Koe uusi yle.fi
Levylautakunta

Levylautakunta

  • 53 min
  • ei kuunneltavissa

OHJELMAN ARTISTIT

Pimeys edustaa kotimaisen kitarapopin uutta sukupolvea. Yhtyeen toinen albumi Aika tihentyy julkaistiin juuri. Molemmat levyt ovat olleet kovasti kriitikkojen suosiossa, yhtyettä on kehuttu kevyemmän brittivaikutteisen popin ja perinteisen suomirokin yhdistämisestä. Kvartetin kaikista lauluista vastaavat kosketinsoittaja Mäkinen ja kitaristi Nisu, jotka molemmat myös laulavat. > Pimeys netissä

Jannike Sandström on suomenruotsalainen muusikko, joka osallistui Idolsiinkin takavuosina. Hän on tehnyt ja opettanut musiikkiaa useita vuosia, valmistunut Sibiksestä. Muutaman singlen jälkeen Jannike on käynnistämässä omaa laulajanuraansa laululla, johon on haettu kirjoitusapua oikein ameriikantähdeltä Linda Thompsonilta. > Jannike Sundström kotisivu

Viti Siloonen on kansanmusiikkiduo, jonka  muodostavat Mika Saranpää ja Matti Pollari. He tekevät musiikkia motolla Murteellisia tarinoita, murrettua soitantoa, lähtökohtana Pohjanmaa, tavoitteena koko maa.  Viti Siloosen kolmannella levyllä soittaa kokonainen bändi, jonka jäsenillä on taustaa Orffeista ja Pirulaisesta. > Viti Siloonen netissä

Pinja ja Pekka  on uusi duo, jonka jäsenet ovat kokeneita musantekijöitä. Pinja Hanski (siis Annan ja Januksen sisko) teki pari levyä 2000-luvun vaihteessa ja Pekka Rautio taas on lähinnä tehnyt biisejä useille artisteille. Pinjan ura on iskelmän puolelta, Pekan rockista, yhdessä seinät kaatuu ja mukaan tulee nostalgiaa ja maailmanmusiikkia. > Pinja ja Pekka kotisivu

Ola Salo oli kymmenisen vuotta sitten suosiossa olleen ruotsalaisen glamrockbändi The Arkin keulahahmo. Bändi lopetti 2011. Sen jälkeen Salo on ollut mukana musikaaleissa, tv:ssä (Voice of Sweden ja nyt syksyllä paikallisessa Vain elämää-ohjelmassa Så mycket bättre). Hän on kääntänyt Jesus Christ Superstarin uudelleen ruotsiksi, ja näytellyt pääosaa. > Ola Salo netissä

Apulanta  on pitkän linjan entinen punk- ja nykyisin rock-yhtye. Yhtye ponnisti Heinolasta ja on nykyisin areenasarjan viihdyttäjä. Yhtyeen jäsenistä Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ovat tuttuja hahmoja monista yhteyksistä. Apulannan 12. levy ilmestyy syksyllä 2015. Alkuvuodesta bändillä oli kaksi loppuunmyytyä areenakonserttia Espoossa. > Apulanta kotisivu

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1. Viti Siloonen: Hakuviisu (M.Saranpää)                 24
Stina: Olipa häämentävä kappale, sai hyvälle tuulelle ja herätti tunteita. Hauskat sanat.
Kalevi: Rehdisti remelsivät! Selvästi oli salapolttoa harrastettu. Samanlaista henkeä kuin Rautavaaran Pelimannin penkillä. Tom Waitsin henkeä myös. Tällainen avartaa musiikkikuvaamme.
J-P:  Hieno intro, hyvin äänitetty, saksofonin soittajan hengityksen ihan kuuli. Siinä Pohjanmaa kohtasi Louisianan. Pidin kovasti. Hienosti pääsi rumpali lopussa riehumaan!

2. Apulanta: Sun kohdalla (T.Wirtanen)                   23
Stina: Alussa en edes tunnistanut bändiä, mutta sitten tuli tutut ratkaisut. Oli tässä kuitenkin uudistusta saatu bändille. Hienoa nostatushurmosta lopussa.
Kalevi: Sähkökitaroista saa heti plussaa. Kappaleessa oli paljon risteäviä puroja, pitäisi kuunnella uudestaan, että huomaisi, yhtyivätkö ne loppua kohti.
J-P: Siinä oli puolittainen uudistuminen, puolessa välissä biisiä otettiin vanhat kitarat kehiin, eikö uskallettu luottaa uuteen polkuun. Kyllä tällä kappaleella saa aikaan joukkopsykoosin festareiden päälavalla.

3. Ola Salo: Go on go on (O.Salo-N.Stenemo)          20
Stina: Coldplayn muottiin tehtyä. Laulajan ääni pääsi ihanasti valloilleen kertosäkeessä. Tässä musassa laitetaan jalka monitorin päälle!
Kalevi: Parani koko ajan edetessään. Noustiin koko ajan etukenoviistossa portaita ylös päin. En vaan pidä miesten korkeista lauluäänistä.
J-P: Häpeilemätöntä pop-oopperaa. Meni ylös, korkealle ja kovaa. Täydellinen laihdutusohjelman tunnusbiisi. Isojen areenoiden spektaakkeli, mahtipontista ja hyvin tehtyä.

4. Pimeys: Nuoruuden kaupunki (Columbia)             19
Stina: Kitarateema pyöri ihanasti, sitä upposin kuuntelemaan. Tarinaan en päässyt sisälle, mutta laulajalla sellainen ääni, jota oli mukava kuunnella
Kalevi: Olipa 80-lukulainen sointi. Tämä parhaimmillaan isoista ämyreistä isossa tilassa. Kaipasin vähän enemmänkin reipasta kitarointia
J-P: Oltiin vahvasti 80-luvulla, mieleen tuli Siberia ja Police. Kertosäkeestä tuli vähän pidätelty olo, siinä olis pitänyt lähteä laukalle. Sovituksen tyylilliset ratkaisut nousivat pääosaan ja itse kappale vähän hävisi sinne

5. Pinja ja Pekka: Nyt on aina (Suomen Musiikki)      14
Stina: Oli yhdistetty paljon kaikkea, espanjalaisvaikutteita. Ihan menevä biisi, kertsi tarttui, mutta teksti jäi jotenkin kiertämään samaa kehää.
Kalevi: Puhdasta iskelmää ja tyylipuhtaasti soitettua. Tekstin sisällöllinen köyhyys häiritsi - oli vain sinä ja minä, mutta mikä oli ympäristö, tilanne?
J-P: Jopa valitettavan tyylipuhdasta, jotenkin henki puuttui. Laulu ja kitarat aitoja, loput taisi olla koneelta. Kappale hyvällä tavalla 'pikkunätti', tästä saisi mageen pienellä bändillä soitettuna.

6. Jannike: Hallowed ground (sä N.Rosström sa L.Thompson)  13
Stina: Tuli joku euroviisu mieleen. Oli jousia ja kaikkea ja sitten poppisbiitti. Laulajan kaunis ääni jäi kaiken alle
Kalevi: 80-luvun soudit tässäkin. Tavoiteltiin power-balladia, mutta ei noussut tarpeeksi. Säveltäjät vois muistaa, että balladin ei aina tarvitse olla virsi
J-P: Kuin keskiverto Maltan euroviisu. Tekstissä haettiin sielunrauhaa, mutta musiikki pauhasi liikaa, miten siinä rauhoittuu... Laulaja jäi jalkoihin


 

 

 

 

 

Lähetykset

  • la 31.1.2015 13.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Nämä kuunneltiin:
    1. Lohkare ja Pauli Hanhiniemi: Rauhaa
    2. Morrissey: Jacky’s Only Happy When She’s Up On The Stage
    3. Kielo: Kipeille teoille
    4. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus: Väärät profeetat
    5. Margo Price: A Little Pain
    6. Jonsu: Tanssin sut pyörryksiin

    Lautakunnassa Tommi Läntinen, Minna Joenniemi ja Juha-Pekka Sillanpää.

  • Ohjelmassa arvioidut kappaleet kuuntelujärjestyksessä:

    1. Samuli Edelmann: Reunalla
    2. The Staves feat. yMusic: Trouble on my mind
    3. Alice Aloof: Käki
    4. Miljoonasade: Ruusunnuppu
    5. Sam Smith: Midnight Train
    6. George: Nightswimming

  • Laulut:
    1. Leo: Me ei oltu niinkuin muut
    2. Shania Twain: You Can't Buy Love
    3. Anna Kokkonen: Joki
    4. Kaukolasipartio: Lomamatka lamamatka
    5. Tom Chaplin: Under A Million Lights
    6. Ellinoora: Glitteri

    Lautakunnassa Milana, Freeman ja Arto Vilkko.

  • Nämä kuultiin:
    1. Olli Herman: Hei vaan moi
    2. Seamus Fogarty: Van Gogh's Ear
    3. Pepe Willberg: Isänmaa, äidintaivas
    4. Karina: Kenkäkaverukset
    5. Naughty boy feat. Joe Jonas: One Chance To Dance
    6. Teemu Roivainen: Siivet

    Lautakunnassa Essi Luttinen, Olli Helenius ja Veli Kauppinen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä