Koe uusi yle.fi
Yövieras

Mikko Mäkipää pyöräili läpi pisimmän yön

  • 17 min
  • toistaiseksi

Talvipäivänseisaus on vuoden lyhyin päivä, joten se on mitä loistavin hetki järjestää auringonlaskusta auringonnousuun kestävä pitkänmatkan pyöräilytapahtuma. Koska kyseessä on myös vuoden loskaisin aika, eli märkyys ja kylmyys ovat taattuja, kilpailu olosuhteet ovat mitä herkullisimmat. Viime vuoden suosion seurauksena Talvipäivänseisaus-pyöräilytapahtuma järjestetään jo toisen kerran. Justus Laitinen sai tapahtuman järjestäjän Mikko Mäkipään hetkeksi laskeutumaan uskolliselta ratsultaan kertomaan mistä tässä hulluudessa on kyse.

Lähetykset

  • su 21.12.2014 15.54 • Yle Areena

Jaksot

  • Jere Ijäs on helsinkiläinen laulaja ja muusikko . Uusi sooloalbumi on viides albumi Ijäksen musiikkia, ensimmäisten kolmen ollessa Jere & The Universe-yhtyeen levyjä. Uuden levyn on tuottanut huipputuottaja Jussi Jaakonaho, joka on tuttu monen suomalaisen artistin taustalta.
    Viime vuosina Ijäs on soittanut Suomi-rokin legendan Eero Raittisen taustalla pianoa, kitaraa ja mandoliinia. Hän on lisäksi Jonna Tervomaan yhtyeen kosketinsoittaja ja kitaristi. Hänet on myös nähty useaan otteeseen basistina ja solistina Suomi-rootsin huippunimistä kootun Latebirds all starsin riveissä. Jere Ijäs pistäytyi Heikki Tikkasen vieraana.

  • Talvipäivänseisaus on vuoden lyhyin päivä, joten se on mitä loistavin hetki järjestää auringonlaskusta auringonnousuun kestävä pitkänmatkan pyöräilytapahtuma. Koska kyseessä on myös vuoden loskaisin aika, eli märkyys ja kylmyys ovat taattuja, kilpailu olosuhteet ovat mitä herkullisimmat. Viime vuoden suosion seurauksena Talvipäivänseisaus-pyöräilytapahtuma järjestetään jo toisen kerran. Justus Laitinen sai tapahtuman järjestäjän Mikko Mäkipään hetkeksi laskeutumaan uskolliselta ratsultaan kertomaan mistä tässä hulluudessa on kyse.

  • Kun joulurauha on julistettu jouluaattona puolilta päivin, on aika hiljentyä joulun viettoon. Käytännössä monissa keittiöissä kuitenkin puuhastellaan vielä täyttä päätä, sillä joulupöytä on saatava koreaksi ennen illan juhla-ateriaa.
    Radio Suomi on perinteisesti tarjonnut sekä puuhastelijoille että jo rauhoittuneille tunnelmallista musiikkia iltapäivän ratoksi ja niin tapahtuu tänäkin vuonna 2014. Tällä kertaa kuulemme Antti Tuiskun joulukonsertin, joka taltioitiin Vihdin kirkossa kolmas joulukuuta. Mutta mitä muuta kuuluu Antti Tuiskun elämään? Sanna Pirkkalainen otti selvää.

  • Koomikko, roastmaster Antto Terras saapui Suomeen neuvostovirosta 90-luvun alussa. Hän innostui standupista 2000-luvun alussa osallistuessaan standup-kilpailuun. Sittemmin komiikan laji on muuttunut roastiksi, joka alunperin on amerikkalainen tv-ohjelma. Roastissa julkisuudesta tunnettua henkilöä kuumotetaan ja hiillostetaan hyvällä tyylillä toisten julkisuudesta tunnettujen henkilöiden toimesta. Antto Terras halllitsee myös viron kielen, sen vuoksi hän on käytetty tulkki oikeudenkäynneissä ja avustamistehtävissä. Toimittajana Taavi Salmivaara.

  • Aikamiehet-kuorosta ei voi puhua mainitsematta Iltatuulen viestiä. Tämä laulu oli aikansa superhitti, ja edelleen erittäin kysytty kappale, tietää kuorossa lähes 30 vuotta laulanut Veli Heikkilä. Laulu on kaikunut tänäkin vuonna moneen kertaan, kun Aikamiehet on juhlinut 50-vuotista taivaltaan. Juhlivan kuoron muista kuulumisista lisää kertoo Veli Heikkilä. Toimittajana Maija Salminen.

  • Lahden Jokimaalla avattiin syksyllä hevosille tarkoitettu kuntoutuskeskus. Tarjolla on mm. vesijuoksua, infrapunasolarium, suolahuone sekä hierontaa. Ovi on käynyt Jokimaan hevoskuntoutuskeskuksessa tiuhaan, sillä kilpahevoset ovat huippu-urheilijoita siinä missä ihmisetkin ja tarve kuntouttaville ja treeniä täydentäville palveluilla on kova.
    Kuntoutuskeskuksen puuhanaisena häärii hollolalainen Susanna Packalén, joka on ollut hevosihminen henkeen ja vereen ihan pikkutytöstä saakka.
    Hyvällä syyllä Susanna Packalénilta voi siis kysyä, että mahtaako hänen vuorokaudessaan olla enemmän tunteja kuin meillä muilla. Toimittajana on Sanna Pirkkalainen.

  • Työntäyteinen vuosi on näyttelijä-muusikko Jussi Lammella kohta takana ja on aika rauhoittua joulun viettoon. Ennen sitä miestä työllistävät muun muassa pikkujoulut Yhdessä Timo Rautiaisen kanssa ja Hiipparikvartetin riveissä accapellaa laulaen.
    Mitä muuta kuuluu Jussi Lammen elämään? Sen selvitti Heikki Tikkanen

  • Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaanin kaikki kolme aikaisempaa levyä ovat myyneet platinaa, mutta solisti Kilpeläinen itse kokee että suurin palkinto soittamisesta Kaihon karavaanin kanssa on bändin sisäinen veljeys ja yhteys. Nyt yhtyeeltä on tullut ulos neljäs levy, Käpälikkö, jonka myötä Tuure Kilpeläinen keskusteli Justus Laitisen kanssa erilaisista matkoista, kuten matkasta Kouvolasta Helsinkiin, maailmalta kotiin ja muusikkoudesta isyyteen.

  • Pitkän linjan urheilutoimittaja Pertti Tapola on tekemässä paluuta radion hiihtolähetyksiin Yle Puheeseen ja nimenomaan metsäselostajaksi. Eli takaisin siihen mistä niin moni hänet ja Jarmo Lehtisen muistaa menneiltä vuosilta nimenomaan Yle Radio Suomen taajuuksilta. Tuleva talvi on Tapolalle viimeinen sillä eläkepäivät siintävät lopullisesti ensi vuoden puolella. Ampumahiihtoa Tapola selostaa tulevalla kaudella ainostaan MM-kilpailujen osalta radioon. Pertti Tapolan tapasi Markus Turunen.

  • Muusikko, laulaja, lauluntekijä Niko Ahvoselta ilmestyi uusi levy seitsemän vuoden tauon jälkeen. Pohjoinen Soul-levyä ovat olleet yhdessä Nikon kanssa tekemässä muun muassa Sami Saari ja J.Karjalainen. Nuoruudessaan muun muassa punkparodioita harrastanut ja Jokerien kultajuhlissa 90-luvulla pistäytynyt laulaja käväisi Heikki Tikkasen vieraana.

  • Viimeisin Euroviisuedustajamme Softengine on julkaisut pitkäsoittolevyn - We Created the World. Bändille koko viime vuosi on ollut yhtä haipakkaa, mutta se ei kuulemma ole haitannut, bändin jäsent elävät nyt unelmaansa. Softenginen Henri ja Topi piipahtivat studiossa toimittaja Petri Rinteen vieraana, ensimmäiseksi puhe kääntyy Euroviisuihin ja siihen oliko viisuihin osallistumisesta jotain haittaa yhtyeelle.

  • Yö-yhtyeen laulaja ja ainoa alkuperäisjäsen Olli Lindholm elää kiireistä syksyä. Yön uuden levyn ja konserttikiertueen lisäksi miestä työllistää valmentajuus Voice of Finland -ohjelmassa. Nuorille artisteille hän aikoo painottaa harjoittelua, työn tekoa ja omistautumista. Lindholm pitää siitä, että on tekemistä. Mieli pysyy tasapainossa etenkin rutiinien avulla. Keikan jälkeen hänen on pakkoa syödä kolme nakkia sohvalla tv-hömppää katsellen. Rutiineihin kuuluu myös mm. punttisali, mikä näkyy numeroissakin: Lindholmin rasvaprosentti on 14,7 ja paino 100,7 kg, josta lihasmassaa 49,7 kg. Toimittajana Maria Laine.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Klamydia -yhtyeen laulusolistin Vesku Jokisen elämä muuttui kertaheitolla, kun punkkarista kasvoi neljä vuotta sitten perheenisä. Jokinen toteaakin olevansa kotona täysilla perheenisä, mutta kun keikkabussin ovi sulkeutuu, silloin "16-vuotias luokkaretkeläinen astuu kehiin."
    Vesku Jokinen on innokas jääkiekkofani, jolla on myös Vaasan Sportin ykkösissä pelaamisesta pitkä kokemus.
    Uusia kujeita musiikin saralla on myös kehitteillä. "Olen aina ihaillut Reino Helismaata, Olavi Virtaa ja Veikko Lavia ja nyt hiotaan ensi vuonna julkaistavaa omaa cover-soololevyä, vanhojen mestareiden teoksista." Bändissä tulee silloin soittamaan Lauri Tähkän Elonkerjuu -porukastakin tuttuja muusikoita. "Kuusi biisiä on jo valmiina ja lisää tulee. Levylle tulee erittäin suurella kunnioituksella tehtyjä, tosi rankkojakin versioita vanhoista Tapio Rautavaaran ja Junnu Vainion lauluista. Levytys tulee olemaan hatun nosto suurille mestareille."
    Klamydia säilyy jatkossakin Jokisen pää-bändinä, tämä sooloprojekti on sivujuonne.
    Klamydia-yhtye on keikkaillut viime aikoina ahkerasti uuden "Loputon luokkaretki" -levyn promokeikoilla. Radio Suomen Kimmo Muttilainen haastattelee.

  • - Pellot kasvaa pajua, räystäät roikkuu ja rännit ruostuu, näin perustelee Lauri Tähkä & Elonkerjuu - kitaristi Simo Ralli yhtyeensä keikkataukoa. 10 -vuoden keikka- ja levytysputken jälkeen on pidettävä taukoa, ja on pidettävä niin pitkään että se varmasti riittää.
    Simo Ralli on siis muusikko, mutta lisäksi maanviljelijä ja nykyisin myös kirjailija. Esikoiskirja on nimeltään Ralli radalla.
    Yövieraan kanssa puhutaan maanviljelystä, kirjoittamisesta ja pohjalaisuudesta. Simo Rallin tapasi Markus Turunen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä