Eurooppalaisia puheenvuoroja

Sokeutuminen oman ajan muutoksille

  • 13 min
  • toistaiseksi

Ranskalainen historioitsija Marc Ferro kirjoittaa uutuuskirjassaan 'L'Aveuglement' eli 'Sokeutuminen' siitä, kuinka vaikeaa on havaita koko ajan tapahtuvia historian käänteitä ja kuinka helppoa ylenkatsoa selkeitäkin merkkejä tapahtumien seurauksista. Ferron kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

Historioitsija Marc Ferro kirjoittaa uutuuskirjassaan 'Sokeutuminen' siitä, kuinka vaikeaa on havaita koko ajan tapahtuvia historian käänteitä ja kuinka helppoa ylenkatsoa selkeitäkin merkkejä tapahtumien seurauksista.

Marc Ferro on jo yli 90-vuotias historijoitsija, jonka erityisalaa ovat olleet Venäjä ja Neuvostoliitto, maailmansodat sekä elokuvien ja historian yhtymäkohdat. Uutuuskirjassaan 'L'Aveuglement – Sokeutuminen' hän kirjoittaa maailmastamme toisenlaisen historian. Sen moottorina on sokeus tapahtumien edessä, toisilla sanoilla välinpitämätön vitkastelu. 'Les Echos' -lehden haastattelussa historijoitsija tiivistää näkökulmansa siihen, miten oli mahdollista, että sellaisia tapahtumia kuin natsismin nousua, vuoden -68 toukokuun kapinaa tai syyskuun yhdennentoista terrorihyökkäystä ei kyetty ennakoimaan.

« Tämä sokeutuminen ottaa kaikki kuviteltavissa olevat muodot. Yksi niistä on erehtyminen tapahtumien merkityksestä. Hyvä esimerkki on saksalaiset, jotka marraskuun yhdentenätoista vuonna 1918 luulevat voittaneensa sodan ja juhlivat samaan aikaan kaupunkien kaduilla kuin oikeat voittajat Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa. Sain haltuuni tästä saksalaisten juhlinnasta kahdeksanminuuttisen dokumenttielokuvan. Meillehän on kerrottu päinvastaista. Että saksalaiset olisivat olleet heti raivoissaan Versailles'in aselepoehdoista. Mutta on muistettava, että oikeasti juuri tuolloin kansalle ilmoitettiin voitetusta sodasta. Taloudessa on sama asia.

Toivotaan, että kasvu alkaa, täytyyhän sen tulla. Mutta kun vastakkaiset voimat estävät sen, sitä ei nähdä eikä haluta nähdä. Kieltäminen saa monenlaiset hahmot – 'positiivisen asenteen' tai täydellisen ymmärtämättömyyden. Eikä sitä ääneen sanota. Ideologia on sokeutumisen etuoikeutettu muoto. Siinä todellisuuden täytyy vastata ideologian ennustusta. Näin me kiellämme näkemästä todellisuutta. On lakattava uskomasta dogmeihin, kuten talouden sykleihin, jotka palautuvat talouskasvun merkitykseen työttömyyden poistamiseksi. Vanhat syklit eivät välttämättä jatku globaalisaation murroksessa. Pelkään, että omakin presidenttimme on sokeutunut ajatusellaan ja unohtaa, että talouskasvua seuraa myös työpaikkojen vähentyminen. Samaten yrityksissä panostaminen kilpailukykyyn ja tutkimukseen tarkoittaa usein myös työvoiman vähentämistä. »

Huolimatta aikamme valtavasta tiedontulvasta kollektiivista sokeutta, puhumattakaan yksilöiden sokeudesta on suhteessa kaikkiin tapahtumiin. Koskaan historiassamme ei ole ollut yhtä paljon eri alojen asiantuntijoita kuin nyt. Heiltä kysytään jokaista tapahtumien käännettä ja heidän analyysinsä uskotaan auttavan niin päätöksentekijöitä kuin tavallisia kansalaisia. Historioitsija Marc Ferro näkee ongelmaksi tiedon paloittelun.

« Tietojen ja ymmärtämisen pilkkominen sokeuttaa. Viestien ja kirjoittamisen muodot ovat äärimmäisen moninaiset. Painettu sana, sähköinen media, internettineen, sosiaalisine medioineen, televisio ja radio lukemattomina versioina uutisista doku-fiktioihin, makasiineihin ja elokuviin ovat kaikki omissa osastoissaan. Se halvaannuttaa ajattelun samalla lailla kuin tiukka oppiainejako yliopistoissa. Historia ei kommunikoi enää geopolitiikan kanssa eikä geopolitiikka sosiologian kanssa, joka on puolestaan eronnut filosofiasta. Ja näiden kaikkien sisällä on omat lokeronsa ja tiedonpalasten räjähdysmäinen määrä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka Lähi-itä. Islamin asiantuntijat vähättelevät sunnien ja shiiojen uskonnollista vastakkainasettelua. Egyptiasiantuntijoilla taas on puuttelinen näkemys Pakistanista. Jihadista kiinnostuneet ovat unohtaneet Maghreb -maat eli Tunisian, Algerian ja Marokon. Ja sitten poliitikot – en heistä jaksa paljon puhua – heidän tiedontasonsa paljastuu usein katastrofaaliseksi. He käsittelevät historiaa kuin jalkapallo-ottelua. Mutta historia ei ala varttia vaille yhdeksän ja lopu puoliyhdeltätoista. Tapahtumilla on menneisyytensä, joka antaa avaimet historian kululle. »

Historijoitsija Marc Ferron 'Sokeutuminen' -teos vyöryttää tuttuja tapahtumia peräperää ja yrittää avata silmiä näkemään pintaa syvemmälle. Radikaalin islamilaisuuden synty ja uhka olivat vielä viime vuonnakin puettuna usein yllätyksen viittaan. Ferro pyytääkin tarkentamaan katseen vuoteen 1979 ja Iranin vallankumoukseen. Länsi, Eurooppa ja Yhdysvallat tarkastelivat tapahtumaa oman historiakulun kautta. Vuonna 1789, 1848 ja 1917 vallankumouksissa papisto ja monarkia taistelivat porvaristoa ja kansaa vastaan.

Iranin liittoa papiston ja kommunistien välillä ei lännessä ymmärretty. Kun Khomeini otti vallan, koko maailma uskoi islamin vahvistavan uutta Iranin valtiota. Kuitenkin Khomeini teki juuri päinvastoin. Hän halusi Iranin valtion olevan islamin palveluksessa. Ferron mukaan tällaista ei koskaan oltu nähty eikä sitä voitu edes kuvitella. Islamista tuli historian moottori eikä enää valtiosta. Meidän läntinen näkemyksemme historiasta muodostaa sokeutumisen kulmakiviä. Eikä ranskalaishistorijoitsija päästä meitä helpolla suhteessamme islamiin vuoden 2001 ja 2015 terrori-iskujen paineessa.

« Merkit olivat olemassa, mutta eliittimme olivat kynemättömiä näkemään niitä. Pidin konferenssin vuonna 1999 Marokossa ja yksi isännistämme esitteli minulle imaami Abdessalam Yassinen kirjoittaman kirjan 'Islamisoidaan modernisuus'. Tuolloin olimme vielä vakuuttuneita aivan päinvastaisesta eli että islam voitaisiin modernisoida. Ja mikä kuva oli tuon kirjan kannessa... Pilvenpiirtäjä, jonka huipulla liehui islaminlippu. Tavoite oli ilmoitettu : modernisuuden islamisointi ja maailmanherruus. Tällä projektilla on siemenensä 1800-luvun wahabiittikirjoituksissa. 1930-luvulla Muslimiveljeskunta otti ne käyttöönsä ja nyt islamistifundamentalistit. Tämä vahvistaa sen näkemyksen, että 'islamin vuoro' on nyt, kun lännen rappio ja tieteellisen vallankumouksen tehtävä on saavutettu. Yassine kirjoitti, että kansallisvaltio on vankila, demokratia mystiikkaa ja kapitalismi umpikuja. Anwar Sadatin salamurha, Afganistan ja Homeini olivat kaikki lähtölaukauksia. Ajatollan sanoin : 'jotkut sanovat, että sankarit ovat historian moottoreita. Se ei ole totta. Moottori, historian sielu, on vapaaehtoinen marttyyri. Jokaisen marttyyrin veri on kuin kellonsoitto, joka herättää tuhannet elävät.' Juuri näin Iran voi levittää vaikutusvaltansa shiia-arabimaihin kuten Libanoniin ja Irakiin. Se huolestuttaa Saudi-Arabiaa ja nostattaa vihamielisyyttä. Tämän vallankumouksen puhallus tavoittaa Algerian, mustan Afrikan ja yllyttää attentaatteihin Ranskassa ja muissa maissa, kuten olemme nähneet. Daesh, uusi islamilainen valtio on kannattajineen moninkertaisesti julmempi kuin Al-Qaida. Lännen sokeus islamismin tällaiseen nousuun on kestänyt kymmeniä vuosia.»

Marc Ferro muistuttaa että nyt fundamentalistien silmin läntiset sivilisaatiot ovat kaikki syyllisiä valistuksesta lähtien ja kansallisuuusvaltioiden toteutumiseen saakka, koska ne ovat estäneet islamilaisen Umma-valtion synnyn. Al-Qaida, Daesh, Boko Haram ja muut muodostavat nyt kauhun ja terrorismin saariston, kirjoittaa Ferro. Hän lähestulkoon jyrisee islam-analyysissään viittamalla Lontoossa ilmestyvään Al-Hayat -lehteen, joka kyseenalaistaa islamin luoneeseen muka kuuluvat erot modernien ja ääri-islamilaisten välillä. Ferro näkee islamin luonteessa sen, että se ei ole kypsä suhteessa tulevaisuudennäkymään, vaan että se himoitsee sellaisen alkuperäisen valtion nousua, missä kaikki asiat ovat oikeilla paikoillaan. Ferro poimiikin tuekseen syyrialaisen kirjailijan ja dissidentin Yassine Al-Haj Salehin tulkinnan neljästä islamistien perusideasta.

«Ensinnäkin he haluavat kieltää selkeästi uskonnon ja väkivallan eron, koska islamin nimissä väkivalta on laillista. Tämän vuoksi kukaan heistä ei hyväksy täydellistä uskonnonvapautta. Niin sanotut modernit islamilaiset ovat epäjohdonmukaisia suhteessa Daeshin väkivaltaan, kun eivät vastusta väkivallan ja uskonnon suhdetta, shariaa tai valtion ja yhteiskunnan totalitaarista kontrollia. Toiseksi, kuvitelma imperiumista pohjautuu valloittamiseen, hyökkäämiseen ja sotilaalliseen loistoon. Kolmanneksi heille Umma, islamilainen valtio kulkee yli kansallisvaltion. 'Modernit' islamilaiset tai Muslimiveljeskunta eivät sanallakaan ole kritikoineet tätä patriotismia – koska he ovat samaa mieltä. Ja neljänneksi myös sharia -laki on yhteistä imperiumin kannattajille ja kansallisvaltioiden vihaajille.

Nyt on kuitenkin näkyvissä jonkinlainen islamin reaktio aivan kuin henkilökohtaisena uskontona vasten poliittista ja terrorismi-islamia. Mutta on vaikea nousta niitä vastaan, jotka ruumiillistavat kauhun. Muslimit, jotka alkavat korottaa ääntään ovat ennenkaikkea kirjailijat ja taiteilijat, mutta heitä ei ole paljon. Mukaan pitäisi saada niitä, joita ääri-islamistien puheet eivät ole saaneet houkuteltua ja jotka näkevät edukseen integroitua yhteiskuntaan. »

Marc Ferron lista tapahtumista, joita ei osattu ennakoida on pelkästään modernin historiankulun osalta yllättävän pitkä. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen ja ennenkaikkea sen pituus ja teollisen sodankäynnin murhaavuus yllättivät kaikki. Vuosien 1929 ja 2007 talouskriisit syntyivät kuplista, jotka olisi pitänyt nähdä. Natsien vaalivoitoille naurettiin, Munchenissä allekirjoitettiin kuin unessa sopimus illusorisesta rauhasta ja harvassa olivat Winston Churchillin kaltaiset, jotka olivat lukeneet kirjansa ja tiesivät edessä olevan sodan. Kukaan ei lännessä ymmärtänyt, mikä peli oli käynnissä, kunMolotov-Ribbentrop -sopimus allekirjoitettin. Juutalaisten joukkotuho oli niin hirvittävä, ettei sitä voinut aluksi uskoa eivätkä negationistit vieläkään. Stalinin ja kommunismin hirmuteot kiellettiin aktiivisesti kymmeniä vuosia älymystön keskuudessa. Maastamuuttoaaltoa Ranskaan Algerian itsenästyttyä ei osattu ennakoida. Nuorison aloittama kulttuurivallankumous, joka jätti pysyvät jäljet eurooppalaisiin yhteiskuntiin tuli täytenä yllätyksenä vuonna -68. Berliinin muurin sortuminen ja Neuvostoliiton kaatuminen ilman vallankumouksellisia Moskovan kaduilla hämää vieläkin eurooppalaista vasemmistoa. Irakin sotien syyt ja seuraukset koko Lähi-itään ja pitkälle Afrikkaan huutavat selittäjiään ja luotettavia analyysejä edelleen Ja Kiinan piti olla teollistuneiden maiden tuotteiden kulutusnäyttämö. Toisin kävi ja Yhdysvaltojen ja Japanin saavuttamattomalta näyttänyt etumatka kuroutui umpeen lopullisesti viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana. Kiinan talousmahdin nopea kasvu olisi Marc Ferron mukaan voitu ennakoida parremmin, jos ei vain seurattaisi virallista tietä ja sopimuksia.

« Vuonna 1975 Kiinan ulkomaankauppa maailmassa oli ainoastaan 0,7 % maailmankaupasta. Vuonna 2007 se oli noussut viennin osalta 9 %:iin ja tuonnin osalta 7 %:iin. Deng Xiaopingin toimet autoritaarisen talouden vapauttamiseksi eivät olleet pieniä, mutta eivät riittäviä selittämään tätä. Haaste lännelle oli ennenkuulumaton. Lännen johtajat kiinnittivät huomionsa poliittisiin raportteihin kommunistisen Kiinan ja Taiwanin välillä ja Hong Kongin statukseen. He eivät huomanneet piilossa olevien, ei-valtiollisten suhteiden tärkeyttä. Indonesiaan, Thaimaahan, Singaporeen ja muihin maihin, oli kiinalaisia muuttanut 35 miljoonaa. Länsi näki Kiinan ainoastaan vallattavana markkinana ja sen kiikarista katosi kokonaan epävirallinen Kiinan pääsy läntisen huipputeknologian äärelle Aasiassa Etelä-Koreasta Hong Kongiin ja Taiwaniin. Näistä 'erikoistalousalueista' oli suora pääsy myös kansainvälisen kaupan pankki- ja pääomamaailmaan. Kiinasta tuli nopeasti erilaisten laitteiden kokoopanopalasten tuottaja ja niiden viejä. Vaihdossa tuli elintärkeitä raaka-aineita. Kävi juuri päinvastoin se kuinka diplomaatit ja talouden ekspertit olivat nähneet « kiinanmarkkinat ».

Ranskalaishistorijoitsija Marc Ferro kuvaa kevään -68 ranskalaisnuorison kulttuurivallankumousta tavalla, joka pistää väistämättä pohtimaan, kuinka paljon ja millaisia tekijöitä jää eurooppalaiselta eliitiltä huomaamatta juuri nyt, kun maahanmuuttokriisi yhdistyy monissa maissa joukkotyöttömyyteen, EU:n vastaisuuteen ja moniin sosiaalisiin paineisiin puhumattakaan geopolitiikan kriiseistä. Ensinnäkin nuo mielenosoitukset syntyivät täysin yllätyksenä Ranskan valtaapitäville ja koko medialle. Mielenosoitusten laajuus ja leviäminen myös työläisten pariin halvaannutti hetkessä koko maan. Toisaalta syntyi kokonaan uusi moraali, jonka paineessa pysähtyneisyyden yhteiskunta joutui uusimaan koko joukon sosiaalista lainsäädäntöä ja hyväksymään kulttuurivallankumouksen kirjon yhteiskuntaan. Uusi näkemys yhteiskunnasta ei poikinut uutta poliittista enemmistöä, mutta muutti kokonaan yhteiskunnallisen keskustelun ja kansainvälisti sen. Vaikutukset näkyvät kaikkialla edelleen, vaikka uuden tuulen puhaltanut ikäluokka on vahvasti jo eläköitymässä. Ferro kysyykin rikkoutuiko näin pysyvästi kipeän -40-luvun 'työ, perhe ja isänmaa' -ajattelu mottoon 'olkaa itsenne'. Eliitin hyvät aikomukset eivät riittäneet, kun maailma oli ajanut niiden ohi. Marc Ferro kertoo myös siitä, kuinka joskus joku oivaltaa, mitä on tekeillä. Eri asia on, uskotaanko ajan merkkejä oikein lukevia. Kaikkein menestyksekkäin selvänäköisyydessään ja kriittisessä analyysissään oli jo vuonna 1976 Emmanuel Todd, joka näki neuvostohallituksen lopullisen kaatumisen. Oli toki muitakin tutkijoita lännessä, jotka havaitsivat talouden stagnaation ja sulkeutuneisuuden sekä kyvyn massiiviseen agressiivisuuteen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Kuitenkin ideologinen houkkuttelevuus oli edelleen niin voimakasta, ettei kukaan järkevänä pidetty uskaltanut analysoida Neuvostoliiton hajoavan sisältä päin.

« Todd alkoi havaita, että itä-Euroopan tuulet alkoivat muuttua, mutta miksikään ennustajaksi hän ei halunnut. Hän ei ryhtynyt analysoimaan talouden mittareita kuten muut, vaan ryhtyi tutkimaan Neuvostoliiton väestötieteen, demografian, tilastoja. Ja yksi rivi pomppasi punaiselle ; se oli lapsikuolleisuuden voimakas kasvu. Todd sanoi heti, että ‘oikein luettuna tiedot syntymistä ja kuolemista ovat valtavia olojen paljastajia. Ne onnistuvat paljastamaan yhteiskunnan, jolla on piilloteltavaa. Aivan toisin kuin taloustieteen mittarit, jotka määrällisesti etsivät olojen merkkejä vaikkapa hinnoista. Demografia, tieteenä yksinkertainen ja brutaali, tekee huomioita vain syntymistä ja kuolemista.’ Samaan aikaan -70-luvulla kun lännessä kuolleisuus laski, alkoi se voimakkaasti nousta Neuvostoliitossa. Kun Todd huomasi, ettei Neuvostoliitto julkaissut kahden vuoden tilastoja lainkaan, tiesi hän kuinka neuvostovaltio toimii. Se peitetään, mikä pitääkin peittää. Kuitenkin juuri lapsikuolleisuus eli alle yksivuotiaiden menehtyminen on mitä vahvin todiste. Se paljastaa terveys- ja sosiaalipalveluiden toimintakyvyttömyyden, liikenteen kapeikot, lämmityksen puutteet tai lääkepulat. Todd teki vertailut muihin saatavissa oleviin demograafisiin tietoihin ja havaitsi neuvostohallituksen halvaantuneen. Hänen ei tarvinnut käyttää muotitermejä, joita liitettiin ‘yksipuoluejärjestelmään’, ‘totalitarismiin’ tai muihin muiden tutkijoiden yksinkertaisuuksiin tehdessään analyysinsä Neuvostoliiton loppumisesta viisitoista vuotta etuajassa.»

‘Sokeutuminen’ –kirjassaan Marc Ferro ryhmittelee ihmisasenteet odottamattomien ja aiemmin selittämättömien tapahtumien edessä. Ensimmäiseen ryhmäân kuuluvat ne, joiden historian tuntemus on nolla. Nämä ihmiset osaavat kyllä ottaa vakuutukset tulipalon ja varkauksien varalta sekä rokotuttaa itsensä influenssaa vastaan. Mutta oman yhteiskuntansa toiminnastta he eivät välitä. Puhumattakaan historiasta. Se riittää, mikä koskee heitä itseään. Toisen ryhmän muodostavat ihmiset, jotka kieltäytyvät ottamasta huomioon todellisuutta. Esimerkkinä Ferro mainitsee monien täysin vähättelemän suhtautumisen natsismiin. Kolmanneksi on niitä, jotka ottavat osaa historian tapahtumiin, mutta eivät myönnä, mihin osallistuvat. ‘Minähän teen vain työtäni, ei politiikka minua kiinnosta’, sanovat nämä, jotka kätkeytyvät ammatillisten alibien suojaan. Eutanasia –lääkärit natsismin aikana, leireillelähettäjät Neuvostoliitossa ja taiteiljijat despoottien juoksupoikina. Neljäs ryhmä Ferron mukaan koostuu niistä, jotka taiteilevat tietoisuuden ja epätietoisuuden välimaastossa. Stalinin vainojen aikana monet tapetuiksi tulleet vallankumoukselliset pitivät tärkeämpänä ‘puolueen historiallista’ totuutta kuin oman nahkansa pelastamista. He eivät halua nähdä mitä on tekeillä eikä heitä kannalla kuunnella. Viides sokeutuneiden ryhmä ovat sieluttomat tappajat. Sokea totteleminen on viime ja tämän vuosisadan kansanmurhiin ja etnisiin joukkotuhoihin osallistuneiden reaktio. He ovat sokeita paitsi omalle rikolliselle toiminnalleen niin myös osanotolleen kollektiivisiin rikoksiin. Kumpiakaan he eivät koskaan kadu. Viimeisessä ryhmässä sokeutuminen johtaa tulkintaan historian päättymisestä, koska omat tavoitteet eivät kokonaan toteutuneetkaan. Näiden ihmisten maailmassa historia ei vastaa heidän kutsuunsa ja mikä vakavinta, historia ei lainkaan vastaa heidän analyysejään. Sokeutuminen on johtanut heidän kohdallaan mykkyyteen. Ferro kiteyttää kollektiivisen sokeuden historiamme mustimmista hetkistä, joita ei edes kaduttu:

« Koetut unelmat paljastivat todelliset saksalaisten tunnot, oli heidän arkielämänsä millaista tahansa illuusioineen ja sokaistumisineen. Natsikuvernööri Robert Ley julistikin, että ainoa henkilö, jolla Saksassa on edelleen yksityiselämä, on se joka nukkuu. Ja kun hän herää, muistaa hän olevansa Hitlerin sotilas. Albert Speerin pseudo-tunnustus ilman katumusta oli myös kuvaava. ‘Lojaalisuuteni Johtajalle sokaisi minut rikoksilta, joita hänen nimissään tehtiin. Se minut tuomitkoon.’»

Ismo Nykänen

Eurooppalaisia puheenvuoroja 25.2.2016

Lähteet:

1. Kirja : L'Aveuglement. Une autre histoire de notre monde. Marc Ferro. Editions Tallandier 2015 . 427 s.
2. Marc Ferron haastattelu 'Les Echos' -talouslehdessä 5.-6. helmikuuta 2016

Lähetykset

  • la 27.2.2016 12.34 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä