Eurooppalaisia puheenvuoroja

Vladimir Putinin pään sisällä

  • 14 min
  • toistaiseksi

Mitkä ajatukset ja erityisesti ketkä ajattelijat ruokkivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin toimia? Tätä kysyy ja näihin vastaa ranskalainen filosofi ja viime vuosina suuren suosion saaneen "Philosophie" -lehden varapäätoimittaja Michel Eltchaninoff essee -kirjassaan "Dans la tete de Vladimir Poutine" eli "Vladimir Putinin pään sisällä". Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

Michel Eltchaninoffin ytimekäs kirja 'Dans la tete de Vladimir Poutine' eli siis mitä liikkuu Venäjän presidentin päässä näinä eurooppalaisen kriisin aikoina ilmestyi vain yksitoista kuukautta sen jälkeen, kun Vladimir Putin toteutti Krimin niemimaan liittämisen Venäjään ja kun itä-Ukrainan sota alkoi keväällä 2014. Tammikuussa 2015 Putin jakoi huippuvirkamiehilleen paketin kirjoja, kirjoituksia ja ajatuksia niiltä venäläisiltä filosofeilta ja intellektuelleilta, joiden ajatusten hän toivoo olevan kuin ideologiset tukipylväät politiikkansa toteuttajille ja kansalaiset liikkeelle saattavina henkisinä voimina. Eltchaninoffin mielestä Neuvostoliiton hajoamisen ja kriisivuosikymmenten jälkeen Putin haluaa mobilisoida maansa muuhun kuin rauhalliseen elämään. Kaikki tietävät Venäjän kamppailevan edelleen valtavissa ongelmissa, niin taloudellisissa, sosiaalisissa kuin poliittisissa. Niinpä Putin on päättänyt värvätä kansansa suuren kansallisen idean taakse, joka mahdollistaa selviytymisen kriiseistä ja syntipukkien etsimisen muualta. Putin on viimeisen viidentoista vuoden aikana lähes kaikissa tärkeissä puheissaan ja esiintymisiensä yhteydessä siteerannut mieliajattelijoitaan ja rakentanut näiden kautta uutta 'venäläistä tietä'.

"Putin on kehittynyt vuodesta 2000 tähän päivään. Hän ei ole muuttanut vakaumuksiaan, mutta hän uskaltaa ilmaista niitä enemmän ja enemmän. Hän kirkastaa ja hyödyntää niitä. Ajatusten kirkastuminen tapahtui vuosien 2004-2008 välillä ja toisen presidenttikautensa aluksi vuodesta 2012 lähtien Putin on toiminut kuin kostonmerkin vaikutuksessa; häntä vastustanutta oppositiota ja länttä kohtaan. Käännöksen konservatismiin hän otti vuonna 2013 ja seuraavana vuonna hänestä tuli imperialisti. Ja täysin kiertelemättä hän on ruumillistanut revanssinsa niitä kohtaan, jotka kannattivat Neuvostoliiton sortumista ja sen muodonmuutosta demokratiaksi. Venäjän presidentti haluaa myös jättää jälkensä historiaan, sillä hänen mielestään Venäjän historiaan syvällisesti ankkuroituneet ajatukset ovat välttämättömiä. Toisarvoista on, uskooko hän itse niihin. Vladimir Putin on ehkä kuten Dostojevskin sankari Dimitri Karamazov 'laajakatseinen luonne', samalla kertaa kyyninen ja idealisti - molemmissa kuitenkin rehellinen."

Löytääkseen Putinin doktriinin, filosofi Michel Eltchaninoff käy läpi joukon Venäjän presidenttiin vaikuttavia ajattelijoita. Muun muassa sellaisista nimistä kuin Ivan Iljin, Carl Schmitt, Konstantin Leontjev, Nicolas Danilovski, Lev Gumilev, Aleksander Prohanov, Immanuel Kant sekä itse Hegel, muodostuu 'putinismin' filosofiset lähteet. Vaikka ne eroavat monellakin tapaa toisistaan, niitä yhdistää Eltchaninoffin mukaan kaksi pilaria: imperiumin idea ja sodan puolustus. Ja ne olivat myos neuvostoajattelun, sovjetismin, ytimessä. Iljin ihannoi 'valkoista imperialismia', Leontjevilla on konservatiivisuuden perusteita, Danilevski on kehitellyt panslavismia, euraasialaisuuden juuria pohtii Gumilev ja vaikka nykyajattelijoista Prohanov saattaa oikeistomietteineen olla liiankin radikaali Putinille, seurataan hänen ajatteluaan tarkasti erityisesti Putinin lähipiirissä. Tavattuaan Prohanovin Eltchaninoff kirjoittaa:

"Hän ehdottaa erittäin rahvaanomaista versiota slaavilaisuuden perinteestä ja kiteyttää sen kolmeen sanaan: messianismi, imperialismi ja sota- tai voimapolitiikka. Prohanovin mukaan 'Venäjän tie' syntyi 1400-luvulla teoriasta 'Moskova on kolmas Rooma', jonka kohtalona on tulla Konstantinopolin kaaduttua kristinuskon johtajaksi. Tämä kirkastui 1800-luvulla ja koki muodonmuutoksen Venäjän imperiumin kaaduttua. 'Tänään on syntymässä viides imperiumi', vakuutti Prohanov minulle. Neljä edellistähän olivat Kiovan ja Novgorodin Venäjä, Moskovan suurruhtinaskunta, Romanovien keisarikunta ja neuvostoimperiumi. Prohanov rakentaa kolme perustetta ajatuksilleen. Ensinnäkin Venäjä on imperiumi, jonka rajat hengittävät. Se siis sallii alueliitokset. Prohanovin mukaan vaikkei Putin ole vielä lausunut ääneen imperiumi-sanaa, hän on jo aloittanut sen toteuttamisen. Se alkoi vuonna 2008 Georgiassa. Toinen peruste on se, että Venäjä on aina totellut 'jumalallista oikeutta' ja että aina on ollut olemassa venäläinen messianismi, joten idän ja lännen välillä ei ole ollut ainoastaan strategista vastakkainasettelua vaan myos henkinen. Kolmanneksi, Putin on edistänyt konservatiivisiä arvoja yksilöllisyydestä, perheestä ja luonnonläheisyydestä sekä vastustanut läntisen modernismin rintamaa. Tiivistettynä Putin restauroi hänelle näyttäytyvän alkuperäisen imperiumin, venäläisen valtion, joka katosi Neuvostoliiton hajoamiseen."

Tästä katsantokannasta ei siis ole mitään ihmeteltävää Ukrainan kriisin juurissa. Länsi auttoi Maidanin ukrainalaisvallankumouksellisia, Venäjä omanmielisiään niin rahalla kuin muulla avulla. "Imitoimme vain länttä", hehkuttaa Prohanov Eltchaninoffille, joka poimii kirjaansa myos Vladimir Putinin usein referoiman filosofin Ivan Iljinin, joka kuoli viisikymmentäluvun puolivälissä. Yksi hänen pääteoksistaan oli 'Pahan vastustamisesta voimaa käyttämällä'. Filosofi oli vankka kommunismin vastustaja ja yksi taantuksellisimmista valkoisten upseerien ideologian kantajista. Ja samalla kuitenkin erittäin kriittinen suhteessa liberaaliin demokratiaan. Hän viehtyi myös joksikin aikaa natsismista, sen luomasta uskosta kansaan, kansakunnan neroudesta, kunnian tunnosta, itsensä uhraamisesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kansallisesta veljeydestä. Natsismin virheinä hän piti sen uskonnon ja kristillisyyden vastaisuutta. Iljin profetoi teksteissään ihanteellisen johtajan muotokuvaa. Eltchaninoff on lähes mykistynyt, kuinka paljon tämä taulu muistuttaa varoittavaa ja imartelevaa muotokuvaa Putinista - tiennäyttäjästä, joka nousee muodollisen demokratian yläpuolelle, viheliäisine laskelmineen ja abstrakteine hallitustapoineen. Ja ne innostavat kansaa. Eltchaninoff näkee tässä menneen Portugalin diktatuurin piirteitä - nyt siis venäläisen salazarismin.

'Vladimir Putinin pään sisällä' -esseekirjan kirjoittaja sanoo Putinilla olevan yksi yksinkertainen etu puolellaan verrattuna läntisin johtajiin. Hänellä on nimittäin aika puolellaan. Vuodesta 1999 joko pääministerin tai presidentin virassa ja ehkäpä vielä seuraavat puolitoista vuosikymmentä lisää. Kun Eltchaninoff kaivelee Putinin filosofikirjallisuutta, osuu hänen kätensä 1800-luvun puolivälissä vaikuttaneeseen Nikolai Danilevskiin. Tämä toisen sukupolven slavofiili kantaa kirjoittajamme mukaan Putinin doktriinia jo hyvin selkeästi.

"Danilevski on tänä päivänä putinilaisen politiikan ensimmäinen innoittaja. Hän on nimittäin näyttänyt, että 'länsi' ei ole universaali. Kirjassaan 'Venäjä ja Eurooppa' vuodelta 1871 Danilevski ehdottaa kaikkien slaavien unionia Venäjän johtamana. Tämän projektin hän perustelee sillä, että hänen maansa ei kuulu Eurooppaan. Hänen mukaansa Venäjä on liian alkuperäinen, liian erilainen liittyäkseen 'länteen'. Ensinnäkin sen koko estää sen, eikä näin ollen voida kieltää sitä, että Venäjä on liian iso ollakseen ainostaan yksi suurista ja vahvoista eurooppalaisista voimista. Toiseksi, kun Eurooppa ei hyodynnä tätä, se hylkää Venäjän. Euroopan ja Venäjän välinen vihamielisyys on rakenteellinen. Ainoastaan se mitä Danilevski kutsuu slaavilaiseksi unioniksi voi mitellä voimiaan yhdistyneen Euroopan kanssa. Hän kuitenkin alleviivaa, ettei venäläistä maailmanlaajuista dominaatiota tarvitse pelätä. Päinvastoin, kaikkien slaavien unioni sallii uuden globaalin tasapainon läntisen dominaation heikkouksia vastaan. Ja Venäjälle on kaikki voitettavana, kun se uhmaa 'länttä' ilman pelkoa heikkenemisestään. Danilevskille kamppailu 'länttä' vastaan on ainoa hyödyllinen keino venäläisen kulttuurin parantamiseksi ja samaten panslavistisen myötätunnon edistämiseksi. Hegeliä seuraten Danilevski muotoilee 'sodan etiikan hetken', tehokkaan kansallisvaltion, jossa jokainen kansalainen on valmis uhraamaan oman onnensa ja jopa yksilöllisen olemassaolonsa yhteisen pelastuksen hyväksi."

Juuri tästä perusteluketjusta presidentti Putin rakensi puheensa maaliskuussa 2014 Krimin valtauksen yhteydessä. Hän väitti, että kolmen vuosisadan ajan 'länsi' on yrittänyt työntää Venäjää nurkkaan ja se on nyt lopetettava. Geopoliittisessa ajattelussaan Putin on kääntänyt voimakkaasti katsettaan Euraasian suuntaan. Ranskalaisfilosofi Michel Eltchaninoff on löytänyt tähänkin venäläisfilosofiset juuret. Neuvostointellektuelli Lev Gumilev halusi herättää henkiin jo liki sata vuotta sitten esillä olleet ajatukset euraasialaisuudesta. Se piti sisällään ortodoksi-slaavien ja turkinkielisten muslimien lunnollisen unionin keski-Aasiassa. Melkoisessa suosiossa Venäjällä oleva Gumilev on kehittänyt näkemystään käsitteellä 'kiehtovuus'. Se on sekoitus tieteellisyyttä ja mystiikkaa. Eltchaninoff sanoo Putinin käyttäneen tätä käsitettä merkitsemään venäläistä ylivoimaisuutta. Gumilev kutoi tähän yhteen auringon kosmisen energian, maan eläväiset ja mineraalit. Ja kaikki tämä inkarnoituu euraasialaisissa kansoissa.

"Tämän päivän euraasialaisuuden kannattajat haluavat rakentaa maaimperiumin meri-imperiumia vastaan eli anglosaksista maailmaa vastaan. Se olisi uusi maailmaa hallitseva napa. Putin on jo aloittanut tämän toteuttamisen perustamalla virallisesti Kazastanin, Valko-Venäjän ja Armenian kanssa Euraasian unionin, jonka tarkoituksena on laajentua edelleen ja kilpailla täten Euroopan unionin kanssa."

Kuinka pitkälle sitten Vladimir Putin on valmis menemään venäläisellä tiellään imperiumin uudelleenrakentamisessa? Tähän Michel Eltchaninoff vastaa, että vaikka Putin on ennalta arvaamaton, rakentuu hänen projetinsa venäläisten puolustamiseen, tai paremminkin venäjänkielisten puolustamiseen, panslavismin solidaarisuuteen, ortodoksiseen veljeyteen ja tiettyyn neuvostonostalgiaan. Putin haluaa vaikutusvaltansa leviävän niihinkin ulkomailla asuviin venäläisiin, jotka ovat maan jättäneet syystä tai toisesta ja erityisesti niihin, jotka neuvostoimperiumin sorrutua jäivät muihin maihin. Nämä ihmiset ovat Putinille 'venäläisen maailman' tärkeitä ulkovenäläisiä, jotka hän haluaa osaksi venäläistä tietään. Samalla kuitenkin Eltchaninoff muistuttaa, että Putin voi mennä vieläkin pidemmälle kuin Ukrainan, Kazastanin, Moldovan tai Transnistrian venäläisten luo, sillä tästä kielii Georgian sodan aikana Venäjän vaikutuspiiriin liitetyt ei-venäläiset alueet. * Euraasialaista maailmannapaansa hän on jo taloudellisesti ja energiapoliittisesti alkanut tukea uudella ja laajalla yhteistyollä Kiinan ja Intian kanssa. Näin ollen keski-Aasian kilpajuoksu Yhdysvaltain kanssa on jo käynnissä. Euroopassa Eltchaninoffin mukaan Putinin katse kohdistuu Bulgariaan, jonka sisäinen hajanaisuus, kansalaisten maastapako ja vahvat spirituaaliset siteet Moskovaan saattavat kääntää Nato-maan sittenkin itään. Ukrainan kohtalon Eltchaninoff näkee Putinin mieliajattelijoiden kautta olevan jotakuinkin sinetöidyn.

"Ukraina on putinfilosofien mielestä tärkein pelinappula. Kiova on slavofiileille kiistämätön ortodoksisen Venäjän syntylähde ja ukrainalaiset ovat ensimmäiset slaaviveljet. Filosofi Iljin sanoo eurooppalaisten haluavan tyontää Venäjää kohti Aasiaa ja ottaa siltä eurooppalaisia maa-alueita kuten Ukrainan. Ukrainan onkin valittava, kuuluuko se Puolaan vai Venäjään. Mutta euraasialaiset pitävät täysin absurdina Ukrainan leikkaamista Venäjästä ja kieltävät siltä itsehallinnon. Asian kysyminen keneltäkään on sama kuin kysyisi valaalta onko se kala vai nisäkäs. Ukrainan ja Venäjän välillä ei ole kulttuurirajoja, joten pohjimmiltaan Putin kieltäytyy puhtaista poliittisista suhteista näiden maiden välillä. Hän on korostanut tätä tuon tuosta viimeisen viidentoista vuoden aikana, kuten jo vuonna 2003 sanomalla, että "Venäjän ja Ukrainan suhteet ovat ainutlaatuiset ja yhteinen historia kytkee meidät. Suuri osa kansalaistemme kohtaloista molemmissa maissa on sidoksissa toisiinsa kaikilla tasoilla. Näin se tapahtuu ja siksi meidän on rakennettava suhteemme resursseilla ja keinoilla, jotka eivät ole tavanomaisia." Vuonna 2013 presidentin äänensävy vain jyrkkeni ja hän sanoi "Ukrainan ja Venäjä erityissuhteen olevan hajottamaton, koska kyseessä on sama kansa"."

Eltchaninoff muistuttaa historijoitsija Kirill Lipatovin ajatuksilla epävakaitten venäläistettyjen alueiden riskeistä. Hän on skeptinen sen suhteen, miten 'Uusvenäjän' alueilla asiat saadan normalisoitua ja pelkää rikollisjärjestöjen luovan nopeasti aseiden, huumeiden ja muun rikollisuuden toimintaympäristöt ja Euroopan saavan naapuriinsa syöpäkasvaimia näiden köyhien, eristettyjen ja oikeudettomien alueiden tullessa toimeen kuka mitenkin.
Koskapa Putinia pidetään yleisesti pragmaatikkona on hänellä mielessään tietysti maansa tulevaisuuden talous. Siitä päälinjat on vetänyt Michel Eltchaninoffin Putin -kirjaan ekonomisti Andrei Illarionov.

"Putin ei halua punaista imperumia, ei monarkiaa, ei patriarkaalista imperiumia eikä puhdasta euraasialaista maailmanvaltaa. Hänen visionsa rakentuu tehokkaaseen keisarilliseen, moderniin ja markkinatalouteen perustuvaan järjestelmään - hieman kuin liberaalipoliitikko Egor Gaidarin liberaali imperiumi. Tämän pohjana on valtioiden konfederaatio, joka kykenee kilpailemaan talousjättien kanssa. Putin haluaa hankkia resursseja tähän kilpailuun uusilla voimilla eikä hänen talousdoktriiniinsa kuulu vaihtoehtoa globaalille finanssikapitalismille. Hän ei halua tuhota sitä eikä luoda vaihtoehtoa. Mutta Moskovan johdolla rupla pikamarssitettaisiin näille liberaaleille Euraasian markkinoille."

Ismo Nykänen

Eurooppalaisia puheenvuoroja 24.4.2015

Michel Eltchaninoff; 'Dans la tete de Vladimir Poutine'. Actes Sud. Helmikuu 2015. 171 s.

Lähetykset

  • la 25.4.2015 12.45 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä