Ykkösaamun kolumni

Alf Rehn: Luova Suomi ja nopeat kopiot

  • 6 min
  • toistaiseksi

Sanokaa minun sanoneeni: Suomi on välillä jopa liian luova! Kas siinä iskulause jota harvoin kuulee. Päinvastaisia väitteitä kuulee taas miltei päivittäin: Suomi ei ole tarpeeksi luova, Suomi ei ole tarpeeksi innovatiivinen, Suomi on ihan änkyrä.

Mutta eihän se ole totta. Ei se liipaise edes läheltä. Meillähän on kokonainen maa täynnä Pelle Pelottomia, luovia hulluja, ja niin pois päin. Keksimme eukonkantoja, lähetämme mitä jännimpiä osallistuja Euroviisuihin, ja perustamme pirusti mitä omituisempia yrityksiä. Kun emme ole tunkemassa valoa ihmisten korviin olemme tuunaamassa rollaattoreita, tai digitalisoimassa kaikkea mitä digitalisoitavissa on – halusi ihmiset sitä tai ei. Me olemme maailman johtava maa mitä tulee luovien alkoholiongelmaisten perustamiin pörssiyhtiöihin, ja meillä on pitkä historia mitä tulee kokeelliseen taiteeseen, kirjallisuuteen, designiin ja moneen muuhun. Sanokaa mitä sanotte, luovuutta meiltä ei ole puuttunut. Eikä puutu.

Tänään valitetaan tosin ettei tätä näy tarpeeksi, ja että me olemme liian turvallisuushakuisia, mutta tämä ei ole selityksenä läheskään riittävä. Koska kyllähän meillä puhutaan luovuudesta, aivan yhtä paljon kuin muuallakin, ja ehkä jopa enemmän. Meillä on luovuuden apostoleita vaikka kuinka, jopa virastoja joiden tehtäviin kuuluu rahoittaa luovia kokeiluja, ja kaikkialla lukematon määrä projekteja joiden luovuustyöpajat kehittää yhä enemmän supisuomalaisia ideoita. Joka seminaarissa, joka paneelikeskustelu-ohjelmassa toitotetaan miten tärkeää on ottaa riskejä, heittäytyä, olla liekeissä ja kokeilla vaan. Emme me ole änkyriä, me olemme luovuus-riippuvaisia!

Joku ehkä heittää tähän että tuohan on vain puhetta, seminaarihölinää ja virkamiesten höpötyksiä. Minä väitän ettei näin ole. Suomi on luova, Suomessa on paljon luovia ihmisiä, ja Suomessa arvostetaan luovuutta ehkä liikaakin. Näin, koska luovuus, niin tärkeää kuin se onkin, ei itsessään riitä. Se on hauskaa, juu, mutta myös varsin tuhlailevaa. Suurimmasta osasta luovia projekteja ei jää hirvittävästi käteen, koska tämä on luovuuden luonne. Toinen tapa sanoa tämä on että me olemme Suomessa pistäneet varsin monta asiaa vireille. Miten monta me sitten olemme kehittäneet loppuun saakka on sitten toinen kysymys…

Samalla, toisaalla. Julkisessa keskustelussa saa myös aina silloin tällöin kuulla valitusta siitä että Suomessa kopioidaan liikaa. Argumenttina on tällöin että meillä on huono itsetunto, ja että ainoastaan ulkopuolelta tulevat ideat tuntuvat kyllin hyviltä. Me ihastelemme kovasti Ruotsissa ja Ameriikan ihmemaassa tehtyjä juttuja, sanotaan, ja pyrimme sitten tuomaan niitä tänne, sen sijaan että kävelisimme omia polkujamme.

Tämä väittämä on tosin sekin varsin ongelmallinen. Itse väittäisin nimittäin että Suomi ovat liian huono kopioimaan, kopioi liian harvoista paikoista, ja ennen kaikkea kopioi liian hitaasti. Sitäpaitsi kävelemme usein omia polkujamme varsin luovasti, mutta niinkin omaperäisiin suuntiin ettei polkuakaan enää näe.

Tiedän että tämä voi kuulostaa omituiselta, etenkin koska meidät on opetettu olettamaan että omaperäisyys on aina hyvä asia, ja kopioiminen taas huono. Emmehän me mitään kiinalaisia haluta olla…

Mutta kun se ei ole näin yksinkertaista. Ikävä kyllä luovuuden ja kopionnin suhde on kovin monimutkainen, ja sekä pelkän uutuusarvon että mekaanisen kopioinnin palvonta on rajoittunut tapa katsoa tätä vyyhtiä. Aidosti luova ja aikaansaava ihminen ei ole pelkkä ideoita sinne tänne ruiskiva propellipää. Päinvastoin, hän ideoi ja inspiroituu, mutta myös toteuttaa, ja kopioi kun tämä on järkevää. Toisin sanoen, aidosti luova ihminen tajuaa että luovuus on vain osa sitä isoa palapeliä joka tekee luovuuden niin vahvaksi voimaksi.

Tämä kaikki oli kuin olikin monimutkainen tapa sanoa että Suomen tulisi pyrkiä olemaan vähän vähemmän omaperäinen ja vähän parempi kopioimaan.

Suomi on aina rakastanut radikaalia omaperäisyyttä – Uuno Turhapuroa ja Bonk Business:tä. Tämä on tietenkin tärkeää sekin, ja voi, välillä, luoda suurtakin arvoa. Samalla tälläinen luovuus ovat usein liian rajalla ja liian omituista tullakseen maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi.

Suomi on samaten aina palvonut itse tekemistä ja itsenäisyyttä. Se on hieno asia, mutta voi samalla estää meitä reagoimasta tarpeeksi nopeasti uusiin asioihin, ja heittäytyä siihen tuikitärkeään kopiointiin joka ajaa suurta osaa maailman innovointia. Kyllä mekin kopioimme, mutta usein varsin hitaasti, vasta silloin kun idea on takuuvarmasti testattu jo moneen otteeseen.

Mitä siis Suomessa tarvitsemme, kehittyäksemme, voisikin olla hieman vähemmän neuroottinen asennoituminen luovuuteen ja kopiointiin. Mailaa ei tarvitse puristaa niin kovaa kuin tänään teemme, eikä pelätä että ideat loppuu jollei riihiä jatkuvasti järjestetä. Kopiointia ei tarvitse hävetä. Meidän ei täydy keksiä kaikkea itse, eikä se kaikkein omaperäisin juttu ole aina se paras.

Joten meidän tulisi oppia kopioimaan paremmin – ja nopeammin. Tuolla ulkona on iso maailma, täynnä loistavia ideoita ja fiksuja ratkaisuja, sellaisia joita voisi hyödyntää myös täällä. Meidän tulisi muistaa että kopiointikin voi olla luova teko, toiminta jossa hyödynnetään jo olemassaolevaa mutta uudella tapaa tai jännin muutoksin. Joten jättäkäämme huoli siitä josko Suomi on tarpeeksi luova. Kyllä me olemme. Kysymys on ennemminkin josko saamme tällä luovuudella tarpeeksi aikaiseksi, ja jos ei, josko vaikka kopiointipuolella olisi parannettavaa. Miettikää vaikka, milloin te näitte seminaarissa kopiointigurun?

Alf Rehn

Ykkösaamun kolumni 18.8.2015

Lähetykset

  • ti 18.8.2015 8.10 • Yle Areena

Jaksot

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä