Ylen aamu-tv

Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

  • 55 min
  • ei katsottavissa

Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Marja Sannikka ja Heta-Leena Sierilä.

- Tietovuotaja Bradley Manning - sankari vai petturi?

Salaisia asiakirjoja vuotanut yhdysvaltalaissotilas Bradley Manning tuomittiin syylliseksi suurimpaan osaan häntä vastaan nostetuista syytteistä, mutta ei pahimpaan eli vihollisen auttamiseen. Suomalaisiantuntijoiden mukaan tuomio tuskin ehkäisee uusia tietovuotoja. Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak pohtivat tuomion laajempaa merkitystä.

- Suomen vaarallisimmat eläimet.

Suurpedot ovat tilastojen valossa äärimmäisen pieni uhka ihmiselle. Tilastokeskuksen (1998-2011)mukaan karhu on aiheuttanut ihmisen kuoleman kerran 15 vuotta sitten. Susi on tappanut ihmisiä viimeksi 1800-luvulla ihmisiä. Mitkä eläimet aiheuttavat Suomessa kuolemia ja mitkä levittävät eniten tauteja? Aiheesta keskustellaan Aamu-tv:ssä petotutkija Katja Holmalan ja erikoistutkija Katri Jalavan kanssa.

- Kävellen 3000 kilometriä.

Kävely kuulostaa ehkä arkipäiväiseltä, mutta toisille se on rakas harrastus. Aamu-tv:ssä vieraana oli Mirja Kärnä, joka aikoo kävellä Suomesta Espanjaan. Matkaa kertyy huimat 3000 kilometria. Soitimme myös Kimmo Ylöselle, joka tällä hetkellä tarpoo Suomen läpi.

- Marimekon kangas muistuttaa satukirjan kuvitusta.

Toukokuussa paljastui, että Marimekon pitkäaikainen suunnittelija Kristina Isola oli kopioinut Metsänväki-kuosinsa lähes suoraan ukrainalaiselta taiteilijalta.
Nyt yksi Marimekon uusista kuoseista herättää netissä huomiota: Teresa Moorhousen suunnittelema Isoisän puutarha -kuosissa on selviä yhtäläisyyksiä brittiläisen lastenkirjailijan ja kuvittajan Pat Hutchinsin kuvituksiin.

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

  • Yle Areena
Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Klipit

Ylen aamu-tv

Päivän puheenaiheet maanantaista perjantaihin

Ylen aamu-tv on ajankohtaisohjelma, joka käsittelee päivän puheenaiheet ja esittelee kiinnostavat ihmiset. Aamu-tv tulee Areenassa suorana lähetyksenä, jolloin mukana ovat myös uutiset, sää ja urheilu. Tältä sivulta löydätte jaksoista tunnin koostelähetykset sekä muut videot -kohdasta keskustelut omiksi videoikseen leikattuina.

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä