Eurooppalaisia puheenvuoroja

Euroromaani eli kuinka euro syntyi

  • 14 min
  • toistaiseksi

Euro syntyi kriisien puristuksessa ja on viimeiset vuodet ollut kovassa paineessa. Siitä huolimatta uusiakin liittyjiä on. Latviasta tuli vuoden 2014 alusta euroalueen 18. jäsenmaa. Mutta kuinka euro syntyi ja sai nimensä? Siitä kerrottiin vuonna 1998 ranskalaisen Gabriel Milesin kirjassa `Le Roman de l´Euro´. Juha Kulmanen esitteli teosta ja näytteet luki Antti Einari Halonen.

Euro syntyi kriisien puristuksessa ja on viimeiset vuodet ollut kovassa paineessa. Siitä huolimatta uusia liittyjiä on. Latviasta tuli vuoden 2014 alusta euroalueen 18. jäsenmaa. Mutta kuinka euro sai alkunsa ja nimensä? Siitä kerrottiin vuonna 1998 ranskalaisen Gabriel Milesin kirjassa `Le Roman de l´Euro´.

”Historia kestää kymmenen vuotta. Se tapahtuu eurooppalaisissa pääkaupungeissa. Toimijoita on runsaasti ja jokainen heistä on korkeata tasoa. Toiset ovat kuitenkin merkittävämpiä kuin toiset, suurempia näkijöitä, päättäväisempiä. Vääjäämättä näyttämön etualalle nousee kuitenkin kaksi miestä, joista voi kateellisena kirjoittaa, kaksi miestä, jotka jättävät merkkinsä tämän vuosisadan loppuun: Helmut Kohl ja Francois Mitterand. Kansleri dominoi suurella olemuksellaan koko tätä euron historiaa. Ranskan presidentti ei esitä kuitenkaan vähäisempää roolia. Tämä on tarina näistä kahdesta miehestä ja Euroopan käännekohdasta, joka alkoi Neuvostoliiton imperiumin luhistumisesta ja mahdollisti yhteisen rahan synnyn.”

Näin mahtipontisesti aloittaa 350 sivuisen teoksensa Le Roman de l`Euro esipuheen ranskalainen Gabriel Milesi, joka työskentelee radioasema Europe 1:sen taloustoimituksen päällikkönä. Milesin kirja on kuin onkin tavattoman mielenkiintoinen ja seikkaperäinen selvitys siitä kuinka euro syntyi. Heti näin alkuun on sanottava jälleen kerran, että on sääli, että harvat suomalaiset poliitikot ja lehtimiehet yleensä pystyvät seuraamaan maailmalla käytävää keskustelua muulla kuin englannin kielellä. Varsinkin tässä EMU- asiassa, kun päätekijät ovat Saksa ja Ranska. Mutta annetaan Milesin vielä jatkaa kirjansa esipuhetta.

”Euron historia on kuin teatteriesitys, raaka ja sekava, mutta aina eloisa, sillä näyttelijät ovat todellisten valtioitten edustajia, ihmisiä yhtäläisyyksineen, eri luonteenpiirteineen ja kilpailupyrkimyksineen, joita he esittävät.”

Milesillä on ollut kirjaa tehdessään loistavat lähteet, suorat yhteydet EU:n komissioon ja tärkeimpien maiden hallituksiin. Niinpä Milesi saattaa siteerata suoraan EU:n johtajien huippukokousten tapahtumia. Otetaan tässä ote kirjan ja samalla yhteisen rahan historian puolivälistä, Madridin huippukokouksesta joulukuun 15 vuonna 1995, jolloin jo Suomenkin edustaja pääministeri Paavo Lipponen oli paikalla. Kuinka siis ecu vaihtui euroksi eli lapsi sai lopulta nimen? Espanja oli puheenjohtajamaana, joten silloinen pääministeri Felipe Gonzales avasi yllättäen keskustelun rahan nimestä kun kiistely yhteisvaluutan alkamispäivämäärästä oli juuttunut paikalleen:

”Helmutilla on ongelma. Hän puhuu nyt meille siitä.

- Ecu ei ole hyvä nimi saksalaisen yleisön mielestä, vastasi Kohl. Se on raha, jonka arvo on alentunut.
- Me olemme hyvin kiintyneitä ecuun, vastasi siihen Chirac. Nimi on kirjattu Maastrichtin sopimukseen. Vaikka sana ECU esiintyy sopimuksessa ei se välttämättä merkitse sitä, että se on tulevan rahan nimi. Saksalaiset voivat kirjoittaa sen E.C.U. Nimen muutos on siis mahdollista.
- Olen ajatellut muita nimiä, floriinia esimerkiksi…vastasi tähän Ison Britannian pääministeri, joka epäonnistui peittämään taka-ajatuksiaan. Floriini on ollut muinoin Britannian Akvitanian raha.
- Me emme ole vastaan, täsmensi Wim Kok, Hollannin entinen valtiovarainministeri, joka nyt oli pääministeri. Vaikka se ei olekaan nimi, jota me Hollannissa käytämme, vaan rahaamme kutsutaan ulkomailla floriiniksi. Siksi ei voidakaan väittää, että se olisi jonkun jäsenmaan rahan nimi.”

Joku ehdotti nimeksi ”frankenia”. ”Ei, se saa meidät ajattelmaan Francoa, vastasi Felipe Gonzales, espanjalaisille tämä nimi ei ole mahdollinen.”

Kun keskustelun toinen kierros alkoi pöydän ympärillä, ei ollut vieläkään sopimusta nimestä. Jacques Chirac esti kaiken muutoksen.
”Mennään lounaalle, palaamme asiaan sen jälkeen, ehdotti Felipe Gonzales.

- ”Ei, meidän on löydettävä ratkaisu ennen syömistä, vaati Helmut Kohl.”

Espanjan pääministeri teki työtä käskettyä:

- Emme voi hukata aikaa tähän asiaan. Jos Helmutilla on ongelma, hän saa auttaa sen ratkaisemisessa. Olen nähnyt luonnokset. E.C.U., ECU, ècu …sanan voi kirjoittaa niin monella tavalla. Siitä ei ole tullut vielä yhteistä nimeä eikä se ole myöskään sattumalta syntynyt. Mitä tulee muihin nimiin, joita useimmiten esitetään, niin se on euro. Euro. Eurooppa. Se on sama kaikissa kielissä. Se on lyhyt. Se on uusi… Kaikki mielipidetiedustelut osoittavat, että euro kelpaa.

Hyvin nopeasti Helmut Kohl hylkäsi ajatuksensa euromarkasta ja antoi ymmärtää olevansa melkein valmis kannattamaan euroa. Kreikkalaiset huomauttivat, että euro heidän kielessään on lähellä sanaa, joka tarkoittaa virtsaa. Se olisi huono rahan nimi. Mutta varsinkin kun Kreikassa seteleissä olisi kreikkalaiset kirjaimet. ”Voisitteko kuvitella meidän muiden jäsenmaiden seteleissä kreikkalaisia kirjaimia”, heille välittömästi huomautettiin. Ranskan presidentti oli nyt joutunut yksin. Oli vain kaksi ratkaisua. Pitäisikö hänen hyväksyä. Vai pitäisikö vastustaa ja siinä tapauksessa lehdistö unohtaisi heti kaikki tämän huippukokouksen muut saavutukset, jotka jäisivät tämän Pariisin nostattaman kiistan alle. Ranskan joutumisesta eristyksiin kirjoitettaisiin suurin otsikoin.

- ”Kuullostaako euro kaikessa lyhyydessään hyvältä?, kysyi Chirac.
- Kyllä.
- Olisin halunnut, että tästä olisi voinut vielä kysyä kansan mielipidettä, mutta jos täällä on enemmistö…
- Ei muita huomautuksia, vastasi Gonzales. Hyvä, yhteistä rahaa siis kutsutaan euroksi.”

Näin siis euro sai nimensä ja Ranska luopui ecusta, johon se oli hyvin kiintynyt, sillä ecuhan kuullostaa ranskalta vaikka se onkin lyhennys englanninkielisistä sanoista European currency unit. Eurooppalaisen rahajärjestelmän laskennallisen rahan, ecun, taival päättyy siis vuoden 1999 alusta.

Palataanpa kuitenkin euron historian alkuun. Ei kuitenkaan jo Victor Hugon aikanaan esittelemään mannereurooppaa koskevaan yhteiseen rahaan, tai joulukuussa 1865 Ranskan, Belgian, Italian ja Sveitsin ja vähän myöhemmin vielä Kreikan muodostamaan rahaliittoon, vaan tämän meidänkin tulevan rahamme, euron, lyhyen historian alkuun 1980-luvun puoliväliin.

”Ensimmäinen tammikuuta 1960, jolloin uusi frangi muodostettiin, sen arvo oli 1,17 frangia suhteessa silloiseen Saksan markkaan, vuonna 1983 frangeja tarvittiin jo 2,98 yhtä Saksan markkaa vastaan. Askel askeleelta, Francois Mitterand ja Helmut Kohl alkoivat rakentaa Eurooppaa ranskalais-saksalaisen akselin ympärille.”

Jacques Delorsin valinta Euroopan yhteisön komission puheenjohtajaksi oli myös ratkaiseva askel, sillä hän pyrki samaan suuntaan kuin Ranskan ja Saksan johtajat.

Delors oli omaksunut yhtenäisen Euroopan oppi-isältä Jean Monnelta, että talous johtaa politiikkaa. Kun Delorsin pohdinnat vuonna 1985 Europarlamentin edessä tulivat julki, ensimmäinen älähtäjä oli Bundesbankin silloinen pääjohtaja Karl Otto Pöhl, jonka mukaan on ajan haaskausta miettiä yhteistä rahaa. Saksan markkaa ei kukaan voisi viedä. Mutta kuitenkin jo puolitoista vuotta myöhemmin vuonna 1986, kun Rooman sopimusta ensimmäisen kerran sen solmimisen jälkeen La Hayessa pidetyssä Euroopan yhteisön kokouksessa muutettiin, niin siinä esiteltiin myös ensimmäisen kerran eräänlainen viitekehys rahaunionille.

Mutta vasta helmikuussa 1988 Euroopan yhteisön maiden hallitusten edustajista Jacques Chiracin johtaman Ranskan hallituksen valtiovarainministeri Eduard Balladur julisti julkisesti ensimmäisenä ja kaikkien yllätykseksi televisiossa, että

”On tullut aika tutkia mahdollisuutta luoda eurooppalainen keskuspankki, joka johtaa yhteistä rahaa.”

Jo seuraavana kesänä vuonna 1988 silloisen Euroopan Yhteisön neuvosto hyväksyi Hannoverin huippukokouksessa, että vuoden jäsenmaat ryhtyvät määrätietoisesti Euroopan raha- ja talousliiton asteittaiseen luomiseen. Bundesbank oli raivoissaan, mutta Hollannin keskuspankin silloinen pääjohtaja (ja Euroopan Keskuspankin nykyinen ja ensimmäinen pääjohtaja) Wim Duisenberg ryhtyi sovittelemaan EY:n komission puheenjohtajan Jacques Delorsin ja Bundesbankin pääjohtajan Kar-Otto Pöhlin välejä ja samalla alkoi hahmottua että tulevan EKP:n pitää Bundesbankin tavoin olla riippumaton hallituksista. Pää tulevalle rahaliitolle alkoi olla nyt selvästi auki.

Seuraavan vuoden 1989 lopussa presidentti Mitterand otti Strasbourgin huippukokouksen alla tavoitteekseen saavuttaa sopimus Saksan kanssa tulevasta rahaliitosta. Ja tähän Helmut Kohl vastasi:

”Saksan yhdistyminen ja Euroopan yhdistyminen ovat saman mitalin eri puolet.”

Ja kun Neuvostoliitto hajosi ja Saksa yhdistyi, saattoi myös Eurooppa alkaa yhdentyä vauhdilla. Seuraava suuri vääntö tapahtui Maastrichtissa sen ympärillä voidaanko rahaliitolle asettaa kiinnilyöty päivämäärä. Joulukuussa 1991 pidetyssä Maastrichtin kuuluisassa huippukokouksessa presidentti Mitterand Italian pääministerin Giulio Andreottin tukemana ajoi kalenterin kiinni lyömistä eli että rahaliitto alkaa vuoden 1997 alusta, mutta kuitenkin viimeistään vuonna 1999, mutta Saksa harasi vastaan.

”Vain Saksa jäi yksin vastustamaan ranskalais-italialaista aloitetta. Sen olisi pitänyt tehdä vaihtoehtoinen aloite voidakseen estää projektin etenemisen. Koko päivän Saksa kuitenkin tyytyi vain esittämään vastustavan kantansa. Kansleri Kohl oli yhä enemmän erityksissä. Hänen asiantuntijansa eivät olleet läsnä antamassa tukea, sillä Eurooppaneuvostossa johtajia eivät tosiasiassa ympäröi neuvonantajien armeijat. Systeemi on luotu sellaiseksi, että valtionpäämiehet yrittävät etsiä yhteisen poliittisen linjan.”

Eristäytyneenä ja yksin Helmut Kohl lopulta antoi tukensa Mitterandin ja Andreottin ehdotukselle. Samalla Ison Britannian John Major esitti että tulevissa yhteisissä ecuissa on oltava toisella puolella heidän kuningattarensa kuva. Sinänsä huvittavaa kun Iso-Britannia ei edes aikonut liittyä emuun. Mutta Majorin esitys hyväksyttiin silloin. Tämä päätös siis kumottiin vasta neljän vuoden päästä Madridissa eli eurorahoissa ei esiinny kansallisia tunnuksia.

Maastrichtin sopimuksessa esitettiin siis myös kriteerit, jotka pitää täyttää voidakseen osallistua tulevaan rahaliittoon. Nämä Helmut Kohl tulkitsi silloin voitokseen vaikka joutuikin antamaan periksi aikatauluasiassa. Maastrichtin sopimus merkitsi siis raha- ja talousliiton perustaa. Mutta vaikeudet olivat vasta edessä. Sopimuksen ratifiointi oli hiuskarvan varassa Tanskan ensin hylättyä sen ja hyväksyttyään sopimuksen vasta saatuaan lupauksen olla rahaliiton ulkopuolella. Ranskakin hyväksyi sopimuksen kansanäänestyksessä syyskuussa 1992 vain nipin napin.

Maanantaina 22. syyskuuta Helmut Kohl on Pariisissa. Tapaaminen Francois Mitterandin kanssa kestää koko pitkän päivän. Kansleri kuulee uutiset kansanäänestyksen tuloksesta ja onnittelee presidenttiä onnistuneesta lopputuloksesta. Mutta Mitterand ei halua kuulla kohteliaisuuksia. Taistelu ei ole vielä päättynyt, hän selittää. Frangi on kovassa puristuksessa, eikä Bundesbank suostu alentamaan korkoja. Kaikki riippuu nyt markkinoista. Euroopan rahajärjestelmä EMS on romahduksen partaalla.

”Ennustan Teille, Helmut, en aio devalvoida frangia, sanoi Francois Mitterand.
Olemme ponnistelleet nyt kymmenen vuotta terveen talouden puolesta . Ranskan talousluvut ovat nyt paremmat kuin Saksan. Kukaan ei ymmärtäisi jos devalvoisimme nyt.”

Jos Ranska olisi devalvoinut, se olisi ollut jo neljäs sosialistien tekemä ja siitä olisi tullut kova taakka vasemmistolle.

”Tiedättekö, vastasi saksan liittokansleri, en voi mitenkään vaikuttaa Bundesbankiin. Helmut Kohl tiesi varsin hyvin Francois Mitterandin äänensävystä, että Ranska oli juuri irtautumaisillaan EMS:istä. Ranskalais-saksalainen akseli, jota oli rakennettu vuodesta 1982, olisi romuttunut siinä samassa paikassa. Mitterand vaati Kohlia soittamaan Washingtoniin IMF:n kokoukseen Hans Tietmeyrille, Bundesbankin numero kakkoselle, josta oli tuleva Helmut Schlesingerin seuraaja pääjohtajana. Palattuaan takaisin Mitterandin toimistoon Kohl selitti: Sanoin saksalaiselle valtuuskunnalle Washingtonissa, että haluan maidemme keskuspankkien yhteisen julistuksen frangin ja markan pariteetista tunnin sisällä.”

Bundesbankin pääjohtaja Schlesinger pani hanttiin, mutta Jean-Claude Trichet, Ranskan keskuspankin pääjohtaja ja tuleva EKP:n pääjohtaja nykyisen Wim Duisenbergin jälkeen, onnistui löytämään kompromissin. Klo kaksikymmentä yli kahdeksan pankit julkaisivat tiedotteen:

”Tämän hetkiset kurssit heijastavat oikein nykyistä maiden todellista taloudellista tilannetta eikä mitään tarvetta keskuskurssien keskinäiseen muuttamiseen ole.”

Ja niin Bundesbank alkoi operoida markkinoilla epäsuorasti Ranskan keskuspankin kautta ja spekulantit, jotka odottivat sankoin joukon frangin devalvointia jäivät nuolemaan näppejään ja odottamaan uutta tilaisuutta. Joita sitten tulikin useita. Gabriel Milesin kirjaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä kuinka rahaliitto on onnistunut tähän saakka luovimaan kaikkien karikoiden yli. Vaikeinta on ollut taistelu vahvan frangin puolesta. Mutta vaikeata oli myös saksalaisten vaatima ns. Waigelin vakaussopimuksen synnyttäminenkin, vaikeata on ollut luotsata maita täyttämään rahaliiton pääsyvaatimuksia. Ja vaikeata on ollut valita ne maat, jotka pääsevät mukaan, tiukinta oli vääntö Italian kohdalla sen itse toimiessa EU:n puheenjohtajamaana keväällä 1997, kun komissio oli julkaisemassa lukuja, joiden mukaan Italia on ulkona:

”Romano Prodi oli suuttunut ja levoton. Hän soitti Jacques Chiracille, jotta tämä ryhtyisi painostamaan komissaari Yves Thibault De Silguyata. Sitten hän soitti Jacques Santerille. Aina ystävällisenä komission puheenjohtaja kuunteli Neuvoston puheenjohtajan englanninkielistä vuodatusta: Jos julkaisette nämä luvut, vannon teille, emme tule äänestämään Amsterdamin sopimuksen puolesta. Euroopan yhteisö on kuollut. Dead; EEC is dead.”

Uhkailu ei auttanut, komissio julkaisi luvut, joiden mukaan Italia on ulkona. Mutta vuoden päästä, vappuna 1998 Italia oli petrannut vauhtiaan ja se ja kymmenen muuta Eu-maata hyväksyttiin euromaiksi. Se taistelu mikä oli euron historian alkuvuosina käyty pääasiassa Saksan Bundesbankin ja poliitikkojen välillä muuttui nyt Euroopan keskuspankin ja poliitikkojen väliseksi voimain mittelöksi siitä kuinka tiukkaa inflaation vastaisen korko- ja rahapolitiikan tulee olla.

Juha Kulmanen | 1998/2014

Lähetykset

  • la 4.1.2014 17.41 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä