Kultakuumeen kolumni

Saara Cantell: Viisi kysymystä tasa-arvoiseen elokuvaan

  • 4 min
  • toistaiseksi

Kultakuumeen kolumni 21.5.2014

Elokuvamaailman arvostetuimmilla festivaaleilla Cannes’ssa on tämän vuoden kilpailusarjan 18 elokuvasta vain kaksi naisen ohjaamaa. Ja sekin on huomattavasti enemmän kuin monena muuna vuonna. Tuomariston puheenjohtaja, elokuvaohjaaja Jane Campion totesikin avajaispäivänä elokuvateollisuuden olevan perusolemukseltaan seksistinen ja epädemokraattinen.

Naisten asemasta elokuva-alalla käydään aktiivista keskustelua niin maailmalla kuin meilläkin. Suomessa on väitelty, vaihtelevalla asiallisuusasteella, kiintiöiden tarpeellisuuden lisäksi muun muassa äitiyden ja kuukautisten vaikutuksesta elokuvien sisältöön. Vuoden alussa perustetussa Wift-yhdistyksessä eli Women in Film and Television Finland ry:ssä on jo lähes 300 rekisteröitynyttä jäsentä.

Suomen elokuvasäätiö puolestaan järjesti viime kuun lopussa Tasa-arvon Think Tankin, jossa pohdittiin pienryhmissä tasa-arvon ja monimuotoisuuden toteutumista elokuva-alan eri osa-alueilla.

Ruotsissa osassa elokuvateattereita on otettu käyttöön tasa-arvomerkintä, jonka elokuva saa läpäistessään niin sanotun Bechdelin testin. Sen mukaan elokuvassa on oltava vähintään kaksi nimeltä mainittua naista, jotka puhuvat keskenään, ja jostain muusta kuin miehistä. Olen itse kyseenalaistanut tämän ”testin” mielekkyyden julkisuudessa jo useaan otteeseen .

Tällä kertaa päätin olla vaihteeksi rakentava, ja tarjota tilalle vaihtoehtoisen, toimivamman mallin. Luovutan siis yleiseen käyttöön, vapaasti edelleen kehitettäväksi, itse laatimani viisikohtaisen kysymyssarjan sen selvittämiseksi, onko elokuvan maailmankuva tasa-arvoinen.

Olkaapa hyvä, tässä on Cantellin testi:

1. Kenen tunnetta ja tahtotilaa seurataan?

Onko elokuvassa edes yksi keskeinen naishenkilö, jonka tahdonsuunta sekä tulee katsojalle selväksi että on ratkaiseva tarinan kannalta? Onko elokuvassa edes yksi keskeinen naishenkilö, jonka tunteisiin pystymme samastumaan? Käsitelläänkö yleisinhimilliset teemat molempien sukupuolten vai ainoastaan miespuolisten henkilöiden kautta?

2. Kuka toimii, kenen puolesta?

Onko elokuvassa edes yksi keskeinen naishahmo, jonka aktiivinen toiminta vie tarinaa eteenpäin? Ottavatko naispuoliset henkilöt vastuun eteen tulevista ongelmista? Vai jääkö ratkaisujen tekeminen miesten harteille? Toisaalta: nähdäänkö myös kyvyttömyys tehdä valintoja riittävän kiinnostavana tarinan aiheena? Osataanko elokuvassa tehdä ero ulkoisen ja sisäisen passiivisuuden välillä?

3. Miten naisten välinen ystävyys näytetään?

Onko elokuvan keskeisillä naishenkilöillä ystäviä? Jos ei, onko tilanne perusteltu henkilön luonteenpiirteiden tai tarinan kautta? Esitetäänkö naisten välinen ystävyys rakentavana voimavarana – vai johtaako se tuhoon? Kykenevätkö naiset yhteistyöhön vai keskittyvätkö he kilpailemaan keskenään?

4. Kuinka seksi kuvataan?

Jos elokuvassa on seksiä, nauttivatko naiset siitä? Ovatko he aktiivisia? Ovatko he sinut oman seksuaalisuutensa kanssa? Jos elokuvassa kuvataan seksuaalista hyväksikäyttöä tai raiskausta, kenen näkökulmasta se esitetään? Samastuuko katsoja ensisijaisesti seksuaalisen väkivallan uhrin kokemukseen? Vai painottuuko kohtauksessa raiskattavan naisen paljas pinta ja fyysinen kiihottavuus eli toimiiko raiskaus lopulta potentiaalisena onanointimateriaalina?

5. Mitkä ovat yleiset normit elokuvan maailmassa?

Jos kyseessä on tähän päivään sijoittuva elokuva, millaisena nyky-yhteiskunta näyttäytyy? Onko keskeisissä henkilöhahmoissa eri etnisiin taustoihin, sukupuolisiin tai muihin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä? Jos on, määritelläänkö heidät pelkästään tämän yhden ominaisuutensa kautta? Miten sukupuolijakauma näkyy valta-asemassa olevissa henkilöissä? Esitetäänkö tietyn ammattiryhmän edustajat kategorisesti joko miehinä tai naisina? Pönkittääkö vai kyseenalaistaako roolitus ja/tai kuvaspaikkojen valinta vallitsevia stereotypioita?

En väitä, että nämä kysymykset ovat ainoat oikeat elokuvan tasa-arvoista ihmiskuvaa määritellessä. Mutta se on varmaa, että pohtimalla edes yhtä näistä viidestä aihealueesta pääsee huomattavasti nopeammin huomattavasti syvemmällä olennaisten kysymysten pariin kuin tuhlaamalla aikaa lapselliseen jossitteluun siitä, saavatko naiset elokuvissa puhua keskenään miehistä vai eivät.

Saara Cantell 21.5.2014

Lähetykset

  • ke 21.5.2014 13.15 • Yle Areena

Jaksot

  • "Minua piinaa yksi toistuva kirjoitusvirhe. Kaikkien ryhmä-alkuisten yhdyssanojen R muuttuu tekstissäni säännöllisesti T:ksi. Tyhmätyö. Tyhmädynamiikka. Tyhmärooli. Tyhmänjohtaja. Tyhmäytyminen. Kyse on tietenkin psykologiasta. Olen aina vihannut ryhmätöitä."

  • "Enkä tarkoita sitäkään, että Suomen nuoriso olisi pöljää ja yleissivistymätöntä. Mutta jos joku siitäkin silloisesta lukiolaisjoukosta tarttuu tulevan vuoden aikana Väinö Linnan romaaniin, on se Louhimiehen ja kumppaneiden ansiota. Linnan teokset ansaitsevat tulla luetuiksi, tarinat kerrotuiksi, nähdyiksi ja koetuiksi. Patsaiksi ne ovat liian eläviä."

  • "Pahinta, mitä esiintyjä voi tehdä, on huudella lavalta yhdeksän runoa luettuaan: ”Vieläkö on aikaa?” Yksikään järjestäjä ei vastaa rehellisesti ”Ei! Tule jo pois sieltä!” vaan hymyilee väkinäisesti ja nyökkää."

  • "Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Satukirjojen jalomieliset prinssit on syrjäytetty. Jalomielisyys on sananakin kulahtanut. Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Oman edun tavoittelusta on tullut hyve. Otetaan se, mikä on tarjolla. Otetaan sekin, mikä ei ole tarjolla, koska joku sen hölmöyksissään luovutti."

  • "Viime viikko jää mieleeni hämmentävänä. Silloin poikkeuksellisen moni maalainen vilttiintyi lausumaan sosiaalisissa ja epäsosiaalisissa medioissa kotiseudustaan niin kauniita sanoja, ettei sellaisia kuule yleensä kuin kansallispukuisten kunniamummojen tai Kalle Väänästä siteeraavien kotiseutuneuvosten kuivissa juhlapuheissa."

  • "Taiteenlajeista ainoastaan musiikki operoi minussa näin. Minulla ei ole taitoa analysoida, miksi näin tapahtuu. Miksi tunteet paisuvat hyvän musiikin äärellä. Mutta jo alakoulussa huomasin, että kaikki eivät reagoineet musiikkiin samalla tavalla. Jotkut olivat ihan kuin ei mitään. Minulla ihokarvat nousivat, itketti ja pakahdutti."

  • "Kahvihetkeni meni melkein pilalle, kun tahtomattani ryhdyin seuraamaan valotaulun frekvenssiä. En kuitenkaan katsonut asiakseni loukkaantua. Olinhan keskellä kauppakeskusta – sellaiseenhan nämä mainostaulut jotenkin kuuluvat. Kyseessä ei ollut siis ruma kategoriavirhe – niin kuin vaikka munakkaaseen tumpattu tupakka."

  • "Kun maailma on musta, lue minulle ääneen. Niin voisi lukea omassa hoitotestamentissani.

    Luetaan toisillemme. Luetaan asemalaitureilla, kun pitkästymme odottamaan junaa. Luetaan rakastavaisina lakanoissa. Luetaan väsyneinä toisillemme ääneen työpäivän jälkeen, löydetään taas se yhteinen nauru. Jos ei jaksa itse lukea ääneen, on olemassa arjen ihme, joka tekee sen puolestasi: äänikirja."

  • "Ja katso! Niin vain läsähti kahdellasadalla miljoonalla tuotettu Hollywood-marenki savolaisten silmiteltäväksi. Oi sitä tunnelmaa, kuinka moninaisesti me otimmekaan Titanicin vastaan. Joku purisi vieruskaverilleen jänismetsälläkäynnistään, teinitytöt huokailivat Leonardo di Capion ihanaisuutta ja muutamat ukot hörähtelivät, kun Kate Winslet vilautti tissiä ja elokuvan kestäessä salin hajugalleriaan liittyi myös pierunkatku."

  • "Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. No siinähän livahtikin jo yksi, ylimääräinen vihje."

  • "Suurilla kielialueilla, henkisesti tai fyysisesti tilaavievissä maissa matkustaessani olen pohtinut, millaista olisi olla suuren maan tai vaikkapa entisen siirtomaavallan kansalainen. Venäläinen, britti, pohjoisamerikkalainen. Puhuisinko kovemmalla äänellä? Olisinko jotenkin itsestäänselvemmin jotakin?"

  • "Prinssi Edwardin saarella (jonka olin lapsena ajatellut yhtä epätodelliseksi kuin Narnian) istuin L.M. Montgomery -konferenssissa ja kuulin ympäri maailmaa tulleiden Montgomery-tutkijoiden esitelmöivän. Tyttökirjallisuus oli tärkeä, merkityksellinen, avartava puheenaihe. "

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä