Koe uusi yle.fi
Uutisvideot

Prinssi William sai tiedon kuolemasta kesken Mandela-elokuvan ensi-illan

  • 1 min
  • toistaiseksi

Elokuvan Lontoon-ensiesityksessä oli mukana myös kaksi Mandelan tytärtä. He halusivat, että elokuva näytetään loppuun.

Lontoossa oli meneillään uuden Nelson Mandelasta kertovan elokuvan paikallinen ensi-ilta, kun tieto hänen kuolemastaan tuli torstai-iltana. Mandela: Long Walk to Freedom -elokuvan ensi-illassa oli mukana muun muassa prinssi William, herttuatar Catherine ja kaksi Mandelan kaksi nuorinta tytärtä.

Toinen tyttäristä, Zindzi Mandela kommentoi ennen ensi-illan alkua isänsä voivan hyvin.

Mandelan tyttärille kerrottiin kuolemasta puhelimitse kesken ensi-illan, ja he poistuivat välittömästi. Elokuvan keskeyttämistä harkittiin, mutta Mandelan tyttäret halusivat, että elokuva näytetään loppuun.

Ohjaaja Anant Singh kertoi Mandelan kuolemasta yleisölle elokuvan lopputekstien aikana. Elokuvayleisö piti hiljaisen hetken Mandelan muiston kunniaksi.

Prinssi Wiiliamille tieto välitettiin kesken elokuvan.

– Se oli erittäin surullinen ja traaginen uutinen, hän sanoi elokuvan päätteeksi. (Reuters)

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

Katsottavissa vain Suomessa

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Ei katsottavissa olevia jaksoja tällä hetkellä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Uutisvideot

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä