Levylautakunta

Levylautakunta

  • 54 min
  • ei kuunneltavissa

OHJELMAN ARTISTIT

Inka Auhagen os Kuoppamäki teki musiikkia suomeksi viimeksi melkein 20 vuotta sitten. 90-luvulla hänellä oli useita radiohittejä. Siitä ura jatkui Keski-Euroopassa erilaisten musiikkiprojektien parissa. Maaliskuun lopussa julkaistaan uusi Vaeltaja -niminen albumi, jossa on Inkan omia suomenkielisiä kappaleita folk- ja soulvaikutteilla. > Inka netissä

Elle King on 25-vuotias amekikkalainen laulaja-lauluntekijätulokas, josta veikataan tulevaisuuden isoa nimeä. Elle soittaa banjoa, ääntä on verrattu Adeleen, musiikissa vaikutteita pääasiassa mustan musiikin puolelta. Elle Kingin esikoisalbumi Love  Stuff ilmestyi juuri. > Elle King kotisivu

Mokoma on kohta 20 vuotta kasassa ollut metalliyhtye Lappeenrannasta. Bändin uusin albumi 'Elävien kirjoissa' meni suoraan listaykköseksi. Koko levyn teemana on ollut solisti/biisintekijä Marko Annalan taistelu masennusta vastaan. > Mokoma kotisivu

Ellinoora on parikymppinen artistitulokas Oulusta. Takana on muutama vuosi opiskelua pop-jazz-konservatoriossa. Ensimmäinen single pari vuotta sitten ei ollut Ellinooran ominta musiikkia, joten tyttö painoi jarrua ja nyt Ellinoora saa kirjoittaa itselleen sopivia kappaleita. > Ellinoora netissä

Rhiannon Giddens on 37-vuotias laulaja, jonka ensilevy on saanut kriitikot kilvan kiittelemään. Hän opiskeli aluksi klassista laulua, mutta kiinostui sitten kotiseutunsa perinnemusiikista. On bändinsä kanssa julkaissut jo joitan, jopa Grammyllä palkittuja levyjä. Soolodebyytillään hän laulaa itselleen tärkeiden naisartistien kappaleita ja yhden oman biisin. > Rhiannon Giddes kotisivu

Kepa Kettunen tunnetaan paremmin rumpalina, hän on soittanut mm. Kari Tapion bändissä, Agentseissa ja Riku Niemi Orchestrassa. Salaisena rakkautena hänellä on rautalankamusiikki ja tämä on johtanut kaverin jo toiseen rautalankalevyyn, jossa Kepa soittaa rumpujen lisäksi myös kitaraa. Toisena kitaristina uudella Gambler -levyllä on Janne Louhivuori. Kepa Kettusen sävellykset tekevät kunniaa sekä Shadowsille että kotimaiselle perinnemusiikille.

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1. Elle King: Ex's and oh's (E.King - D.Bassett)       25
Arto: Vanhakantainen biisin rakenne, biitti oli heti selkeä, imaisi mukaan. Laulajan äänni särkyi hienosti, tällaiseen ilmaisuun olen heikkona. Simppeliä toimivuutta.
Sanna: Selkeä, yksinkertainen biisi. Mieletön ääni, jolle oli jätetty tilaa. Kunnon 70-luvun soudeja ja särökitaraa
Jyrki: Rullasi älyttömän hyvin, svengiä ei pysty koneella tekemään, siihen tarvitaan osaavaa ihmistä. Kaipasin vähän nousuja ja laskuja biisin kulkuun, meni hyvin samanlaisena loppuun.

2. Rhiannon Giddens: Angel City (R.Giddens)          24
Arto: Pelkistetty sointi, pienesti tehty vain muutamalla instrumentillä. Alkoi ja loppui yhtä vähäeleisesti. Kappaleena ei kuitenkaan genressään erityisen merkittävä.
Sanna: Ihana rauha laskeutui tästä ihmisen mieleen. Kaunis kappale, vaikka ei mitään erityisen riipaisevaa. Kuin rauhallinen satama.
Jyrki: Pidin tunnelmasta, koruttoman kaunista, yksinkertaista, seesteistä. Pidin laulajan äänestä, hyvä että ei tippa tullut silmään

3. Inka: Tuohisormus (sä I.Auhagen - K.Spindeldreher sa I.Auhagen)  18
Arto: Pidin äänimaisemasta, ilmavaa. Laulajan ääni on nasta, suomen kielen painotus jotenkin epätyypillinen, jotenkin Kalevalaisesti rytmittetty, ei häiritsevä. Oli helppo olla tämän kanssa.
Sanna: Kuin muinainen taru, eteerinen neito leijuu usvaisessa metsässä. Kaunis, kuulas, kirkas ääni laulajalla. Ääänimaisema vahva.
Jyrki: Musiikki ja tarina hyvin sopusoinnussa, nousi mieleen paljon kuvia. Pidin tytön äänestä ja kappale rullasi eteenpäin.

4. Kepa Kettunen: Windmills of home (K.Kettunen)   17
Arto: Hyvin tyylilajinsa mukainen, oli sekä vanhaa että uutta. Jännästi käytetty rautalankabiisissä viuluja. Pieniä, totutusta poikkeavia elementtejä sovituksessa.
Sanna: Aloin odottaa Jorma Kääriäisen laulua, mutta petyin kun ei tullutkaan. Oli taiten soitettua, jännästi soitossa vaihtelua. Hyvin tanssittava biisi. Hienoa, että tällaista tehdään.
Jyrki: Jospa osaisin soittaa kitaraa noin! Biisi oli aika tyhjänpäiväinen. En pitänyt taustan viuluista, olis voitu luottaa pelkkään kitaraan.

5. Ellinoora: Ei hävittävää (Warner)                           13
Arto: Kuoro oli hauska 'aeioea'-vokaaleineen. Tekstissä ihan hauskoja pikku jippoja välillä. Jotenkin pinnistelemällä vietiin kappaletta eteenpäin.
Sanna: Kuoro oli ihan Disneyn Leijonakuninkaasta, se oli irrallinen vaikka hauska. Ei mitenkään erotu uuden popin massasta, ei kuolematon hitti.
Jyrki: Tämä ei satuta, mutta ei myöskään herätä mitään. Kun itse biisi kuoritaan näistä sovituskerroksista, niin ei siinä paljoa käteen jää.

6. Mokoma: Mutta minulta puuttuisi rakkaus (Sakara) 12
Arto: Sohvalla tehty löysä sävellys, joka kuorrutetaan ja rakennetaan särökitaroilla. Ei puhutellut, teksti falski. Artisti voi olla isompi kuin tämä kyseinen biisi. Kuitenkin ymmärrän ja kannustan.
Sanna: Tuli raskaan musiikin iskelmätehtaalta ns. 'uutta musiikkia'. Ei paljon tapahtunut. Suomalaisen miehen itkuvirsi. Aika tyypillinen herkän ja raskaan liitti.
Jyrki: Biisi oli ihan iskelmää, joka sitten soitettu särökitaralla tukkoon. Hyvin tehtyä ja soitettua.

Lähetykset

  • la 7.3.2015 13.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Soitetut laulut:
    1. Laura Moisio: Keltaiset verhot
    2. Ninni & Mika: All Them Pretty Dreams
    3. kls: Teet minusta totta
    4. Janna: Tahdon
    5. Bryan Adams: Please Stay
    6. Kinos: Kiitän mun murheistain

    Lautakunnassa artistitulokas Leo ja Jari Väyliö Oliver-yhtyeestä sekä Jyrki Koskenseppä.

  • Kuunnellut laulut:
    1. Jussi Kinnunen: Onnellinen mies (Sydänenergiaa)
    2. Sunrise Avenue: Never Let Go
    3. Hullu ruusu: Mikael
    4. Milana: Suvi
    5. Post Malone: rockstar ft. 21 Savage
    6. Markus Vuorinen: Meistä jokainen

    Lautakunnassa muusikot Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho sekä Juha Blomberg.

  • Nämä kuunneltiin:
    1. Aili Ikonen: Nuori vapaa nainen
    2. Liam Gallagher: Greedy Soul
    3. Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Pakolaisen laulu
    4. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: Tässä memee vielä hetki
    5. First Aid Kit: It's A Shame
    6. Mooa: Hajalla

    Lautakunnassa Kivikasvot Fredi ja Ismo Sajakorpi sekä Susanna Vainiola.

  • Nämä kuultiin:
    1. Holmala: Mahtaako hän koskaan tietää
    2. Sparks: Edith Piaf (Said It Better Than Me)
    3. Tuija Rantalainen ja Heikki Salo: Osterikeitto
    4. Ursus Factory: Jumalautapojat
    5. Björk: The Gate
    6. Suontausta ja Puusaari: Kirje Eleonoralle

    Lautakunnassa muusikko Tero Vesterinen sekä Juha-Pekka Sillanpää ja Jami Liukkonen.

  • Soitetut biisit:
    1. Jimi Pääkallo: Puron varteen
    2. Gogol Bordello: Walking On The Burning Coal
    3. Pyhimys & Venla: Kynnet, kynnet
    4. Talmud Beach & Faarao Pirttikangas: Matkaa teen
    5. Mavis Staples: If All I Was Was Black
    6. RAJA: Huume jonka nimi on rakkaus

    Lautakunnassa Katja Ståhl, Samae Koskinen ja Kalevi Pollari.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä