Ykkösaamun kolumni

Terttu Utriainen: Leikitäänkö rikosoikeutta!

  • 4 min
  • toistaiseksi

”Joidenkin tekojen rangaistavuudesta luopuminen ei välttämättä merkitse huumeen laillistamista”, totesivat muutama kuukausi sitten kolumnissaan rikosoikeuden professori Jussi Tapani ja kriminologian dosentti Heini Kainulainen (HS 11.4.2014).

Kannanotto kuului kannabiskeskusteluun, jossa pohdittiin, pitäisikö kannabiksen käyttö ja hallussapito olla rikos vai ei.  Tapani ja Kainulainen päätyivät eräänlaiseen kompromissiin eli depenalisointiin, jossa hallussapitoa ja käyttöä pidettäisiin kyllä edelleen rikoksena, mutta rikosoikeudellisia rangaistuksia ei käytettäisi.  Rangaistuksista luovuttaisiin ja poliisi voisi puhutella tai antaa huomautuksen tai käyttäjä voisi hakeutua hoitoon.

Rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta on kuitenkin vaikea ylläpitää, jos jo etukäteen tiedetään, ettei sanktioita tulla soveltamaan. Sen sijaan siinä suhteessa Tapani ja Kainulainen ovat oikeassa, että tuomioistuimissa käsitellään tekoja, jotka olisi järkevämpää käsitellä jossain muualla.

Dekriminalisoinnilla tarkoitetaankin sitä, että tiettyjen tekojen kohdalla luovutaan rangaistuksesta. Teko ei ole silloin enää rikos. Dekriminalisointi ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että tekoa alettaisiin pitää hyväksyttävänä, suotavana tai sallittuna. Yhteiskunnassa on monia muitakin normeja kuin rikoslain pykäliä, jotka sääntelevät käyttäytymistämme.

Itsemurha oli aikaan rikos, jonka yrityksestä rangaistiin, jos yrittäjä jäi henkiin. Tänä päivänä pyrimme mieluummin auttaa tällaista onnetonta ihmistä. Aviorikos oli paitsi avioeroperuste myös rikos, josta tuomittiin rangaistus. Nyt tämäkin rikos on siirretty rikosoikeuden piiristä yksityisyyden puolelle, ihmisten itsensä selvitettäväksi.

Rikosoikeustieteilijät ovat vuosikymmenestä toiseen Suomessakin hokeneet, että rikosoikeudellisten rangaistusten tulisi olla ultima ratio eli viimeinen keino, johon yhteiskunnassa turvaudutaan. Tämä on ollut kuitenkin melko mahdotonta, kun Suomessa noudatetun uusklassisen kriminaalipolitiikan mukaan kaikki teot murhasta liikennerikkomuksiin ovat rikoksia ja kaikki rangaistukset elinkautisesta rikesakkoihin ovat rikosoikeudellisia rangaistuksia.

Suomalainen rikosoikeusjärjestelmä on rakenteellisesti kehittymätön. Muutokseen ilmeisesti on oikeushallinnonkin piirissä vähitellen kypsytty, kun viime vuonna valmistuneessa oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa jo todetaan, että kun kaikki teot käsitellään Suomessa rikosoikeusjärjestelmän piirissä, voidaan kysyä, onko rikosoikeusjärjestelmän näin laaja käyttö tarkoituksenmukaista.

Rikosoikeuden piiriin tulee ottaa vain sellaiset teot, jotka vakavuusasteeltaan loukkaavat ja vaarantavat ihmisten ja yhteiskunnan elintärkeitä intressejä, kuten henkeä, terveyttä, turvallisuutta ja taloutta. Tällaiset rikokset täytyy osata tunnistaa ja niistä on tuomittava rangaistuksia, jotka kuvastavat tekojen törkeysastetta. Pikkuasiat on kyettävä erottamaan suurista.

Joskus vain tuntuu, ettei Suomessa tahdo löytyä edes sanoja pykälistä puhumattakaan pieniä ja suuria asioita erottamaan.

Italialainen kollegani aloitti viime kuussa korruptiota koskeneen luentonsa kysymällä suomalaisilta opiskelijoilta, kuinka monta lunta merkitsevää sanaa suomenkielessä on. Kyllähän niitä Lapista varmaan yli kymmenen löytyy. Niin, te tunnette lumen eri muodot, hän totesi. Mutta montako korruptiota merkitsevää sanaa ja lainkohtaa teillä on. Opiskelijat katselivat toisiaan ja totesivat, että onhan meillä lahjonta. Tämän jälkeen hän totesi, että Italiassa on toistakymmentä sanaa ja liuta pykäliä, jotka merkitsevät korruptiota. Korruptiota on ollut raamatun ajoista saakka ja me Italiassa tunnistamme sen, kun sitä esiintyy.

Niinpä niin, tunnistetaanko meillä rakenteellista korruptiota vai ei. Ainakaan korkein oikeus ei halunnut ottaa sitä tunnistettavakseen, kun se huhtikuussa ei antanut muutoksenhakulupaa Nova-jutussa (30.4.2014).

Lähetykset

  • to 12.6.2014 8.15 • Yle Areena

Jaksot

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä