Eurooppalaisia puheenvuoroja

Saksassa vihapuheita vieroksutaan, sanoo maan PEN-klubin puheenjohtaja

  • 14 min
  • toistaiseksi

Saksan PEN­ - klubin puheenjohtaja Josef Haslinger näkee Euroopan vajonneen henkisesti pohjille. Useissa maissa leviävä vihapuhe on merkki EU:n epäonnistumisesta. Eurooppa on menettänyt yhteyden omaan itseensä ja edessä on yhteiskuntien radikalisoituminen.

- EU:n poliittinen kehitys on pysähtynyt eivätkä eurooppalaiset kykene keskinäiseen

solidaarisuuteen, sanoo Haslinger. Jorma Mattila esitteelee kirjailija-professori Josef Haslingerin näkemyksiä vihapuheesta, terrorismista ja pakolaiskriisistä. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

Josef Haslinger on kansainvälisen kirjailijajärjestö PEN:in Saksan keskuksen puheenjohtaja.

PEN toimii yli sadassa maassa ja sillä on virallinen konsultaatioasema YK:ssa ja Usencossa.

Järjestön tehtävä on puolustaa sananvapautta ja korostaa kirjallisuuden roolia maailman kulttuureiden yhteistyössä.

Josef Haslinger on itävaltalainen, mutta hän toimii professorina Saksassa, Leipzigin yliopiston saksalaisen kirjallisuuden instituutissa.

Kirjailija kuuntelee maailmaa korostetusti kielen kautta. Ja nyt useissa Euroopan maissa maailmaa määrittää katkerana kaikuva vihapuhe.

"Perustaltaan on kysymys siitä, että lämmitetään uudelleen sellainen sanasto, joka on 1900-luvun aikana syötetty ilmoille eri kansanryhmiä vastaan moneen kertaan. Ja nyt se sama vihasanasto on palannut. Voi olla, että kohderyhmät vaihtuvat mutta retoriikka on entisellään. Ennen vainottiin juutalaisia ja yllytys kohdistui heitä vastaan. Nyt yllytetään vainoamaan islaminuskoisia ihmisiä.

Tärkeintä tässä on viholisten luominen. Luodaan mielikuva, jonka mukaan on niitä muita,

jotka uhkaavat meitä. Että meidät jotenkin kahlitaan tai meiltä suljetaan hengitystila.

Että meidän tulevaisuuden visioitamme ja ilmaisuvapauttamme rajoitetaan. Meidän rahamme ja kulttuurimme otetaan meiltä pois.

On joka tapauksessa pelottavaa, että vihapuhe lisääntyy kaikkialla. Myös minä olen taipuvainen vihaamaan niitä ihmisiä, jotka kokoontuvat joka maanantai Dresdeniin osoittamaan mieltään ja rettelöimään länsimaiden islamistumista vastaan.

Yhteiskunta on tullut politiikan tunteellistamisen vaiheeseen. Osittain tämä muistuttaa mieleeni kokemukset Itävallassa, missä kansallismielinen Kärtenin osavaltion kuvernööri Jörg Heider harjoitti vastaavaa propagandaa 1980-luvulta lähtien. Hän levitti rasistista kiihotusta äänten kalastamiseksi puolueelleen. Aluksi se oli juutalaisvihamielistä yllyttämistä. Sitten Heiderille selkisi, että antisemitismi ei ollut kansainvälisesti salonkikelpoista. Heiderilla oli tähtäimessä verkostoitua eurooppalaisissa mitoissa. Siksi hän luopui antisemitismistä ja otti teemakseen yleisen ulkomaalaisvastaisuuden. Syytettyjen penkille tarvittiin mikä hyvänsä ihmisryhmä, joka haluaa ottaa meiltä kaiken pois, elää loisena joukossamme eikä siis kerta kaikkiaan sovi tänne."

Vihapuhe banalisoi keskustelun ja sulkee moniulotteisen ajattelun ulkopuolelleen.

Vasta-argumentaatiolle ei jää pelitilaa kun yksinkertaistetut ennakkoluuloihin perustuvat väittämät esitetään tosiseikkoina.

Sama kaava näyttää toistuvat useissa Euroopan maissa.

"Vihapuheen ajattelutapa on niin kiitollisen yksinkertainen ja maailmankuva selkeän kaksijakoinen. Koko maailma jakautuu hyviin ja pahoihin.

Me olemme niitä hyviä. Sitten tarvitsemme vain ne pahat. Ja niitä pahoja löytyy vaihtelevalla tavalla. Ja juuri nyt ovat pakolaiset sopivasti kohdalla.

Tämä yritys yhtenäistää ja homogenisoida oma kansalaisyhteisönsä on jotain hyvin primitiivistä. Mutta samaan aikaan ikivanha kaava."

Saksan PEN-klubin puheenjohtaja Josef Haslinger, näettekö kaikkien näiden kriisien kuten pakolaiskriisin-, terrorismin sekä äärioikeistolaisen populismin kannatuksen kasvun keskellä tämän hetken Euroopan jotenkin uusin silmin?

"Minä luulen, että globaaleissa ja Euroopan laajuisissa mitoissa vihapuheen ilmiö ei tällä haavaa

ole voitettavissa. Juuri nyt Eurooppa on lopussa. Pohjilla. EU:n täytyy luoda itsenä uudelleen.

Eurooppalaiset ovat jääneet itselleen vieraiksi. Eivätkä pysty auttamaan toisiaan lainkaan. Eurooppalaiset eivät kykene tukemaan toisiaan tai tuntemaan solidaarisuutta toisiaan kohtaan. EU ei ole kyennyt kehittymään poliittisesti minnekään. EU:n tuho alkoi jo siitä kun hollantilaiset ja ranskalaiset äänestivät vuonna 2006 voimaan saatettavaksi aiotun perustuslain nurin. Siitä alkaen EU on menettänyt päämäärän mitä kohti yhteinen Eurooppa olisi voinut kehittyä.

Sen vuoksi sanon, että tässä vihapuheessa, joka meitä ympäröi monelta taholta ja useissa Euroopan maissa, on perustaltaan kyse EU:n epäonnistumisesta. Vihapuhetta tulvii ilmoille eikä EU asetu millään tavalla sitä vastaan."

Mitä Euroopalle tapahtui, miten tilanne oikein pääsi tällaiseksi?

"EU on kadottanut itsensä ja kadottanut yhteyden omaan itseensä. Se tässä on tapahtunut. Ainoa mitä nyt voi tehdä on että yksittäiset maat alkavat toimia Euroopan parhaaksi. Vain sillä tavalla EU on pelastettavissa. Unionin varaan ei voi laskea mitään. Nyt ovat ainoastaan yksittäiset eurooppalaiset maat toimintakykyisiä. Ainoa mitä nyt on tehtävissä on, että ne maat, jotka ovat valmiita toiminaan Euroopan mittakaavan- ja edun puolesta, muodostavat uuden EU:n ydinalueen.

Ja muut saavat itse katsoa ja päättää mihin ne asettuvat. Kunnes osallistuminen EU:n toimintaan näyttäytyy niiden mielestä jälleen houkuttelevalta.

Ei ole mitään järkeä lähettää tukirahoja Puolaan, joka on siis suurin EU-rahojen nettosaajamaa, ja saada vastalahjaksi tieto siitä, että Puola ei halua ottaa vastaan yhtään ainutta pakolaista. Tällaiset maat täytyy myös sulkea kaiken eurooppalaisen solidaarisuuden ulkopuolelle.

Puolalaiset ovat jopa poistaneet EU:n liput hallituksensa tiloista. Jos he eivät halua edes nähdä EU-lippuja, niin silloin sanomme, että hyvä, lopetetaan tämä. Te teette mitä te haluatte ja me kuljemme edelleen eurooppalaista tietä niiden kanssa, ketkä todella haluavat olla mukana. Ja silloin täytyy keskustella EU-rahojen uudelleen jakautumisesta. Siitä aiheutuu varmasti oma kaaoksensa. Mutta lopulta syntyy uusi EU:n ydin, joka on valmis toimimaan yhteistuumin."

Miksi EU:n perusajatus on epäonnistunut?

"Miten oikeastaan päädyttiin siihen, että jokainen ajattelee ainoastaan itseään? Että jokainen ajattelee EU:n lypsylehmänä, jolta haetaan vain maitoa, mutta jota ei kuitenkaan tarvitse syöttää?

Tämä perustuu siihen millaiset olivat näiden lypsäjämaiden tulevaisuuden näkymät siihen aikaan kun ne liittyivät unionin jäseniksi.

Itävaltalaisillakin oli liittymistä koskevan kansanäänestyksen aikaan sellainen käsitys, että ihmiset pärjäävät paremmin EU:n jäseninä. Laskettiin jokaista kansalaista kohden kuinka monta tuhatta euroa enemmän sinulle jää kukkaroon, kunhan vaan ollaan EU:ssa. Se oli se ainoa mitä todella painoi vaa'assa päätöstä tehtäessä.

Kaikki muu oli vain sellaista intellektuaalista kuorutusta, mikä kiinnosti joitain älykköjä, kirjailijoita ja taiteilijoita. He olivat kuvitelleet vähän enemmän. Että on joku eurooppalainen unelma. Että nyt avautuu rauhanomaisen elämän tulevaisuus, mikä aikaisemmilta vuosisadoilla on Euroopasta aina puuttunut. Ja sitä rataa. Oli tällaisia vanhoja Eurooppa-unelmia. Ne olivat enemmänkin hieman kuin intellektuaalista sokerikuorutusta."

Keitä sitten jää uuden EU:n ytimeen...Saksa, Ranska...ja ketä muita...?

"Kreikan täytyy välttämättä olla siinä mukana, aivan varmasti. Italian oletan olevan mukana niin ikään. Myös pienet maat, kuten Luxemburg tulevat varmasti. Kaikki maat Balkanin reitin varrelta, kuten Slovenia ja Kroatia liittyvät jo itsesuojelun vuoksi, koska se on niiden ainoa mahdollisuus. Nehän ovat riippuvaisia siitä, että Euroopassa toimitaan solidaarisesti.

Tulee muodostumaan aivan uusi ydinryhmä. Ja Ranska tulee mukaan, koska sekin on riippuvainen EU:n avusta.

Mutta ne maat, jotka kokevat EU:n vain rasituksena eivätkä tarvitse Euroopan unionia, niiden tulee jäädä vähäksi aikaa syrjään katsomaan miten heidän kannattaa suunnitella jatkonsa."

Miksi tämä surkeus kohtaa meitä juuri nyt? Monet uskovat, että kaikki paha sai alkunsa pakolaiskriisistä?

"Vihapuheen lisääntyminen on mitä suurimmassa määrin pakolaiskriisin seurausta. Tämä kaikki liittyy kiinteästi myös ratkaisemattomiin ongelmiin, jotka aiheutuivat Euroopan unionin liian nopeasta laajentumisesta 1980-luvulta lähtien.

Ja kaiken tapahtuneen huima nopeus johtui siitä, että Euroopan yhdentyminen oli talouden sanelemaa. Talouselämällähän ei nytkään ole minkäänlaisia ongelmia. Jos nyt katsotte eurooppalaisia valtionrajoja, niin huomaatte, että useilla rajoilla rakennetaan aitoja. Kaikkialla rakennetaan telttaleirejä. Makedoniassa ihmiset kivittävät poliiseja, jotka eivät halua laskea heitä sisään. Mutta tavarat voivat liikkua rajoituksetta. Kauppatavaroiden liikkuvuudella ei ole mitään vaikeuksia.

EU syntyi lähinnä vapaakauppa - alueeeksi ja se oli talouselämän tahto. Kaikki muu paitsi vapaakauppa oli toissijaista. Kaiken muun tarkoitus oli vain sitoa tähän vapaakauppa-alueeseen mahdollisimman monia valtioita mukaan ja siitä tuli tehdä poliittinen rakennelma.

Oli toki kaunis ajatus sallia vapaa matkustusoikeus valtioiden välisten rajojen yli. Toisaalta, täytyy kysyä, että kuka oikein matkustaa vapaasti? Se on hyvin pieni ryhmä ihmisiä, jotka tuota matkustusvapautta käyttävät. Se loppu porukka matkustaa kerran vuodessa lomalle. Eikä muuten juuri ollenkaan käy ulkomailla. Ja tämän kerta vuoteen ulkomaanmatkan he olisivat tehneet edelleenkin ja ottaneet ilman sen suurempaa vaivaa passinsa mukaan. Eikä se rahan vaihtaminen ollut mikään suuri ongelma.

Kyllä se on vain pieni vähemmistö, mihin myös itse kuulun, jota hyötyy näistä avoimista rajoista. Jotka minun tapaani matkustavat viikoittain rajojen ylitse, koska itsekin asun Itävallassa ja työskentelen Saksassa."

Mitkä tulevat pitkällä tähtäimellä olemaan pakolaiskriisin poliittiset ja sosiaaliset seuraukset?

Sadat tuhannet-, miljoonat uudet ihmiset, hehän ovat jo täällä! Ja EU ei ilmeisestikään kykene ratkaisemaan tilannetta.

"Saksa jätetään tällä haavaa täysin pulaan. Mutta Saksa ei tee jotakin yksikseen vain omasta tahdostaan tai jotenkin ilkeyttään. Avatessaan rajat pakolaisille Saksa on ainoa maa joka on noudattanut annettuja sopimuksia.

Nimittäin Geneven sopimuksia, jotka koskevat siviiliväestön ja pakolaisten asemaa sotatilanteessa.

Ja kun toiset maat eivät tarjoa näiden sopimusten mukaista suojaa niille, joille se sopimusten mukaan on taattu, niin silloin Saksa on joutuu toimimaan sijaisena. Mitä ne kuvittelevat, että Saksan pitäisi tehdä? Kuvitelma Saksa sulkisi rajansa on täysin absurdi.

Jos Euroopan unioni pysyy jatkossakin kyvyttömänä, eli jos se toisin sanoen ei löydä maita, jotka ovat valmiita tulemaan Saksan rinnalle, niin silloin Saksa joutuu vaikeaan kriisiin. Silloin Saksan kansalaiset joutuvat todella pahaan rasitustestiin. Koska ne jotka harjoittavat pakolaisvastaista kiihotusta, ne ovat nyt vahvoilla. Ja on nähtävissä, että heidän harjoittamansa yllytys nauttii yhä suurempaa suosiota. He ovat luoneet kuvitelman siitä, että nyt tarvitaan pakolaismäärälle yläraja. Tämä käsitys lyö läpi jo koko väestössä. Mutta ei Saksan liittokansleri Merkel voi tulla ja sanoa, että nyt minä olen keskustellut Ranskan tai muiden maiden kanssa ja olemme sopineet selkeistä kiintiöistä. Koska samassa kun he ovat päässeet yhteisymmärrykseen, tulee lähin maa, kuten joku Puola, ja sanoo että ei, me emme osallistu niihin kiintiöihin.

Tai yksi hallitus sopii yhteistyöstä ja sitten he valitsevat toisen hallituksen joka peruu yhteistyön."

Mihin kaaos johtaa: näemme, että vastaanottokeskusten olosuhteet Berliinissä ovat äärimmäisen surkeat. Vapaaehtoiset auttajat niin Nordrhein-Westfalenissa kuin Baijerissa ovat lopen uupuneita.

"Seurauksena on yhteiskunnan radikalisoituminen. Nykytilannetta yritetään julkisuudessa käsitellä hipsuvarpain. Ei siis suorastaan salailla, mutta yritetään mahdollisuuksien mukaan välttää yhtään sen suurempaa numeron tekemistä.

Tarkoitan tätä suunnatonta määrää pakolaiskeskuksia vastaan tehtyjä polttoiskuja ja muita hyökkäyksiä, se on jotain aivan tolkutonta. Vuonna 2015 on Saksassa tehty pakolaisten asuntoja vastaan hyökätty yli neljä kertaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Nämä sadat attentaatit ovat jotain aivan hirvittävää, jolle yritetään olla antamatta kovin suurta merkitystä. Meillä on hyväntahtoinen lehdistö joka yrittää välttää tilanteen kuumentamista entisestään.

Mutta sekin voi muuttua ja julkisuus saattaa radikalisoitua.

Ja sen jälkeen ei näytä todellakaan hyvältä. Ei näytä hyvältä Saksan yhteiskunnan kannalta jos päädytään todelliseen kulttuurien väliseen taisteluun. Mikä on kaikkien näiden ääri-islamististen terrori-iskujen päämäärä, nimittäin yhteiskuntajärjestyksen horjuttaminen. Hajottaa ja rikkoa läntinen maailma. Ottaa nirri pois vapailta yhteiskunnilta, jotka eivät halua uskoa sharian lakiin vaan sallivat jumalattoman elämän. Ja kun pakolaistulvan vuoksi yhteiskuntaa on jo horjutettu, niin tarvitsee vain vähän painostaa lisää."

Onko pakolaiskriisillä ja terrori-iskuilla jokin yhteys?

"Minä uskon, että niillä on keskinäinen yhteys. Ranskan presidentti herra Hollande puhui Pariisin terrori-iskujen jälkeen sodasta. Samalla tavalla puhui aikoinaan Yhdysvaltain presidentti Georg W. Bush kun hän vei joukkonsa Afganistaniin. Ongelma on siinä, että eivät ne ihan väärässä ole. Sillä jo 15 vuoden ajan ovat eurooppalaiset, amerikkalaiset, kanadalaiset ja muut läntiset sotilaat olleet läsnä sellaisissa maissa, joissa käydään sotaa islamin nimissä. Tietenkin islamistit tulkitsevat näiden läntisten armeijoiden toiminnan sodaksi. Samoin kuin he käsittävät myös oman terrorisminsa sodaksi.

Tämä on erittäin vaarallista, koska nyt länsi käy taisteluun sodankäynnin menetelmin. Se tarkoittaa: länsi ottaa haasteen vastaan! Ja tämä pahentaa tilannetta entisestään. Koska tätä kautta islamistit saavat vahvistuksen asialleen ja toiminnalleen.

Kun me sanomme, että kyllä, nyt tämä on sotaa ja aloitamme sotilaallisen toiminnan, niin tapahtuu se, mistä olemme jo saaneet Afganistanin ja Irakin jälkeen ensimmäiset opetukset. Kun epäonnistuimme rauhan lähetystyössämme ja demokratisoimishankkeessamme, niin avaamme nyt seuraavan kappaleen. Ja toistamme samat virheet vielä uudelleen."

Saksan PEN-klubin puheenjohtaja Josef Haslinger, te olette itse perustanut Itävallassa ihmisoikeusjärjestön nimeltä SOS-Kanssaihminen.

Toimitte professorina saksalaisen yliopiston kirjallisuusinstituutissa. Saksaa on tavattu kutsua kirjailijoiden ja ajattelijoiden, siis humanistien maaksi.

Voimmeko kaikkien yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta ja ihmisarvoa polkevien kriisien keskellä enää ottaa vakavasti ajatuksen eurooppalaisesta humanismista?

"Sehän on se ainoa mitä meillä on. Eurooppalaisen humanismin pohjalta on laadittu maailmanlaajuisia sopimuksia, joita tehtiin siihen aikaan kun yhteinen sopiminen vielä oli mahdollista. Kuten kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Kuten Geneven pakolaissopimus. Kuten ylipäätään kaikki sopimukset, jotka pitävät kunniassa ihmisen arvon ja tasa-arvoisuuden periaatteita. Ne hyväksyvät ja julistavat oikeaksi kulttuurien monimuotoisuuden. Sellaiset sopimukset ovat kaikki mitä meillä on! Jos luovumme näistä, niin joudumme uskonsotiin. Tällaisten sopimusten käytännöllisyys on ainoa keino, jolla voimme tämän vaarallisen kehityksen välttää. Nämä ylikansalliset laajat humanistiset sopimukset ovat mahdollistaneet vapaat yhteiskunnat ja miellyttävän elämän niissä. Emme me halua, että tämä kaikki tuhotaan. Emme me halua luopua vapaan yhteiselämän ideasta, missä enemmistöt päättävät ja vähemmistöjä suojellaan ihmisarvon mukaisesti.

Näyttää siltä, että vapaus on kiinnostavaa niin kauan kuin se koskee meidän vapauttamme. Ei niinkään toisten vapautta. Ja nyt Euroopassa on kysymys toisten vapaudesta. Ja nyt asettuvat kaikki vapauden tunnusmerkit koetukselle. Ja tätä koetta me emme tällä hetkellä läpäise.

Luullakseni uskonto tulee, merkillistä kyllä, nousemaan jälleen merkittävään rooliin. Mutta jos kristillinen usko lähtee mukaan vihapuiden saarnaamiseen, niin silloin kaikki on menetetty. Silloin kaikki on liian myöhäistä. Minusta kuitenkin kristillinen uskonto on Euroopassa paljon pidemmällä kuin mitä politiikka konsanaan. Siitäkin huolimatta, että kirkko toisinaan näyttäisi edustavan eilispäivää. Nyt kristillinen usko on etulinjassa valmiina avautumaan ja antamaan panoksensa sovinnon puolesta ja osallistumaan vuoropuheluun. Näin ei ole tämän hetken politiikan kanssa asian laita.

Nyt on erittäin tärkeää päästä hyviin väleihin parin miljoonan uuden eurooppalaisen muslimin kanssa. Emme saa menettää heitä. Heidän täytyy siirtyä niin sanotusti meidän puolellemme. Tarvitsemme näitä uusia muslimeja taistelemaan kanssamme radikaali-islamisteja vastaan. Emme pääse pommiradikaaleista koskaan eroon jos emme saa näitä tavallisia islaminuskoisia kansalaisia meidän puolellemme. Tämä on erittäin tärkeä tehtävä. Ja luulenpa, että kirkot kykenevät hoitamaan tämän homman paremmin kotiin kuin nykyhetken poliitikot. Mikä on oikeastaan aika traagista."

Jorma Mattila

Lähetykset

  • la 9.1.2016 12.45 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä