Eurooppalaisia puheenvuoroja

Kuka on syyllinen Espanjan talouskriisiin?

  • 14 min
  • toistaiseksi

Espanjan entinen sosialistipääministeri José Luis Rodríguez Zapatero on laatinut puolustuspuheen - kaikille niille, jotka syyttävät häntä joko lupausten pettämisestä - tai pahoista virheistä talouskriisin hoidossa.

Marraskuussa julkaistu kirja on nimeltään Dilemma - 600 päivää pyörrytystä.Se sisältää myös monia kuvauksia euromaiden kriisikokouksista, joihin Zapatero osallistui -.

Hän oli EU:n puheenjohtajamaan pääministeri toukokuussa 2010, kun Espanjalle luettiin madonluvut - Zapatero määrättiin panemaan kiireesti kuriin budjettivaje, joka oli kohonnut yli 11 prosenttiin.

"Astuin parlamentin eteen aamulla 12. toukokuuta - kertomaan sopimuksista, jotka oli tehty edellisenä viikonloppuna Euroopan poliittisten johtajien sekä talousministerien kokouksissa.
Ne olivat ratkaisevia päiviä Euroopalle ja Espanjalle. Euroalueen päätökset Kreikan pelastamiseksi merkitsivät, että useiden hallitusten - Espanjan muiden muassa - oli tehtävä leikkauksia budjettiin. Kovia leikkauksia.
Se oli niitä päiviä, kun tiedät, että jokin päättyy - vaikka ei ole vielä kovin selvää mikä on alkamassa.
(...)
Toimia oli vaikea selittää, ja siten myös vaikea puolustaa.
Budjettileikkauksen teki sosialistinen hallitus. Sen teki pääministeri, joka oli sitoutunut ylläpitämään, ja mahdollisuuksien mukaan laajentamaan, sosiaaliturvaa talouskriisin kestäessä.
Mikä ristiriita, mikä kipeä dilemma. Joko leikkaat - tai saatat ruokkia epäilyjen kierrettä maksukykyämme kohtaan, - epäilyjä ettemme pystyisi huolehtimaan veloistamme.
Keskitietä ei ollut. Vain parissa päivässä, miltei vain tunneissa sinun oli tehtävä valinta - risteyksessä, missä erkanet aatteistasi ja lupauksistasi luultavasti peruuttamattomalla tavalla.
Ja mikä ristiriita se olikaan kansalaisten enemmistölle - erityisesti meidän äänestäjillemme."

Lupausten ja tosiasoiden ristiriita oli lopulta liian vaikea Zapaterolle ja hänen puolueelleen - toimet jäivät puolitiehen. Velkaantuminen ei pysähtynyt. Suurtyöttömyys paheni.

Zapatero johti Espanjaa seitsemän ja puoli vuotta. Hän tuli valtaan nousukaudella, kun rahaa riitti. Hän oli idealisti, joka halusi uudistaa, kehittää tasa-arvoa ja sosiaalivaltiota.
Kun talouskriisi alkoi, hän vannoi, että sitä ei maksateta palkkatyöläisillä.

Mutta kaikelta putosi pohja, kun valtion menoja ei enää voinutkaan lisätä. Se oli pääministerille henkilökohtainen isku.

"Päässäni risteilivät muistikuvat puoluetoimiston edustalta vaaliyönä maaliskuussa 2004. Se yhtenäinen, nuori huuto. Se samaistumisen tunne uuteen tehtävääni. ´Älä petä meitä´ - huuto, joka leimasi alkuani sosialistina hallituksen johdossa.
Olinko nyt pettämässä heidät ? En tiennyt selvää vastausta siihen kysymykseen. Luultavasti monet, jotka kehotuksellaan olivat aikoinaan tukeneet minua, vastaisivat myöntävästi. Että petin."

Zapatero päätyi poliittiseksi hylkiöksi.
Toisten silmissä hän vain petti odotukset - toisten silmissä hän oli talousasioita ymmärtämätön - lupasi liikaa, tuhlasi - ja on vastuussa siitä, että Espanjan talouskriisi syveni aivan täysromahduksen partaalle.

Zapateron aika päättyi sosialistien rökäletappioon vuoden 2011 lopulla. Hän vetäytyi syrjään politiikasta.

Sosialistien suosio on siitä asti ollut pohjamudissa.
Mariano Rajoyn vahva oikeistohallitus on tehtaillut vihattuja veronkorotuksia, reformeja, menoleikkauksia -. Ja kaikkea on voinut perustella sillä mihin kuntoon Zapateron hallitus maan talouden jätti.

Sosialistit epäilemättä ovat toivoneet, että Zapatero kirjassaan onnistuisi selittämään asiat parhain päin.

Kirjan julkistus Madridissa veti kulttuuritalo Circulo de Bellas Artesin ison näyttämösalin täyteen - puolueväkeä ja lehdistöä.
Zapateron tukena lavalla oli entinen Britannian työväenpuolueen pääministeri Tony Blair - tuomassa ymmärrystä.

Täysi sali ei kuitenkaan tarkoittanut, että Zapateron kirja muuttaisi mitään - saati että tekijä saisi synninpäästön.

Zapatero myöntää kirjassa tehneensä virheitä - mikä Espanjassa sinänsä on harvinaista - mutta samalla hän vaikenee asioita, jopa vääristelee.

Hänen keskeisiä selityksiään on, että talousluvut näyttivät vahvoilta - siksi hän sitkeästi kiisti, että maata uhkaa talouskriisi - uudelleenvalintansa aikaan keväällä 2008.

"On tunnustettava, että jo siihen aikaan eräät avustajani katsoivat, että minun tulisi käyttää sanaa kriisi - kuten teinkin sitten kesällä antamastani tv-haastattelusta lähtien.
Kyllä - oli erehdys, etten aiemmin puhunut kriisistä, koska kaduilla ja mediassa oli jo levinnyt tietty kriisi-ilmapiiri - tunne, joka tietysti vahvistui syksyllä, kun tapahtui globaali rahamarkkinoiden romahdus - vaikka sitä taas ei lainkaan voinut ennakoida vielä keväällä.
(...)
Tämä erehdys - ihan vilpittömästi - ei kuitenkaan vaikuttanut reagointiimme, koska me reagoimme alkaviin heikkenemisen merkkeihin, jotka niinä aikoina havaittiin."

Väite varhaisesta reagoinnista on yllättävä. Hyvässä muistissa on, että Zapatero milteipä osti tuolloin vaalivoiton verovaroilla - hän lupasi kaikille 400 euron vähennyksen suoraan verosta - 2 500 euron lahjashekin syntyville vauvoille - ja omaishoitojärjestelmän, joka oli erityisen kallis.
Samaan aikaan lehdistö ja oppositio varoittivat talouskriisistä. Pitkä kiinteistöbuumi oli juuri päättynyt kuin seinään - työttömyys lähtenyt nousuun.
Zapatero pahoittelee, että joutui peruuttamaan vaalilahjat jo parin vuoden kuluttua.
Hän kirjoittaa, että vielä vuonna 2007 Espanjan talouskasvu oli vahvaa - ennusteet lupasivat yhä kasvua - ja valtion tilit olivat loistokunnossa.
Hän myöntää, että arvioi tilanteen väärin.

"Ei - ennen globaalia finanssiromahdusta lokakuussa 2008 en odottanut, että kärsisimme tällaisen kriisin, joka meihin on iskenyt niin voimakkaana.
Uskoin kyllä, että meillä voi olla edessä vaikeuksia, ja että työttömyys kääntyy nousuun - mutta koskaan en kuvitellut, että työttömyys pahenisi näin dramaattisesti.
Lisäksi katsoin, että julkisen talouden tila antaa meille väljän toimintapuskurin. Budjetti oli lähes kaksi prosenttia ylijäämäinen vuonna 2007 - koko julkistalouden velan olimme painaneet 36 prosenttiin bruttokansantuotteesta."

Espanjan julkistalouden luvut kriisin iskiessä todella olivat yhtä hyvät kuin Suomella siihen aikaan. Zapatero tulkitsi, että on varaa rajuun velkaelvytykseen.

Kuitenkin yksityistaloudessa oli velkavuori. Etenkin kiinteistöalalla, ja sitä rahoittaneilla pankeilla. Asuntohintoihin oli paisunut iso kupla - mutta kun Zapateroa lukee, tulee mieleen, että Espanjassa ehkä sittenkin vain harva käsitti miten valtava se hintakupla oli.

Hinnat olivat nousseet aivan hillittömästi euron käyttöönoton jälkeen.

"Mutta kuitenkin jo kolmena peräkkäisenä vuonna hintojen nousuvauhti oli hidastunut. Pehmeästi, mutta jatkuvasti.
Se antoi uskoa asteittaiseen sopeutukseen, jossa kupla tyhjenisi vähitellen.
Hallitus luotti hitaaseen jarrutukseen - eikä odottanut tietenkään ulkoisen shokin aiheuttamaa puhkaisua voimalla, jonka toi finanssikriisi.
(...)
Joka tapauksessa - jos olisimme nähneet tarpeelliseksi puhkaista hintakupla - niin miten sen olisimme voineet tehdä ?
Ei ole niinkään helppo päättää kuplan puhkaisusta ilman omaa rahapolitiikkaa.
No, voisi ajatella ehkä, että lainansaantia olisi rajoitettu Espanjan keskuspankin säädöksillä.
Mutta on kysyttävä: mikä olisi ollut reaktio maassamme, joka kasvoi vauhdilla ja loi työpaikkoja?"

Mutta entä miksi kuplan kasvua ei edes hillitty - luopumalla asuntolainojen verovähennysoikeudesta, kuten ulkomaiset tahot usein kehottivat tekemään ?

"Katson, että olivat kyllä oikeassa ne, jotka argumentoivat verovähennyksen kielteisestä vaikutuksesta. - Kuten Kansainvälinen valuuttarahasto, joka usein huomautti asiasta.
En tiedä miten ratkaiseva se vaikutus oli, mutta uskon kyllä, että sillä oli roolinsa kuplan muodostuksessa.
Voin paljastaa, että vuoden 2006 verouudistuksen yhteydessä harkitsin jo mahdollisuutta kumota tämä verovähennys.
Asiasta puhuttiin pienessä piirissä hallituksessa. Hylkäsimme ajatuksen, koska se olisi voinut aiheuttaa yhteiskunnassa vastustusta.
Asunnon osto oli silloin keskeinen teema ihmisille - asuntolainan verovähennysoikeudella oli kansalaisten hyvin laaja kannatus."

Pelättiin siis äänten menetystä. Ehkä myös rahan - sillä kiinteistöbuumi ruokki Espanjassa kaikkea siihen aikaan.
Buumi paisutti julkishallintoa, koska rahaa tulvi ovista ja ikkunoista.

Zapatero lyö rintaansa, että valtion menot pidettiin buumivuosina aina samalla tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen. Mutta kun bkt kasvoi monta prosenttia vuodessa, niin kasvoivat valtion menotkin.

Kun kriisi alkoi, verotulot romahtivat. Lähes kahden prosentin budjettiylijäämä muuttui nopeasti 11 prosentin vajeeksi. (Rahassa se tarkoittaa yli 130 miljardin euron muutosta valtion tileihin.)

Tarvittiin hurjasti lisävelkaa - osa siitä kului lihavina vuosina paisuneen koneiston ylläpitoon.
Zapateron mukaan hänellä ei juuri ollut vaihtoehtoja -.

Talousministeri Pedro Solbes kuitenkin varoitti tuolloin Zapateroa, että jos vaje repeää, tarvitaan suunnitelma sen pienentämiseksi - jotta valtion rahoitus ei vaarannu.
Zapatero ei teettänyt suunnitelmaa, vaan erotti Solbesin.
Tästä Zapatero ei kerro - mutta Solbes kertoo. Muistelmissaan, joka ilmestyi samaan aikaan Zapateron Dilemma-kirjan kanssa.

Mutta ennen kuin siirrytään Solbesiin - Katsotaan vielä miten Zapatero kuvaa kriisinhoitoa euromaiden kesken.

Hän korostaa päivämäärien kera, että Kreikan kaamea tilanne tuli euromaille täytenä yllätyksenä - vasta vuoden 2009 lopulla.
Espanjalla oli kolmen A:n luottoluokitus helmikuuhun 2010 asti. Silloin markkinat jo hermoilivat - pian tuli oli katossa ja Zapatero määrättiin panemaan railakas velanottonsa kuriin.

Zapatero moittii euromaiden kyvyttömyyttä päättää nopeasti ja yhtenäisinä Kreikan tukemisesta.

Pariin otteeseen hän mainitsee Suomen ja Hollannin aina säestäneen empivää Saksaa - euroryhmään syntyi jännite etelän ja pohjoisen välille.

Tunnelma kiristyi mm. Cannesin huipputapaamisessa syksyllä 2011, kun Italiaa painostettiin suostumaan Kansainvälisen valuuttarahaston apuun, Zapatero kertoo.

"Illallisella oli mieleenpainuvia jännitteitä. Järkytti etenkin, kun yhdessä vaiheessa riitelyä eräät hallitusten johtajat ryhtyivät käyttämään sodanjälkeisen ajan solvauksia.
Se oli ohimenevä purkaus, mutta tuntui kuin viime vuosisadan dramaattinen Euroopan jako yhä heijastaisi seurauksiaan.
Vain viisi minuuttia, mutta niiden aikana kuulemani sanat palauttivat vahvasti mieleen kaikki Euroopan historiassa vuodetut kyyneleet."

Italia ei taipunut, mutta pari viikkoa myöhemmin pääministeri Silvio Berlusconi erosi.

Zapateron mukaan Espanjalle tarjottiin pelastuspakettia kolme kertaa hänen kaudellaan. Hän panee sulan hattuun siitä, että torjui tarjoukset.

Mutta Espanjan taloutta Zapatero ei saanut raiteilleen. Hän joutui kerjäämään, että Euroopan keskuspankki ostaisi Espanjan velkakirjoja, elokuun 5. päivä 2011.

"Ratkaisevin ei sinä päivänä tapahtunut markkinoilla. Oleellista olivat puhelinkeskustelut, joita käytiin tauotta Euroopan johtokeskusten välillä.
Itse puhuin kahden valtiojohtajan kanssa, Berlusconin ja Sarkozyn.
Berlusconin kanssa, jotta yhdistäisimme vakuuttelumme kaikilla rintamilla.
Puhelu Ranskan presidentti Sarkozyn kanssa oli tärkeämpi.
Ranska on toiseksi suurin euromaa, keskeisen Ranska-Saksa -akselin toinen pilari - joten sillä on eniten vaikutusvaltaa Saksaan.
Keskustelu oli tiivis. Vetosin Sarkozyn Eurooppa-mielisyyteen, Ranskan rooliin Euroopassa, - ja siihen, että olisi vääryys, jos Espanja joutuisi pelastettavaksi huolimatta ponnistelustamme.
Pyysin Sarkozya puhumaan Saksan kanssa.
(...)
Päätin, etten itse soita Merkelille. Se tuntui järkevimmältä. Hän ei voisi myöntyä mihinkään. Tiesin mikä oli vallitseva ajattelutapa Saksassa. Tiesimme kaikki, että Saksan keskuspankki Bundesbank vastusti velkakirjaostoja.
Ratkaisevin keskustelu oli se, jonka kävin itsensä Jean-Claude Trichet´n - Euroopan keskuspankin puheenjohtajan - kanssa."

Trichet auttoi, Zapatero kertoo. Euroopan keskuspankki osti velkakirjoja.
Vastineeksi Trichet halusi lähettää Zapaterolle luottamuksellisen kirjeen.
Kirje sisälsi listan toimia, joita Espanjan taloudelle pitäisi tehdä. Zapatero julkistaa sen kirjassaan.

Trichet mm. pyysi perusteellista työmarkkinareformia ja budjettivajeen varmaa painamista 6 prosenttiin.
Kumpaankaan Zapateron hallitus ei kyennyt. Vaje oli 9 prosenttia,
kun hallitus vaihtui ennenaikaisissa vaaleissa.

Zapateron olisi ehkä kannattanut uskoa Pedro Solbesia, joka oli talousministeri kevääseen 2009 asti. Zapatero sanoo kirjassaan Solbesista vain, että Pedron kanssa oli sovittu, ettei hän ole pitkään hallituksessa.

Solbes muistaa tarkemmin - muistelmakirjassaan Recuerdos.

"Yritin inttää Zapaterolle, että olisi tehtävä tilapäinen toimenpidepaketti, ja suunitelma suhdannevajeesta ulospääsemiseksi - jotta voidaan palauttaa budjettivakaus keskipitkällä ajalla ja taata julkisen taloutemme kestävyys.
Jos luomme kestämättömän vajeen, se vaikuttaa rahoituksen saantiimme.
Pääministeri ei jakanut huoltani. Hän piti ensisijaisena päästä takaisin talouskasvuun ja katsoi, että meillä on vara jatkaa julkisten menojen käyttöä talouden aktivoimiseen."

Erimielisyys johti talousministerin vaihdokseen. Zapatero valitsi Solbesin tilalle talousasioissa kokemattoman Elena Salgadon, joka ei inttänyt vastaan pääministerille.

Solbes kyllä myös vahvistaa Zapateron kertomaa - mutta kriittisin silmin. Hän olisi itse tehnyt toisin.

Solbesin kirja sinänsä on klassinen muistelmateos yli 40 vuoden ajalta. Solbes oli sitoutumaton virkamies, luomassa Espanjan EU-suhteita, talousministeri useissa hallituksissa - ja EU:n talouskomissaari viisi vuotta.

Jos tuntee kiinnostusta euron käyttöönoton vaiheisiin vuosituhannen alussa, ja espanjan kieli taipuu, niin Solbesin kirjaa voi suositella.
Hän oli talouskomissaari silloin, kun Saksa ja Ranska pyristelivät irti euron vakaussopimuksesta - halusivat ylittää sovitun 3 prosentin vajekaton.

"Sopimuksen muokkaus ei ollut helppo tehtävä. Eräät maat pyrkivät saamaan siihen lisää joustavuuskriteereitä. Toiset katsoivat, ettei pidä muuttaa mitään.
Minun asemani oli erityisen epämukava. Osallistuin myös Euroopan keskuspankin kokouksiin, missä sopimuksen puolustus oli rautaista, käytännössä yksimielistä.
Komission sisällä kannat vaihtelivat. (...) Eurooppa-neuvostossa maat kuten Hollanti, mutta myös Suomi, Espanja ja jotkut muut, puolustivat sopimuksen täyttä kunnioittamista."

Saksa ja Ranska saivat lopulta muutokset läpi huippukokouksessa. Komissio vei asian Unionin tuomioistuimeen, joka lausui, että valtiot ovat suvereeneja yhdessä muuttamaan sopimuksiaan.

Solbes sanoo puolustavansa 3 prosentin vajekattoa - sekä budjetin ylijäämäisyyttä talouskasvun vuosina.
Brysselissä sitä joutui vakuuttelemaan hallituksille - mutta jäi sieltä oppiakin, kirjoittaa muistelmissaan Espanjan talouskriisin hoidosta syrjäytetty Pedro Solbes:

"Pohjoismailta opin, että ellei halua menettää demokratian legitimiteettiä, voi isoja julkisia menoja puolustaa vain kunnioittamalla kahta periaatetta: sitä, että menot käytetään tehokkaasti - ja sitä, että niiden käyttö on läpinäkyvää.
Espanjan viimeiset 15 vuotta tarjoavat meille monia esimerkkejä tehottomuudesta.
Läpinäkyvyys taas olisi auttanut välttämään ainakin osan näiden vuosien korruptio-ongelmista."

Teokset:
José Luis Rodríguez Zapatero: "El Dilema. 600 días de vértigo", Planeta 2013
Pedro Solbes: "Recuerdos. 40 anyos de servicio público", Deusto 2013

Jyrki Palo | 17.1.2014

Esiteltävät teokset:
José Luis Rodríguez Zapatero: "El Dilema. 600 días de vértigo", Planeta 2013
Pedro Solbes: "Recuerdos. 40 anyos de servicio público", Deusto 2013

Esittely Jyrki Palo
Näytteet on lukenut Pekka Kyrö

Lähetykset

  • la 18.1.2014 17.41 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä