Kuusi kuvaa

Atik Ismail, vimmainen futisikoni: tärkein tehtäväni on kannustaa junnuja liikkumaan

  • 44 min
  • toistaiseksi

Ihminen on ihmisen toivo. Tämän minulle opetti ensimmäinen sosiaalialan pomoni Maaria Leinonen. Hän sanoi aina: Atikki, ole läsnä ja kuuntele enemmän kuin puhut. Nämä ovat olleet minulle tärkeitä ohjenuoria, sanoo Atik Ismail, vimmaisen intohimoinen jalkapalloikoni.

Pallotaituri Atik Ismail oli kenttien ja lööppien lempilapsi ja kauhukakara 1970-luvun puolivälistä eteenpäin. Täysillä kierroksilla sekä kentällä että baareissa pörrännyt elohiiri pysäytti hälläpyöränsä 90-luvun alussa, lopetti ryyppäämisen ja opiskeli lähihoitajaksi. Juniorien jalkapallokoulut ja työ pitkäaikaistyöttömien työvalmentajana kytkevät hänet nykyisin Lieksaan.

Suomenturkkilaiseen perheeseen syntyi tammikuussa 1957 kaksospojat. Perheessä oli jo kaksi lasta, -44 syntynyt sisko Mönzel ja -48 syntynyt veli Raif. Esikoinen oli kuollut aivan pienenä.

—Vanhempani menivät naimisiin hyvin nuorina, 16-18 vuoden ikäisinä talvisodan alussa. Sota vei isän elämästä neljä vuotta. Heidän ensimmäinen lapsensa, Fikret, kuoli aivokalvontulehdukseen reilun vuoden ikäisenä. Se on varmasti ollut nuorelle äidilleni todella raskasta.

Voi vain kuvitella, miten koko koti on tuoksunut, kun mummo on tullut tekemään tataarien perinneruokia. Keittiössä hujahti siinä puuhassa helposti vuorokausi. Mummo oli rakas ja kunnioitettu. Hänen aikuiseksi kasvaneet lapsensa, Atikin vanhemmat, eivät kehdanneet polttaa tupakkaa äitinsä nähden, vaan tupruttelivat salaa kaksospoikien huoneessa.

Atikin lempiherkku oli mausteinen lihapiirakka, peremec. Toinen peremec-fani löytyi rockyhtye Hurriganesista: yhtyeen basisti Cisse Häkkinen oli heikkona Atikin mummon peremeceihin. Cissen syömisennätys? 28 lihapiirakkaa yhtä soittoa!

—Olen kiitollinen Cisse Häkkiselle siitä, millaista lojaalisuutta hän minulle osoitti. Jos olin lähdössä kännäämään, hän antoi minulle Oldsmobilensa avaimen ja sanoi: älä mene juomaan, mene ajelemaan!

Toimittajana Eve Mantu.

Katso Atik Ismailin kuusi tärkeää kuvaa ja kuuntele tarinat niiden takaa!

Lähetykset

  • la 23.1.2016 8.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Kirsimaria E. Törönen on saanut kuvataiteilija monta kertaa kokea, miten tie nousee pystyyn, mutta jo kymmenvuotiaana, orastavana feministinä Saudi-Arabian aavikolla hän aavisti kutsumuksensa. Koulussa hän ilmoitti aikovansa paaviksi, mutta havahtui pian että taiteilijana hän voi paremmin muuttaa maailmaa. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Kirsimaria E. Törösen hänen työhuoneellaan Studio Wäkevässä Mikkelissä.

  • Valotaiteilija Kari Kola valaisee poikkeuksellisia paikkoja ympäri maailmaa. Suunnitelma yhdeksäntuhannen kilometrin pituisen Kiinan muurin yhden päivän valotaideteokseen odottaa toteutustaan ja suunnitelmat Grönlannin jäätikön valaisusta etenevät. Huiman rohkeana ja ennakkoluulottomana joensuulainen valotaiteilija luo yhteyksiä niin ministereihin, pormestareihin kuin prinsessoihin toteuttaakseen suunnitelmiansa. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Kari Kolan Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa.

  • Professori ja pappismunkki Serafim Seppälä opettaa, tutkii ja kirjoittaa kirjoja. Hän hallitsee arabiaa, hepreaa, arameaa sekä syyriaa, joita jokaista kirjoitetaan omalla aakkostollaan. Armenia ja armenialaiset ovat lähellä hänen sydäntään. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Serafim Seppälän työhuoneellaan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.

  • Joulussa tärkeintä kansanmuusikko ja Joensuun kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle on olla yhdessä rakkaittensa kanssa. Tänä vuonna hän rauhoittuu jouluun viettoon lapsuuden maisemissa Rääkkylässä. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Sari Kaasisen Joensuun Taitokorttelin punaisessa salongissa.

  • Historia herää eloon pianotaiteilija ja -pedagogi Meri Louhoksen seurassa. Yli yhdeksäänkymmeneen vuoteen mahtuu monipuolisen pianotaiteilijan niin arkea ja juhlaa, kuin tv- ja radiojuontajan uran käänteitä. Toimittaja Lisa Enckell tapasi taiteilijan hänen kotonaan Helsingin Käpylässä.

  • Muotisuunnittelija ja matkatoimittaja Jaakko Selin rakastaa muodin monimuotoisuutta. Kuudenkympin kynnyksellä hän nauttii tyylien moninaisuudesta ja pukeutumisen vapaudesta. Kuolema on vienyt viime vuosina Jaakko Selinin elämästä monia läheisiä, mutta rakkaus kantaa.
    Toimittaja Lisa Enckell tapasi Selinin Helsingissä.

  • Ilo ja nauru ovat Noora Västisen elämän kantavia elementtejä. Luustonhaurauden vuoksi pyörätuolissa koko elämänsä istunut Västinen on 29-vuotiaana ehtinyt opiskella jo viiteen eri ammattiin. Parhaiten hänet tunnetaan naurujoogaohjaajana. Lisäksi häneltä on ilmestynyt kaksi lastenkirjaa. Vahvan luonteensa ja sairautensa lisäksi Västistä on puskenut tekemään hänen saamansa kasvatus. Toimittaja on Sandra Järvenpää.

  • Leena Taavitsainen-Petäjä tunnetaan ansioikkaista italialaisen kirjallisuuden romaanisuomennnoksistaan, joihin kuuluu nimekkäitä kirjailijoita kuten Domenico Starnone, Claudio Magris, Umberto Eco, Roberto Saviano ja Irene Cao. Hän on myös tunnettu, korkean tason tulkki, jonka kirjallisuuden ystävät tuntevat monista alan tapahtumista ja yleisötilaisuuksista, sekä pitkäaikainen italian kielen opettaja. Työssä, jossa kielitaito, kommunikaatio ja toisen ihmisen kohtaaminen ovat keskeisellä sijalla, vaaditaan tietoa, tutkijan otetta ja tuntosarvia. Italian ja Suomen kulttuurit ovat Leena Taavitsainen-Petäjän elämässä toisiaan täydentäviä ääripäitä. Toimittaja on Sini Sovijärvi

  • Meikkitaitelija Piia Hiltunen inspiroitui luonnosta kotiseudullaan Mikkelissä jo lapsena ja Lapin erämaareissuilla. Nykyisin hän on tuttu näky kansainvälisillä muotiviikoilla niin Pariisissa, Milanossa kuin Lontoossakin. Myös televisiosta tuttu nainen on työskennellyt kansainvälisten brändien johtavana meikkitaiteilijana ja tänä päivänä hän meikkaa muun muassa Jenni Vartiaista, Chisua ja Anna Puuta. Ujosta persoonastaan huolimatta hänen tyylinsä meikata on rohkea, tunnistettava ja hänelle se on keino purkaa omaa, päänsisäistä maailmaa. Toimittajana Teresia Jokinen.

  • Spekulatiivista fiktiota kirjoittava kirjailija Anne Leinonen ei pelkää yöllä metsässä juoksemista. Hän rakastaa outoja aiheita ja kirjoittaa kummista tapahtumista. Kirjanoitana maailman suurimmassa science fiction tapahtuma Worldconissa esiintynyt Leinonen haluaa omassa arjessaan inspiroida ja tukea aloittelevia kumman-kirjoittajia. Toimittaja Lisa Enckell tapasi kirjailijan hänen kotonaan Ristiinassa.

  • Tutkipa kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kauneuskirurgiaa tai kehonrakentajia, laittaa hän aina myös itsensä likoon. Tutkimuskohteena Kinnusella on tällä hetkellä ruumiillisuus työelämässä. Työ ei usein enää ole fyysistä, mutta kehoon kohdistuu silti työmarkkinoilla vaatimuksia. Kulttuuriantropologi ihmettelee ja tutkii ihmisiä työkseen, mutta Taina haluaa välillä karata muita pakoon toiselle puolelle maailmaa tai yksin luontoon. Kinnunen on sanonut puoliksi tosissaan, että ihmisten sijaan hän pitää enemmän eläimistä ja luonnosta. Onnellisimmat hetket hän on viettänyt hiihtoretkillä tunturissa, yksin. Arjestaan hän nauttii nyt syrjäisessä omakotitalossa vinttikoirien kanssa Joensuussa. Siellä hänet tapasi elämän kuuden kuvan ääressä kevättalvella 2018 toimittaja Leena Pihkala.

  • Eeva Lennon toimi vuosikymmeniä Yleisradion kirjeenvaihtajana Lontoossa. Toimittajan lukuisat niin kulttuuria kuin politiikkaa käsittelevät raportit Britannian saarilta ovat sivistäneet useampia sukupolvia. Nyt tämä utelias feministi raottaa yksityiselämänsä verhoa tuoreessa elämänkerrassaan. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Eeva Lennonin Suomessa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä