Ykkösaamun kolumni

Tärkeää tietoa Venäjän kaupan vaikutuksista Suomen taloudelle

  • 6 min
  • toistaiseksi

Professori Markku  Kuisma julkaisi syksyllä kirjan Venäjä ja Suomen talous 1700-2015. Kirjan aihe on mitä ajankohtaisin nyt kun Suomen vienti Venäjälle on romahtanut ja työttömyys on laajaa, eikä taloutta ole saatu millään kasvu-uralle.

Kuisman teos on 337-sivuinen järkäle, jossa käydään läpi Suomen talouden nousuja ja laskuja ja niihin vaikuttaneita muutoksia Venäjällä ja muualla maailmassa. Kirjassa on valtaisa määrä tietoa Suomen ja Venäjän kaupasta eri aikoina, mutta myös kiinnostavia yhteenvetoja ja johtopäätöksiä. Selväksi käy myös kulloisenkin aikakauden ulkopoliittisten linjanvetojen ja kauppapolitiikan kytkös. 

Kuisma toteaa, että pitkä aikajänne Suomen taloushistorian suuresta käännekohdasta, Pietarin perustamisesta 1703 nykypäivään, pitää sisällään runsaasti venäläis-suomalaista yhdentymistä ja erkaantumista.

Näin oli jo 1700-luvulla, jolloin kanssakäymisessä oli hiipivää alueellista yhdentymistä, rinnallaan sotaisia yhteenottoja. Kansainvälisen metropolin imu tuntui Suomessakin muuttoliikkeenä ja vilkastuneina kauppasuhteina niin, että koko Itä-Suomi oli valtakunnanrajoista ja Tukholman politiikasta  piittaamatta kääntämässä katseensa kohti Pietaria.

Tuo ajanjakso päättyi vallankumouksellisen Ranskan ja Napoleonin synnyttämiin suursotiin, kauppasaartoihin ja koko Euroopan poliittis-valtiollisiin mullistuksiin, joiden melskeessä syntyi myös Suomi uutena venäläisenä suurruhtinaskuntana 1809. Uusi aika Suomen ja Venäjän  välillä oli syvenevää integraatiota, joka synnytti suomalaisen suurteollisuuden.  Venäjän viennin osuus Suomen suurruhtinaskunnan ulkomaankaupasta nousi 1800-luvulla suurimmillaan jopa 40-50 %:iin.

Seuraava ajanjakso Suomen ja Venäjän suhteissa ja myös kauppasuhteissa alkoi 1917 kun Venäjällä valtaan nousivat bolsevikit. Itsenäistynyt Suomi otti tuolloin tukipilarikseen Saksan. Kauppapolitiikan tiukka yhteys poliittiseen kokonaisasetelmaan näkyi jälleen siitä, että Britannia oli 30-luvun jälkipuoliskolla selvästi suurin Suomen vientimaa ja Saksa ajoittain suurin tuontimaa. Neuvostoliiton osuus ei näkynyt tuolloin Suomen ulkomaankaupassa kuin muutaman sadasosan marginaalina.

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen tilanne muuttui jälleen. Kun Suomi suoritti sotakorvauksia länsiliittouman kanssa yhteistyössä toimineelle Neuvostoliitolle, metalli- ja konepajanteollisuuden oli pakko kasvaa ja kehittyä ulos 1930-luvun ahtaasta kotimarkkinaroolistaan. Raskaiden sotakorvausten kääntöpuolena syntyi teollisuuden suuri kasvu- ja kehitysrypäs, joka monipuolisti teollisuuden ja viennin yksipuolisen metsävaltaista rakennetta.

Toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella Suomen ja Venäjän kauppavaihtoa kasvatti se, että kyse oli vaihtokaupasta. Kuisman kuvaus tuosta ajanjaksosta osoittaa, ettei tilanne ollut Suomelle lainkaan helppo, sillä länsimaat varoittivat Suomea liian laajoista toimituksista Neuvostoliittoon. Iso vääntö käytiin Suomen öljykaupasta. USA:n ja Britannian nooteista välittämättä Suomi päätti rakentaa öljynjalostamon ja ostaa lännessä "kommunistiöljyksi" kutsuttua neuvostoöljyä.

Suomen kannalta laajamittainen öljyn osto Neuvostoliitosta mahdollisti laivojen, koneiden ja myös tekstiilien viennin lisäämisen itänaapuriin, mikä toi uusia työpaikkoja. Kuismankin kuvauksen mukaan presidentti Urho Kekkosella ja Nesteen pääjohtaja Uolevi Raateella olivat keskeiset roolit Suomen ja venäjän keskinäiskauppaa kasvattaneen öljypolitiikan toteuttamisessa.

Presidentti Kekkosella oli keskeinen asema myös siinä, että suomalaiset rakennusyhtiöt saivat rakennusprojekteja Neuvostoliitosta aina Kostamuksen kaivoksen ja kokonaisen kaupungin rakentamiseen saakka. Kuisma toteaa, että Suomen johto kuitenkin varoi neuvostokaupan osalta ylittämästä 20 %:n rajaa länsisuhteitten säilyttämiseksi.

Neuvostoliiton romahdus johti Kuisman sanonnan mukaan "kylmän sodan lapsena syntyneen" laajan kahdenvälisen kaupan romahtamiseen, mikä aiheutti Suomen osalta shokin kun vajaa viidennes viennistä ja luultavasti isompi osa yritysten tuloista katosi jäljettömiin.  Sortujia oli pääasiassa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa ja myös telakkateollisuudessa. Työpaikkojen menetys pahensi 1990-luvun muutoinkin syvää lamaa ja lisäsi jättityöttömyyttä.

Suomen ja Venäjän kaupan pitkän aikavälin kokemuksista Kuisma tekee sen pelkistyksen, että suurteollisuutemme ja parhaat globaalit yrityksemme ovat syntyneet keisarillisen Venäjän varassa ja vaurastuneet idänviennillä Neuvostoliittoon. 

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä ajasta Kuisma toteaa, että jo muutamaa vuotta myöhemmin Venäjää koskenut varovainen optimismi oli poissa ja "kriisien koettelemaa Eurooppaa jakoi jälleen kylmän sodan kaudelta tuttu rajalinja itään ja länteen. Nykytilanteemme Kuisma pelkistää siten, että "Suomi on nyt sitoutuneesti mukana Venäjälle avoimesti vihamielisesti suhtautuvassa länsiliitossa". Menneestä maailmasta ovat palanneet myös blokkien väliset talouspakotteet ja kauppasodat. Professori varoittaa, että "Niistä on yleensä ollut kätevä edetä oikeisiin sotiin, jollei muuten niin vihapropagandan ja vastapuolen demonisoinnin tarmolla". Historia ei kuitenkaan aina toista itseään hän toteaa.

Kuisman kirja osoittaa, että Suomen talouden menestystä on eri aikoina  auttanut merkittävästi ulkomaankauppaa kasvattava ja sitä monipuolistava laaja kaupankäynti Venäjän kanssa. Nyt talouslamaa pahentaa se, että Venäjän kauppa on romahtanut ja sen osuus Suomen viennistä on jo pienempi kuin Hollannin. Tuntuisikin, että jotakin idänkaupan romahduksen korjaamiseksi pitäisi tehdä, mutta eri asia on mitä EU-kaudella voidaan tehdä.

Esko-Juhani Tennilä/Ykkösaamun kolumnisti 12.1.2016

 

Lähetykset

  • ti 12.1.2016 9.05 • Yle Areena

Jaksot

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä