Radio Suomi Jyväskylä

Tarpeistonhoitajat luovat yleisölle mielikuvia

  • 10 min
  • toistaiseksi

Jyväskylän kaupunginteatterin tarpeistonhoitajat Tuula Paananen ja Sari Nyyssönen ovat tottuneet metsästämään ja valmistamaan näytelmien puvustusta ja lavastusta lukuunottamatta kaikkea, mitä esityksissä tarvitaan. Teatteriammattilaiset tietävät, että näyttämöllä hillopurkissa ei ole aitoja marjoja eikä viskilasissa alkoholia. Naiset kertoivat työstään Radio Keski-Suomen iltapäivälähetyksessä:

Lähetykset

  • ma 21.9.2015 14.15 • Yle Areena

Jaksot

  • Pakkanen paukkui sopivasti Jyväskylän satamassa lauantaina 5.1.2019, kun Radio Suomen alueellinen lauantailähetys sukelsi savuisiin nuotiotunnelmiin. Kaupungin keskellä kotakahvilan nuotiolla mieleenpainuvimpia luontoretkiä muistelivat jyväskyläläinen Harri Räihä sekä kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikkö Susanne Sarvilinna. Yllättäen kumpaakin yhdisti viehtymys liikkua luonnossa vesiteitä pitkin. Harri Räihän mieleen nuotion loimu toi mieleen muistoja erämaasta:

  • Jämsäläinen Matti Jokiniemi on ehtinyt tehdä yhtä jos toista. Mies näyttelee, toimii kyläaktiivina ja metsästää, mutta tunteepa hän hävittäjälentokoneet siinä missä ladun tekemisenkin. Nykyään Jokiniemi on paikallisen latuosuuskunnan toimitusjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja työmies. Radio Suomen lauantailähetyksessä 29.12.2018 Riina Mäentausta kävi hiihtämässä Jämsän Himoksen ensilumenladulla. Siellä vastaan tuli latua hoitavan Jokiniemen lisäksi hiihtäjät Tommi Rasi sekä Pepi Salonen, joka iloitsi treenibaanastaan:

  • Tämä saa sydämen tykyttämään. Jos mielisi tekee huutaa, vaan et kehtaa, kuuntele tämä. Japanilaisen taistelulajin, kendon, harrastajista lähtee ääntä ja pelottavaa sellaista.

  • Mikael Lampisen joulu kuluu automarketin kassalla. 21-vuotias nuorimies kertoo olevansa työssä kaikki mahdolliset pyhät. Ihmisrakas Lampinen tykkää morotella tuttuja ja rupatella asiakkaiden kanssa ostosten lomassa. Kilpailuhenkinen luonne pistää vauhtia viivakoodailuun. Lampinen ei pääasiassa kummastele asiakkaiden ostoksia, mutta sillon tällöin joku ostos hihnalla saa miehen uteliaaksi. Toimittajana Prismassa Riika Raitio.

  • Jyväskyläläinen Venla Kupiainen elää tavanomaista nuoren naisen elämää. Hän opiskelee, seurustele ja harrastaa tanssia. Arjessa Kupaista varjostaa kuitenkin jäytävä yksinäisyyden tunne, josta on vaikea päästä eroon. Lomakaudet ja joulu ovat esimerkiksi vaikeita aikoja, sillä silloin yksinäisyyden tunne voi ryöpsähtää voimakkaaksi. Kupiainen joutui kestämään vuosia kiusaamista, minkä jäljiltä hänen on ollut vaikea uskoa, että toiset ihmiset pitäisivät häntä tutustumisen arvoisena. Radio Suomen alueellisessa lauantailähetyksessä Keski-Suomesta Kupiainen kertoo yksinäisyydestä sekä siitä, miten sitä hänen mielestään voi kitkeä:

  • Marko Virtanen erotettiin JYPin päävalmentajan pestistä viime keväänä. JYPissä aikanaan pelannut ja organisaatiossa kymmenen vuotta valmentanut Virtanen ei ole seuralle katkera. Sanonta kuuluukin, että on liigavalmentajia, jotka on erotettu, ja on liigavalmentajia, jotka tullaan erottamaan.
    Nyt Virtasella on ollut aikaa kaikelle sille, mikä on jäänyt tekemättä kiekkouran aikana. Kiekko on kuitenkin koko ajan mielessä, nyt katsetta on käännetty pikku hiljaa kohti tulevaisuutta jääkiekon parissa.
    Marko "Veltsu" Virtanen vieraili Radio Suomi Jyväskylän lauantailähetyksessä jutustelemassa Jussi Lindroosin kanssa.

  • Laulaja, lauluntekijä ja opettaja Antti Kleemola tehtailee kappaleita monille suomalaisille artisteille, mutta myös itselleen. Tällä hetkellä musiikin moniottelija on tyytyväinen työtilanteeseensa. Hän pystyy yhdistämään musiikin tekemisen ja opettamisen. Lauluja kirjoittaessaan hän noudattaa Laura Sippolan oppia, jonka mukaan kirjoittaessa on paras mennä häpeää kohti. Mikä itselle on kipeää, koskettaa todennäköisesti myös muita. Tänä vuonna Kleemola julkaisi yhden henkilökohtaisimmista lauluistaan, joka kertoo pojan suhteesta äitiinsä. Antti Kleemola Mikko Maasolan vieraana Radio Suomen Jyväskylän lauantailähetyksessä:

  • Jyväskylässä paikallisliikenteen busseilla pääsi jälleen huristelemaan maksutta lauantana 8.12.2018 - sillä edellytyksellä, että päässä oli tonttulakki. Tonttulakkia ei tosin kukaan ole ennalta määritellyt. Myös näkymätön tai asenteeseen perustuva lakki kelpasi maksuvälineenä. Radio Suomen lauantailähetyksessä Riina Mäentausta ja juontaja Mikko Maasola seurasivat, millä mielellä väki kulki onnikalla erikoisena päivänä. Osa osasi ottaa tilaisuudesta ilon irti tekemällä bussiretkestä kiertoajelun. Seppälän pysäkillä bussia odotti Riitta Sillanpää:

  • Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 alla professori ja myyrätutkija Hannu Ylönen kohtasi yllätyksen. Hänelle myönnettiin korkea-arvoinen kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki. Itsenäisyyspäivän aattona moni asia oli kuitenkin auki - esimerkiksi se, millä perusteilla se on hänelle myönnetty ja kenen pyynnöstä? Se oli kuitenkin selvää, että tunnustus tuntui hyvältä. Radio Suomen Jyväskylän aamulähetyksessä Ylönen katsoi, että kunniamerkki ei ole tunnustus yksin hänelle, vaan koko tiimille, jonka kanssa hän tutkijana on tehnyt työtä. Tunnustuksen saaminen ihmetytti paitsi tutkijaa itseään myös vähän hänen teini-ikäisiä lapsiaan:

  • Lapsuudessa topakalla pikku-Minnalla oli tapana kauhistella kauppiasisälleen, miten ruokakaupassa myytävät kukat syövät kukkakauppiaiden elantoa. 22-vuotiaana hän ilmoitti ryhtyvänsä itse kukkakauppiaaksi. Jyväskyläläisessä Parviaisen kauppiassuvussa asiaa ei kummasteltu, ja suvun hyvä maine auttoi nuorta naista alkuun. Minna Savolaisen yrittäjäura sai huomiota tänä vuonna, kun 44-vuotias kukkakauppias valittiin Keski-Suomen vuoden yrittäjänaiseksi. Savolainen muisteli uransa vaiheita Riika Raition haastattelussa Radio Suomen lauantaivieraana.

  • Kirjailija ja rikospoliisi Mikko Porvali tuntee harteillaan isovanhempiensa kokemukset, mutta ei pane sitä pahakseen. Porvali ammentaa kirjoissaan sukunsa historiasta. Hän arvostaa sitä, että on itse voinut tehdä valintoja vapaasti, toisin kuin esimerkiksi isovanhempansa. Porvalin ura poliisina oli vähällä tyssätä heti alkuunsa pahaan silmien taittovirheeseen, mutta lääketiede tuli avuksi. Työkseen Porvali tutkii rikoksia, mutta tuntee samalla vetoa selvittää, mitä lähihistoriassa todella on tapahtunut. Radio Suomen Jyväskylän lauantailähetyksessä Mikko Porvali kertoo, miten hän onnistuu yhdistämään monta vaativaa työtä:

  • Muusikko Timo Rautiainen on kolmen lapsen isä ja myös jo isoisä. Hän tuli isäksi ensimmäistä kertaa 25-vuotiaana. Nuorena isänä Rautiainen olisi mielellään ottanut vastaan sen maltin ja läsnäolon taidon, joka vaikkapa nelikymppisellä isällä yleensä on. Oma isä opetti Rautiaiselle mm. käytöstapoja ja kunnioittavaa suhtaumista naisiin. Tärkeä muisto hänestä liittyy kansanmusiikkiin. Kuuntele Timo Rautiaisen mietteitä isyydestä Radio Suomen lauantaiaamussa. Toimittajana Riika Raitio.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Markus Laurio ja Riitta Hantunen työskentelevät molemmat yrityselämässä, mutta eri mittakaavassa. Laurio johtaa Jyväskylässä verkkomaksuja välittävää Paytrail Oyj:tä, Hantunen puolestaan paiskii töitä omassa verhoomosyrityksessään. Itsensä johtaminen on tuttua kummallekin, mutta Radio Suomen alueellisessa lauantailähetyksessä molemmilla oli sanansa sanottavana myös muiden ihmisten ja yrityksen johtamisesta. Markus Lauriota haastattelee studiossa Riina Mäentausta ja Riitta Hantusta tämän verhoomossa Riika Raitio:

  • Jämsässä asuva Harri Kirvesniemi kertoo selvinneensä Lahden vuoden 2001 dopingskandaalista melko kuivin jaloin. Uran jatko oli silloin pohdinnan alla muutoinkin. Kirvesniemi sanoo, ettei pidä itseään suurrikollisena, vaikka hänen mielestään kärynneistä kirjoitettiin mediassa enemmän kuin vaikkapa murhan tehneistä. Kuusikymppinen Kirvesniemi hiihtää yhä pari tuhatta kilometriä talvessa. Aktiiviuralla hiihtokilometrejä parhaimmillaan 8500. Karpaasille ominainen vino pään asento ei ole kadonnut, vaan miehen tunnistaa siitä ladulla edelleen. Hän kertoi siihenkin syyn Riika Raition lauantaihaastattelussa ladun varressa.

  • Aku Vallenius aloitti JYPin toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Kesä oli kovan työn aikaa, ja nyt tahti kiihtyy, kun liiga on pyörähtänyt käyntiin.

    Katsojia otteluihin on saatu enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Vallenius luottaa JYP-yhteisöön ja nimittääkin ottelutapahtumaa leirinuotioksi, jonka ympärillä jokaisen osallistujan tulisi viihtyä.

    Aku Vallenius piipahti Yle Jyväskylän keskipäivän lähetyksessä Jussi Lindroosin vieraana.

  • Petäjävedeltä kotoisin oleva, nykyisin espoossa asuva kokki, ravintoasiantuntija Satu Malinen hurahti raakaruokaan huomattuaan sen hyvät vaikutukset omassa kropassaan. Mieliala parani ja enrgisyys lisääntyi Sadun alettua syödä kuumentamatonta ruokaa. Titta Puurunen pistäytyi Sadun entisellä kotitilalla Petäjävedellä ja selvitti, mistä raakaruuassa on kyse.

  • Laukaassa valmistettiin 200 kiloa rosvopaistia veteraaneille. Marja Roiha tapasi paistinvalmistusta johtavan Kalevi Rönnqvistin.

  • Venäjän, Suomen, Ruotsin ja Norjan halki kulkeva Sininen on monien toiveiden tie. Siitä on toivottu myös valtaväylää, joka houkuttelisi kauniiden pohjoisten maisemiensa ansiosta matkaajia. Osin toive onkin toteutunut, mutta tien kunto jättää vielä paljon toivomisen varaa. Virpi Kotilainen vie meidät läpi sinisen tien Suomesta Ruotsin kautta Norjaan ja tapaamaan ihmisiä tien varrelta.

  • Jyväskylän MM-rallin automäärä pieneni edellisistä vuosista talouden ja sääntömuutosten vuoksi. WRC-autojen määrä kuitenkin kasvoi muutamalla. WRC-auton saa tänä vuonna jälleen alleen myös Jarkko Nikara. Hänellä on nyt näytön paikka.

  • Poikkeuksellisen näyttävät haloilmiöt käänsivät katseita taivaalle ympäri Suomen.

  • Vaajakosken Hupelissa ekaluokkalaisten vanhempia ihmetyttää Jyväskylän kaupungin uusi linjaus. Ennen vaarallisesta koulureitistä tulikin turvallinen. Eskarilaisten osalta sama reitti on tulkittu niin vaaralliseksi, että lapsille tarjotaan kyyti. [jkl_hupelin_koulukyytikiista_160812, 00:10:21]

  • Tämän Kylän Tarinat vie meidän nyt Mäki-Mattiin. Kelanauhuri taltioi anekdootteja Mäki-Matin ikiomista kauniista ja rohkeista, erikoisista ihmisistä. Keitä olivat Vanhapoika, Västäräkki ja Rantasen sotaväki? (Kuva: Keski-Suomen museo)

  • 175-vuotiaan Jyväskylän kunniaksi uusitaan torstaiaamuisin Tämän Kylän Tarinoita -sarja. Tänään ensimmäisessä osassa kuulemme Jyväskylän mahtisuvuista. (Kuva: Keski-Suomen museo).

  • Rauni Oksasella on vuosia ollut Lannevedellä veikeitä naapureita. Tänä talvena ilona on ollut peräti kolme leikkisää saukkoa. Raunille rimpautti torstaiaamuna Esko Pulliainen. [jkl_rauni_oksanen_saukot_nettiaudio_010312, 00:04:24]

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä