Eurooppalaisia puheenvuoroja

Saksan ulkopolitiikan täyskäännös

  • 14 min
  • toistaiseksi

Tuskin mikään muu Euroopan maa on viime kuukausina muuttanut ulkopolitiikkaansa niin perusteellisesti kuin Saksa. Saksan entiset lämpimät ystävyyssuhteet Venäjän kanssa ovat vaihtuneet energiapoliittiseksi valtataisteluksi. Liittohallituksen päätös toimittaa aseita kriisialueelle Irakissa avasi pasifistiselle Saksalle uuden, aseiden vientiin sotatoimialueelle perustuvan ulkopoliittisen strategian. Eurooppalaisissa puheenvuoroissa Jorma Mattila keskustelee Saksan ulkopoliittisista täyskäännöksistä energia­ ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen tutkija Stefan Meisterin kanssa.

Politiikan tutkija Stefan Meister on syntynyt itäisessä Saksassa, Thüringenissä, entisessä DDR:ssä. Hän oppi kaikkien DDR­nuorten tavoin jo koulussa Venäjän kielen. Samoin kuin muun muassa Saksan liittokansleri Angella Merkel. Saksojen yhdistymisen jälkeen suurin osa Stefan Meisterin ikätovereista menetti mielenkiintonsa Saksan itäpuolisten maiden kulttuureihin. Koska sitä ilmansuuntaa hallinneet Venäjä­suhteet olivat olleet virallista pakkopullaa.

Politiikan tutkijaksi päätynyt Meister oli kuitenkin viehättynyt muutoksesta. Häntä kiinnostivat jälkineuvostoaikaisen transformaation tilassa olevat maat kuten Ukraina.

Entiselle DDR kansalaiselle itäisen Euroopan muutokset näyttäytyvät myös sisältä päin syntyneen ymmärryksen kautta. Stefan Meister työskentelee Venäjän sekä Itä­Euroopan asiantuntijana Saksan ulkopoliittisessa yhdistyksessä: Deutsche Gesellschaft für Auswertige Politik toimii myös Saksan ulkoministeriön ja liittokanslerinviraston virallisena neuvonantajana.

Venäjän­Ukrainan kriisi on nostanut pinnalle kysymyksen siitä tarvitseeko Saksa nyt kokonaan uuden idänsuhteiden ja Venäjä ­politiikan?

"Kyllä, ehdottomasti. Saksan Venäjä­politiikka on viime 20 vuoden aikana on epäonnistunut. Se on myös ilmiselvästi epäonnistunut Venäjä­Ukraina­kriisin yhteydessä. Mutta pieleen mentiin jo sitä ennen. Modernisointikumppanuuden peruskonsepti, millä yhdistettiin taloudellinen yhteistyö Saksan kanssa siitä seuraaviin poliittisiin uudistuksiin Venäjällä, ei toimi presidentti Vladimir Putinin järjestelmän kanssa.

Putinin luoma systeemi on immuuni kaikenlaista modernisointia ja poliittista muutosta vastaan. Ja sitä kautta tämä yhteistoiminnalle rakentuvan Venäjä­politiikan lähtökohta tuhoutui viimeistään presidentti Dimitri Medvedevin kauden päättyessä vuonna 2012.

Nyt on kysymys siitä miten Saksa löytää realistinen ulkopolitiikan, joka vastaa maan tämän hetken roolia maailmassa, Euroopassa sekä suhteessa Venäjään.

Saksassa kysytään mikä on ylipäätään mahdollista Putin­systeemin kanssa ja millainen ulkopolitiikka on tarpeen Saksan itäpuolisissa naapurimaissa."

Miten Saksan uusi Venäjä­politiikka on määriteltävissä?

"Ei se olekaan. Se on vasta syntymässä. Tähänastisten oletusten tarkistaminen on vielä kesken. Samaan aikaan olemme keskellä syvää kriisiä Ukrainan ja Venäjän kanssa.

Nyt täytyy kaikki tähän asti oletetut tosiseikat ja tiedot testata ja tarkistaa.

Joka tapauksessa ensimmäiset näkyvissä olevat uuden ulkopolitiikan elementit koskevat satsauksia Venäjällä toimiviin uusiin ryhmiin. Saksan ei siis pidä tähdätä ulkopolitiikkaansa ainoastaan Venäjän valtiolliseen eliittiin, mikä on vanha saksalainen asetelma.

Täytyy siis panostaa aikaisempaa paljon laajemmin kansalaisyhteiskunnan ja talouden eri ryhmiin kuin tähän asti. Ja luulen, että se vanha oletus, jonka mukaan kunhan ulkopolitiikassa huomioidaan ensin Venäjä ja tällä katetaan koko itäisen Euroopan ja Euraasian alue, on vanhentunut. Se täytyy tarkistaa ja määritellä uudelleen."

Venäjän­ystävänä tunnetun Saksan liittokansleri Gerhard Schörerin aikana oli kaikki vielä kunnossa, vai kuinka?

"Kaikki vähintäänkin näytti olevan kunnossa. Tehtiin hyviä kauppoja eikä Venäjän kanssa ollut mitään perustavanlaatuisia kriisejä. Luulen että Saksan Venäjä­politiikan käännekohta oli vuosi 2012, kun Putin palasi Medvedevin kauden jälkeen takaisin presidentin virkaan. Sen jälkeen ei Eurooppa ollut enää Venäjän johdon politiikan keskiössä. Samaan aikaan alkoivat kotimaassa kansalaismielipiteen tukahduttamisen ja painostuksen toimet."

Millainen testi Venäjä­Ukraina­kriisi on Saksan uudelle ulkopolitiikalle?

"Alkajaisiksi kyseessä on realitettitesti siitä, että millainen hallitus meitä oikein on vastassa siellä Moskovassa. Mihin Venäjä on valmis ja onko ylipäätään mahdollista harjoittaa jonkinlaista naapuruuspolitiikkaa. Vai onko entinen kumppanuus muuttunut konfliktin päänäyttämöksi Venäjän, EU:n ja Saksan välille. Tämä realiteettitesti on havahduttanut Saksan poliittisen johdon hereille. Ukrainan kriisi on säikäyttänyt jopa syvimmät sosiaalidemokraattiset piirit, jotka olivat yleensä Saksassa hyvin yhteistyöhalukkaita Venäjän suuntaan, huomaamaan, että ei ole olemassa win­win­tilannetta, missä kumpikin osapuoli päätyy hyödyn puolelle.

Sellaista ei Venäjän kanssa vaan ole mahdollista syntyä edes yhteisen kumppanuuden oloissa."

Mikä Venäjän poliittisissa käänteissä on ollut politiikan tutkija Stefan Meisterin mielestä kaikkein yllättävintä?

"Minun täytyy kyllä myöntää, etten ollut laskenut sen varaan, että venäläiset menevät ja miehittävät Krimin niemimaan ihan tuosta vaan. Olin varautunut siihen, että Venäjän johto yrittää jollain tavalla taivuttaa osia Ukrainasta puolelleen. Mutta en olisi uskonut, että Venäjä toteuttaa Krimin aluevaltauksen niin nopeilla käänteillä.

Ja toisekseen yllättävää on ollut, että Venäjän johto on ollut valmis maksamaan niin suuren hinnan tästä konfliktista EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa. Sitä en olisi myöskään uskonut. Ja samoin oli arvaamatonta, että tilanne Itä­Ukrainassa johtaa niin radikaaliin ja nopeaan murrokseen."

Toimiiko Venäjän presidentti Putin aina rationaalisti ja suunnitelmallisesti?

"Ei, sitä en usko. Minusta Venäjän hallitus reagoi nopeasti voimassa olemaan tilanteeseen. Näyttää siis siltä, että heillä on suunnitelma a, b ja c. Ja he reagoivat tilanteen kehittymiseen näiden avulla aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Kannattaa katsoa lähemmin. Paras esimerkki oli kun tämän kriisin alussa tilanne alkoi mennä kovemmaksi. Silloin Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsin pois potkiminen tuli Venäjän johdolle täytenä shokkina. Ja tästä järkytyksestä syntyi Krimin aluevaltaus. Se oli kyllä valmisteltu siinä muodossa kuin valtaus sitten tapahtuikin. Mutta minun käsitykseni mukaan ei Venäjän johto tiennyt paria viikkoa aikaisemmin, että se tulisi toteuttamaan Krimin valloituksen.

Venäjän hallitus työskentelee erittäin tarkan taktiikan mukaisesti. On olemassa siis selvä tavoite; vallan hankkiminen ja sen säilyttäminen. Mutta ei ole strategiaa siitä, mihin Venäjä todella haluaa tai millaiseksi Venäjä haluaa kehittyä. Venäjällä on runsaasti taktiikkaa jonka mukaan meille valehdellaan ja lisätään epävarmuutta muissa maissa. Rakennetaan valkoisia elefantteja, eli näitä valkoisten rekkojen avustuskolonnia. Ja ulkomailla pohditaan, että mikä oikein on niiden tarkoitus.

Tämä kaikki on taktiikkaa. Mutta en näe missään kunnollista strategista päämääränasettelua."

Onko tähänastinen Saksan Venäjä­politiikka ollut liian idealistista, jopa epärealistista?

Onko perinteisillä saksalais­venäläisten suhteiden käsiteillä, kuten ”modernisointikumppanuus” ­enää merkitystä?

"Käsitteet ovat tietty kiinni Saksan liittotasavallan hyvin syvässä idänpoliittisessa traditiossa, joka polveutuu jo liittokansleri Willy Brandin ajoista, 1970­luvulta. Monet Saksan poliittisessa johdossa ajattelevat, että tämä idänpolitiikka oli yksi menestystarinoista, jotka johtivat koko neuvostoaikakauden päättymiseen.

Onhan siinä tietty logiikkansa, että sama ajattelu siirrettiin sellaisenaan myös jälkineuvostoliittolaiseen Venäjään. Mutta luulen todellakin, että Saksan nykyinen johto ei ole ymmärtänyt miten tämä neuvostoaikojen jälkeinen Venäjä todellisuudessa toimii. Eikä sitä, että entiset neuvosto­konseptit eivät ole lainkaan yhteensopivia tämän päivän Venäjän kanssa."

Saksa on suurin eurooppalainen venäläisen kaasun ostaja ja 35 prosenttia kaikesta Saksassa käytetystä maakaasusta tulee Venäjältä.

Mitä Saksalle tarkoittaa tässä kriisien tilanteessa sen energiariippuvuus Venäjästä?

"Saksan on nähnyt aina energiasuhteet Venäjän kanssa positiivisena kehityskulkuna, jota kautta rakennetaan taloudellista yhteistyötä. Sitä kautta voidaan siis luoda positiivinen vuorovaikutussuhde. Se mitä juuri nyt opimme on, että tämä vaikuttaminen voi olla myös negatiivista laatua. Saksan energiariippuvuus Venäjästä on aivan liian suuri. Kun noin 35 40 prosenttia Saksan kaasusta ja öljystä tulee Venäjältä, niin tästä aiheutuu, että kriisitilanteessa tämä energiamäärä eiolekaan enää korvattavissa.

Ja sen vuoksi on Saksassa menossa suuri energian tuonnin hajauttamiskeskustelu. Saksan johto miettii kuumeisesti miten se voi tehdä maan riippumattomaksi venäläisestä energiasta ja tekee kaikkensa etsiäkseen vaihtoehtoja venäläisille energiayhtiöille.

Saksan johto joutuu tässä kriisissä siis oppimaan sen miten aikaisemmasta kumppanuussuhteesta on kehittynyt epäitsenäinen ja negatiivinen riippuvuus Venäjästä.

Saksalaiset tutkimuslaitokset ennustavat yksimielisesti, että maakaasun kysyntä Euroopassa ei jatka kasvuaan vaan vähenee. Siitä huolimatta venäläinen kaasuyhtiö Gazprom kertoo tämän vuoden alussa päivitetyssä arviossaan merkittävistä kaasun vientinäkymien kasvusta."

Jossain täytyy siis olla virhearvio?

"Aivan, kaasun kysynnän kasvu tulee pysähtymään ja taantumaan. Samaan aikaan monet muut energialähteet voittavat alaa. Saksassa ennen kaikkea uusiutuvat energialähteet näyttelevät yhä suurempaa roolia. Osansa energian kulutuksen vähentymisestä on myös on myös energiatehokkuuden lisääntymisellä.

Tässä on hienoinen ongelma. Meillä on suuria venäläisiä kaasun tuontiprojekteja kuten Itämeren kaasuputki Nord­Stream ja Mustan Meren halki muun muassa Bulgariaan, Serbiaan, Sloveniaan ja aina Itävaltaan asti suunniteltu South­Stream­putki. Nord­Steam putki voi hyvinkin olla jollain lailla kannattava, koska sen piirissä on Saksan lisäksi muita Keski­Euroopan maita.

Mutta tämän South­Stream putken näen ihan puhtaasti poliittisena projektina. Se palvelee ennen kaikkea putken kohdemaiden korruptointia ja niiden tekemistä riippuvaiseksi Venäjästä. Taloudellisesti tämä projekti on vailla järkeä. Ja myös taloudellisesti ajateltuna Venäjän tulisi irtautua Euroopasta ja vaihtaa suuntaa kohti kasvavia markkinoita. Tämä tarkoittaa Aasiaa.

Epätaloudellisesta lähtöoletuksesta näkee, että koko kaasuputkien politiikka perustuu yksinomaan poliittiseen logiikkaan eikä seuraa talouden johdonmukaisuutta."

Yksi tapa tarkastella Venäjän muuttunutta roolia Euroopassa on todeta perusoletuksen, paradigman muuttuneen. Aikaisemmin energiakauppa Venäjän kanssa noudatti teknillis-taloudellista logiikkaa. Nyt Venäjän energiapolitiikkaa hallitsee vaikutusvallan tavoittelu Euroopassa.

"Havaittavissa on ainakin koko Venäjän energiabisnekseen liittyvän tarkastelutavan politisoituminen. Venäjän taholta energiakysymykset ovat välineellistyneet. Toki Gazpromin täytyy myös ansaita rahaa. Ja yhtiö on aina kehittänyt projekteja, jotka ovat myös taloudellisesti järkeviä. Samaan aikaan venäläiset energiayhtiöt ovat valtion välineitä, instrumentteja painostaa kaasutoimitusten kohteena olevia maita.

Tarkoitan muun muassa koko keskustelua reverse­flow:sta. Eli hanketta kaasun johtamiseksi samoja putkia pitkin vastakkaiseen suuntaan. Siten esimerkiksi Ukrainaan johdettaisiin Euroopan puolelta kaasua alemmalla hinnalla. Siinähän kävi niin, että Venäjän reaktiona Puolaan ja Saksaan johtavissa putkissa kaasun määrät yhtäkkiä vaan vähenivät. Tästä näkee yksiselitteisesti, että kaasuntoimituksia käytetään Venäjällä painostuskeinona.

Minä uskon, että mitä pidemmälle tämä kriisi etenee, sitä enemmän menetetään luottamusta. Ja mitä pidemmälle talouspakoteiden spiraali etenee, sitä enemmän energiaa käytetään painostuskeinona poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

Kyllä tämä poliittinen elementti venäläisessä energiabisneksessä on ollut enemmän tai vähemmän aina olemassa. Mutta tällä hetkellä Venäjällä dominoi poliittinen paradigma, perusoletus, ja taloudellisen logiikan painoarvo on jäänyt vähemmistöön.

Venäjän johto ei vaan ajattele taloudellisesti, käsitteen klassisessa merkityksessä, siis markkinatalouden termien mukaan. Saksassa on asia taas kääntynyt niin päin, että Saksan poliittisen johdon mukaan on täysin mahdotonta hyväksyä mitä Venäjä tekee. Ja saksalaisen talouden täytyy tässä pakotekeskustelussa vain hyväksyä tilanne. Nyt Saksassa politiikka on asettunut Venäjän suhteissa etunenään ja talous saa luvan seurata perässä. Tässä on siis niin ikään tapahtunut aikaisempaan verrattuna perustavanlaatuinen muutos."

Saksassa­, samalla tavalla kuin Suomessa on pitkä perinne hoitaa asioita Venäjän kanssa kahdenkeskisten suhteiden välityksellä. Onko kahdenvälisten Venäjä­suhteiden aika peruuttamattomasti jo ohitse?

"En sanoisi noin. Mutta se minkä tämä kriisi on osoittanut on EU:n heikkous. Koko Venäjä­ Ukraina kriisin aikana ei Bryssel ole näytellyt siinä minkäänlaista roolia. Ratkaisevia ovat olleet jäsenvaltioiden koalitiot, kuten Saksan, Puolan ja Ranskan muodostama Weimarin kolmio.

Oleellista on siis ollut tiivis yhteistyö niiden jäsenmaiden kesken, joilla on erityisiä intressejä Venäjän kanssa valvottavanaan tai jotka pitävät Venäjä­teemaa tärkeänä. Minulla on enemminkin sellainen tuntuma, että olemme saaneet todistaa koko eurooppalaisen ulkopolitiikan paluuta kansalliseen ulkopolitiikkaan tämän kriisin aikana.

En näe että Brysselin ulkopolitiikasta olisi seurannut mitään merkittävää Ukrainan kriisin rauhanprosessissa. Sen enempää separatistien, Ukrainan hallituksen kuin venäläistenkään suuntaan. Asialla ovat olleet muun muassa Saksan ja Puolan ulkoministerit tai Ruotsin hallituksen edustajat. Yhteistyössä Saksan kanssa ovat olleet mukana esimerkiksi Hollanti ja Suomi, eli siis maat joilla on Venäjän suhteen erikoistuntemusta. Enkä todellakaan näe että EU olisi tässä toiminut minkäänlaisena ulkopolitiikan tiennäyttäjänä."

Yksi Saksan merkittävimmistä ulkopoliittisista uusista avauksista viime aikoina on koskenut aseiden toimittamista sotatoimialueelle. Eli Saksa päätti lähettää muun muassa panssarinyrkkejä,

kiväärejä ja ammuksia Irakin kurdeille tukemaan näiden taistelua radikaali­islamistisia is-terroristeja vastaan. Miten arvioitte Saksan ensimmäistä päätöstä lähteä viemään aseita taistelua käyvälle konfliktialueelle?

"Kyse on hyvin perustavasta poliittisesta muutoksesta. Tällä hetkellä sitä kuvataan edelleen poikkeustapauksena Saksan ulkopolitiikassa. Mutta luulen, että paljon mitä viime kuukausina olemme Saksan ulkopolitiikassa nähneet, ja tähän kuuluvat aseiden toimitukset kriisialueelle myös mukaan, on tapahtunut ulkopuolelta tulleen paineen alaisena. Painetta esiintyy eurooppalaisten kumppaneiden sekä ja amerikkalaisten taholta. Ne sanovat, että te saksalaiset olette ilmoittaneet haluavanne ottaa enemmän vastuuta. Teillä on erityinen poliittinen ja taloudellinen rooli Euroopassa, ja te ette voikaan jättäytyä vastuun ulkopuolelle.

USA:sta sanotaan Saksalle, että te olette johtavassa asemassa Euroopassa, teidän täytyy ottaa enemmän vastuuta. Mutta myös eurooppalaiset kumppanit kuten EU:n pienemmän jäsenmaat,Skandinavian maat ja Alankomaat edellyttävät Saksalta uutta ulkopoliittista otetta.

Olen keskustellut myös suomalaisten kollegojen kanssa ja ne sanovat asian aivan selkeästi. Mutta myös Ranskasta on tullut vastaavia viestejä. Sekä niistä euroalueen maista, jotka ovat syvällä velkakriisissä. Niillä ei ole varaa lähteä ajamaan aktiivista ulkopolitiikkaa suhteessa Venäjään.

Tällä hetkellä tapahtuu siis kaikkiaan hyvin paljon. Saksan johto ei oikeastaan ollut ihan näin pitkällä, mutta kansainvälinen ulkopoliittinen vauhti on vaan kiihtynyt siinä määrin ja samalla paine USA:n ja muun Euroopan suunnalta on kasvanut niin suureksi, että Saksan on ollut pakko lähteä aktiivisemmin kriisinhallintaan mukaan."

Liittohallitus nimittää uutta politiikkaa vastuullisuudeksi. Kriitikot nimittävät sitä sotilaalliseksi interventioksi. Miten te sitä kutsutte?

"Ehdottomasti kyse ei ole sotilaallisesta väliintulosta tai interventiosta. Ei ole olemassa liittohallituksen sotilaallista strategiaa, joka luonnehtisi esimerkiksi Saksan geopoliittisia tavoitteita.

Kyse on sellaisesta tuntumasta, että jokaisella on tietty roolinsa ja on kannettava vastuunsa. Vain tiettyyn pisteeseen asti sitä voi menneisyyteensä vetoamalla hiipiä pois vastuun paikalta."

Ovatko asetoimitukset Irakin kurdeille vain alkua Saksan uudelle sotilaalliselle tielle?

"En todellakaan ole niin naiivi, että luulisin kyseessä olevan yksittäistapauksen, joka tapahtuu vain kertaalleen historiassa. Kun tämä asetoimitusten tabu on rikottu, kuten Jugoslavian sodan yhteydessä rikottiin myös sotilaallisen sekaantumisen tabu Saksan ulkopuolella, niin kyllä aseiden toimittaminen kriisialueelle on uudelleen myös mahdollista. Tabu on siis rikottu ja siitä seuraa vastaavia tapauksia. Mutta me vain elämme niin monimutkaisessa kriisien maailmassa, missä täytyy yrittää tasapainottaa valtioita rajoittamalla kriisejä myös sotilaallisilla toimilla. Ja luulen, että siinä täytyy Saksankin vain ottaa ja kantaa oma vastuunsa. Eikä vaan jäädä ikuisesti seisomaan paikoilleen historiallisen roolinsa kanssa. Nyt on tarve uudenlaisille toimille."

Jorma Mattila

Eurooppalaisia puheenvuoroja 2.10.2014

Lähetykset

  • la 4.10.2014 17.40 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä