Ylen aamu-tv

Tänään otsikoissa

  • 1 h 6 min
  • toistaiseksi

Moni keskittyy ajaessaan muuhun kuin liikenteeseen.
Tarkkaamattomuus liikenteessä lisää onnettomuusriskiä. Silti moni kuljettaja miettii ajaessaan jotain aivan muuta kuin liikennettä. Mitä kaikkea ylimääräistä suomalaiskuljettajat ratin takana touhuavat ja kuinka vaarallista se on, siitä puhui Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.

Näin panet autosi syyskuntoon.
Kelit kylmenevät, näkyvyys heikkenee ja tien pinta voi jäätyä. Syksyn tulleen auton on syytä olla kunnossa. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen antoi vinkit siihen, mitä autosta kannattaa syksyllä tarkistaa.

Yli miljoona suomalaista asuu yksin.
Kaikista Suomen asuntokunnista yli 40 prosenttia on yhden hengen talouksia. Tutkimuksen mukaan yksinasuvilla menee keskimäärin huonommin kuin perheellisillä. Mistä tämä johtuu ja huomioidaanko yksinasuvia riittävästi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? Keskustelemassa Suomen yksinelävät ry:n perustaja Raija Eeva, THL:n erikoistutkija Timo Kauppinen sekä kansanedustaja ja Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Lasse Männistö (kok.).

Nuoret räppäävät koulukiusaamista vastaan.
Porvoon Linnajoen koulun oppilaat Mia Uimonen, Sylvi Sinkko ja Vilma Hirvonen kertoivat, mikä sai heidät tekemään koulukiusaamista vastustavan räpin. Kolmikko avasi myös kokemuksiaan siitä, millaista kiusaamista koulussa tapahtuu.

Vicky Rosti tekee musiikkimatkan vuosikymmenten taa.
Vicky Rosti on tehnyt 40 vuoden uran musiikin parissa. Uudella levyllään hän palaa uransa alkuajoille. Levyn taustalla on Matti Mikkola ja Eppu Kosonen - kaksikko, joka nosti hiljattain Pepe Willbergin kotimaisen musiikin huipulle.

Jälkipörssi.
Stockmannin tulevaisuus, Rovion väenvähennykset ja Finnairin matkustamohenkilökunnan edut puhuttivat Arno Ahosniemeä, Piia-Noora Kauppia ja Leena Mörttistä.

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Klipit

Ylen aamu-tv

Päivän puheenaiheet maanantaista perjantaihin

Ylen aamu-tv on ajankohtaisohjelma, joka käsittelee päivän puheenaiheet ja esittelee kiinnostavat ihmiset. Aamu-tv tulee Areenassa suorana lähetyksenä, jolloin mukana ovat myös uutiset, sää ja urheilu. Tältä sivulta löydätte jaksoista tunnin koostelähetykset sekä muut videot -kohdasta keskustelut omiksi videoikseen leikattuina.

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä