Ykkösaamun kolumni

Risto Uimonen: Tasavallan presidentin puheoikeus

  • 4 min
  • toistaiseksi

Vaatimukset presidentin puheoikeuden rajaamisesta vain hänelle kuuluviin tehtäviin ovat lyhytnäköisiä ja epätarkoituksenmukaisia, arvioi Risto Uimonen kolumnissaan.

Presidentti Sauli Niinistö uudenvuoden puheessaan 1.1.2015: ”Kansalaiset, kulunut vuosi on jättänyt meille paljon hyviä muistoja, mutta myös sellaisia, joita edes aika ei välttämättä kultaa. Mielissämme on nyt kolme suurta kysymystä: turvallisuus, talous ja ympäristö.”

Noilla sanoilla alkoi tänä vuonna presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe, joka kirvoitti aika lailla kommentteja – enimmäkseen myötäsukaisia. Mutta ne, jotka eivät pitäneet presidentin kannanotoista, ovat protestoineet. On sanottu, että Niinistö astui talous- ja ympäristöpolitiikkaa käsitellessään tontille, joka ei hänen toimivaltuuksiinsa kuulu. Varsinkin Niinistön kommentit ”Liisan listasta”, huoli valtiontalouden tilasta ja Suomen kilpailukyvystä sekä kehotukset toimia ovat ärsyttäneet monia.

Pitäisikö presidentin oikeutta puhua julkisesti rajata vain niihin asioihin, joissa hänellä on tosiasiallista päätösvaltaa? Tätä on hyvä kysyä senkin takia, että Niinistö puhuu eduskunnalle kaksi kertaa huhtikuussa. Toinen puheista kuullaan valtiopäivien päättäjäisissä ennen vaaleja. Toisen puheensa presidentti pitää huhtikuun lopussa valtiopäivien avajaisissa, jolloin hän osoittaa sanansa kymmenen päivää aikaisemmin valitulle uudelle eduskunnalle.

Jos presidentin julkinen kannanotto-oikeus rajataan perustuslaissa hänelle määrättyihin tehtäviin, niin silloin Niinistö voisi käsitellä puheissaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa hänellä on kiistaton johtoasema yhdessä valtioneuvoston kanssa, sekä puolustusvoimien asioita ylipäällikkönä. Toki hänen toimialueeseensa kuuluu muutakin, muun muassa armahdusoikeus, mutta niistä ei kovin monta puhetta väännä sortumatta toistoon.

Kysymys presidentin puheoikeudesta ei ole helppo aihe, jos sitä mietitään perustuslain kannalta. Presidentille on määritelty laissa selkeä toimialue, ja jos hän ottaa kantaa esimerkiksi valtioneuvoston päätösvaltaan kuuluvissa asioissa, aina voidaan väittää hänen ylittävän valtuutensa ja yrittävän ohjata hallitusta. Esimerkiksi pääministeri Alexander Stubb olisi voinut sanoa kestävin perustein Niinistön uudenvuoden puheen sisäpoliittisesta osuudesta, että hallitus tietää ilman presidentin neuvojakin, milloin on tekojen aika ja mitä pitää tehdä.

Toisaalta presidentille kuuluu sananvapaus kuten muillekin kansalaisille. Hänen pitää saada esittää mielipiteensä ilman, että kukaan yrittää estää sitä etukäteen. Puheoikeuden rajaaminen vain presidentille kuuluviin asioihin tarkoittaisi yritystä tukkia hänen suunsa, eikä sellainen peli vetele. Demokratiassa pitää voida luottaa siihen, että presidentti tietää, mitä hän voi sanoa.

Tosin tästäkin on olemassa huonoja esimerkkejä Urho Kekkosen kauden lopulta, ja juuri sen takia presidentin valtaoikeuksia ryhdyttiin rajaamaan. Uusi valtionpää Mauno Koivisto tuki ja jopa patisteli vähentämään presidentin valtaa ikävien kokemustensa takia.

Pääministerin valtaoikeudet ovat laajemmat kuin presidentin. Jos maassa on vahva, eduskunnan laajaan tukeen nojaava enemmistöhallitus, kuka silloin sanoo pääministerille, että tarttis tehdä jotain, jos hallitus ei hoida velvollisuuksiaan? Jyrki Kataisen hallitus on tästä hyvä esimerkki. Siltä jäivät monet isot asiat puolitiehen tai tekemättä. Kriitikoita ja kritiikkiä kyllä riitti, mutta se ei saanut hallitusta terästäytymään talouspolitiikassa.

Opposition ja median voima ei yksin riitä hallituksen patisteluun. Se on nähty tällä vaalikaudella. Ne voivat pysäyttää joitakin prosesseja, kuten Kataisen hallituksen alkuperäisille kunta- ja sote-uudistuksille kävi. Niiden on kuitenkin vaikea saada hallitus tekemään sellaista, mitä se ei halua tehdä. Tämä näkyi Kataisen hallituksen talouspolitiikassa. Vaalikauden kaikki suuret talouspoliittiset tavoitteet jäävät saavuttamatta.

Poliittisen tasapainon kannalta on hyvä, että maassa on presidentti, joka toimii sekä unilukkarina että totuuden torvena. Presidentti-instituutio on kansan silmissä kaikkein arvostetuin valtioelin, jolle mediakin häviää selvästi. Demokratiassa on tärkeää kuulla punnittuja kannanottoja, eikä presidentti voi puhua miettimättä tarkoin, mitä sanoo ja miten sanoo.

Niinistö on ottanut presidenttinä kantaa siitä riippumatta, kuka on vallassa. Entinen valtiovarainministeri on ollut puheissaan lahjomaton myös kokoomuslaisten pääministerien suuntaan. Niinistö puhui talouspolitiikasta jo ensimmäisessä valtiopäiväpuheessaan 2012. Silloin pääministerinä oli Jyrki Katainen.

Niinistö ei pidä monien edeltäjiensä tavoin katsauksia, joihin haalitaan palasia sieltä täältä virkakoneistolta. Hän pitää oikeita puheita, joissa keskittyy muutamaan asiaan ja kertoo selkeästi kantansa. Eiköhän anneta presidentin puhua ja rohkaistaan häntä sanomaan asiat halki, jos aihetta on. Tyhjät puheet riittävät.

Lähetykset

  • ti 13.1.2015 9.00 • Yle Areena

Jaksot

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä