Levylautakunta

Levylautakunta

  • 53 min
  • ei kuunneltavissa

OHJELMAN ARTISTIT

Poplarit aloitti opiskelijabändinä Jyväskylässä 90-luvun alussa. Bändin jäsenet ovat kaikki kotoisin Vimpelistä, yhdistävänä tekijänä se, että ovat paikallisten opettajien lapsia. Musiikkityyli on folkpoppunkkia, johon oman mausteensa tuo tuuba. Poplarit on esiintynyt muutamana kesänä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. > Poplarit netissä

Andreya Triana on lontoolainen laulaja-lauluntekijä, ikää on 25-vuotta. Itseoppinut Andreya on taitava improvisoija, yhden naisen showssa hän tietokonetta käyttäen tekee äänellään looppeja ja rytmejä lennosta ja laulaa niiden päälle. Tuottajat kiinnostuivat tästä lahjakkuudesta viisi vuotta sitten ja esikoislevy on nyt saanut jatkoa retrosoundista soulia sisältävästä Giants levystä, josta veikataan läpimurtoalbumia tummaääniselle laulajalle. > Andreya Triana netissä

Nicolas Kivilinna on 22-vuotias tamperelainen laulaja-lauluntekijä. Hän on ehtinyt soittaa jo monessakin yhtyeessä ja laulaa sekä omia että toisten biisejä, sekä suomeksi että englanniksi. Nicolas Kivilinnan debyyttialbumista on tullut jo kehuja, olisiko tässä yksi vuoden tulokkaista? Oma albumi kantaa nimeä Joka laulun laulaa vaan, ja sen laulut ovat kotiäänityksiä vuosilta 2012-2014. Kivilinna soittaa levyllä suurimman osan instrumenteista itse, levylle materiaalin on miksannut Risto Ylihärsilä. > Nicolas Kivilinna kotisivu

Steven Tyler tunnetaan Aerosmithin solistina, bändihän aloitti jo 70-luvun alussa. Uraan on mahtunut kymmeniä miljoonia myytyjä levyjä, leveätä elämää ja myös päihteitä ja niiden aiheuttamia ongelmia. Tyler valmistelee parhaillaan uransa ensimmäistä soololevyä, joka on tyyliltään ihan muuta kuin Aerosmith, sillä nyt hypätään kantri-saappaisiin. Ensimmäinen single on juuri ilmestynyt. > Steven Tyler kotisivu

Tommi Kalenius on vahvasti gospel-taustainen laulaja-lauluntekijä, jonka Pekka Ruuska nappasi talliinsa laulunkirjoittajaksi muutama vuosi sitten. Tommi julkaisee levyjä myös itse, nyt on valmistunut kolmas albumi Liikuta mua, jonka laulut kertovat perheenisän arjesta ja ovat tekijänsä mukaan hyvin omakohtaisia. > Tommi Kalenius netissä

Vestervik on porilaisen Timo Vestervikin yhtye, jossa hän huolehtii kappaleiden tekemisestä ja pääasiassa myös laulusta. Yhtye on julkaissut muutamia sinkkuja ja ep-levyjä. Uusin albumi liikkuu vahvasti nykytrendien ulkopuolella, viiteryhmänä enemmäkin 70-luvun sävyinen ajaton proge ja folk. > Vestervik netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1. Vestervik: Sanaton mies (T.Vestervik)            24
Aino: Tekstissä luomisen tuska hyvin ilmaistu. Diggasin sitä, miten teksti eteni. Soundimaailma liian levoton, tapahtui liikaa. Hyvä boogie tässä oli, kyllä maailma tarvitsee myös tällaista dadaa.
Jake: Ei ollut kovin paljon sanottavaa tekstissä. Musiikissa perinnetietoisuutta, ihan 70-luvun moogin soundi.
J-P: Nastan kuuloista musiikkia, tuli paljon mieleen asioita suomirokin eri vuosilta. Hyvin soitettu, kovin perinnetietoista.

1.Andreya Triana: Song for a friend (A.Triana-A.Dee-A.Kasirye) 24
Aino: Äänimaailma oli hieno, kaikella oli tilaa. Laulaja todella taitava, biisi hienosti tuotettu. Tämä jätti tunnetilan kuuntelijaan. Tekstissä oli vähän liikaa tuttua.
Jake: Mulle tuli mieleen euroviisut, tällaisia voimaballadeja siellä vaikka kuinka paljon. Sävellyksenä ei mitenkään mieleenpainuva. Upea laulaja ja kaikki kunnossa, mutta jäi laimeaksi.
J-P: Ei viisuissa ole yhtään näin hienoa biisiä! Hienosti äänitetty, tuli tilan tunne. Laulajan soundista tuli kaikki äänet korvaan. Luotettiin kappaleen tunnelmaan. Pidin kovasti, hyvä seuraaja suurille balladihitelle.

3.Tommi Kalenius: Pahvilaatikoiden keskellä (T.Kalenius) 22
Aino: Vilpitöntä viisautta, kaunista haikeutta. Soundimaailma oli mun mieleen. Tekstin arkikuvastosta en pitänyt kovin paljon, odotin että tarina olis noussut vähän svääreihin. Solisti kertoi tarinansa vaivattomasti.
Jake: Pieni on kaunista, silloin kun se osataan tehdä. Tarinassa arjen juhlaa, tähän helppo monen samaistua. Jänniä sisään rakennettuja juttuja, pani ajattelemaan. Laulajalla ei minkäänlaista maneeria, pidin hänestä kovasti. Myös soundit hirveän terveet.
J-P: Tekstissä hillitön, mutta tyypillinen ristiriita - kertoo onnellisesta päivästä, mutta miksi samalla ajattelee ikäviä asioita. En kestä tällaista kaihoa. Soitoltaan ja soundeiltaan hienon kuuloinen.

4.Nicolas Kivilinna: Ystävä parhain (N.Kivilinna)               18
Aino: Solistin änessä kiva särö, jotenkin vanhan liiton meininki. Soitossa jotain tyhjyyttä, esim. huuliharppu olisi voinut tulla jo aikaisemmin. Tässä oli paljon hyvää ja vilpitöntä.
Jake: Amatöörimaisuus ponnahti heti, mutta se oli itse asiassa viehättävää. Jännä kappale rakenteeltaan, ei oikein ollut kertosäettä. Soitossa jännä letkeys ja rentous. Hyväntuulista musiikkia.
J-P: Harrastajaleima. Kappale ei jotenkin ollut ryhdissä. Vasta lopussa alkoi kulkea, kun tuli huuliharppu. Jotenkin laiskan pulskeeta, enkä saanut tekstistäkään kiinni.

5.Poplarit: Maalaismaisema (M.Vanhamäki-S.Santala)     17
Aino: Tässä tekstissä ajatuksia, joita ei varmaan koskaan oo aikaisemmin lauluun laitettu. Kiva kesäralli ja reipas tempo. Toimii varmaan autoradiossa, ei kuitenkaan mun teekuppi.
Jake: Tällainen hillybilly-humppa. Tekstissä vanha tuttu tarina, mutta siitä hevosmakkarasta en tykänny, ei hevosia saa syödä! Ei varmaan keskustapuolueen lempilaulu, kun maaseutu tyhjenee.
J-P: Riemullista soittamista, tällaista tuubakantria. Musiikillisen riemun vastapainoksi laulaja liian toteava, saisi enemmän revitellä. Jotenkin kertosäe ja riemukas idea jäi puolitiehen.

6.Steven Tyler: Love is your name (S.Tyler)                 10
Aino: Herra armahda! Tästä genrestä en osaa sanoa mitään kilttiä. Ihankuin jonkun virkistysjuoman mainos. Tekstissä ei oikein mitään sanomaa, ei koukkua.
Jake: Laulaja kuulosti röyhtäilevän, kuin vatsahapot pyrkis koko ajan ylös. Laulutyyli negatiivista ja kyllästynyttä. Ajatukset karkasi kuunnellessa koko ajan muualle.
J-P: Kun kuulin tästä ideasta, rokkikukko laulamaan kantria, niin innostuin aluksi. Tulos ei sitten toimikkaan. Tämä Nashvillen kantritehdas suoltaa ihan huttua, kaikki kuulostaa samalta.

 

Lähetykset

  • la 23.5.2015 13.03 • Yle Radio Suomi Lappeenranta

Jaksot

  • Soitetut laulut:
    1. Laura Moisio: Keltaiset verhot
    2. Ninni & Mika: All Them Pretty Dreams
    3. kls: Teet minusta totta
    4. Janna: Tahdon
    5. Bryan Adams: Please Stay
    6. Kinos: Kiitän mun murheistain

    Lautakunnassa artistitulokas Leo ja Jari Väyliö Oliver-yhtyeestä sekä Jyrki Koskenseppä.

  • Kuunnellut laulut:
    1. Jussi Kinnunen: Onnellinen mies (Sydänenergiaa)
    2. Sunrise Avenue: Never Let Go
    3. Hullu ruusu: Mikael
    4. Milana: Suvi
    5. Post Malone: rockstar ft. 21 Savage
    6. Markus Vuorinen: Meistä jokainen

    Lautakunnassa muusikot Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho sekä Juha Blomberg.

  • Nämä kuunneltiin:
    1. Aili Ikonen: Nuori vapaa nainen
    2. Liam Gallagher: Greedy Soul
    3. Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Pakolaisen laulu
    4. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: Tässä memee vielä hetki
    5. First Aid Kit: It's A Shame
    6. Mooa: Hajalla

    Lautakunnassa Kivikasvot Fredi ja Ismo Sajakorpi sekä Susanna Vainiola.

  • Nämä kuultiin:
    1. Holmala: Mahtaako hän koskaan tietää
    2. Sparks: Edith Piaf (Said It Better Than Me)
    3. Tuija Rantalainen ja Heikki Salo: Osterikeitto
    4. Ursus Factory: Jumalautapojat
    5. Björk: The Gate
    6. Suontausta ja Puusaari: Kirje Eleonoralle

    Lautakunnassa muusikko Tero Vesterinen sekä Juha-Pekka Sillanpää ja Jami Liukkonen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä