Kolmannen maailman puheenvuoroja

Oliko Mahatma Gandhi rasisti?

  • 12 min
  • toistaiseksi

Natalin valkoiset haluavat alentaa intialaiset metsästystä harjoittavien villien mustien tasolle, joiden ainoana päämääränä on kerätä riittävä määrä karjaa vaimon ostamiseen, ja jatkaa sitten elämäänsä laiskoina ja alastomina”.

Mahatma Gandhi puhui näin Etelä-Afrikan mustista vuonna 1896. Lainaus on peräisin Ashwin Desain ja Goolam Vahedin tuoreesta teoksesta The South African Gandhi (Stretcher-bearer of Empire) – Etelä-afrikkalainen Gandhi.

Syksyllä ilmestynyt kirja on aiheuttanut Intiassa jo pienoisen myrskyn, sillä yleisen käsityksen mukaan Gandhi olisi omaksunut jo Etelä-Afrikan vuosinaan tiukan rasismin vastaisen näkemyksen ja hän olisi taistellut myös mustien ihmisoikeuksien puolesta Etelä-Afrikassa.

Ashwin Desai ja Goolam Vahed ovat etelä-afrikkalaisia tutkijoita. Desai työskentelee Johannesburgin yliopistossa sosiologian professorina ja Vahed historian apulaisprofessorina Natalin yliopistossa. He kertovat valmistelleensa tuoretta Gandhi-tutkimustaan seitsemän vuotta.

Desai ja Vahed väittävät, että väkivallattoman vastarinnan ikoni, Mahatma Gandhi ei ollut uransa alkuaikoina suinkaan niin pyhimysmäinen oikeustaistelija kuin virallinen historiakirjoitus esittää. Parivaljakon mielestä Gandhi suhtautui Etelä-Afrikan mustiin aikansa rasististen rotuoppien tavoin hyvin alentavasti ja uskoi intialaisten muodostavan valkoisten kanssa maailman johtavan arjalaisen rodun.

”Etelä-afrikkalainen Gandhi” on herättänyt huomiota Intian ohella Etelä-Afrikassa, sillä Mahatma Gandhi on nostettu jo vuosia sitten maan kansalaisoikeustaistelun varhaiseksi symboliksi. Esimerkiksi Nelson Mandela on kuvannut Gandhia tähän tapaan:

”Intia oli Gandhin syntymämaa, mutta Etelä-Afrikka adoptoi hänet. Molemmat maat vaikuttivat hänen intellektuaaliseen ja moraaliseen nerokkuuteensa, ja hän muovasi vapautusliikkeitä molemmilla kolonialismin näyttämöillä. Gandhi oli arkkityyppinen kolonialismin vastainen vallankumouksellinen, jonka mukaan intialaisten kohtaloa ei voinut erottaa afrikkalaisten riistetyn enemmistön kohtalosta.”

Desain ja Vahedin mielestä Nelson Mandela idealisoi tässä arviossaan Gandhin roolia, sillä todellisuudessa Gandhi piti valkoisia itseoikeutettuna hallitsevana rotuna Etelä-Afrikassa.

”Mohandas Karamchand Gandhi oli 24-vuotias saapuessaan Nataliin, Etelä-Afrikkaan. Hän oli valmistunut lakimieheksi Lontoossa, jossa esimerkiksi teosofit ja tolstoilaiset länsimaiset ajattelijat olivat muovanneet hänen maailmankatsomustaan. Gandhin oli palkannut alunperin asianajajaksi Nataliin eräs varakas intialainen kauppias. Myöhemmin muslimikauppiaat pestasivat hänet etujensa valvojaksi. Gandhi vietti Etelä-Afrikassa 21 vuotta. Intiaan hän palasi vasta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä.”

Kun Gandhi saapui Etelä-Afrikan poliittiselle näyttämölle, britit olivat jo lujittaneet otettaan alueesta luonnonvarojen löydön seurauksena.

”Kimberleystä 1870-luvulla löydetyt timantit muuttivat nopeasti poliittisia voimasuhteita. Taloudellisen riiston tehostaminen edellytti vakaata poliittista ympäristöä. Tästä syystä britit laittoivat liian itsenäiset zulu-päälliköt kuriin. Se johti sotaan, jonka ensimmäisen taistelun zulut voittivat. Maailman mahtavin armeija pääsi kuitenkin lopulta niskan päälle. Kun zulujen kuningaskunta hävisi, britit ja hollantilaissyntyiset buurit valtasivat suuren osan maatalousmaasta.

Kimberleyn timantit ja vähän myöhemmin Transvaalista löydetty kulta houkuttelivat entistä enemmän intialaisia siirtolaisia Etelä-Afrikkaan. Mahatma Gandhin saapuessa Nataliin siellä asui yli puolimiljoonaa asukasta, joista valkoisia oli kahdeksan prosenttia, intialaisia kuusi ja zuluja 85 prosenttia.”

Gandhi puolusti intialaisten kansalaisoikeuksia usein afrikkalaisten oikeuksien kustannuksella. Desain ja Vahedin mielestä Gandhin argumentointi perustui monesti aikansa rotuteorioihin, joiden mukaan yläkastiset intialaiset kuuluivat samaan arjalaiseen rotuun kuin brititkin. Näin heillä Gandhin mukaan piti olla samat oikeudetkin kuin briteillä. Tällä tavoin hän kirjoitti muistelmissaan.

”Historia osoittaa, että arjalaisten koti ei ollut Intiassa vaan Keski-Aasiassa. Heistä osa muutti Intiaan, osa Eurooppaan. Arjalaiset olivat sivistyneitä sanan varsinaisessa mielessä.. Kun muita kansakuntia tuskin oli edes muodostettu, Intia oli tämän kehityksen keskipisteessa. Intialaiset ovat tuon rodun jälkeläisiä”.

Mahatma Gandhi jakoi rotutietelijöiden yleisen käsityksen, jonka mukaan indoeurooppalaisia kieliä puhuvat kansat muodostivat yhteisen rodun. Tätä teoriaa tuki myös indologian isäksi kutsuttu Max Müller .

Kun Gandhi perusteli kirjeessään Natalin ensimmäiselle pääministerille John Robinsonille brittien ja intialaisten yhteistä rotua, hän viittasi Max Müllerin kuuluisaan Intia-teokseen:

”Olen hyvin iloinen, että piditte professori Max Müllerin kirjasta. Mielestäni mikään ei edistä imperiumin läntisen ja itäisen perheen ymmärrystä paremmin kuin oikea tieto”.

Tämä käsitys yhteisestä rodusta vaikutti 1800-luvun lopulla esimerkiksi Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaan.

”Yhdysvallat rajoitti maahanmuuttolaeilla 1870-luvulla aasialaisten maahanmuuttoa. Intialaiset luokiteltiin kuitenkin usein valkoisiksi arjalaisen rotuteorian perusteella. Tämä jatkui vuoteen 1923 saakka, jolloin Oregonin korkein oikeus päätti, ettäBhagat Singh Thind ei ole valkoinen. Perusteluissa todettiin, että ´vaalealla skandinaavilla ja ruskealla hindulla voi olla yhteinen muinainen esi-isä, mutta jokainen tavallinen kansalainen huomaa, että heidän välillään on nykyisin huomattavat erot´”.

Gandhin mielestä rodun ohella brittejä ja intialaisia yhdisti yhteinen imperiumi. Gandhi profiloitui imperialismin vastaisena taistelijana, mutta Etelä-Afrikan vuosinaan hän esiintyi pikemminkin imperiumin lojaalina palvelijana.

”Imperiumeja on tullut ja mennyt, mutta tämä imperiumi on ehkä poikkeus. Tätä imperiumia ei ole perustettu materiaalisin vaan spirituaalisin perustein. Se on ollut minun pysyvä lohtuni. Olen aina uskonut, että brittiläisen perustuslain ihanteissa on jotain ylevää ja hienoa..”.

Näin Gandhi kirjoitti ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1914. Hän pysyi Britannialle lojaalina koko maailmansodan ajan. Tämä kuuliaisuus brittiläiselle imperiumille ilmeni myös hieman omalaatuisella tavalla. Gandhi oli ehdoton pasifisti, mutta hän rupesi yllättäen kesällä 1918 värväämään intialaisia sotilaiksi brittiarmeijaan. - Gandhi perusteli toimintaansa tähän tapaan:

”Intia on menettänyt kykynsä taistella, sillä ei ole sellaista rohkeutta, jota nyt tarvitaan. Jos kylään ilmestyisi tiikeri, ihmisillä ei olisi voimaa tappaa sitä. Voiko kansakunta, jonka kansalaiset eivät pysty puolustamaan itseään, ansaita swarajia, itsehallintoa? Se ei ole lakimiehiä ja tohtoreita varten, vaan sellaisille, jotka omaavat aseiden voiman.. Kun ihmiset ovat fyysisesti sopivia ja tarpeeksi vahvoja käyttämään miekkaa, itsehallinto toteutuu niiden myötä.”

Gandhi perusteli aseisiin tarttumista sillä, että näin intialaiset osoittivat olevansa arvokkaita imperiumin kumppaneita. Britit pitivät intialaisia usein naismaisina pelkureina. Tästä leimasta oli päästävä eroon:

”Rohkeiden ja naisellisten välillä ei voi olla ystävyyttä. Meitä pidetään pelkureina. Jos haluamme vapautua tuosta häpeästä, meidän on opittava käyttämään aseita”.

Myöhemmin intialaisten värväystä sotilaiksi on perusteltu myös sillä, että väkivallattoman vastarinnan harjoittajan oli oltava poikkeuksellisen rohkea. Gandhi mainitsi usein, että väkivallaton taistelu edellytti vahvuutta. Se ei ollut heikkoja varten.

Ashwin Desain ja Goolam Vahedin Gandhi-kirjasta on keskusteltu Intiassa kiivaasti. Esimerkiksi professori Rajmohan Gandhi on kiistänyt Desain ja Vahedin väitteen, että Gandhin toiminta Etelä-Afrikassa olisi ollut rasistista. Hänen mielestään kirjoittajat arvioivat Gandhia nykyisestä perspektiivistä, eivätkä ota huomioon tuon ajan viitekehystä. Rajmohan Gandhi on Mahatma Gandhin pojanpoika, joka on kirjoittanut elämäkerran isoisästään. Mahatma Gandhi oli epätäydellinen ihminen, kuten kuka tahansa muukin, mutta Rajmohan Gandhin mielestä 'epätäydellisenäkin Gandhi oli radikaalimpi ja edistyksellisempi kuin useimmat nykyajan kansalaiset'.

Desain ja Vahedin teos rajoittuu Etelä- Afrikan vuosiin. Mutta entä sen jälkeen? Säilyikö Gandhin ajattelussa rasismin kaltaisia elementtejä hänen palattuaan Intiaan? Elämänsä viimeisinä vuosina hän väitteli kastilaitoksen oikeutuksesta lakitieteilijä B.R. Ambedkarin kanssa, joka oli taustaltaan kastiton. Ambedkar arvosteli Gandhia voimakkaasti siitä, että tämä ei hylännyt kastilaitosta. - Näin Gandhi ei tunnustanut myöskään vanhempana kastilaitokseen liittyvää rasismia.

Kastilaitokseen elimellisesti kytkeytyvä rasismi ilmenee yhä intialaisessa arjessa. Pari vuotta sitten ilmestyneessä kansainvälisessä rasismitutkimuksessa Intia arvioitiin maailman toiseksi rasistisemmaksi maaksi Jordanian jälkeen. Tutkimuksessa oli mukana 81 maata.

Tunnettu kirjailija ja aktivisti Arundhati Roy on Ambedkarin kanssa samoilla linjoilla. Hän on puolustanut Desain ja Vahedin Gandhi-teosta voimakkaasti julkisuudessa. Hänen mielestään yleisesti hyväksytty mielikuva Mahatma Gandhista ei ole totuudenmukainen.

Arundhati Roy kirjoittaa kärjekkäästi:

"On aika paljastaa muutamia totuuksia henkilöstä, jonka väkivallattomuuden oppi perustui kastilaitoksen hyväksyntään – kastilaitoksen joka on kaikkien aikojen julmin sosiaalinen hierarkia”.

Desain ja Vahedin kirja osoittaa, että pyhimyksilläkin on varjonsa - jopa Mahatma Gandhin tapaisilla kaiken kattavaa rakkautta julistaneilla poliittisilla profeetoilla.

Tapio Tamminen

Kolmannen maailman puheenvuoroja 11.3.2016

Lähetykset

  • la 12.3.2016 12.34 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Johan von Bonsdorff esittelee kenialaisen kirjailijan Ngugi wa Thiong´on ajatuksia. Näytteet lukee Juha Kulmanen.
    Tästä se alkoi syyskuussa 1987 ja tähän se loppuu. Tämä oli ensimmäinen ohjelma Kolmannen maailman puheenvuoroja -sarjassa ja samalla sen uusinta päättää yli 30 vuotta kestäneen taipaleen, jona aikana on tehty noin 1000 yksittäistä puheenvuorojaksoa. Koko ajan Kolmannen maailman puheenvuoroja- sarjan tuottajana ja yhtenä tekijänä on toiminut Juha Kulmanen.

  • Iran on läsnä sotilaallisesti Syyriassa ja Irakissa. Myös Iranin läheinen liittolainen, libanonilainen sotilaallis-poliittinen voima Hezbollah sotii Syyriassa, mutta senkin varat tulevat Iranista. Näin Iran vaikuttaa vahvasti noihin kolmeen maahan, mutta sen lisäksi se rahoittaa Jemenin huteja.
    Iranilainen taloustieteilijä, toimittaja ja uudistajiin kuuluva poliitikko Saeed Laylaz ei kiellä yhtään Iranin ja sen liittolaisten sotilaallisesta toimintaa useilla Lähi-idän näyttämöille, mutta hän selittää, mistä se johtuu. Liisa Liimatainen esittelee iranilaisen taloustieteilijän Saeed Laylazin näkemyksiä. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Jean Drèze on maailman tunnetuimpia kehitystaloustieteilijöitä. Hän on kirjoittanut useita teoksia Amartya Senin kanssa. Nobel-palkittu Amartya Sen on joskus tokaissut itseironisesti heidän työnjaostaan, että Drèze on tehnyt suurimman työn, mutta hän on kerännyt suurimman kunnian. Drèzen uusin kirja koostuu suureksi osaksi hänen vanhoista artikkeleistaan, joita hän on päivittänyt ja osin kirjoittanut uudelleen. Nykyään intialaisen professorin Jean Drèzen uusinta teosta esittelee Tapio Tamminen. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • Peik Johansson esittelee namibialaisen politiikantutkijan Henning Melberin ajatuksia. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • Jussi Raumolin esittelee intialaisen sosiaaliantropologin T.N. Panditin näkemyksiä Andamaanien alkuasukkaista. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Kenian ihmisoikeusliiton puheenjohtaja ja entinen korkeimman oikeuden presidentti Willy Mutunga arvostelee kovin sanoin Kenian poliittista eliittiä, joka pelaa vain omaan pussiinsa väestön näkemyksistä välittämättä. Toisen puolueen vaalivoittoa ei haluta hyväksyä. Peik Johansson esittelee kenialaisen oikeustieteilijän Willy Mutungan ajatuksia. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Pervez Hoodbhoy suomii luonnontieteiden ahdinkoa muslimimaissa tuoreessa pakistanilaisen Dawn -lehden artikkelissa. Ydinfysiikan professorina Forman Christian yliopistossa toimiva Hoodbhoy on kirjoittanut lukuisia artikkeleita ja yhden kirjan tieteen ja uskonnon jännitteistä. Pakistanilaisen ydinfyysikon Pervez Hoodbhoyn ajatuksia esittelee Tapio Tamminen ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Kiina on viime vuosina lisännyt huomattavasti soft poweriin eli pehmeään vaikuttamiseen kuluttamiaan määrärahoja. Kun amerikkalaiset käyttivät vielä muutama vuosi sitten pehmeään vaikuttamiseen vuosittain noin 670 miljoonaa dollaria, kiinalaiset käyttivät siihen peräti 10 miljardia dollaria. Pertti Seppälä esittelee näkemyksiä Kiinan voiman noususta myös maailman mielipideilmastossa. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Columbian yliopistossa New Yorkissa vertailevan kirjallisuustieteen professorina työskentelevä iranilainen kulttuurintutkija Hamid Dabashi on eräs maailman tunnetuimmista Lähi-idän tutkijoista. Hän on kirjoittanut ja toimittanut lähes 30 akateemista teosta, joiden aihepiiri on vaihdellut politiikasta elokuviin ja islamilaisesta filosofiasta arabimaiden kansannousuihin ja länsimaiden orientalistisiin ennakkoluuloihin..Peik Johansson esittelee Hamid Dabashin ajatuksia ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Jussi Raumolin esittelee näkemyksiä maailmaa huolestuttaviin vesiongelmiin. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Syyriassa aktiivisesti toimiva kansalaisyhteiskunta on jäänyt sotauutisten alle. Uutiset kertovat pääosin presidentti Bashar al-Assadin johtaman Syyrian ja sen liittolaisten, Iranin ja Venäjän ja toisella puolella sotivien, ennen muita Saudi-Arabiasta tukea saavien taistelujärjestöjen toiminnasta. Kuitenkin Syyriassa vaikuttaa oppositiota edustava kansalaisyhteiskunta, joka ei tue kumpaakaan sotilaallisen taistelun osapuolta. Liisa Liimatainen esittelee Citizens for Syria -järjestön puheenjohtajan Hosain Ibrahimin näkemyksiä Syyrian tilanteesta. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Pertti Seppälä esittelee Hong Kongin yliopiston professorin, alkujaan hollantillaisen Frank Dikötterin kirjaa `The Cultural Revolution. A People's History 1962-1976´. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Chile on aloittanut uudet tutkimukset sotilasvallankaappauksessa kuolleen presidentti Salvador Allenden kuolemasta. Allende menehtyi syyskuussa 1973, kun sotilaat kaappasivat vallan ja hyökkäsivät presidentinpalatsiin. Kolmannen maailman puheenvuoroja on toimittanut Auli Leskinen.

  • Kolmannen maailman puheenvuoroja. Tapio Tamminen esittelee filosofi Ruiping Fanin uutta teosta.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä