Levylautakunta

Tangon ystävä Yona arvioimassa levy-uutuuksia

  • 53 min
  • ei kuunneltavissa

OHJELMASSA KUUNNELTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Antti Railio on kolmikymppinen, alun perin seinäjokelainen vuoden 2013 Voice Of Finland –voittaja. Hän on laulanut ja levyttänytkin jo kymmenkunta vuotta eri yhtyeissä lähinnä metallimusaa. Antti yritti läpimurtoa jo Idolsin semifinaaliissa 2007, ja viime keväänä tärppäsi. Antti Railion debyyttilevy Vieras maa on ollut albumilistalla kärkisijoilla. > Antti Railio kotisivu

Paula Jaakkola on uusi tuttavuus. Hän on asunut 15 vuotta New Yorkissa, jossa opiskellut ja tehnyt musiikkia. Suomessa hän opiskeli  popjazz-konservatoriossa. Paula Jaakkola on laulanut jazzia ja folkkia, ja molemmista on vaikutteita ensimmäisellä levyllä. > Paula Jaakkola netissä

Kaveri Special on kvartetti, joka ottaa vaikutteensa afrikkalaisesta lähinnä -70 ja 80-luvun kitaramusiikista. Bändin ensimmäinen levy ilmestyy näinä päivinä. Osa yhtyeestä soitti vielä pari vuotta sitten indierokkia nimellä Cosmobile, tekivät levynkin. Kaveri Special soittaa keikoilla paitsi omia biisejään, myös Afrikkalaisia hittejä. > Kaveri Special netissä

Sam Smith on 23-vuotias laulaja-lauluntekijätulokas Britanniasta, joka lienee yksi vuoden tulokkaista. On jo ehtinyt pari tulokaspalkintoa saadakin mm. BBC:ltä. Ennen levyuraahän  opiskeli mm. musiikkiteatteria. In The Lonely Hour on debyyttialbumi, joka ilmestyy kuukauden päästä ja sinkku on jo kimpaissut listaykköseksi. > Sam Smith kotisivu

Reijo Taipale on elävä legenda, jonka levyjä on myyty yli miljoona kappaletta. Reijo Taipeleen levytysura alkoi vuonna 1962 kappaleella Aila, ja puoli vuotta myöhemmin levytetty Satumaa on muodostunut koko kansan hymniksi. Kuuden vuoden tauon jälkeen mestari on taas tekemässä levyä, jossa kuullaan pari uutta kappaletta ja useita käännöksiä vanhoista hiteistä. albumi ilmestyy maaliskuun 14. > Reijo Taipale netissä

MursuSikari on kolmisen vuotta kasassa ollut turkulaiskvartetti, jonka ideana on sekoittaa räppiin rytmejä, joita siihen ei yleensä sotketa, esim. tangoa ja maailmanmusaa. Bändi on saanut valmiiksi vasta ihan ekan single, toinen on suunnitteilla mutta albumista ei vielä ole tietoa. Yhtye on saanut ihan julkista tukea Turku Rock Academy –hankkeelta, eli Turun kaupungin nuorisoasiain- keskuksen bändikoululta. >MursuSikari netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Kaveri Special: Pussikaljasää (Kaveri Special)                                      27
Yona:Jäbät, soittakaa mulle, haluan teidän kans pussikaljalle!!!! Ihana fiilis, tuli omat festarimuistot mieleen. Kosketinsoundi ihan sairaan hieno. Törkeen hyvä kesähitti.
Josper:Mainioita muusikoita, mahtava meininki, koko ajan paljon seurattavaa, toimii ihan hullun lailla. Sanoitus oli hyväntuulinen, mutta vois viedä vielä kreisimpään suuntaan
J-P: Tekstissä ihan alkuaikojen J.Karjalaisen riemullisuutta. Todella hauskaa musiikkia, yhtäaikaa hengästyttävää ja letkeää. Urkusoundi hämmästyttävä mutta hieno

2.MursuSikari: Suudelmiin (sä MursuSikari sa Matias Mäkinen)                24
Yona: Hienoa, että mun sukupolvi on kiinnostunut tangosta ja haluaa luoda uutta. Tykkään tällaisesta sillisalaatista ja rohkeudesta. Selvästi musikaalisia ihmisiä
Josper: Aivan mahtavaa räp-tangoa! Tällaista voi kuulla vain suomessa. Riemastuttavaa, tästä bändistä tulee vielä jotain poikkeuksellista
J-P: Taidepläjäys, jossa paljon hyvää. Laulajan soundi persoonallinen ja hyvä, teksti oli hyvä tangoteksti. Kaikki maailman asiat lyöty samaan soppaan, muut toimi, mutta se tilutuskitarasoolo lopussa ei mun mielestä enää sopinut keittoon

3.Sam Smith: Money on my mind (S.Smith B.Ash)                               23
Yona: Täydellistä poppia, ihan fiiliksissä hyvästä biitistä, tällaista olen itsekin välillä hakenu. Laulussa liikaa tuota nyt niin muodikasta tavujen jankkaamista.
Josper:Tuli mieleen 90-luvun acid-house soundit tuosta rumpu/piano -vetoisesta soitosta. Laulajalla hyvä ääni ja osasi sitä käyttää.
J-P:Pidin rytmisestä pianosta erittäin paljon, mukavia rytmisiä elementtejä epäsynkassa. Sävellyksenä oli vaikea biisi, ei tusinaluokan jollotus.

4.Paula Jaakkola: Holy (P.Jaakkola)                                                       19
Yona: Tässä oli ameriikkaa ja naisten road trip -fiiliksiä, paljon yritystä ja hyviä fiiliksiä, rakkaus musiikkiin huokui, C-osasta en pitänyt, se ei ollut perusteltua vaan 'musiikkiopistomaista' kikkailua
Josper:Mä olen väärää kohderyhmää tälle musiikille, nuorten naisten ahdistusta. Tällä musiikilla kuitenkin arvonsa ja tätä tulee tehdä. Lopun rumpusoolo viehättävän villi ja 'epäkaupallinen'
J-P:Tekstin oli varmaan tehnyt ihminen, jolle englanti ei äidinkieli, vähän kömpelöä. Hurja rumpali erotti tämän kaikesta muusta kuullusta

5.Reijo Taipale: Valon lapsi (sä T.Kilpeläinen sa V.Salmi)                          18
Yona:Tuli paljon tunteiden ristiriitoja, sanat oli kauniit ja kappaleessa oli aitoutta ja oikeaa tunnetta. Tuotanto sai vihaiseksi, miksi pitää olla syntikkajouset eikä oikeita! Tämä on kuuntelijan aliarvioimista ja surullista
Josper: Laulajan ääni ei ole vielä riittävän vanha, kokemukset eivät vielä kuulu hänen äänestään, odotetaan vielä viisi vuotta. Nykytuotannossa ei mikään kehnoin kappale.
J-P:On väärin, että Reijo Taipaleelle annetaan tälläinen biisi ja se tuotetaan näin luokattomasti. Raivostuttaa, sillä Taipale ansaitsisi paljon parempaa

6.Antti Railio: Mä vannon sen (S.Laiho J.Joutsenniemi)                           15
Yona:Oli paljon kaikkea mielenkiintoista, hyvä rouheaksi jätetty, tyylikäs soundi, laulajalla lopussa hieno falsetti. Tekstin idea oli hyvä, mutta liian itsestään selvää tarinaa
Josper: Soundi oli mielenkiintoinen, huoliteltu sovitus, muusikot kaikki hyviä. Sävelmä vaikutti 'virka-aikaan' tehdyltä, ei intohimoa tai inspiraatiota
J-P:Teksti kuvasi perinteistä perheidylliä, mutta laulaja kuulosti olevan tuskissaan. Biisin tunnelman ja laulajan ilmaisun välillä paha ristiriita. Sovitus sen sijaan rauhallinen.

 

Lähetykset

  • la 1.3.2014 11.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Soitetut laulut:
    1. Laura Moisio: Keltaiset verhot
    2. Ninni & Mika: All Them Pretty Dreams
    3. kls: Teet minusta totta
    4. Janna: Tahdon
    5. Bryan Adams: Please Stay
    6. Kinos: Kiitän mun murheistain

    Lautakunnassa artistitulokas Leo ja Jari Väyliö Oliver-yhtyeestä sekä Jyrki Koskenseppä.

  • Kuunnellut laulut:
    1. Jussi Kinnunen: Onnellinen mies (Sydänenergiaa)
    2. Sunrise Avenue: Never Let Go
    3. Hullu ruusu: Mikael
    4. Milana: Suvi
    5. Post Malone: rockstar ft. 21 Savage
    6. Markus Vuorinen: Meistä jokainen

    Lautakunnassa muusikot Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho sekä Juha Blomberg.

  • Nämä kuunneltiin:
    1. Aili Ikonen: Nuori vapaa nainen
    2. Liam Gallagher: Greedy Soul
    3. Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Pakolaisen laulu
    4. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: Tässä memee vielä hetki
    5. First Aid Kit: It's A Shame
    6. Mooa: Hajalla

    Lautakunnassa Kivikasvot Fredi ja Ismo Sajakorpi sekä Susanna Vainiola.

  • Nämä kuultiin:
    1. Holmala: Mahtaako hän koskaan tietää
    2. Sparks: Edith Piaf (Said It Better Than Me)
    3. Tuija Rantalainen ja Heikki Salo: Osterikeitto
    4. Ursus Factory: Jumalautapojat
    5. Björk: The Gate
    6. Suontausta ja Puusaari: Kirje Eleonoralle

    Lautakunnassa muusikko Tero Vesterinen sekä Juha-Pekka Sillanpää ja Jami Liukkonen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä