Aristoteleen kantapää

Aristoteleen kantapää: Tuomas tuoppi kainalossa

  • 24 min
  • toistaiseksi

Joulu on perinteiden juhla, joten tutkitaanpa joulun perinteitä vanhoista suomalaisista riimusauvoista. Riimusauvathan ovat kalenterisauvoja, joita käytettiin ajan mittaamiseen, maatalousaskareiden ajoittamiseen ja merkkipäivien pitämiseen ennen lukutaidon leviämistä.

Heikki Ojan mainio kirja Riimut esittelee monia vanhoja maastamme löytyneitä riimusauvoja. Vanhin säilyneistä sauvoista on vuodelta 1566 ja se on tallessa Pariisissa Sorbonnen yliopistossa.

Puisiin sauvoihin on tärkeän päivän kohdalle kaiverrettu ajankohtaa määrittävä symboli. Pyhimysten juhlapäivien kohdalle on kaiverrettu se, mistä pyhimys muistetaan – eli tavallisesti hänen kuolintapansa. Joulukuun alussa juhlittiin Pyhää Nikolausta – joulupukkimme esikuvaa – ja hänen päivänsä kohdalla on usein piispansauva, koska hän oli Myran piispa.

Sitten tulee Marian sikiämisen päivä, Annan päivä, Lucian päivä ja vihdoin Tuomaan päivä. Hänen symbolinaan voi olla sormi, jolla Jeesus kehotti epäilevää opetuslastaan kokeilemaan haavaansa, mutta useimmiten olutsarvi. Eikä vain yksi olutsarvi vaan useita. Esimerkiksi Carl Carlesonin kalenterisauvassa vuodelta 1749 juomasarvia on joulukuun 21.12. eli Tuomaan päivästä eteenpäin aina tammikuulle saakka ainakin kahdeksan iloisesti sikin sokin.

Oja tulkitsee juomasarvia kirjassaan näin: ”Tuomaan päivä merkitsi joulunvieton ja oluenjuominkien alkamista” ja: ”riimusauvassa on joulukuun lopulla juomasarvia pitkin ja poikin, koska joulu oli entisaikaan oluenjuonnin juhlaa”. Juomasarvia riittää riimusauvoissa aina tammikuun 13:een päivään saakka. Se on niin sanottu ”uusi Nuutti”, Tanskan Knut-kuninkaan kunniaksi vietetty päivä. Aikoinaan se oli joulunajan viimeinen päivä. Ruotsissa juhlan pituus näkyy vielä ilmauksessa tjugondedag jul, eli ”joulun kahdeskymmenes päivä”, mutta Suomessa päättymisen merkkinä oli tuo uusi Nuutti. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”, sanottiin.

Olut oli ennen vanhaan tietysti erilaista kuin nykyään, mutta silti suomalaisten tapa viettää ydintalveaan väkijuomien avulla ei riimusauvojen valossa tunnukaan modernien aikojen tapainturmelukselta. Vaikka nykyihminen aloittaakin pikarien kallistelun pikkujoulukaudella jo varkain hyvissä ajoin ennen Tuomaan päivää.

Olutkulttuurin tuntija Mikko Hovin mukaan vanha talonpoikainen jouluolut on ollut seudusta vaihdellen talon ylpeys tai maakunnallinen erikoisuus.

– Yhteistä on ollut lähinnä se, että se on suurella vaivalla ja rakkaudella pantua ja ettei se ole yhtä mietoa ja vähämakuista kuin muulloin nautittu olut, sanoo Hovi.

Nykyään jouluoluina markkinoitavat oluet eivät ole mikään kovin tiukka oma olutlajinsa. Meidän aikamme jouluoluita yhdistää lähinnä tumma väri ja niiden maustaminen vaikkapa neilikalla, kanelilla, kardemummalla ja muilla ns. glögi- ja piparimausteilla. Kovin erikoiseksi jouluolutta ei kannatakaan tehdä, jos sitä on tarkoitus käyttää koko jouluaterian ajan mitä erilaisimpien ruokien palanpainikkeena.

– Eivät ne kovin lähellä vanhan ajan jouluoluita ole. Itse tehty sahti ehkä parhaiten voisi muistuttaa sellaista vanhaa olutta, nykyisissä sahdeissa lienee väkevyyttä enemmän. Ja kyllä myös kunnon itse tehty vaarinkalja tulisi muistaa joulupöydän juomia valittaessa, sanoo Mikko Hovi.

Liiallinen pikarin kallistelu tietenkin pilaa myös keskitalven juhlapäivän, joten tänä jouluna pohdimme oluita niiden laadun perusteella. Kaikkihan tietävät oluen lajeista markettikaljan, aleoluen ja juoksukaljan, mutta mitä ovat lager, pils ja indian pale ale? Miten toisistaan eroavat pintahiivaoluet ja pohjahiivaoluet? Pitkäaikainen olutkulttuurin tuntija ja olutharrastaja Mikko Hovi kertoo.

Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tuula Viitaniemi

Lähetykset

  • ke 16.12.2015 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ainoa mahdollisuus olla yhteydessä läheisiinsä sotien aikana oli kirjoittaa kirjeitä. Miten
    paljon jatkosodan aikana lähetettiin kirjeitä rintamalle ja takaisin? Suomen kielen tutkija,
    yliopistonlehtori FT Liisa Mustanoja on tutkinut sota-ajan kirjeenvaihtoa. Toimittajana on Pasi Heikura. Kuva: SA-kuva-arkisto.

  • Kaikki lapset eivät opi puhumaan samassa aikataulussa. Jos puhumaan oppiminen viivästyy vuosia, voi kysymyksessä olla kielellinen kehityshäiriö. Silloin kaikki apu ja tuki on tarpeen. Kehityshäiriötä ei voi parantaa, mutta kuntoutus ja sitkeä harjoittelu kehittävät kielellisiä kykyjä. Suomen kielipolku ry:n puheenjohtaja Hannele Selin kertoo, miten kielellisesti kehityshäiriöistä voidaan auttaa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Papunet

  • Väitöskirjatutkija Sanni Surkka tekee paraikaa tutkimusta homomiesten puheeseen liittyvistä käsityksistä. Hän on tutkinut yleisiä käsityksiä ja stereotypioita homomiesten puheen esittämisestä niin tv-ohjelmissa kuin internetissä. Hän on myös haastatellut muutamaa kymmentä homomiestä heidän omista käsityksistään homopuheen olemuksesta. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: EPA

  • Turkulaisessa tutkimuksessa on havaittu, että mitä monipuolisempi mikrobisto vauvan suolesta löytyy, sen rauhallisempi ja iloisempi hän on. Suoliston merkitys aivojen toiminnalle kiinnostaa tutkijoita. Aristoteleen kantapää kysyy, onko aivojemme vapaa tahto osittain bakteerien vaikutuksen alainen. Tutkijalääkäri ja tohtorikoulutettava Anna Aatsinki kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: CC / Saija Lehto

  • Touretten oireyhtymästä tulee ensimmäiseksi mieleen tahattomasti törkeyksiä suustaan päästelevä henkilö. Oireiden kirjo on kuitenkin paljon laajempi. Koprolalia, eli pakonomainen tarve puhua hävyttömyyksiä ilmenee vain pienellä osalla oireilevista. Psykiatrian dosentti Sami Leppämäki on tutkinut ja hoitanut Touretten oireyhtymän tapauksia jo vuosia. Hän osaa kertoa millaisia pakko-oireita oireyhtymään liittyy ja miksi koprolaliassa suusta karkaa juuri rivouksia. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva AOP/Valery Bareta/Alamy

  • Marraskuun alussa vietetään pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivää.
    Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään. 300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.
    Professori, tähtitieteilijä Heikki Oja kertoo kuinka pyhimyskalenterista tuli nimipäiväkalenteri Suomessa.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Yle/Barbro Ahlstedt

  • Arabian kielen ja Islamin tutkimuksen tohtori sekä käännöstieteen maisteri Maria Pakkala on kääntänyt suomesta arabiaksi niin Sinuhen kuin kymmeniä lastenkirjoja. Pakkala kertoo, mikä suomesta arabiaan kääntämisessä on vaikeaa ja millaisia muita haasteita hän kohtaa viedessään suomalaista lastenkultturia arabiankielisiin maihin.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva Pasi Heikura

  • Kun masennus syö mielestä ilon, kehosta voiman ja tulevaisuudelta toivon, on ystävien tuki tarpeen. Mutta miten voi auttaa, jos kannustaviksi tarkoitetut sanat saavat masennuksen vain syvenemään? Suomen Mielenterveys ry:n asiantuntijapsykologi Juho Mertanen neuvoo läheisiä pyrkimään aitoon vuorovaikutukseen ja avaamaan masentuneelle myönteisiä näköaloja, joiden avulla hän voi itse löytää toipumiselleen suunnan.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén
    Kuva: AOP/Alamy

  • Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä räppiä. Jokainen löytää siinä oman äänensä. Sanoitus voi olla katuslangilla tehty raportti omakohtaisista kokemuksista, runo tai kaunokirjallinen kertomus. Esitys voi olla standup-komiikkaa, tunteiden tilitystä tai kieliakrobatiaa, tietää Aristoteleen kantapää -ohjelmassa vieraillut pitkän linjan rap-artisti Karri Miettinen eli Paleface.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Karri Miettinen

  • Riitta Suominen on tutkinut virkakieltä ja kouluttaa sen käyttäjiä. Suominen uskoo, että virkakieli kehittyisi ymmärrettävämmäksi, jos virkamiehet ajattelisivat asiakaslähtöisesti ja keskustelisivat kansalaisten kanssa. Silloin löytyisi yhteinen kieli.
    Toimittajina Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva Yle/Jari Kovalainen

  • Suomentaja Kersti Juvalla on ammattinsa tarjoama aitiopaikka tarkastella äidinkielensä erityispiirteitä vertaamalla sitä englannin kieleen. Uransa J.R.R. Tolkienin fantasiakirjojen suomentajana aloittaneen Juvan mielestä suomen kieli on ilmaisukyvyssään ainutlaatuinen, oikea aarre. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Henry Söderlund

  • Tasan kolmesataa vuotta sitten ilmestyi Daniel Medelplanin kaivertama Pälkäneen puuaapinen.
    Faktori ja kuvanveistäjä Allan Frilander ja kasvatustieteen tohtori Arja Liutta ovat perustaneet Pälkäneelle Daniel Medelplanin museon. Arja Liutta kertoo, miksi Pälkäneen puuaapisen historia on tärkeätä muistaa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Kansalliskirjasto/Doria
    Kuvassa: yksityiskohta Gezeliuksen Yxi paras lasten tawara -kirjan kannesta, vuodelta 1666

Klipit

  • Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten emeritusprofessori Timo Riiho kertoo Pasi Heikuralle miten poliittisesti hankala tilanne on katalaanin kielisillä alueilla.

  • Kirjallisuudentutkija, Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä kertoo mitkä ovat hänen viisi suosikkiaan Zacharias Topeliuksen sadoista saduista.

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä