Eurooppalaisia puheenvuoroja

Suljetuin silmin kohti tuhoa - Barbara Spinelli puolustaa eurofederalismia

  • 13 min
  • toistaiseksi

Kansallisvaltion puolustaminen kynsin ja hampain on kuin kulkisi vastavirtaan historian menossa. Federalistinen Eurooppa on jo kynnyksellä, sen periaatteet jo kirjoissa ja kansissa. Vain finanssin ylivalta, mutta myös ajatusten haaleus, välinpitämättömyys ja osin myös tietämättömyys estävät Euroopan ”toukkaa” lentämästä kotelostaan ulos. Nyt kuljemme suljetuin silmin kohti tuhoa, jos eurooppalaiset eivät ymmärrä miksi yhdessä on parempi kuin yksin. Tunnettu italialainen toimittaja Barbara Spinelli on eurofederalismin vahva kannattaja. Hänen näkemyksiään esittelee Pirkko Peltonen Rognoni ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kansallisvaltion puolustaminen kynsin ja hampain on kuin kulkisi vastavirtaan historian menossa. Federalistinen Eurooppa on jo kynnyksellä, sen periaatteet jo kirjoissa ja kansissa. Vain finanssin ylivalta, mutta myös ajatusten haaleus, välinpitämättömyys ja osin myös tietämättömyys estävät Euroopan ”toukkaa” lentämästä kotelostaan ulos, sanoo tunnettu italialainen toimittaja Barbara Spinelli. Hän on eurofederalismin vahva kannattaja.

Niin kuin Stanley Kubrickin viimeisessä, kuuluisassa filmissä ”Eyes wid shut”....

"Juuri näin, “Eyes wide shut”, silmät selällään, tuijottaa tämän päivän Eurooppa kriisiään. Silmät ovat selällään pelosta, myös koska tuntuu, että meno on pysähtynyt paikoilleen, mutta hyvin tiedämme, että kun avaat silmät sepposen selälleen, tulos on sama kuin jos olisit pannut silmät kiinni. Et enää näe mitään."

Siis suljetuin silmin kohti tuntematonta tulevaisuutta? Ei se ole lainkaan tuntematon, sillä ensi keväänä, vuonna 2014, järjestetään Euroopan Unionin maissa parlamenttivaalit. Europarlamentti uudistuu, ja sopimusasiakirjojen mukaisesti tulisi eurokansalaisilla olla mahdollisuus ja oikeus myös valita suoraan komission puheenjohtaja, siis Euroopan pääministeri.
Ettei vain käy niin, että äänestäjiä tulee olemaan vähän – siitä seuraisi aikamoinen legitimiteetti ongelma – ja että parlamentin sitten täyttävätkin juuri ne, jotka ovat kriittisimpiä itse Euroopan suhteen? Ne, joiden mielestä yhteinen Eurooppa on pelkkä visio ja utopia, kansojen itsemääräämisoikeutta rajoittava byrokraattinen kone, finanssin kärryissä keinuva ”Oy Eurooppa Ab”, niin kuin joku on sattuvasti sanonut.

"Kun puhutaan yhtenäisestä Euroopasta, ovat käsitteet “visio” ja “utopia” niitä pahimpia vitsauksia. Ne vääristävät todellisuuden. Vuonna 2007 alkaneen taloudellisen kriisin aikana paljastui puolisokeillekin se, minkä yhteisen Euroopan perustajat olivat oivaltaneet alusta pitäen: että perinteisten kansallisvaltioiden aika on ohitse; että maantieteellisesti rajatut suvereenit valtiot ovat olleet vain yksi vaihe historian kulussa. Ja että niiden puitteissa ovat kyllä syntyneet demokraattiset laitokset, mutta myös raaka nationalismi, sodat, vainot uskonnon ja rodun perusteella. Seuraukset tunnetaan, ja niiden näkeminen, myöntäminen toisen maailmansodan jälkeen - tällä kertaa todella avoimin silmin – johti prosessiin, jonka konkreettinen tulos on Euroopan Unioni ja yhteinen valuutta, euro. Mutta yhdessä asiassa kriitikot ovat oikeassakin: on totta, ettei eurolla ja sen haltijoilla ole tukenaan yhteistä poliittista voimaa, joka pystyisi suoristamaan epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet Euroopan eri jäsenten kesken ja estämään sen, että hallitukset ovat pelkkiä talouspolitiikan lobbareita. Siinä on Euroopan demokratiavaje; siinä Eurooppa syrjii omia perusarvojaan."

Siis herätys, uneliaat ja vastahakoiset! Eurooppa on totta, Eurooppa on välttämätön. Se on muokattava paremmaksi, ja se taas on kiinni itse eurooppalaisista. Näin kannustaa tunnettu italialainen, Pariisissa asuva toimittaja ja kirjailija Barbara Spinelli. Hänellä on Eurooppa-ajattelu verissä, sillä hänen isänsä Altiero Spinelli oli niitä italialaisia antifasisteja, jotka jouduttuaan fasismin aikana pakkosiirtolaan Ventonen saarelle, laativat siellä yhteisen Euroopan ensimmäisen mallin. Se on nimeltään ”Manifesto di Ventotene”, Ventotenen manifesti.

Barbara Spinelli on perin tyytymätön tämän päivän Unioniin. Hänen mukaansa sitä painaa demokratiavaje ja keskittyminen vain kirjanpito-ongelmiin. Sekin Barbara Spinelliä vaivaa, että niin kuin maatilalla George Orwellin kuuluisassa romaanissa ”Eläinten vallankumous” eivät nyky-Euroopassakaan kaikki ole tasa-arvoisia, vaan jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Tällä hän tarkoittaa Saksan ylivoimaista valtaa suhteessa kurjempiin ja köyhempiin. Niin että Saksan perustuslakituomioistuimen sanaa kunnioitetaan kuin pyhää ikonia, mutta Portugalin perustuslakituomioistuimen päätöstä ei edes noteerata. Ei ole hyvä merkki sekään, että Eurooppa-keskustelu hiipuu: ketä se enää kiinnostaa? Euroopan on luotava nahkansa uudestaan, ja siirrettävä päätösvaltaa aina enemmän ja enemmän alas, siis kansalaisille. Periaatteet laajan demokratian toteuttamisesta ovat jo kirjoissa ja kansissa, Lissabonin sopimuksessa, joka astui voimaan 1. joulukuuta 2009. Vaatia, että ne toteutetaan, on kansalaisten tehtävä. Myös ensi vaalien kautta. Minkälainen sitten olisi tämä ”uusi Eurooppa”?

"Ei niinkuin tämä tämänhetkinen, missä resurssit ovat minimissä, ja poliittisella tasolla on hirttäydytty parinsadan vuoden takaisiin valllankäytön tasapainokiemuroihin. Euroopan Unioni on tänään kuin korruptoitu kirkkovaltio Borgian aikoina, se tarvitsee ”uskonpuhdistusta”. Talouden valta on niin kuin Borgian paavinvalta silloin; sen tilalle on palautettava ”usko”, siis usko politiikkaan. Vain sitä kautta ihmisiä kurjistavat kurinpitotoimenpiteet saadaan kaatumaan, ja Berliininkin on vihdoinkin valittava: joko saksalainen Eurooppa tai eurooppalainen Saksa, joko yhden hegemonia tai tasa-arvoisuus jäsenten kesken. Vuonna 1958 liittokansleri Adenauer, väitellessään talousmiestensä kanssa, sanoi:
”Eurooppa on liian arvokas jätettäväksi ekonomistien käsiin.”"

On helppo havaita, miksi Euroopan Unionin rakentaminen ei voi jatkua entiseen tapaan, siis vain siltä pohjalta, että osataan ”tehdä kotiläksyt kunnolla”, niin kuin Saksa – ja monet muut pohjoisen Euroopan valtiot vaativat. Riittää kun näkee, miten globaalia tasoa ovat ongelmat, joita on osattava käsitellä: maailmanlaajuinen finanssipolitiikka, valuuttojen väliset konfliktit, ilmastomuutos, sodat, yhdessä elämisen vaikeudet eri uskontojen välillä. Ja nopeasti etenevien niin sanottujen Brics-maitten (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka) vaatimukset päästä osallisiksi luonnonvarojen kapenevasta kakusta.

"Tämä on sellainen kehys, missä vain Euroopan yhteinen politiikka voi taata suvereniteetin eurooppalaisille. Mutta tästä eivät poliittiset puolueet tunnu juurikaan kiinnostuvan, ei missään Euroopassa. Päinvastoin, Euroopan Federaatio, ylikansallinen päätöksentekoelin ja sen takana parlamentti, joka sen valitsee ja sitä kontrolloi, pyritään tyrmäämään niin kuin se olisi kuolleena syntynyt ajatus. Tässä astuvat esiin niin sanotut euroskeptikot, eurokriittiset. Heidän tarkoituksensa on säilyttää “status quo”; he eivät halua nähdä, että maailma on jo muuttunut. Ja puhuessaan demokratiasta ja kansallisesta suvereniteetistä, jonka muka vain kansallisvaltiot voivat taata, he pönkittävät vanhaa maailmaa, ja tarjoavat kuulijoilleen illuusioita. Siinä erinomainen kasvualus jälleen kerran nationalismille ja muukalais- ja rotuvihalle. Esimerkkejä löytyy: Ranskassa le Front National, Kansallinen rintama, Kreikassa “Kultainen aamunkoitto”, Unkarissa Viktor Orbànin johtama Fidesz-puolue."

Mikä sitten estää eurofederalisteja taistelemasta vahvoin asein näitä ”vanhaan pysähtyneitä” vastaan?
”Ajatusten haaleus, uskon puute ja pelko” jarruttavat ”uuden Euroopan” syntymistä, ruoskii Barbara Spinelli kaikkia laimeita ja välinpitämättömiä.

Tämän päivän Euroopan yksisilmäisyydestä Spinelli puuttuu kahteen valaisevaan esimerkkiin. Molemmat kertovat yhteisen ajattelun puutteesta. Toinen esimerkki suuntaa valokiilan rigoristiseen talouspolitiikkaan, siihen miten Kreikka ajettiin epätoivoiseen tilanteeseen. Toinen esimerkki on arvojen maailmasta, Euroopan perusoikeuskirjasta, jonka räikeään rikkomiseen Unkarissa ei Euroopan päättävissä elimissä ole osattu tai välitetty puuttua tarpeeksi vahvoin ottein.

"Kreikka olisi voinut nousta suostaan vähemmin vaurioin, jos valtionvelka olisi strukturoitu, ja lievennetty sen maksuhintaa. Jollei olisi viivästelty loputtomiin. Jos ei olisi vähätelty kasvun ja yhteisön konsensuksen tärkeyttä.

Mutta ainut asia mistä hätäiltiin oli, ettei ”Kreikan tauti” vain tarttuisi, ja että saatavat saataisiin perittyä. Tänään Kreikka on Euroopan paaria, ja kaikki ovat tyytyväisiä, koska maa on teknisesti vielä euron piirissä, vaikka onkin pelistä kokonaan pudonnut. Euroopan Unioni ei ymmärtänyt kriisin poliittista luonnetta – yhteisen, solidaarisen Euroopan puutetta – ja jäljelle jäi moralismin ja tarkkaan punnittujen intressien perverssi vyyhti: päätösten viivästyminen antoi pankeille sopivasti aikaa irtautua sitoumuksistaan euroalueen periferiassa."

Ja nyt olemme siinä tilanteessa, sanoo italialainen toimittaja Barbara Spinelli, että ”huonosti kotiläksynsä tehnyt” Kreikka on saanut selkäänsä, mutta demokratian ”musta mies”, Unkari on päässyt melkein kuin koira veräjästä.

"Tämän päivän todellinen skandaali on kreikkalaisille annettu rangaistus ja Viktor Orbänin Unkarin säästyminen rangiastukselta. Ekonomisten parametrien rikkominen painaa tässä vaa’assa tavattoman paljon enemmän kuin rotuvihaan lietsominen ja demokratian peruspilareitten raunioittaminen. Miten on mahdollista, että Euroopan Unioni vain hiukan nostaa kulmakarvojaan ja siinä kaikki? Ja silti Unkarin hallitsijan, Viktor Orbänin ohjelma on selvä: maassa on raiskattu perustuslaki, vaalilaki, suljettu tie demokraattiselta vallanvaihdolta, aloitettu rotu- ja kansallisuusvainot. Unkarissa vuodesta 2010 alkanut äärioikeistokomento on luonut tilanteen, mitä ei varmasti voi kutsua eurooppalaiseksi demokratiaksi. Euroopan Unionin reaktio ei ole ollut tämän demokratian loukkauksen tasolla."

Ja silti välineet ovat olemassa. Nekin ovat kirjoissa ja kansissa. Lissabonin sopimuksen olennainen osa on ”Euroopan Unionin perusoikeuskirja”, joka on oikeudellisesti sitova asiakirja, ei pelkkä suositus. Se nostaa sitoviksi Euroopassa arvot, jotka ovat seuraavat: ihmisarvo, kansalaisten vapaudet, tasa-arvo, yhteisvastuu, kansalaisten oikeudet, lainkäyttö, siis oikeusvaltio. Kun niin paljon puhutaan ”eurooppalaisesta identiteetistä” ja kummastellaan, että mistä sitä pitäisi lähteä etsimään ja mitä kaikkea kukin kansa voisi siihen omastaan tuoda, niin vastaus löytyy tästä: perusoikeuskirjasta. Se on siihen kirjattu.

"Unioni ei ole pelkkä monetäärinen yhteisö, niin kuin monien maiden monet puolueet tuntuvat ajattelevan; eikä pelkästään paikka missä ”pidetään rahapussin nyörit tiukalla” ja piiskataan kun valtionvelka kasvaa liikaa. Jo nyt Eurooppa on paljon muuta ja paljon enemmän. Euroopassa on parlamentti jossa opitaan päivä päivältä puhumaan paremmin Euroopan omaa kieltä. On perusoikeuskirja joka on juridisesti yhtä sitova kuin sopimukset tai fiscal compact. Se takaa kansalaisten monimuotoiset vapaudet, varjelee vähemmistöjä, oikaisee demokratian harhapolut, niin etteivät ainoastaan talouden harhapolut joudu rangaistuksen alaisiksi. On Euroopan poliitikkojen syy, jos tämä totuus pyrkii unohtumaan, jos siitä ei tiedoteta tarpeeksi, jos tällä hetkellä vain rahapussin nyörit sitovat meidät eurooppalaiset toisiimme. Voisi sanoa niinkin, että Euroopan valta on liian heikko, ei liian vahva. Että sen on vielä ryhdistäydyttävä niin, että siitä tulee joka tasolla kansalaisoikeuksien ja vapauksien takaaja, joka tukee kansalaisiaan jatkuvassa taistelussa niitä kaikenkaltaisia lobbeja, lahkoja ja poliittisia päättäjiä vastaan, jotka pyöriskelevät vanhojen kansallisvaltioiden helmoissa. Koska eivät osaa eivätkä halua muuttua."

Saksalainen tutkija Ulrich Beck on keksinyt sopivan termin eri Euroopan maissa toimivien poliitikkojen yleiselle saamattomuudelle. Hän kutsuu sitä nimellä ”toukan virhe”. Toukat pörräävät suljetussa kotelossaan, mutta valittavat koko ajan sen olomuotonsa katoamista, koska eivät pysty näkemään perhosta, joka kotelosta kohta kehittyy.

Pirkko Peltonen-Rognoni

Lähetykset

  • la 5.4.2014 17.41 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä