Levylautakunta

Levylautakunta

  • 53 min
  • ei kuunneltavissa

OHJELMAN ARTISTIT

Heidi Visulaaka on hämeenkyröläinen artisti, joka on esiintynyt oman bändin kanssa nyt pari vuotta. Viime kesänä hän otti osaa Seinäjoen Tangomarkkinoille - ensimmäistä, mutta ei kuulema viimeistä kertaa. Pianoa ja laulua opiskellut Heidi sai vahvistusta omalle tekemiselleen Ikaalisten artistikoulutuksesta. Heidi Visulaaka on julkaissut kaksi singleä. > Heidi Visulaaka netissä

Tuomo Prättälä on soul- ja jazz-muusikko ja säveltäjä. Vuosina 2002–2006 Prättälä oli mukana yhteensä kymmenellä albumilla seitsemässä eri kokoonpanossa, oli näissä yhtyeissä neljä kertaa ehdolla Emma-palkinnon saajaksi, voitti kaksi kansainvälistä jazzkilpailua Teosto-palkinnon ja Finland-Festivalsin Vuoden nuori taiteilija -palkinnon. Tuomo on julkaissut neljä soololevyä, edellinen vuosi sitten ilmestynyt arvosteltiin mestarilliseksi maailmanluokan soul-levyksi.  > Tuomo kotisivu

Ahoy -yhtyeen muodostaa kolme Ahon sisarusta, joista jokainen on ollut lapsesta asti mukana laulukilpailuissa ja opiskellut Konservatoriossa. Neidot tulevat Jyväskylästä, mutta asuvat nykyisin Helsingissä. Bändi valmistelee ensimmäistä levyään, jonka tuottaa Edu Kettunen. > Ahoy YouTubessa

Neljä Ruusua sai nauttia uransa suurinta suosiota 90-luvun alkupuolella. Yhtyeen perustivat yläaste-ikäinen nelikko Joensuussa 1982 ja edelleen mennään samalla miehityksellä. Neljä Ruusua valmistelee uutta levyään, joka ilmestyy 2015 helmikuussa. Levy on bändin 14. > Neljä Ruusua kotisivu

Tiny Ruins on uusiseelantilainen laulaja - lauluntekijä, joka aloitti viitisen vuotta sitten yksin tällä nimellä, mutta nyt bändissä jo pari soittajaakin. Bändi on kiertänyt viime vuosina ahkerasti maailmaa muiden nyky-folk artistien mukana ja lämppärinä. Yhtyeen toinen levy on nimeltään Brighty painted one. > Tiny Ruins

Sydänyön rytmi -yhtyeen perustivat roots-musiikin ystävät v. 2004. Bändin materiaali nojaa vahvasti afroamerikkalaiseen juuri-musiikkiin, laulukielenä kuitenkin kotoinen suomi. Keravalaisen bändin ensimmäinen single ilmestyi 2013 ja toinen single on juuri saatu soittoon, tässä tyyliä voisi kuvata vaikka 'roots-jytäksi'. > Sydänyön Rytmi netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

  1. Tiny Ruins: Me at the museum, you in the wintergardens (H.Fullbrook) 30
    Tuuli: Laulun tarina jätti salaisuuksia, kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Tässä oli jotain hyvin puhdistavaa, paljon enemmän kuin pelkkää musiikkia
    Susanna: Miellyttävä, pieni tuokio. Heräsi heti kuvia tietyistä paikoista ja kaupungeista. Ihanan herkkä ääni. Nautin joka hetkestä.
    J-P: Tämä sai minut täydelliseen rentoutuksen tilaan. Tällainen musiikki saa minussa aikaan hyviä asioita.
     
  2. Sydänyön Rytmi: Rakkaus lyö maahan (M.Kettunen - J.Tikka)  26
    Tuuli: Haluaisin ehdottomasti nähdä keikalla. Pidin laulajasta, hänessä oli jotain hyvin alkuvoimaista. Ja huuliharpusta tykkäsin kovasti
    Susanna: Alussa iski melkoinen testosteronipläjäys, mutta sitten aloin pitää. Laulajan äänessä säilynyt rouhea teinipojan asenne
    J-P: Vanhakantaista suomirokkia, joka poikkesi edukseen sarjasta. Hyvää soittoa, vaikka perinteistä, niin silti tässä päivässä virkistävää. Teksti toimi, ei yrittänyt olla nokkela.
     
  3. Tuomo: Polar Night (T.Prättälä)                                  25
    Tuuli: Mielettömiä harmonioita, odottamattomia juttuja. On hyvä, että tuiottaja lähtee välillä kahville ja antaa kavereiden sinkoilla ja kokeilla vapaasti.
    Susanna: Oli ihana - jotain kuumaa käärittynä jääriitteeseen. Houkutteli mukaansa itsevarmasti. Toimi kuin hartiahieronta parhaimmillaan.
    J-P: Tässä soi kikottimia ihan tuhansia, jopa liikaa. Nörtit pääsi studioon vääntelemään nappuloita. Itse biisi ei päässyt esille tässä kilinässä
     
  4. Neljä Ruusua: Sininen sunnuntai (sä K.Koistinen sa I.Alanko) 21
    Tuuli: Harvoin yhdessä biisissä näin paljon negatiivisia ja ankeita sanoja. Bändistä olen tykännyt, tämä kappale oli kuin pastissi itsestään
    Susanna: Mentiin bändin varhaisen tuotannon soundeihin. Ilkka Alangon ääni on aina ihana. Tekstissä oli liikaa ylöskirjoitettua, alleviivattua tunnetta
    J-P: Teksti voisi olla vaikka kuinka vanhasta iskelmästä. Kun tämä solisti avaa suunsa, sen tunnistaa jo lähes ennen ensimmäistä tavuakaan, täysin uniikki ääni.
     
  5. Ahoy: Saarenmaan yöt (H.Virtanen)                          19
    Tuuli: Laulajalla todella kaunis ääni. Sisältöä haettiin vanhasta Saarenmaan valssista, olin vähän ulapalla. Oli minulle turhan kiva.
    Susanna: Musiikillisesti tex-mex -maailmasta. Ihanaa kesäöistä haaveilua. Tekijätiedoissa voisi lukea trad., mutta silti tässä oli jotain oivaltavaa
    J-P: Ei tässä idyllissä paljon vikaa ollut, taiten tehtyä, kaikki kivassa harmoniassa. Oisko tätä helpompi kuunnella kesällä?
     
  6. Heidi Visulaaka: Kätkee (sä J.Rasinkangas sa J.Viksten, M.Vesala)  17
    Tuuli: Sähkökitara oli tässä kunnolla kovallaan, oli piristävää, olisi saanut olla vielä 'hevimpi'. Sanoista en saanut kiinni. Laulajan ääni oli voimakas, siinä oli aineksia rokkiin.
    Susanna: Tuli kasarihevi mieleen. Tämä oli kuin hevi-iskelmää, koska laulajan äänessä iskelmäperinnettä, ei ollut kuitenkaan kumpaakaan tyyliä perille asti. Toteutukseltaan ihan kelpo.
    J-P: Pidätellyn kuuloista, portit ei kokonaan auenneet. Laulaja taisi jättää kurkkuunsa puolet isosta äänestään. Tekstissä irrrallisia 'mukaviisaita' lauseita.

Lähetykset

  • la 3.1.2015 11.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Soitetut laulut:
    1. Laura Moisio: Keltaiset verhot
    2. Ninni & Mika: All Them Pretty Dreams
    3. kls: Teet minusta totta
    4. Janna: Tahdon
    5. Bryan Adams: Please Stay
    6. Kinos: Kiitän mun murheistain

    Lautakunnassa artistitulokas Leo ja Jari Väyliö Oliver-yhtyeestä sekä Jyrki Koskenseppä.

  • Kuunnellut laulut:
    1. Jussi Kinnunen: Onnellinen mies (Sydänenergiaa)
    2. Sunrise Avenue: Never Let Go
    3. Hullu ruusu: Mikael
    4. Milana: Suvi
    5. Post Malone: rockstar ft. 21 Savage
    6. Markus Vuorinen: Meistä jokainen

    Lautakunnassa muusikot Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho sekä Juha Blomberg.

  • Nämä kuunneltiin:
    1. Aili Ikonen: Nuori vapaa nainen
    2. Liam Gallagher: Greedy Soul
    3. Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Pakolaisen laulu
    4. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: Tässä memee vielä hetki
    5. First Aid Kit: It's A Shame
    6. Mooa: Hajalla

    Lautakunnassa Kivikasvot Fredi ja Ismo Sajakorpi sekä Susanna Vainiola.

  • Nämä kuultiin:
    1. Holmala: Mahtaako hän koskaan tietää
    2. Sparks: Edith Piaf (Said It Better Than Me)
    3. Tuija Rantalainen ja Heikki Salo: Osterikeitto
    4. Ursus Factory: Jumalautapojat
    5. Björk: The Gate
    6. Suontausta ja Puusaari: Kirje Eleonoralle

    Lautakunnassa muusikko Tero Vesterinen sekä Juha-Pekka Sillanpää ja Jami Liukkonen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä