Radio 1:n erikoislähetykset

Presidentti Kekkonen Ylen luurankokaapissa

  • 19 min
  • toistaiseksi

Marraskuussa 1978 presidentti Urho Kekkosen nekrologi tallennetaan Yleisradion kassakaappiin. Muutamia viikkoja aiemmin Neuvostoliiton matkan yhteydessä presidentti Kekkosen terveydentilaan on kiinnitetty huomiota. Suomalainen media vaikenee tapahtuneesta. Nekrologin tekijä on presidentin sisäpiiriläinen. Oliko joillakin erityistä syytä olettaa, että presidentti olisi pian kuollut?

Toimittajana Jukka Kuosmanen.

Lähetykset

  • ma 5.1.2015 17.21 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Lapsuuden ääniraita on jokaisella erilainen. On lauluja, joiden kuuleminen on kuin hyvän ystävän kohtaaminen - sydämeen läikähtää iloa ja kaipuuta. Mieli matkaa laulun kanssa äidin syliin ja koulun käytävälle, aikaan jolloin maailmaa tarkkaili lattiatasolta ja ihmeeksi riitti ensimmäinen lipaisu jäätelöstä.

    Lapsuuden laulut -ohjelmassa kuullaan kuuntelijoiden omia muistikuvia ja tarinoita. Ohjelman ovat toteuttaneet Paula Jokimies ja Kirsi Väänänen.

    Ohjelmassa kuultava musiikki:

    1.MAIJA HAPUOJA JA LAPSET - Peipon pesä

    2.METRO-TYTÖT JA KIPPARIKVARTETTI - Pieni ankanpoikanen

    3.DANIEL BARENBOIM (piano) - Sonaatti pianolle n:o 11 A-duuri osa Alla turca (Allegretto) ELI: Turkkilainen marssi

    4.HISKI SALOMAA - Lännen lokari

    5.MIKKO PERKOILA - Oli kerran (vanha peikko)

    6.LIISA LÄÄVERI, EEVA-LEENA SARIOLA JA MATTI KONTION YHTYE - Mörri-Möykky

    7.TAPIOLAN YHTEISKOULUN KUORO - Nuotiolaulu (Meill’ on metsässä nuotiopiiri…)

    8.PEPPINA JA FINLANDIA-YHTYE - Saunavihdat (Lapsoset ketterät kotihaasta…)

    9.PEPE WILLBERG - Aamu

    10.TARJA NURMI - Metsän laulajaiset (Näin metsän halki viesti soi…)

    11.MATTI TULOISELA - Laula tyttö

    12.GEORG MALMSTEN JA GRETA PITKÄNEN - Mikki-hiiri merihädässä

    13.JULIE ANDREWS - A spoonful of sugar

    14.MATTI PELLONPÄÄ - Poppeli on puu

    15.MICHEL VILLARDIN ORKESTERI - Unkarilainen tanssi n:o 5

    16. JAANA JA TIINA - Mustan kissan tango

    17. SATULAULAJAT - Jo nouskaa lapsikullat

    18.SAMULI EDELMANN - Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (tunnetaan nimellä Suojelusenkeli)

    19.IRMA URRILA - Yön kuningattaren aaria (Mozartin oopperasta Taikahuilu. Tässä Ingmar Bergmanin elokuvasta)

    20.ANNIKKI METSÄKETO, IRMA TAPIO JA MAIJA HAPUOJA -Oravan pesä (Kas kuusen latvassa…)

    21.GEORG OTS - Kalastajan laulu

    22.CAROLA HÄGGVIST - Videvisan (Sov du lilla videung…)

    23.MARI LAURILA - Peppi Pitkätossu

    24.TAPIO RAUTAVAARA - Sininen uni

  • Kun aatelismies rakastui sopraanoon ja rakensi häntä varten kotitaloonsa oopperan, Englannin vehreän maaseutuidyllin helmaan syntyi 1934 oopperatalo, josta tuli musiikinystäville "paratiisin esikartano". Erkki Toivasen ohjelmassa kerrotaan Glyndebournen vaiheista ja sen asemasta oopperataiteen parnasson huipulla.

  • Amerikkalainen Henry Longfellow kirjoitti Kalevalan innoittamana intiaanien myytteihin perustuvan runoelman Hiawatha. Se innoitti englantilaisen Samuel Coleridge-Taylorin säveltämään suuren suosion saavuttaneen kuoroteoksen.
    (Ensilähetys 5.5.2007)

  • Kesäkuun tiistai-iltapäivisin Yle Radio 1 lähettää toiveuusintoina Erkki Toivasen toimittamia Musiikkiklubi-ohjelmia.

    Pitkän uran Ylen toimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtaja tehneen Erkki Toivasen syntymästä tuli 18. toukokuuta kuluneeksi 80 vuotta. Rakastettu toimittaja oli kielitaitoinen ja hyvin monipuolisesti sivistynyt persoona. Eurooppalaisen yhteiskunnan, politiikan ja talouden ohella Toivanen hallitsi suvereenisti euroopan kulttuuriperinnön lukuisat eri ilmiöt. Vuonna 2011 vaikeaan sairauteen menehtynyt toimittajalegenda luonnehtikin itseään "eurosaurukseksi" Itävalta-Unkarin viimeisen kruununprinssin Otto von Habsburgin esikuvan mukaan.

    Klassinen musiikki oli Toivaselle keskeinen osa eurooppalaista yleissivistystä. Sibelius-Akatemiassakin pianon soittoa opiskelleen Toivasen näkemyksistä klassisen musiikin saralla päästiin nauttimaan 2000-luvun alkupuolella Musiikkiklubi-ohjelmissa. Niistä kuullaan nyt kesäkuun aikana toiveuusintoina neljä jaksoa.

    Tänään kuultavassa ohjelmassa Erkki Toivanen kertoo viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmasta levytuottajasta, englantilaisesta Walter Leggestä. Impressaariona hän "löysi" mm. Herbert von Karajanin, Maria Callasin ja Elisabeth Schwarzkopfin, tuottajana hän jätti perinnökseen kymmenittäin ikivihreitä levytyksiä.
    (Ensilähetys 7.4.2007)

  • Professori Martti Nissinen kertoo.

    (Ohjelma on alunperin äänitetty Helsingin Musiikkitalossa, Ennen RSO:n illan konserttia 9.1.2011.)

    Kuva: Erkki Väänänen

  • Ohjelmassa Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaa kysymyksiin ja keskustelee kuuntelijoiden kanssa suorassa radiolähetyksessä.

    Tämä on ohjelman musiikiton versio.

    Tämä ohjelma kuultiin suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä 2.12.2017. Kysymyksiä oli mahdollista lähettää keskiviikkoon 29.11. asti. Etukäteen lähetettävillä kysymyksillä varmistettiin, että ohjelmaan saatiin monipuolisia aiheita. Toimitus valitsi kuuntelijoiden lähettämistä kysymyksistä ne, jotka pääsivät lähetykseen. Presidentille oli etukäteen kerrottu ohjelmaan tulevien kysymysten aihealueet, mutta muuten lähetys muotoutui keskustelun mukaan.

    Toimittajana on Krista Taubert.

    Tasavallan presidentin kyselytunteja on aiemmin lähetetty Yle Radio 1:ssä vuosina 2000 - 2008 ja 2012 - 2016.

  • Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaa kysymyksiin ja keskustelee kuuntelijoiden kanssa suorassa radiolähetyksessä. Toimittajana on Krista Taubert.

  • O.Y Suomen Yleisradio - A.B. Finlands Rundradio -nimisen yhtiön ensimmäinen lähetys oli torstaina 9.9.1926. Vastaperustetun yhtiön ensimmäissä lähetyksessä vastaperustetun laitoksen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi valittu L. M. Viherjuuri piti puheen.

    Puheen lukee kuuluttaja Jari Aula.

  • Kun Jeesus syntyi Betlehemissä ajanlaskumme alussa, Juudea oli provinssi Rooman valtakunnassa. Arki tuon ajan Palestiinassa oli ankara.

    Jeesus saarnasi syrjäseuduilla, mutta meni juutalaisten pesah-juhlan aikana Jerusalemiin. Muitakin kiertäviä saarnaajia ja ihmeidentekijöitä liikkui tuolloisessa Palestiinassa. Mitä erityistä Jeesuksen opetuksessa oli, että hän sai seuraajia elinaikanaan ja sen jälkeenkin? Kolmikymppinen juutalaismieshän mullisti koko maailmanhistorian.

    Salla Vuolteenahon vieraina ovat Raamatun tutkija, professori Antti Marjanen sekä historian tutkija, dosentti Marja-Leena Hänninen Helsingin yliopistosta.

  • Maria Andersson oli tiettävästi vanhin koskaan elänyt suomalainen. Mitä hän kertoi elämästään 110-vuotishaastattelussa vuonna 1939?

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä