Koe uusi yle.fi
Yle Uutiset viittomakielellä

Pitkä video pohjoiskorealaisen vierailijaryhmästä

  • 4 min
  • toistaiseksi

Pohjois-Korean kuurojen liiton edustajat ovat tutustuneet suomalaisiin viittomakielisiin palveluihin. Ryhmä vieraili myös Yleisradiossa tutustumassa viittomakieliseen tv-tuotantoon. Pohjois-Koreassa aiotaan kehittää tv-tulkkauspalveluja televisioon.
Videossa haastateltiin Pohjois-Korean kuurojen liiton varapuheenjohtajaa, joka kertoo järjestön toiminnasta. Liitossa on 19 työntekijää. Maan kuurojen lukumäärästä ei haluta kertoa tarkasti, mutta maassa on kahdeksan kuurojen koulua. Myös maan kuurojen yleisimmistä ammateista saatiin vähän tietoa haastattelussa.
Kuurojen Maailmanliitto ja Pohjois-Korean vammaisjärjestö sopivat kaksi vuotta sitten yhteistyöstä maan kuurojen aseman parantamiseksi. Varapuheenjohtaja Ri KukJin kertoo haastattelussa että he haluavat osallistua ensimmäistä kertaa kuurojen maailmankongressiin, joka pidetään ensi vuonna Turkin Istanbulissa. Haastattelussa tulkkina oleva Robert Grund käänsi pohjoiskorealaisen vastaukset kansainväliselle viittomille.
Videon lopussa 17-vuotias Ju Su Yang esittää pohjoiskorealaista laulua. Huom. videossa ei ole puhetulkkausta tai tekstitystä.

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

TV-lähetyksen ääniraidat suomi stereo

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Klipit

Yle Uutiset viittomakielellä

Yle TV1 - Yle Areena 30 pv

Yle Uutiset viittomakielellä kertoo päivän tärkeimmät uutisaiheet viittomakielellä. Ohjelma käsittelee myös kuuroihin ja viittomakieleen liittyviä aiheita. Uutisankkureina toimivat äidinkieleltään viittomakieliset kuurot. Uutiset toimitetaan vuoden jokaisena päivänä.

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä