Suomen ja Neuvostoliiton väliset kulttuurisuhteet, joiden vaaliminen oli keskeinen osa maiden välistä uutta politiikkaa.
    Kulttuuri oli Neuvostoliitolle tärkeä propaganda-ase, jolla pyrittiin kääntämään entisen vihollismaan kansalaiset ystäviksi.
    Suomen ja Neuvostoliiton välisiä kulttuurisuhteita tutkinut Leena Sharma sanoo, että suurinta osaa kansasta tämä hymykampanja ei kuitenkaan koskaan vakuuttanut. Sitä kannattelivat etupäässä poliittinen eliitti, vasemmistolaiset kulttuuripiirit ja opportunistit, jotka haistoivat ystävyyspolitiikassa hyötymismahdollisuuksia.
    Kekkosen kaudella kulttuurisuhteissakin omaksuttiin vahva itsesensuuri. Taiteessa tai mediassa ei saanut arvostella Neuvostoliittoa. Neuvostoliitto oli hyvin herkkähipiäinen ystävä, joka loukkaantui varovaisestakin kritiikistä. Niinpä suomalaiset omaksuivat idänsuhteissa liturgisen kielenkäytön. Ne jotka poikkesivat tästä linjasta, tuomittiin julkisesti.

  • Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen on tutkinut 1800-luvun alun turkulaisten seksityöläisten elämää. Tuolloin suomalainen yhteiskunta ei suhtautunut seksin myyntiin yhtä moralistisesti kuin myöhempinä aikoina. Prostituution voimakas paheksunta alkoi vasta vuosisadan jälkipuoliskolla.
    Seksin myynti oli vähävaraiselle naiselle elinkeino muiden joukossa. Se oli laillista mutta sitä harjoittavien naisten piti käydä kerran kuussa poliisilaitoksen tarkatuksessa, sillä kuppa oli kansantauti.
    Toki seksityöllä elävien naisten vaarana oli usein saada irtolaisen status. Tällöin saattoi joutua pakkotyöhön köyhien kehruusaliin, jossa kova kuri ja ankarat elinolot.
    Suurin osa seksityöläisistä tuli köyhistä yhteiskuntaluokista mutta joukossa oli myös vauraammista oloista lähtöisin olevia naisia, jotka olivat onnettomien elämänkohtaloiden vuoksi ajautuneet köyhyyteen.

  • Psykopaatti on voimakas sana. Sitä voi käyttää loukkaavana terminä ja tautimäärityksenäkin se voi olla potilasta stigmatisoiva. Psykiatriassakin psykopatiaa on käytetty hyvin kirjavasti. Joskus sitä on käytetty jopa kaatoluokkana. Diagnoosissa saatetiin päätyä psykopatiaan kun mitään muutakaan sopivaa määritelmää ei ole löydetty. Suomessa luovuttiin psykopatian diagnosoinnista 1960-luvun lopussa.
    Historiantutkija Katariina Parhi on tutkinut psykopatiadiagnooseja eri vuosikymmeniltä. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Erilaiset poltergeist-ilmiöt ovat tuttuja suomalaisessakin kansanperinteessä, vaikka ne ovat usein jääneet muun kertomaperinteen varjoon. Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa on runsaasti tarinoita, joissa kerrotaan, miten ilkeät tai ilkikuriset räyhähenget ovat pelotelleet ihmisiä liikuttelemalla ja rikkomalla esineitä, ääntelemällä mystisesti tai tekemällä muuta kiusaa.

    Suomessa yliluonnolliset ilmiöt liitettiin usein vanhaan uskomusperinteen hahmoihin, tonttuihin ja haltioihin. Mutta usein yliluonnolliset ilmiöt selitettiin myös kristinuskon mukaisesti pirun aikaansaannoksiksi. Kirkko kielsi jyrkästi olemasta yhteydessä piruun tai muihin henkiolentoihin, mutta tämä oppi meni Suomessa huonosti perille. Kun papit saarnasivat pirusta ja hänen monenkirjavista juonistaan, pirusta tuli samalla kansan mielissä mielenkiintoinen hahmo. Niinpä kansa uskoi, että tämän inhimillisen pirun kanssa saattoi tehdä liittoja ja sopimuksia ja parhaassa tapauksessa piruakin saattoi huijata.
    Itä-Suomessa tietäjäperinne eli paljon pitempään ja voimakkaampana kuin Länsi-Suomessa. Tietäjiä käytettiin räyhähenkien karkottajina mutta usein heitä epäiltiin myös outojen tapahtumien aiheuttajiksi.
    Räyhäävien henkien karkottajina käytettiin toki myös pappeja.
    Perinteentutkija Pasi Klemettinen on tutkinut Karjalan ja Suomen räyhähenkitarinoita. Hän on Kalle Haatasen haastateltavana.

  • Friedrich Nietzschen teos Näin puhui Zarathustra on monitulkintainen ja arvoituksellinen teos.
    Kirjan päähenkilö on persialainen profeetta Zarathustra, jonka opetuksien pohjalta on syntynyt zarathustralainen filosofia ja uskonto. Nietzsche tosin käyttää Zarathustran hahmoa hyvin vapaasti oman filosofiansa esittelyyn.
    Miten Nietzschen ajatukset ja filosofia avautuvat nykylukijalle?
    Nietzschen pääteoksesta keskustelevat Kalle Haatanen ja teoksen uuden suomennoksen tekijä kirjailija Jari Tammi.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä