Aristoteleen kantapää

Sienten herkulliset nimet

  • 24 min
  • toistaiseksi

Röllirusokas, loispiponen, tihkutympönen, haituvahiippo, mönjävahakas, outorisakas. Ei, nyt emme puhu uusista herttaisista satukirjasankareista vaan metsiemme sienisadosta. Tarkemmin sanottuna sienten nimien kielellisestä sadosta.

Kaikkihan me tiedämme herkkusienen ja herkkutatin, ne ovat nimensäkin mukaisesti herkullisia ruokasieniä. Kärpässieni on metsän väriläiskä ja saanut nimensä siitä, että sen avulla on tapettu kärpäsiä. Kantarelli on keltavahvero ja saanut nimensä väristään ja siitä, että se on vahvero. Ja korvasieni on korvasieni siksi, että se muistuttaa ruskeaa korvaa.

Mutta edes moni intomielinen sienestäjä ei tiedä, että Suomessakin metsien sienilajeja tunnetaan tuhansia. Niiden syömäkelpoisuudesta ei kukaan mene takuuseen, mutta lähes kaikki on kuitenkin nimetty, siitä on pitänyt huolen kansainvälisestikin poikkeuksellisen ahkera ja perusteellinen Sieniseuran nimistötoimikunta.

Matka lähes täydelliseen sientennimiluetteloon on ollut pitkä. Sienten käytön tunnettu historia on ällistyttävän lyhyt, kun muuten ihminen on ottanut käyttöönsä kaiken mitä luonnosta irti saa. Kiinasta on sentään löytynyt jopa 7000 vuotta vanhoja dokumentteja sienten käyttämisestä ravinnoksi. Mutta siinä kun roomalaiset tiesivät tryffelisienten herkullisuuden, germaanit halveksivat sieniä ja kun Suomessa mentiin nälkävuosina metsään pettua hakemaan, väki potki herkkutatit ja muut sienet eli metsänroskat kumoon tieltään.

Ensimmäinen suomenkielinen sienikirja ilmestyi vasta 1863. Sen oli kirjoittanut vapaaherra Eduard Hisinger ja kirjan nimi oli Sienikirja eli Sieni-Kallen osviitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä. Kuvaavaa sienestyksen historialle maassamme on se, että kipinä sienikirjan laatimiseen syntyi autonomian ajan lisääntyneiden venäläiskontaktien kautta. Suomen Talousseura päätti julkaista sienikirjan taloudellisten hyötynäkökohtien vuoksi, ei kulinaarisesta tai tieteellisestä mielenkiinnosta.

Jo ensimmäinen sienikirja kuvasi kohteensa paitsi sanoin, myös kuvin. Sienikirjan neljästätoista sivusta on värikuvasivuja peräti yhdeksän. Näillä Hisinger esittelee kaiken kaikkiaan kaksikymmentä sientä kasvupaikkoineen ja käyttötapoineen. Outojen sienten vaaroistakin kirja varoittaa vanhahtavaan sävyynsä: Epätuntemattomia sieniä ei ole koskaan noukkimista.

Noista ajoista sienimaailman tuntemuksessa on edistytty paljon. Tutkimuksessa ja sitä kautta uusien lajien nimeämisessä tiedemiesten apuna on ollut Suomen Sieniseura monine alueyhdistyksineen. Vuodesta 1949 yhtenäisiä nimiä sienille on kehitellyt Sieniseuran nimistötoimikunta, joka on siis vaikkapa nimien karvakupponen, lumiukonsieni, puistoukonsieni, tuhruvalhakka, syrjäkynsikäs ja haisunahikas takana.

Pistehimmihiippo, pörhösuomuhelokka, kalvashaprakas, rikkakarikka, nuhrumyyränlakki, nukkakalponen, ryhäpahkalakki, valjuvalmuska, kurttujuurekas — dosentti ja Suomen Sieniseuran nimistötoimikunnan puheenjohtaja Seppo Huhtinen, miksi sienten nimet ovat niin hassuja?

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

Lähetykset

  • ke 1.10.2014 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Luke Howard kirjoitti vuonna 1802 kirjan nimeltään On The Modification Of Clouds, eli Pilvien muodostumisesta. Siinä hän esitteli käsitteet cumulus, stratus, nimbus ja cirrus. Kirjan ideana oli se, että pilvet ovat seurausta ilmakehän tapahtumista, joten niistä voi päätellä, millaisia prosesseja kulloinkin on käynnissä. Howardin ajatukset innoittivat paitsi tiedemiehiä myös kuvataiteilijoita, jotka pystyivät nyt maalaaman pilviä tarkemmin. Myös saksalainen Johann Wolfgang von Goethe innostui Howardin työstä niin, että kirjoitti siitä sarjan ylistysrunoja. Aristoteleen kantapään vieraana on meteorologi ja myrskyharrastaja Ari-Juhani Punkka, joka kertoo onko Howardin luokittelu yhä käytössä? Montako eri lajia pilviä tunnetaan? Voiko pilvilaji muuttua toiseksi? Ohjelman toimittaa Pasi Heikura. Kuva: Cumulus near Poznan city, Poland. Photo taken by RJT (Robert Jacek Tomczak) in 2004

  • Keväällä ja alkukesällä kuuluu pensaissa ja metsissä liverrys, sirkutus, piipitys ja raakkuminen. Aristoteleen kantapää kysyy, mitä pikkulinnut laulullaan kertovat. Pasi Heikuran haastateltavana on tutkija Esa Lehikoinen. Ohjelma on uusinta vuodelta 2012. Sen toimittivat Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka.
    Kuva: AOP

  • EU:n parlamenttivaaleissa uudet liikkeet ja populistiset puolueet eivät saavuttaneet sellaisia murskavoittoja kuin ennustettiin. Aristoteleen kantapäässä vieraillut puhetaidon tutkija ja kouluttaja Severi Hämäri pohtii vaalitulosta ja sitä, pitääkö EU-vaalikampanjassa puhua eri tavalla kuin kansallisten vaalien kampanjoissa? Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Tina Cavén

  • Aristoteleen kantapää sukeltaa merivoimien puku- ja arvomerkkikoodistoon. Everstiluutnantti Ilpo Kärkkäinen pääesikunnan henkilöstöosastolta kertoo, mikä on niin kutsuttu ’ankkapuku’. Entä mitä tekemistä lordi Nelsonilla on Suomen merivoimien pukujen kanssa? Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Tina Cavén

  • Suomi on täynnä kiehtovia paikannimiä, monet niistä kertovat alueen historiaa. Mutta mitä kertoo suomalaisista se, että monet paikannimet ovat rivoja tai viittaavat hirmutekoihin?
    Karttakeskuksen kustannuspäällikkö Aino Wuolijoki ja paikannimien tutkija, Kotuksen erityisasiantuntija Helinä Uusitalo kertovat, miksi jokin paikka nimetään Kolmperseeksi tai Puukkolammeksi. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Tina Cavén

  • Meemit, eli nokkelat, nopeasti leviävät kuvan ja tekstin yhdistelmät naurattavat sosiaalisessa mediassa. Mutta ovatko ne harmitonta ajanviihdettä, vai voidaanko niillä myös vaikuttaa poliittisesti? Meemien maailmasta tietää Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittaja Juuso Määttänen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

  • Ylioppilaslakin käyttö levisi Ruotsista Suomeen 170 vuotta sitten. Enää pelkät lakit eivät riitä opiskelijoiden univormuksi. Kaikilla on nykyään haalarit. Mistä tämä villitys on saanut alkunsa? Pasi Heikura kysyy haalariharrastaja Matti Ängöltä, ovatko haalarit vain remuisien juhlien pukukoodin helpottaja vai onko niillä historiansa? Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tuula Viitaniemi. Se on uusinta vuodelta 2015.
    Kuva: Sasha Silvala / YLE

  • Onko murteen puhuminen vähentynyt? Sanotaanko Tampereella vielä nääs, tai jopa nääs-nääs-nääs? Minkä aikakauden murre on sitä puhdasta murretta? Montako piirrettä murteeseen voi kuulua? Kielentutkija Liisa Mustanoja kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

  • Eduskuntavaalit ovat käyty, tulokset puhuttavat. Aristoteleen kantapää kutsui politiikan toimittaja Unto Hämäläisen arvioimaan vaaleja edeltäneen keskustelun laatua ja aiheita. Vaikuttiko sosiaalinen media eduskuntavaalien poikkeukselliseen tulokseen? Ketkä hallitsivat parhaiten uusien medioiden keinot?
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén
    Kuva: Pasi Heikura

  • Dieter Hermann Schmitz saapui Suomeen neljännesvuosisata sitten opettamaan saksaa ja jäi sille tielleen. Suomen kielen oppiminen on hänelle loppuiän projekti.
    Schmitz kertoo, miltä suomenkieliset sanat kuulostavat hänen saksalaisissa korvissaan. Sana jäätelötötterö kuulosta taisteluhuudolta, talvitapahtumatuotanto loitsulta ja puheripuli kertoo hänelle suomalaisten asenteesta puheliaisuutta kohtaan.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Ateena kustannus / Laura Vesa

  • Sarkasmi eli pureva iva on tunnetusti vaikea laji. Se toimii muun ironian tavoin siten, että sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista, ja sarkasmilla on vieläpä kohde, johon suhtaudutaan arvostelevasti tai kriittisesti. Tieteen piirissä sarkasmi kiinnostaa paitsi kielen myös psykologian asiantuntijoita, kuten Aristoteleen kantapäässä vieraillutta psykologi Henri Olkoniemeä.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

  • Ranskassa ollaan erityisen tarkkoja siitä, etteivät anglismit pääse pilaamaan ranskan kieltä.
    Emeritusprofessori Juhani Härmä kertoo, miten Ranskassa suhtaudutaan muihin kieliin.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: EPA

Klipit

  • Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten emeritusprofessori Timo Riiho kertoo Pasi Heikuralle miten poliittisesti hankala tilanne on katalaanin kielisillä alueilla.

  • Kirjallisuudentutkija, Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä kertoo mitkä ovat hänen viisi suosikkiaan Zacharias Topeliuksen sadoista saduista.

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä