Eurooppalaisia puheenvuoroja

Globalisaation lähettiläät

  • 13 min
  • toistaiseksi

Juha Kulmanen esittelee puolalaissyntyisen, Leedsin yliopiston emeritusprofessori Zygmunt Baumanin näkemyksiä pakolaisuudesta ja maahanmuutosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

”Rajoja ei ole vedetty käsittelemään eroavaisuuksia; rajat on vedetty siksi että eroavaisuuksia on etsitty, löydetty ja keksitty, koska rajat on piirretty – näin perusteli, ja perusteellisesti havainnollisti, Fredrik Barth, suuri norjalainen antropologi vuonna 1969 kirjassaan ´Etniset ryhmät ja rajaviivat. Kulttuuristen erojen yhteiskunnallinen organisoituminen.´

Tällä lainauksella aloitti kuuluisa puolalaissyntyinen sosiologi Zygmunt Bauman tuoreen artikkelinsa "The Messengers of Globalisation" eli globalisaation lähettiläät, jossa hän puolustaa siirtolaisten ja pakolaisten ihmisoikeuksia. Teksti julkaistiin vähän ennen Pariisin viimeisimpiä terrorihyökkäyksiä. Bauman on itsekin ollut pakolaisena toisen maailmansodan aikana, ensin natseja paossa Neuvostoliitossa ja toisen kerran, tultuaan erityisesti holokaustitutkimustensa ja vuonna 1968 Puolassa vallinneen antisemitistisen kampanjan vuoksi erotetuksi Varsovan yliopiston virastaan, hän jatkoi siirtolaisena Isoon-Britanniaan Leedsin yliopistoon sosiologian professoriksi, josta tehtävästä jäi eläkkeelle vuonna 1990. Bauman toimii edelleen 90- vuotiaana aktiivisesti Englannista käsin arvostettuna emeritusprofessorina.

Hänen useista kirjoistaan on suomennettu kolme eli "Sosiologinen ajattelu", "Postmodernin lumo" ja "Notkea modern".  Mutta mennään takaisin rajoihin, joita käsittelevä kirjoitus on julkaistu Eutopia- nimisessä, ajatuksia eurooppalaisuuteen tuovassa nettiaikakauslehdessä.

”Eroavaisuuksia on innokkaasti ja tehokkaasti kalastettu keinona valjastaa ne tosiasiassa perustelemaan rajojen olemassaolo: oikeuttaaksemme yhteisen erottelun yhtä hyvin kuin orwellilaisen kaksoiskielen, punninnan kahde´lla eri vaa´alla –taktiikan, ja hyväksyäksemme kaksinaisen käyttäytymisen säännöt, jotka toivoaksemme turvaavat nämä rajat ja kenties – ei enempää eikä vähempää – jopa oikeasti pystyttävät neljä metriä korkeat muurit, piikkilanka-aidat ja vankilat, jotka odottavat näitä kauttakulkijoita.”

 

Zygmunt Baumannin mukaan Eurooppa elää nyt siinä tilanteessa, jota Fredrik Barth kirjassaan kuvasi. Aikakauttamme leimaavat populistiset ja äärioikeistolaiset liikkeet, jotka siirtyvät vauhdilla kohti poliittisen vallan keskiötä.

Bauman muistuttaa, että Välimerellä tapahtuneen vuoden 2013 Lampedusan hukkumiskatastrofin jälkeen eurooppalaiset poliitikot eivät ole muuttuneet. Tästä osoituksena hänen mukaansa lokakuussa 2014 kirjoitti Maximillian Popp saksalaisessa Der Spiegel-lehdessä näin:

”Pakolaisilla ei ole laillista tietä tulla Eurooppaan – ei ainakaan useimmilla syyrialaisilla, joista vain hyvin harva on päässyt ns. kiintiöpakolaisena Saksaan. Ei myöskään irakilaisilla, eikä esimerkiksi levottomilla alueilla Länsi-Afrikassa asuvilla. Heidän, jotka haluavat anoa pääsyä turvapaikanhakijaksi, pitää ensin saapua tänne laittomasti, salakuljettajien veneillä, piilossa minibusseissa ja tai matkustaa väärennettyjen asiakirjojen avulla.. EU on eristämässä itsensä.. EU:n muuttuminen yhä enemmän linnoitukseksi saa aikaan vain enemmän kuolemia sen rajoilla. Monet pakolaiset joutuvat käyttämään vaarallista vesitietä, koska Frontex sulkee kaikki maareitit.”

Zygmunt Baumanin sanoo, että kaikista käytännön pyrkimyksistä huolimatta, EU:n reaktio juuri Lampedusan tragediaan jää pysyväksi muistoksi sen lukemattomista toistumiskerroista huolimatta. Veljellisyyden aalto pääsi vyörymään yli Euroopan vasta kun kuva pikkuisen Aylan Kurdi – nimisen pojan ruumiista Turkin rantaan huuhtoutuneena herätti hetkellisesti koko nukkuvan mantereen väestön. Mutta tunnetta ei Baumanin mukaan kestänyt kauan ja asenteet ovat vain päivä päivältä tiukentuneet suhteessa rajavalvontaan.

”Samaan aikaan myötätunnon osoitukset tragedioiden keskellä eläviä ihmisiä kohtaan ovat ajautumassa takaisin marginaaliin putsaten tilaa poliittisen kentän jatkuvalle hälytystilalle, jolloin sieltä löytyy enää sijaa välinpitämättömyydelle, mutta ei moraaliselle herkkyydelle. Poliittinen debatti on palannut takaisin ´pidättäkää tavanomaiset epäillyt´ -asentoon, joka on sekoitus sekä talouteen että turvallisuuteen liittyviä pelkoja.”

Zygmunt Baumanin havainnollistaa sanomalla, että on olemassa eräs seikka, jota julkisessa keskustelussa on vain vähän sivuttu kun tämä muutos on tapahtunut. Nimittäin se tosiasia, että tämä massiivinen vyöry, jossa muukalaiset koputtavat ovillemme ja jossa olemme eräänlaisia sivustakatsojia, ei ole meidän omaa aikaansaannostamme sen paremmin kuin että voisimme siihen jotenkin vaikuttaa. Ei siis ole siinä mielessä ihme, että pakolaisiin on suhtauduttu, kuten Bertolt Brecht aikanaan ilmaisi, eräänlaisina `huonojen uutisten lähettiläinä`.            

”Turvapaikanhakijat tekevät meidät tietoisiksi ja muistuttavat meitä sellaisista asioista, jotka oikeasti haluaisimme unohtaa ja toivoa pois: Muistutus jostakin globaalista, etäisestä, ajoittain kuullusta asiasta, joka ei ole käsin kosketeltavaa, muistutus hämäristä ja salaperäisistä voimista, jotka ovat tarpeeksi vahvoja puuttuakseen elämänkulkuumme riippumatta omista valinnoistamme tai siitä yritämmekö olla huomaamatta niitä lainkaan.” 

Turvapaikanhakijat ovat anteeksiantamattomien voimien uhreja, ja heidän eräänlainen päätehtävänsä on havahduttaa meitä siihen, että elintasomme ja turvallisuutemme lepää hauraalla pohjalla. He ovat Baumanin mukaan tulleet tänne niin kutsuttuina ´avant-garde`- joukkoina pystyttämään kasarmeja keskuuteemme.

”Nämä sydämettömän kohtalon uhreiksi vastoin omaa tahtoaan nomadeiksi joutuneet muistuttavat ärsyttävästi ja raivostuttavasti meitä omasta haavoittuvaisuudestamme; kuinka särkyvää onkaan oma hyvinvointimme. On kovin inhimillinen tapa syyttää ja rangaista heitä, jotka ovat sanansaattajia, sen sijaan, että syyttäisimme niitä globaaleja voimia, jotka tosiasiallisesti ovat saattaneet elämämme pysyvään epävarmuuden tilaan ja vieneet luottamuksemme suunnitella elämäämme turvallisesti eteenpäin.”  

Zygmunt Bauman puhuu globaaleista voimista tarkemmin niitä erittelemättä ja korostaa, että koska emme mahda näille meitä ohjaaville voimille juuri mitään, niin se nostaa pintaan piilossa ollutta vihaa pintaan ja kohdistuu heihin, jotka ovat konkreettisesti tulleet ikään kuin käden mitan päähän.

”Me voimme, niin sanoakseni, manata pois tämän valtavan laajan näköalan tuoneen kuvan. Se ei tosin johda mihinkään, mutta se saattaa helpottaa avuttomuudessamme ja auttaa meitä kohtaamaan sen ajatuksen, että meidän paikkamme maailmassa on ailahtelevaisuus.

Kaikki tämä, ja tätä toistan, ei ole lähelläkään niitä epäinhimillisiä koettelemuksia, joita olemme todistamassa, puhumattakaan sen estämisestä, että joudumme vedetyksi yhä syvemmälle välinpitämättömyyden ja epäinhimillisyyden syviin vesiin.”

Baumanin mielestä olemme joutuneet jo useasti rikkomaan filosofi Immanuel Kantin kategorista moraalista imperatiivia vastaan tekemällä toisille sitä mitä emme haluaisi itsellemme tehtävän.

”Meitä kutsutaan jakautumaan yhdistymisen sijaan – ja näin auttamaan globaalien voimien hallitsemisstrategiaa, joka on tämän murhenäytelmän pääsyy. Kuinka raskaita ovatkaan nämä uhrien maksamat kustannukset ja kuinka tuskallisia itse-uhrauksia tämä vaatiikaan heille solidaarisuutta osoittavilta lyhyellä aikavälillä. Mutta pitkällä aikavälillä tämä myötätunnon osoitus on ainoa ratkaisu, jolla kyetään tilanteen paheneminen jollakin järkevällä tavalla saamaan estetyksi.”         

Bauman lainaa saksalaista sosiologia Georg Simmeliä, joka on sanonut, että konflikti on integraation eli yhdistymisen alkusoitto. Eräänlainen kontakti, vaikutus, jolla synkkä hetki voidaan siirtää pois maisemaa rumentamasta, ja näin puhdistaa ilmaa. Jos ei lainkaan haasteta, muukalainen jää muukalaiseksi. Ikuisesti tuntemattomaksi.

”Yhteenotto on ikään kuin oveen koputettaisiin usean kerran peräkkäin tiheään rytmiin tai että vaadittaisiin kurkitusaukon olevan kunnossa ja sen kautta tulijaa voitaisiin huolellisesti tutkia. Ne, joiden oveen koputetaan voivat kyllä reagoida ikään kuin uhkaavaan vaaraan laittamalla oveen lisälukkoja ja ympäröimällä koko talon valvontakameroilla.”

Jos toimitaan sulkeutumalla niin keskusteluyhteys eli eräänlainen horisonttien yhdentyminen on silloin rikki. Simmel oletti, että ilmaisi konflikti sitten keskinäistä rakkautta tai vihaa, se voi kuitenkin johtaa ulos eristäytymisestä ja vieraantumisesta ja johtaa vuoropuheluun – dialogiin, jossa jaetaan yhteistä ihmisyyttä. Näin muuri vaihtuisi sillaksi.

”Ensimmäinen este yhteisen vieraantumisen tieltä poispääsemiseksi on kieltäytyminen vuoropuhelusta: ollaan varautuneita ja välinpitämättömiä eikä keskitytä. Rakkauden ja vihan vastakohtien lisäksi joudutaan ajattelemaan kolminaisuutta rakkaus, viha ja välinpitämättömyys.”

Tässä kohtaa puheenvuoroaan Zygmunt Bauman lainaa paavi Franscisusia, joka Lampedusan onnettomuuden aiheuttaman tunnekuohun vuoksi sanoi näin:

”Kuinka moni meistä – minä mukaan lukien – on kadottanut sisäisen ryhtinsä; emme enää kiinnitä huomiota maailmaan, jonka keskellä elämme. Emme välitä, emme suojele sitä minkä Jumala loi meille kaikille emmekä enää edes pysty välittämään toisistamme! Kun ihmisyys kokonaisuutena menettää merkityksensä, johtaa se tämänkaltaisiin onnettomuuksiin, joita nyt olemme olleet todistamassa. ..Nyt on pakko kysyä: Kuka on vastuussa näiden veljiemme ja sisartemme verestä? Ei kukaan! Se on vastauksemme. En minä ole vastuussa, minulla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, syyn täytyy olla jonkun toisen, mutta tämä ei ole todellaan minun syyni… Tänään kukaan maailmassamme ei oikein halua kantaa vastuuta, olemme menettäneet kyvyn kantaa vastuuta veljistämme ja sisaristamme… Mukavuuden kulttuuri on saanut meidät ajattelemaan vain itseämme ja vienyt meiltä herkkyyden toisten ihmisten hätää kohtaan ja elämään eräänlaisessa miellyttävässä saippuakuplassa, joka on tyhjä ja tarjoaa vain välinpitämättömyyteen johtavan harhakuvitelman; todellakin, se johtaa myös välinpitämättömään suhtautumiseen globalisaatiota kohtaan. Tässä globalisoituneessa maailmassa meistä on tullut välinpitämättömiä globalisaation seurauksia kohtaan. Olemme tottuneet muiden kärsimyksiin; se ei minuun vaikuta, se ei minua kosketa; se ei ole minun asiani!”

Näin lainasi omassa kirjoituksessaan Paavi Fransiscusta juuri 90 vuotta täyttänyt kaksinkertainen pakolainen, puolanjuutalainen ja englantilaistunut länsimaiden omatunto, emeritus sosiologi Zygmunt Bauman. Ja kysyy vielä oman kokemuksensa voimalla onko kukaan tänään, tässä kovien taloudellisten päätösten maailmassa, vuodattanut kyyneliä pakolaisten vuoksi?

”Ihmisten välisiä eroja etsimällä etsitään, koska rajat on piirretty ja vedetty.”

Lähetykset

  • la 28.11.2015 12.45 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä