Eurooppalaisia puheenvuoroja

Saksan puolustuspolitiikan uudet tuulet

  • 14 min
  • toistaiseksi

Sotilaalliset jännitteet Itämeren piirissä ovat kiristyneet Venäjä-Ukraina kriisin myötä. Venäjä demonstroi näyttävästi sotilaallista voimaansa Itämeren ilmatilassa muiden rantavaltioiden aluerajoja hipoen. Miten Saksa siihen vastaa?

Volker Perthes tietää mihin suuntaan Euroopan unionin suurimman jäsenmaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka kääntyy. Hänen johtamansa tutkimuslaitos, tieteen ja politiikan säätiö, Stiftung Wissenschaft und Politik, toimii niin Saksan hallituksen, kuin myös maan parlamentin neuvonantajana.

Saksa muotoilee puolustuspolitiikkaansa usein Weimarin kolmion, Puolan, Ranskan ja Saksan yhteistyöjärjestön kautta. Mutta mitkä ovat puhtaasti Saksan turvallisuuspoliittiset intressit ja tavoitteet?

"Saksan tavoitteet eivät rehellisesti sanottuna ole tänä päivänä enää määriteltävissä EU:n ulkopuolelta käsin. Me haluamme turvallisen naapuruston. Ja se tarkoittaa sitä, että myös meidän naapureidemme on oltava paitsi turvallisia, myös turvassa.

Me haluamme toimivan Euroopan unionin joka otetaan vakavasti. Ja kaikkea tätä varten meillä täytyy EU:ssa olla yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeva tahdonmuodostuksen menetelmä.

Saksa on prosessissa, joka alkoi ulkopolitiikan muutoksella viime vuonna ja on jatkunut turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjan tarkistuksella tänä vuonna. Nyt Saksa kantaa hyvin intensiivisesti huolta siitä missä maan strateginen paikka oikein sijaitsee. Saksa määrittelee itsensä, kuten mielelläni sanon, kansainvälisesti keskisuureksi toimijaksi, jonka ensisijainen intressi on säilyttää sellainen maailmanjärjestys, joka toimii sääntöjen mukaan. Missä ei päde voimakkaimman oikeus vaan oikeuden voima.

Näemme kyllä, että tämä ei aina tapahdu vain diplomatian avulla, vaan toisinaan siihen tarvitaan aktiivisen puolustuspolitiikan tukea."

Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen ja Puolan Tomasz Siemoniak julistivat jo viime keväänä yhteisten neuvottelujensa päätteeksi, että EU-maiden täytyy lisätä keskinäistä puolustusyhteistyötään.

"Lähtökohtaisesti kaikissa EU:n jäsenmaissa on tunnustettava se tosiseikka, että jokainen yksittäinen valtio on liian pieni selviytyäkseen yksin kaikista turvallisuus- ja puolustuspoliittisista tehtävistä. Tämä pätee myös suuriin ja perinteisiin sotilasvaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Nekään eivät enää yksinään kykene suoriutumaan kaikista ulkomaanoperaatioista.

Silloin täytyy ryhtyä eurooppalaiseen yhteistyöhön. Täytyy tehdä yhteiset suunnitelmat ja luoda valmius toteuttaa sotilaallisia operaatioita yhteistumin.

Kun kysytään, mikä tässä on uutta, niin nyt on kansallisvaltioiden poliittisen johdon nähtävä valtion suvereniteetti uudella tavalla. Valtiollista itsenäisyyttä pystytään puolustamaan vain yhdessä muiden kanssa, eurooppalaisessa valtioliitossa."

Mikä on nyt Itämeren pohjoispuolen valtioiden, Suomen ja Skandinavian puolustuspoliittinen rooli tässä Saksan uudessa yhteistyöajattelussa?

"Suomi on tietenkin se EU-maa, jolla on pisin yhteinen raja Venäjän kanssa. Norja ei ole EU:n jäsen, mutta sillä on Nato-maana yhteinen raja Venäjää vasten. Venäjän pohjoinen meriraja on joka suhteessa hyvin vaikea valvottava arktisella alueella. Minusta tämä on nimenomaan pohjoisten EU-maiden -, ja samalla pohjoisten Nato-maiden tehtävä: harjoittaa saumatonta yhteistoimintaa Euroopan pohjoisilla alueilla.

Niiden maiden on saatava aikaan yhteinen pohjoinen turvallisuuskomponentti, jonka täytyy huolehtia erityisesti kahdesta seikasta.

Ensinnäkin: aivan selkeän pelotevaikutuksen luominen Venäjän suuntaan.

Siis tyylillä: me täällä olemme valmistautuneet. Meidän maaperäämme ei pysty valtaamaan eikä meitä horjuttamaan.

Ja toisekseen: vuorovaikutussuhteiden ylläpitäminen Venäjän kanssa, koska Euroopan ja Venäjän on ennen pitkään kuitenkin kyettävä toimimaan yhdessä arktisilla alueilla.

Tämä koskee myös Venäjän asumattomia seutuja, jotka sijaitsevat Suomen rajaa vasten. Emme voi rakentaa muureja sen enempää arktisille alueille kuin Kuolan niemimaan ja Suomen välillekään. Täytyy vaan yrittää pysyä puhe- ja yhteistyöväleissä."

Venäjän väkivalloin suorittama Krimin niemimaan valtaus ja aseellinen osallistuminen Itä-Ukrainan kapinaliikkeeseen on pakottanut Saksan arvioimaan Venäjä-politiikkansa kokonaan uusiksi. Ongelmaksi on muodostunut presidentti Putinin politiikan arvaamattomuus.

"Me emme sitä tiedä ja minä luulen ettei itse Venäjän presidentti Vladimir Putin välttämättä aina itsekään tiedä mikä on hänen seuraava siirtonsa.

Kun tiedemiehenä seuraan ja analysoin Venäjän politiikan kehitystä, niin näyttää siltä, että Putin toimii vain kulloisenkin tilanteen mukaan ja varsin opportunistisesti.

Hän yksinkertaisesti käyttää käsillä olevaa tilaisuutta hyväkseen eikä välttämättä ajattele aina tekojensa seurauksia.

Minusta näyttää, että kun Putin antoi joukkojensa valloittaa Krimin niemimaan, niin hän ei käsittänyt, että Euroopan Unioni tulee pysymään näinkin pitkään, nyt jo yli vuoden ajan yhtenäisenä Venäjää vastaan suunnattujen sanktioiden takana.

Tietenkin EU:ssa on myös valtioita, jotka eivät sanktioista pidä ja niitä vastaan esiintyy myös vastarintaa. Myös meidän maissamme, Saksassa ja Suomessa on yhteiskunnallisia ryhmiä, joita Venäjä-sanktiot eivät miellytä. Pääasiassa siksi, koska he käyvät kauppaa Venäjän kanssa.

Kuulin jo viime vuonna paljon kommentteja Yhdysvalloista ja Venäjältä, missä sanottiin, että eurooppalaisten yhtenäisyys rikkoontuu tuota pikaa ja sanktiot sortuvat siihen paikkaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Euroopan unioni on pysynyt talouspakotteiden takana yhtenäisempänä kuin mitä ystävämme Yhdysvalloissa ja vastustajamme Venäjällä otaksuivat.

Hajaantumisen asemesta ovat sanktiot mahdollistaneet Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Ranskan presidentti François Hollanden harjoittaman, presidentti Putinia vastaan suunnatun kriisidiplomatian."

Viime toukokuussa EU-parlamentin ulkoasiainvaliokunta ilmaisi huolensa siitä, että puolustusmäärärahojen leikkaaminen kyseenalaistaa kansallisen-, ja EU:n turvallisuuden.

EU maiden on maksettava 28 täysin varustettujen puolustusvoimien miltei 200 miljardin euron kustannukset. Parlamentin mukaan suurin ongelma on määrärahojen tehoton käyttö.

Volker Pertesin näkemykset ovat saman suuntaisia.

"Kustannuspuolella ei ole ainoastaan 28 erillistä armeijaa, vaan myös 28 eri tyyppistä maastoajoneuvoa ja taisteluhelikopteria ja monta muuta vastaavaa puolustuslaitetta. Kun jokainen EU:n jäsenmaa yrittää pitää oman armeijansa varustettuna samanlaisella tai ainakin miltei vastaavan laajuisella valmiudella kuin kaikilla muillakin, niin lopuksi niistä tulee puolustusvoimat, jotka ainoastaan näyttävät armeijalta, mutta eivät pysty toimimaan kuin oikeat taistelujoukot.

Vain sitä kautta, mitä englanniksi kutsutaan termillä ”pooling and sharing”, erilaisten resurssien kokoaminen yhteen ja sen jälkeen edelleen jakaminen kaikkien käyttöön, voimme ylipäätään pitää jonkinlaisen eurooppalaisten armeijoiden suorituskyvyn yllä.

Tämä toimintamalli mahdollistaa esimerkiksi yhteiset pelastusoperaatiot pakolaiskriisien yhteydessä Välimerellä. Mahdolliseksi tulevat myös kriisi-interventiot Euroopan ulkopuolisilla alueilla, esimerkiksi Pohjois-Afrikassa.

Tämä on myös tärkeää sellaisille maille kuten Suomi, Baltian maat ja Puola. Asevoimien yhteistoiminnan kautta voi näyttää amerikkalaisille kumppaneille ja Venäläiselle vastustajille, että myös EU-mailla ja eurooppalaisella Nato-osapuolella on valmiudessa ihan oikea armeija, joka myös luo sotilaallista painetta.

Aika monella valtiolla on tilanne mennyt siihen, että säästöt ohjaavat turvallisuuspolitiikkaa. Kun Britannia seisottaa valtavia lentotukialuksiaan telakalla, niin siinä on kyse tarpeesta säästää rahaa.

Kun Saksassa otetaan panssariyksikköjä pois käytöstä, kuten 2000 luvun alussa tehtiin, niin kyllä siinäkin taustalla olivat kustannussäästöt. Joskin silloin sanottiin, että emme tarvitse näitä panssariyksikköjä enää, koska silloin puhalsivat uudenlaiset, kylmän sodan jälkeisen liennytyksen turvallisuuspoliittiset tuulet. Sotilaallista ajattelua hallitsivat Afganistanin luomat tarpeet tai Malissa suoritettavat operaatiot.

Sittemmin olemme nähneet jännityksen kiristyneen Euroopassa. Sen vuoksi on hyvinkin tarpeellista pitää puolustusvoimia valmiudessa. Voi tulla myös tarpeelliseksi lainata puolustuksellista suorituskykyä itäisen Euroopan kumppanimaille.

Mutta rahan säästämisen elementti on kaikilla Euroopan mailla nyt läsnä. Kun tarkastelemme kustannusten ohella myös henkilövahvuutta, niin Euroopan unionilla on yhteensä enemmän sotilaita kuin Yhdysvalloilla. Kukaan ei kuitenkaan pidä EU:n taisteluvoimia vertailukelpoisen tehokkaina Yhdysvaltain joukkoihin nähden. EU-maiden yhteiset joukot saavuttavat todelliset mittasuhteensa vain siinä tapauksessa että työskentelemme yhdessä. Kun muodostamme yhteisiä sotilasyksiköitä ja esikuntia ja teemme asevoimistamme kaikkien jäsenmaiden välisesti toimintakykyisiä. Sillä tavalla, että kaikki työskentelevät joko samoilla tai yhteensopivalla taistelu- ja kuljetuskalustolla. Silloin meille kehittyy sotilaallinen toimintavalmius, joka vastaa sitä rahoitusta, jonka EU-maiden veronmaksajat ovat valmiita sotilaallisesta turvallisuudesta maksamaan."

Nato toimii tässä kohden tapansa mukaan konkreettisesti ja toimittaa Baltian maille muun muassa yhdysvaltalaisia panssarivaunuja.

"Kyllä Baltian maat todellakin ovat saaneet amerikkalaisia aseita, mutta myös Saksa on toimittanut suuria panssarihaupitseja Baltian maille.

Mutta nyt ei ole kysymys pelkästään yksittäisistä asejärjestelmistä. Kyse on siitä kuinka paljon ja kuinka pitkäkestoista vastarintakykyä kullakin maalla on. Pieni maa, kuten Viro, saattaa yksinään pitää pintansa pari päivää. Mutta todella suuren konfliktin tullessa Baltiassa tarvitaan koko Naton voima näiden pienten maiden taakse.

Tämä on uskoakseni kysymys, joka esitetään myös teidän maassanne. Suomessa on kyllä

hyvät ja maan kokoon nähden suhteellisen voimakkaat taistelujoukot. Suomella on erittäin paljon reserviläisiä. Mutta jos todellakin syntyy pitkäkestoinen konfrontaatio, niin Suomessa kysytään, että pärjäämmekö silloin ilman toisten valtioiden tukea? Pelkästään talvisodan muisteleminen ei auta enää tänä päivänä.

Eivät EU-maiden nykyiset armeijat ole niin suuria, että jokainen valtio voisi pitää yllä omia täysimittaisia panssarijoukkoja. Ja niin muodoin Alankomaat on jo päättänyt asettaa omat panssarijoukkonsa uuden saksalais-alankomaalaisten panssariyksikön komentoon. Mikä on ihan järkevää. Saksa työskentelee myös yhdessä Tanskan kanssa Puolan Szczeciin sijoitetussa esikunnassa kyetäkseen sieltä käsin kohtaamaan mahdolliset geopoliittiset haasteet. Saksa on vastikään vahvistanut näitä joukkoja ja siirtänyt Puolaan myös lisää upseereiden koulutusta.

Saksa on Norjan kanssa johtava voima 5000 miehen niin sanotussa Speer Spitzen - keihäänkärki

joukoissa. Niiden valmius on tarkoitettu nopeaan vastahyökkäykseen ja sen aiheuttamaan pelotteeseen mahdollista aggressiota kohtaan.

Me kaikki oletamme, että näitä sotajoukkoja ei jouduta pistämään tositoimiin. Kaikki tämä valmistautuminen on kuitenkin tarpeen. Nämä eivät ole vielä riittäviä toimia, mutta kehitystä kohti oikeaa, eurooppalaisen yhteistyön suuntaa kyllä. Kukaan meistä ei halua sotaa Euroopassa. Kaikki tämä on tarkoitettu pelotteeksi. Tässä tapauksessa pitämään Venäjä loitolla ja estää Venäjää tekemästä sellaista mitä se teki Ukrainassa. Eli pienempien maiden vakauden horjuttamista tai mahdollisesti Venäjän asettumista EU-, tai Nato maita vastaan.

Meidän täytyy työskennellä yhdessä, koska muuten meitä ei oteta vakavasti Venäjällä."

Tasan 40 vuotta sitten allekirjoitettiin Helsingissä eurooppalaisen liennytyksen merkittävin sopimus, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYK:in päätösasiakirja.

Mitä on tapahtunut vuoden 1975 kylmän sodan päivien ja nykyhetken uudenlaisen idän ja lännen välille nousseen kriisitunnelman välisenä aikana? Eräät EU-maat kuten Ranska ja Ruotsi ovat jo aloittaneet puolustusmäärärahojen kasvattamisen. Onko liennytyksen ympyrä jälleen sulkeutumassa ?

"Nyt ei ole kyseessä samanlainen varustelukierre. Vaikka on totta, että Venäjä on uudistanut aseistustaan huomattavasti viime vuosina. Siinä asiassa Venäjä on ottanut esimerkkiä Yhdysvaltain armeijasta.

Kuitenkin, olkaamme rehellisiä, Venäjä on testannut uusia sotilaallisia kykyjään Ukrainassa.

Ja nimenomaan: sellaisia joukkoja vastaan, jotka eivät kuulu Natoon. Ja minä luulen, että Venäjällä on aivan yhtä vähän intressiä testata armeijaansa Naton-joukkoja vastaan ja sitä kautta laajentaa konfliktia, kuin mitä meillä lännessä on siihen kiinnostusta.

Ei ole suinkaan sattumaa että konfrontaatiot, jotka Venäjä on käynnistänyt erityisesti Ukrainassa sekä aikaisemmin vuonna 2008 Venäjän – Georgian sodassa, että näitä harjoituksia järjestetään Natoon kuulumattomissa maissa. Siinä suhteessa minä en ole niin huolissani kuin monet kollegani Baltiassa. En siis usko, että Venäjän hyökkäys Baltian maita vastaan on tulossa.

Mutta poliittiset johtajat Virossa ja Latviassa ovat huolissaan ja sitä kautta on ihan oikein, että Nato ja EU tarttuvat toimeen vähentääkseen Baltian maiden huolia ja vahvistavat alueen puolustuskykyä. Ne lähettävät yksin tein signaalin Venäjän suuntaan, että täällä ollaan valmiina. Turha edes yrittääkään."

Jorma Mattila

Eurooppalaisia puheenvuoroja 22.6.2015

Lähetykset

  • la 18.7.2015 12.45 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä