Politiikkaradio

Päivi Räsänen (kd): Päivähoito-oikeus puolitettava ja omantunnonvapaus Suomeen

  • 30 min
  • toistaiseksi

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ehdottaa Politiikkaradion puheenjohtajatentissä subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolittamista tulevalla vaalikaudella. Lääkäreille Räsänen vaatii omantunnonvapauden nojalla oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä.

- Kuntien tehtäviä joudutaan karsimaan. Subjektiivinen päivähoito-oikeus, ehdotan että se puolitetaan. Eli tulee vain puolipäiväinen oikeus niille, jotka eivät tarvitse sitä päivähoito-oikeutta. Kyllä siitä saadaan useita kymmeniä miljoonia euroja säästöjä.

Räsäsen korostaa, että rakenneuudistukset ovat Kristillisdemokraateille ensisijainen tapa hakea säästöjä. Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikki asiat täytyy olla pöydällä, kun mietitään säästöjä.

- Nyt täytyy ottaa se huomioon, että tässä täytyy olla kaikki pöydällä. Me joudutaan varmasti myös näitä indeksikorotuksia etuuksiin jäädyttämään ja leikkaamaan.

- Ne asiat joista ei leikata on puolustushallinto. Sinne päinvastoin tarvitaan lisää resursseja. Samoin sisäisen turvallisuuden hallinto, sanoo Räsänen.

Lääkäreille Räsänen vaatii omantunnonvapauden nojalla oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä.

- Lääkärillä tulisi ehdottomasti olla oikeus kieltäytyä. Sen takia että omantunnonvapaus, oikeus omantunnon suojaan, omaan vakaumukseen, niin se on ihan yksi keskeinen perusoikeus.

- Kaikista Euroopan maista vain Ruotsissa, Suomessa ja Makedoniassa on sellainen lainsäädäntö, joka ei anna tätä omantunnonsuojaa. Kaikissa muissa maissa, läntisissä maissa kunnioitetaan uskonnonvapautta ja omantunnonvapautta, niin että lääkärillä ja muullakin terveydenhuoltohenkilökunnalla on lakiin kirjattu oikeus kieltäytyä tekemästä abortteja. Ja tällaista omantunnonvapautta kannatan myös Suomeen, sanoo Räsänen.

- Ei ketään lääkäriä pidä pakottaa tekemään sellaista toimenpidettä, jota hän pitää ihmisen tappamisena. Siitä tässä on kysymys.

- En halua leimata ketään tappajaksi, koska se ei ole tappamista meidän lainsäädäntömme mukaan. Mutta minulle se on sitä, sanoi Räsänen Politiikkaradion puheenjohtajatentissä.

Toimittajina Tapio Pajunen ja Sakari Sirkkanen.

Lähetykset

  • to 2.4.2015 12.30 • Yle Puhe

Jaksot

  • Kova brexit näyttää tällä hetkellä todennäköisemmältä vaihtoehdolta, arvioi eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) Politiikkaradiossa. Terhon mukaan Iso-Britannian parlamentissa brexit-sopimusluonnoksen vastustajat ovat niskan päällä ja pääministeri Theresa Mayn on pakko jopa yksitellen taivutella kannattajia sopimuksen taakse.

    Eurooppaministeri arvioi, että ratkaisevaa on parhaillaan työstettävä poliittinen julistus EU:n ja Iso-Britannian eronjälkeisestä suhteesta.

    Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhoa (sin.) haastattelee Tapio Pajunen.

  • Pääministeri Theresa Mayn neuvottelema brexit-sopimus sai parlamentin alahuoneessa jäätävän vastaanoton. Miksi brexit-diili ei kelpaa, vaikka kansanäänestyksessä brexit-kanta voitti?

    Entä onko eduskunnassa joka syksy käytävä opposition vaihtoehtobudjettikeskustelu muutakin kuin vaalikeskustelua?

    Mikä on päivän politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia. Puheet päreiksi -ohjelmaa esitetään Politiikkaradiossa perjantaisin.

  • SDP:n, Perussuomalaisten ja RKP:n vaihtoehdot hallituksen linjalle. Vaihtoehtobudjettejaan esittelevät RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ja SDP:n kansanedustaja Timo Harakka. Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Opposition budjettivaihtoehdot hallituksen linjalle – puntarissa Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetit. Vieraina ovat Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto (vihr.), Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson (vas.) ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah (kd.). Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Mikä on päivän politiikan sana? Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia.

  • Yhdysvaltain välivaalien tulos on selvä: poliittiset voimasuhteet demokraattien ja republikaanien välillä muuttuvat. Demokraatit varmistivat voiton edustajainhuoneessa. Senaatissa sen sijaan pysyy republikaanienemmistö. Välivaalien jälkeen presidentti Donald Trumpin liikkumavara Yhdysvaltain sisäpolitiikassa kapenee.

    Muuttuuko Trumpin politiikka kun republikaanit menettivät värisuoran kongressissa?

    Mikä on Yhdysvaltain välivaalien todellinen sisäpoliittinen ja ulkopoliittinen merkitys?

    Vieraina ovat eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.), puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Jutta Urpilainen (sd.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Sininen tsunami vai punainen torjuntavoitto – ovatko Yhdysvaltain välivaalit presidentti Donald Trumpin elonjäämiskamppailu? Keskustelemassa ovat ohjelmanjohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton keskuksen -johtaja Benita Heiskanen sekä Kristiina Helenius Nordic West Officesta. Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Vihreät ovat kovan paikan edessä: puolue tarvitsee pikaisesti uuden puheenjohtajan. Ehdokkuudesta kieltäytyneen Maria Ohisalon (vihr.) mukaan tarvitaan luotettava vihreä kasvo, henkilö, jonka koko Suomi tuntee. Haussa on vaalivankkureiden vetäjä, jonka pitää hypätä liikkuvaan junaan.

    Miksi moni eturivin vihreä kandidaatti kieltäytyy kunniasta?

    Entä miksi vihreiden puheenjohtaja valitaan suljettujen ovien takana? Ja missä puoluejohtajat tyypillisesti valitaan? Kabineteissa, puoluetoimistoilla, saunassa vai puoluekokouksessa?

    Mikä on päivän politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia. Puheet päreiksi -ohjelmaa esitetään Politiikkaradiossa perjantaisin.

  • Monille amerikkalaisille Donald Trumpin voitto presidentinvaaleissa tuli yllätyksenä, jopa sokkina. Vieläkin suurempana ihmeenä se näyttäytyi useimmille eurooppalaisille. Trumpin kaltaisen poliitikon nousu presidentiksi ei pitänyt olla mahdollista modernissa länsimaisessa moniarvoisessa demokratiassa.

    Yhdysvaltalaista konservatismia ja oikeistoa tunteville Trumpin voitto sen sijaan ei ollut yllätys. Trump toimi ukkosenjohdattimena liberaalia Amerikkaa vastaan suuntautuvalle sydänmaiden kapinalle.

    Miksi Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti? Miksi Trumpin valinta oli paitsi suuri yllätys, mutta myös sokki?

    Entä minkälaista oikeistolaisuutta Trump edustaa? Mikä on Trumpin suhde yhdysvaltalaiseen äärioikeistoon? Mikä on uskonnon ja politiikan suhde Yhdysvalloissa?

    Entä jatkuuko Trumpin voittokulku syksyn 2018 kongressin välivaaleissa? Pystyvätkö republikaanit pitämään kongressin hallinnassaan Trumpin vetäessä vaalivankkureita?

    Vieraana on Sydänmaiden kapina -kirjan tekijä, Yhdysvaltain historian dosentti sekä Pohjois-Amerikan kirkkohistorian dosentti, Markku Ruotsila.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Viimeinen taistelu -dokumentissa kameraryhmä kuvaa työmarkkinaneuvottelujen kulissien takaista elämää. Pääosassa ovat Palvelualan ammattiliiton neuvottelijat ja etenkin PAM:in puheenjohtaja Ann Selin. Mutta vastapuolta, eli Kaupan liittoa, sekä itse sopimuspöytää, ei kuvissa nähdä kuin vain väläykseltä.

    Miksi työmarkkinaneuvottelujen kulissien takaista elämää ei ole avattu kameroille aiemmin? Estääkö avoimuus luottamuksellisen keskustelun? Puhutaanko luottamuksella vain kulisseissa? Vai onko suomalainen työmarkkinapöytä edelleen niin suuri vallan linnake, ettei sinne ulkopuolista päästetä?

    Onko julkisuudessa piirtyvä kuva työmarkkinaneuvotteluista vääristynyt? Minkälainen murros suomalaisilla työmarkkinoilla on käynnissä?

    Entä oliko irtisanomiskiistassa kyse puhtaasta poliittisesta epäluottamuksesta Sipilän hallitusta kohtaan?

    Vieraina ovat Palvelualojen ammattiliiton PAM:in puheenjohtaja Ann Selin ja dokumenttiohjaaja, käsikirjoittaja Simo Sipola.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Irtisanomiskiistasta näyttää tulleen periaatekysymys. Ay-liike haluaa kaikille samat ehdot, yrittäjät haluavat vapauden sopia itse ja Sipilän hallitus korostaa, että eduskunta päättää, eivät ulkoparlamentaariset voimat. Lopettaako hallituksen neliportainen esitys periaatteelliseksi äityneen kiistan?

    Vai onko työllisyysasteen nostamisesta muodostumasta uusi politiikan periaate? Miksi Sipilä on aloittanut puheen täystyöllisyydestä?

    Entä kenestä Vihreiden seuraava puheenjohtaja?

    Onko puheenjohtaja Touko Aallon vetäytymisilmoitus merkki uudesta poliittisesta kulttuurista, jossa huippupoliitikkokin voi tuoda esiin mentaalipuolen sairauden?

    Mikä on päivän politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia. Puheet päreiksi -ohjelmaa esitetään Politiikkaradiossa perjantaisin.

  • Trump ja viimeaikaiset käänteet: iPhone, pommit, saudit ja välivaalit.

    Sakari Sirkkasen kanssa studiossa ovat tutkijat Ville Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista sekä Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta.

Klipit

  • Yhdysvaltain presidenttikandidaatit Hillary Clinton ja Donald Trump kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa suorassa tv-väittelyssä. Debatin jälkikäteisarvioissa Clinton arvioitiin selkeäksi voittajaksi: Clinton osasi asiat, oli valmistautunut.

    Trump sen sijaan on poliitikkona pikemminkin katutappelija: arvaamaton persoona, joka haastaa piittaamatta käytöstavoista tai faktoista. Väittely Clintoninkin kanssa muistutti Trumpin osalta enemmän tosi-tv sirkusta kuin poliittista debattia.

    Mitä äärimmilleen viritetty ja paineistettu tv-debatti poliitikoista puristaa esiin? Mikä ratkaisee, jos sanoilla ja faktoilla ei ole merkitystä?

    Kuva: EPA/Andrew Gombert

  • Mitä VATTin ylijohtaja Juhana Vartiainen oikein tarkoittaa puhuessaan työn tarjonnasta? Millainen on Vartiasien lista, jolla Suomen taloutta saataisiin uuteen nousuun? Vartiainen on Sakari Sirkkasen haastateltavana.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli politiikan tutkija Anu Kantola, joka kertoo skandaaleista suomalaisessa politiikasta, ja vastaa siihen, missä luuraavat vaalikirjat. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli historioitsija Timo J. Tuikka, joka kertoo muun muassa maan tavasta, ja siitä, millainen hyvä veli -verkosto presidentti Kekkosen ympärille rakentui. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli kirjallisuustaivaan supertähti Sofi Oksanen, jonka kanssa puhuttiin muun muassa vallanvaihdoksista ja vallankumouksista. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Kansanedustaja Mikko Alatalon mukaan Suomen ei pidä lisätä takausvastuitaan Euroopan rahoitusvakausvälineessä. Alatalon mielestä Kreikan olisi pitänyt tehdä tarvittavat valtiotalouden leikkaukset viimeistään viime keväänä. Koska näin ei ole tapahtunut, Kreikan tukipakettia ei pidä enää kasvattaa, vaan aika on kypsä Kreikan hallitulle velkajärjestelylle. Päivän kansanedustajaa Mikko Alataloa haastattelee Tapio Pajunen.

  • Päivän kansanedustajana on RKP:n Thomas Blomqvist. Sakari Sirkkanen haastattelee.

  • Politiikkaradion perjantain talkshown vieraana on Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi. Markus Leikola ja Jussi Lähde vakiojäseninä. Sakari Sirkkanen luotsaa.

  • Hallitus ajaa kuntauudistusta, kunnat ryhtyvät kapinaan ja keskustaoppositio vastaa välikysymyksellä. Politiikkaradion torstaigrillissä otetaan erä kuntapolitiikkaa. Studiossa ovat Keskustan Anu Vehviläinen, SDP Anneli Kiljunen sekä Sitran julkishallinnon kehittämisjohtaja Juha Kostiainen. Toimittajina Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen.

  • Demarien ryhmäjohtaja ei lupaa, että YLEn rahoitus saadaan ratkaisua vuoden loppuun mennessä. Jouni Backman toisaalta kritisoi toista päähallituspuoluetta kokoomusta vastuunkantamattomuudesta. Sakari Sirkkanen haastattelee.

  • Päivän kansanedustaja -haastattelussa Sirkka-Liisa Anttila syyttää kuntaministeri Henna Virkkusta politikoinnista. Anttilan mukaan Suomessa ei voi tehdä kuntauudistuksen kaltaisia isoja poliittisia uudistuksia sanelemalla ja pelkällä poliittisella vallalla, vaan kuntapäättäjät on otettava aidosti mukaan keskusteluun. Virkkusen tapa toimia on Anttilan mukaan pelkkää valtapolitiikkaa. Sirkka-Liisa Anttilaa haastattelee Tapio Pajunen.

  • Politiikkaradiossa selvitetään mikä mahdollistaa henkisen väkivallan työpaikoilla ja olisiko sovittelu se avain, jolla työpaikan lukkiutuneet ihmissuhdetilanteet saataisiin avattua ja työuria pidennettyä.

    Raimo Tyykiluodon vieraana on työyhteisösovittelun tutkija Timo Pehrman.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä