Näistä levyistä en luovu

Italialaisen laulumusiikin lumoissa

  • 54 min
  • ei kuunneltavissa

Oikeuspsykologi Julia Korkman on vannoutunut laulumusiikin ystävä. Oma aktiivinen lauluharrastus oli kääntyä jopa ammatiksi 2000-luvun alkupuolella. Kälynsä Leena Suurpään ja kitaristi Jukka Särkän kanssa Korkman on perustanut yhtyeen Trio Punto, jonka ohjelmistoon kuuluu italialaista barokkimusiikkia sekä Toivo Kärjen ikivihreitä. Lisäksi Julia Korkman käy yksinlaulutunneilla ja on Audite-kamarikuoron jäsen.

Ohjelmassa kuullaan mm. Concerto Vocale- ja La Venexiana-vokaaliyhtyeiden, sekä mezzosopraano Anne Sofie von Otterin ja sopraano Camilla Nylundin esityksiä. Martti Talvelan laulama Sarastron aaria soi aikoinaan pariisilaisessa sairaalassa Korkmanin synnyttäessä esikoistytärtään. Klassisen musiikin lisäksi Julia Korkman nauttii italialaisesta iskelmämusiikista ja portugalilaisesta fadosta. Toimittajana on Timo Asikainen. (Uusinta vuodelta 2008)

 

Ohjelmassa soitettu musiikki:

 

Jean Sibelius: Akileija sarjasta Viisi kappaletta op. 85

(Erik T. Tawaststjerna, piano)

 

Wolfgang Amadeus Mozart: Sarastron aaria ("O Isis und Osiris"), oopp. Taikahuilu

(Martti Talvela, basso, sekä Wienin valtionoopperan kuoro ja Wienin filharmonikot, joht. Georg Solti)

 

Giuseppe Verdi: Alkusoitto oopp. La Traviata (3. näytös)

(La Scalan oopperan orkesteri, joht. Carlo Maria Giulini)

 

Frédéric Chopin: L´Oiselet (Lintunen) sopraanolle ja pianolle (Masurkka a-molli op.68/2)

(Vera Froloff, laulu, ja Ellen Nyberg, piano)

 

Henry Purcell (säv), John Dryden (san), Nathaniel Lee (san): 2. OSA: Music for a while altolle ja continuolle musiikista näytelmään Oedipus (3. näytös)

(Anne Sofie von Otter, mezzosopraano, ja Jory  Vinikour, cembalo)

 

Giacomo Carissimi: Vaghi rai, pupille ardenti

(Agnés Méllon, sopraano, ja René Jacobs, kontratenori, sekä  Concerto Vocale, joht. René Jacobs)

 

Claudio Monteverdi: Settimo libre dei madrigali: Chiome d´oro (Kultaiset hiukset), madrigaali

(La Venexiana-yhtye)

 

Benjamin Britten (säv), W.H. Auden (san): Nocturne

(Camilla Nylund, mezzosopraano, ja Marita Viitasalo, piano)

 

Anibal Nazaré/Joao Nobre (säv/san): Nao venhas tarde

(Carlos Ramos, laulu)

 

Lähetykset

  • ma 9.3.2015 14.01 • Yle Radio 1

Jaksot

  • "Tähän listasin näkemäni oopperat, tässä olivat säveltäjät, täällä esiintyjät, ja tänne kirjoitin mitä olin oopperoista pitänyt", kertoo silmälääkäri Aurora Heickell selatessaan Auroran Oopperakirjaa vuodelta 1974. Sivut on täytetty huolellisella kymmenvuotiaan käsialalla, ja pääsylippuja, käsiohjelmia ja nimikirjoituksia on vuosien varrella kerääntynyt lopulta Katajanokan kotiin mieluisiksi muistoiksi. Aurora Heickell toimii pääkaupunkiseudulla erityisesti lasten silmäongelmiin erikoistuneena lääkärinä, ja kesäisin sydän on Savonlinnassa oopperajuhlilla, jossa hän aikoinaan tapasi myös oopperajuhlakuorossakin vuosia laulaneen tulevan puolisonsa.
    Veto Savonlinnaan on Heickellin elämässä ollut niin kova, että hän lääkäriksi valmistuttuaan hankkiutui kesätöihin Savonlinnan keskussairaalaan ja vieläpä oopperajuhlien ensiapujoukkoihin. "Hoidimme lähinnä yleisöä, ja onneksi sinä kesänä ihmiset vain pyörtyilivät nesteen puutteessa, ei sen vakavampaa", Heickell muistelee. Musiikin ja lääketieteen hän on yhdistänyt mm. työskentelemällä Musiikkitalossa toimivalla muusikkopoliklinikalla, ja viime syksynä hänet kutsuttiin Suomen Musiikkilääketieteen yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Toimittajana Anu Jaantila.

    Aurora Heickellin musiikkivalinnat:

    W.A. Mozart: Papagenon ja Papagenan duetto oopperasta Taikahuilu
    Riitta Pietarinen, sopraano, Matti Lehtinen, baritoni, ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri, joht. Ulf Söderblom (liveäänitys vuodelta 1973)

    Aulis Sallinen: Annan ja Ratsumiehen duetto "Mitä sinä odotat?" oopperasta Ratsumies
    Taru Valjakka, sopraano, Matti Salminen, basso, ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri, joht. Ulf Söderblom

    Giuseppe Verdi: Germont'in aaria oopperasta La Traviata
    Usko Viitanen, baritoni, ja Radion sinfoniaorksteri, joht. Kari Tikka

    Niccolo Paganini: Kapriisi nro 5 a-molli sooloviululle (Agitato)
    Itzhak Perlman, viulu

    Jean Sibelius: Finlandia, sävelruno op. 26
    Ruotsin radion sinfoniaorkesteri, joht. Esa-Pekka Salonen

    Katja Toivola: The Sea Horse
    Katja Toivola, vetopasuuna, Leroy Jones, trumpetti, ja The New Orleans Helsinki Connection

    Rauli Nordberg, sanat Tekla Haapanen, sov. Raimo Ollinkangas: Jukan ja Auroran parempi häävalssi
    Jukka Rissanen, bassobaritoni, ja Raimo Ollinkangas Trio

    W.A. Mozart: Kvartetto huilulle ja jousille nro 4 A-duuri KV298, 3. osa Rondo; aariateema oopperasta Chi mi mostra
    Sami Junnonen, huilu, ja jousitrio Chamber Domaine: Thomas Kemp, viulu, Robert Smissen, alttoviulu, ja Richard Harwood, sello

  • Pianisti Eeva Rapelille oli jo opiskeluaikana selvää, että vaikutteita omaan pianonsoittoon lähdetään hakemaan muualtakin maailmasta, ja tie vei Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen ensin kahdeksi vuodeksi Varsovaan ja sitten vuodeksi Leningradiin. Omien silloisten opettajien levytyksiä on tietenkin listalla, kuten myös hyvien ystävien Chopin- ja Leiviskä-tulkintoja sekä lankomiehen säveltäjä Jyrki Linjaman kirkkomusiikkia.
    Paitsi omin resitaalein, Rapeli konsertoi myös yhdessä sisarensa pianisti Anna Linjaman kanssa kamarimusiikillisella nimellä Duo Rapeli. Kumpikin kolmen lapsen äiti huomasi tarvitsevansa omaa aikaa, ja niin alkoi säännöllinen kulttuuririennoissa käyminen sekä yhteinen kahdella pianolla musisointi.
    Eeva Rapeli etsii musiikista myös hiljentymistä ja lohtua. Hiljaisuuden musiikki ei ole kuulumatonta, mutta sitä kohti ei tarvitse ponnistella, riittää kun kuuntelee ja antaa musiikin vaikuttaa.
    Pianopedagogi Rapelilla on Espoon Musiikkiopistossa 24 oppilasta, ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin hänen ei tarvitse kiertää eri päivinä koulusta toiseen, vaan nyt opetusluokka on vakituinen. "Se johtuu siitä, että suurin osa Espoon kouluista on homeessa." Toimittajana Anu Jaantila.

    Eeva Rapelin musiikkivalinnat:

    Frederic Chopin: Valssi nro 7 cis-molli op. 64/2 pianolle
    Dinu Lipatti, piano

    W.A. Mozart: Herr Colas'n aaria "Diggi daggi, schurry murry" laulunäytelmästä Bastien und Bastienne
    Bryn Terfel, baritoni, ja Skotlantilainen kamariorkesteri, joh. Charles Mackerras

    Frederic Chopin: Preludi nro 3 G-duuri op. 28/3, Vivace
    Anne Kauppi, piano

    Oliver Messiaen: Aamen-näkyjä; 7. osa Amen de la Consommation - Täyttymyksen aamen
    Martha Argerich, piano, ja Alexandre Rabinovitsh, piano

    Karol Szymanowski: Masurkka C-duuri op. 50 nro 1 (omistettu Artur Rubinsteinille)
    Artur Rubinstein, piano

    Olivier Messiaen: Le traquet stapazin - "Rusotasku" teoksesta Lintukatalogi
    Anatol Ugorski, piano

    Jyrki Linjama: Vesper: Variazioni - Marian kiitosvirsi
    Radion Kamarikuoro ja Zagros Ensemble, joht. Eric-Olof Söderström

    Helvi Leiviskä: Pianotrio, 1. osa Allegro con fuoco, katkelma
    Kaaås Trio - Tiina Karakorpi, piano, Annemarie Åström, viulu, ja Ulla Lampela, sello

    Anonyymi: Antifoni "Joseph fili David" - Joosef Daavidin poika
    Vox Silentii - Hilkka-Liisa Vuori, laulu, ja Johanna Korhonen, laulu

    J.S. Bach, sov. György Kurtag: Sonatina az Actus tragicus; transkriptio pianolle nelikätisesti
    Alkuperäinen teos: Kantaatti nro 106 "Gottes Zeit ist die allerbeste Zeit" BWV106
    Marta Kurtag ja György Kurtag, piano ja pianino

  • "Laulu on kovin henkilökohtainen asia", sanoo Ylöjärven kanttori ja Tampereen kapitulin kirkkomusiikin asiantuntija Aija-Leena Ranta. "Ja siksi se voi olla myös kipeä asia." Suurimmat elämyksensä Ranta on saanut laulamisesta, joskus akustiikaltaan kiehtovassa sardinialaisessa katedraalissa, joskus yhdessä muiden kanssa virttä laulaessaan ja samaan tahtiin tanssiessa. Kuunneltavaan lauluun sisältyy aina tunnelataukseltaan vahva tarina, kuten pienestä köyhästä ruusuja myyvästä pojasta kertovassa laulussa, tai monisäkeistöisessä erilaisten lintujen tervehdyksiä Jeesuslapselle sisältävässä katalonialaisessa laulussa. Ranta itse harjoittaa ja opettaa rukouslaulua, ja hänet tunetaan mm. Maria-aiheisista lauluesityksistään. Yksi hänen oman elämänsä viitoista on Leonard Cohenin lauluun Anthemiin sisältyvä säe:

    Ring the bells that still can ring
    Forget your perfect offering
    There is a crack in everything
    That's how the light gets in

    (Vapaa suomennos:
    Soita kelloja loppuun asti,
    ei haittaa vaikka vajavasti.
    Jokaisesta löytyy särö,
    siitä pääsee sisään valo.)

    Toimittajana Anu Jaantila.

    Aija-Leena Rannan musiikkivalinnat:

    Francisco Tarrega: Muistoja Alhambrasta, etydi nro 32 a-molli
    John Williams, kitara

    Jean Sibelius: Norden (Sechs Lieder op. 90)
    Tom Krause, baritoni, ja Irwin Gage, piano

    Claudio Monteverdi: Zefiro torna
    Nuria Rial, sopraano, Philippe Jaroussky, kontratenori, ja L'Arpeggiata, joht. Christina Pluhar

    Gregoriaaninen sävelmä 1300-1400-luvulta: Ave Maria, gratia plena
    Vox Silentii - Kirsti Autio, Hilkka-Liisa Vuori, ja Johanna Korhonen, laulu

    Aldemaro Romero: Sarja jousille nro 1, osa Fuga con Pajarillo
    Venezuelan Simon Bolivar -nuorisosinfoniaorkesteri, joht. Gustavo Dudamel

    N. Acquaviva, T. Casalonga, N. Marcotorchini, sov. Tavagna: Lamentu à Ghjesù
    Tavagna-yhtye Korsikalta

    X. Montsalvatge: Madrigaali kansanlaulun "El cant dels ocells" (Lintujen laulu) pohjalta
    Elina Garanca, mezzosopraano, ja Dresdenin valtionorkesteri, joht. Fabio Luisi

    Piae cantiones -sävelmä: O vad gjädje ifrån Gud
    S:t Jakobs Chamber Choir, joht. Gary Graden

    Astor Piazzolla, san. Horacio Ferrer, sov. Matti Laukkanen: Chiquilin de Bachin (Bachinin poika)
    Martin Alvarado, laulu, ja Otra Vez! -kvintetti

    Englantilainen sävelmä 1700-luvulta: God Rest You, Merry Gentlemen
    Cambridgen King's Collegen kuoro ja David Briggs, urut, joht. Stephen Cleobury

  • Tapaamme miehen, joka on esittänyt radio-ohjelmassa pantomiimia, sekä julkisessa konsertissa pianonumeron ex tempore varsinaisen solistin sairastuttua, mutta ilman ensimmäistäkään pianotuntia. "Modernia pianomusiikkia" edustaneelle teokselle keksittiin pikaisesti nimikin: "Ja kaislikosta nousee taivas...".
    Autoalalla toimivan IT-asiantuntija Ilkka Laurmaan lapsuuteen kuuluu mm. merirosvoradion rakentaminen ja siitä kuuluvan ohjelman toimittaminen, viralliset kanavat kun soittivat liian vähän jatsia. Kuorobassona Laurmaa on seissyt Ylioppilaskunnan Laulajien, Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajien, Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien ja Akateemisen mieskuoro Psaldon riveissä. Ja kun keski-ikä ja vanhuus uhkaavat, Laurmaan aivoja pitävät virkeinä erilaiset harrastukset, jotka ovat mahdollisimman kaukana omasta mukavuusalueesta. Toimittajana Anu Jaantila.

    Ilkka Laurmaan musiikkivalinnat:

    G. Rossini: Alkusoitto oopperasta Bianca e Falliero (katkelma)
    Orquestra sinfónica de Galicia, joht. Renato Palumbo

    Neil Hefti: Flight of the Foo Birds
    Count Basie ja hänen orkesterinsa

    T. Sulzböck/F. Lang/E.L. Frauenberger: Mei Vata is a Appenzeller
    Franzl Lang, jodlaus, ja yhtye

    J.N. Hummel: Konsertto mandoliinille ja orkesterille G-duuri S. 28 op. 73, katkelma 3. osasta "Rondo"
    Alison Stephens, mandoliini, ja Lontoon Mozart-soittajat, joht. Howard Shelley

    Valto Laitinen, san. Juha Watt Vainio, sov. Pentti Viluksela: Pukeva-marssi
    Opiskelijayhtye

    Anonyymi: Tanssisarja, osat Almandes ja Allemande courante
    Vanhan musiikin yhtye Hortus Musicus, joht. Andres Mustonen

    J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 2 F-duuri BWV1047, 3. osa Allegro assai
    Maurice André, trumpetti, ja Philharmonia-orkesteri, joht. Riccardo Muti

    G. Verdi: Aaria oopperasta Naamiohuvit - Alzati ja Eritu che
    Ettore Bastianini, baritoni, ja La Scala -teatterin orkesteri, joht. Gianandrea Gavazzeni

    Fredrik Pacius, san. Emil von Qvanten: Suomen laulu
    Kirsten Flagstad, sopraano, Lauritz Melchior, tenori, Karin Branzell, altto, Lawrence Tibbett, baritoni, ja NBC:n sinfoniaorkesteri, joht. Eugene Goossens

    J.S. Bach: Aaria Ich habe genug kantaatista BWV82 Ich habe genug
    Elja Puukko, baritoni, ja Opus X -barokkiorkesteri, joht. Petri Tapio Mattson

    Franz Schubert, san. Wilhelm Müller: Die böse Farbe laulusarjasta Die Schöne Müllerin
    Olaf Bär, baritoni, ja Geoffrey Parsons, piano

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä