Kolmannen maailman puheenvuoroja

Mihin menet Eurooppa?

  • 13 min
  • toistaiseksi

Intialainen maailmanpolitiikan professori Vijay Prashad suomii CounterPunch -lehden artikkelissa Euroopan ja Yhdysvaltojen poliittisen eliitin viimeaikaisia toimia - ja jatkaa suorasukaista kritiikkiään tähän tapaan. ”Tekopyhyys on leimallista länsimaisen eliitin etiikalle. Se viljelee retoriikassaan ”vapautta ja tasa-arvoa”. Useimmiten se tarkoittaa kuitenkin aivan muuta. Eliittiä ei kiinnosta ihmisten vapaus ja tasa-arvo. Paljon tärkeämpää on rahan ehdoton vapaus. Tämä on pääoman diktatuuria”.

Vijay Prashadin ajatuksia esittelee Tapio Tamminen ja näytteet lukee Sasu Moilanen.

”Länsi kuvittelee, että sillä on ollut oikeus ohjata kolmannen maailman talouksia Kansainvälisen valuuttarahaston ohjeiden mukaiseen ruotuun. Pääomien on liikuttava vapaasti. Tuo vapaus ei kuitenkaan koske työvoiman liikkumista. Länsi linnoittautuu nyt nopeasti. Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle on pystytetty piikkilanka-aitoja ja keskitysleirien kaltaisia tarkkailutorneja. Aidat ovat nousseet myös Eurooppaan estämään maahanmuuttoa.

Lännen mukaan sillä on oikeus syrjäyttää hallituksia ja pommittaa vihollisiaan kolmannessa maailmassa. Se kutsuu tätä humanitaariseksi interventionismiksi, YK:n kielenkäytössä sitä kutsutaan ”vastuulliseksi suojeluksi”. Kun länsi tuhoaa Libyan kaltaisia valtioita, se ei tunne minkäänlaista vastuuta ihmisten elämän tuhoamisesta näissä maissa. Sotaa pakenevien pakolaisten pitäisi vain pysyä kiltisti leireissään”.

Näin intialainen maailmanpolitiikan professori Vijay Prashad suomii CounterPunch -lehden artikkelissa Euroopan ja Yhdysvaltojen poliittisen eliitin viimeaikaisia toimia - ja jatkaa suorasukaista kritiikkiään tähän tapaan.

”Tekopyhyys on leimallista länsimaisen eliitin etiikalle. Se viljelee retoriikassaan ”vapautta ja tasa-arvoa”. Useimmiten se tarkoittaa kuitenkin aivan muuta. Eliittiä ei kiinnosta ihmisten vapaus ja tasa-arvo. Paljon tärkeämpää on rahan ehdoton vapaus. Tämä on pääoman diktatuuria”.

Vijay Prashad työskentelee nykyisin Yhdysvalloissa Trinity Collegen professorina Hartfordissa. Aikaisemmin hän on toiminut tutkijana esimerkiksi Beirutin Amerikkalaisessa yliopistossa. Prashad tunnetaan sujuvana ja tuotteliaana kirjailijana, jonka tuotanto käsittää pitkälle toista kymmentä tietokirjaa. Tunnetuin ja palkituin hänen teoksistaan on The Darker Nations, tummemmat kansakunnat. Prashad on myös toimittaja, joka kirjoittaa säännöllisesti esimerkiksi intialaiseen Frontline -lehteen ja The New Arab -sivustolle.

Prashadin nimitys Trinity Collegen professoriksi ja laitoksen johtajaksi aiheutti muutama vuosi sitten melkoisen kohun, kun monet yliopiston professorit vaativat hänen pikaista erottamistaan. Syyksi mainittiin Prashadin Israelin vastaisiksi koetut näkemykset. Prashad sai pitää virkansa, mutta monet eivät katso suopeasti, kun hän kritisoi mediassa esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Karismaattisena persoonana hänestä on tullut kysytty tv-esiintyjä, joka ei kaihda sanomasta suoraan mitä hän ajattelee.

Vijay Prashadin mielestä länsi niittää nyt pakolaisaaltona ja terrorismina satoa siitä, mitä se on kylvänyt jo vuosikymmeniä.

Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen Euroopan johtavissa medioissa ei ole juuri yritetty ymmärtää, mikä näihin iskuihin on johtanut. Ei ole kysytty, miksi niin monet siirtolaisnuoret ovat syrjäytyneet ranskalaisesta yhteiskunnasta. Tai miksi Ranskan vankiloissa tuomiota kärsivistä vangeista yli puolet ovat muslimitaustaisia, vaikka väestöstä vain vajaa 10 prosenttia on muslimeja. Päinvastoin on lietsottu hysteriaa – ja kostoa.

Vijay Prashadin mukaan länsi näyttää aktiivisesti unohtaneen lähihistoriansa tapahtumat.

”Päivän sana on muistin menetys. Jokaisen terrori-iskun jälkeen länsi nollaa kellonsa uudelleen – ikään kuin iskut ilmestyisivät tyhjästä. Miksi kukaan ei muistuta ihmisiä siitä, kuinka länsi loi Maailman muslimiliiton Saudi-Arabian kanssa. Muslimiliittoa tarvittiin hajottamaan sekulaaria nationalismia ja arabisosialismia Lähi-idässä 1960- ja 1970-luvuilla. Muslimiliitto turvasi lännelle halvan öljyn ja Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien hallitsijasuvuille vallan.

Miksi kukaan ei muistuta myöskään siitä, kuinka Yhdysvallat, Saudi-Arabia ja Pakistan synnyttivät ”mujahidit”, islamilaiset uskonsoturit ajamaan Neuvostoliiton Afganistanista. Sen brutaalista ytimestä syntyi al-Qaida – ja vähän myöhemmin ISISsen perilliseksi. Irak, Libya ja Syyria muuttuivat sotien raunioittamina Afganistanin tavoin kylmän sodan lasten, ”jihadistien” leikkikentiksi.”

Pariisin ja Brysselin iskut ovat Prashadin mielestä muuttaneet eurooppalaisten johtavien poliittikkojen kielenkäyttöä: se muistuttaa entistä enemmän Yhdysvaltojen republikaanien macho-kieltä. Puheissa toistellaan 'säälimätöntä terrorismin vastaista sotaa´.

Tosiasiassa kansainvälinen terrorismi ei juuri kosketa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Terroristien iskuissa kuoli viime vuonna koko maailmassa noin 30 000 ihmistä, joista noin kolmannes Irakissa. Yhdysvalloissa terroristit tappoivat 19 ihmistä ja Euroopassa 160.

”Länttä ei kiinnosta terrorismin uhrit Baghdadissa ja Beirutissa. Länsimaiset journalistit näyttävät ajattelevan, että pommit kuuluvat näiden kaupunkien tavanomaiseen elämänmenoon. Irakissa kuolee kuukaudessa terrorismin uhreina yli 700 ihmistä. Heidän elämänsä ja kuolemansa ovat vain pieniä alaviitteitä lännen medioissa. Tätä on jatkunut siitä saakka, kun Yhdysvallat tunkeutui Irakiin vuonna 2003”.

Vijay Prashad kysyy, olisivatko Euroopan johtajat voineet reagoida iskuihin vastuullisemmin. Pariisin ja Brysselin iskut noudattivat mallia, jota pakistanilaiset terroristit olivat kokeilleet Mumbaissa seitsemän vuotta aikaisemmin. Tuolloin summittaisissa iskuissa kuoli 164 ihmistä. Intian poliittiset johtajat valitsivat kuitenkin toisenlaisen lähestymistavan.

”Intian tuolloinen pääministeri Manmohan Singh ei kiiruhtanut julistamaan sotaa Pakistanille. Hallitus valitsi hitaan tutkinnan tien. Se paljasti iskun tekijät ja aloitti diplomaattiset neuvottelut Pakistanin kanssa. Kärsivällisyys on päivän sana. Hätäiset ohjusiskut olisivat vieneet maat katkeraan sotaan”.

Euroopan johdon reaktiot pakolaisaaltoon ovat olleet lähinnä tragikoomisia. Vuosi sitten EU:ssa päätettiin, että kaikki potentiaaliset pakolaisia kuljettavat alukset on tuhottava Libyan rannikolla. Nyt unioni on solminut Turkin kanssa pakolaisten palautussopimuksen Kreikasta, jota monet kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ja UNICEF pitävät laittomana. Amnesty International on jo raportoinut, kuinka Turkki karkottaisi Kreikasta palautettuja pakolaisia Syyriaan. Turkkia on muutenkin hankala pitää pakolaisille turvallisena maana.

Turkin ja ISIS-järjestön kompleksinen suhde on yhä arvailujen varassa. Mutta Isiksen öljybisnekseen sotkeutuneista turkkilaisista yhtiöistä tiedetään enemmän.

”ISIS hallitsee Mosulin lähellä sijaitsevia Irakin öljykenttiä. He ovat ansainneet miljoonia dollareita päivässä myymällä öljyä näiltä kentiltä. Mutta miten ISIS kuljettaa öljyn Mosulista kansainvälisille markkinoille?

On ilmeistä, että ISIS käyttää samaa salakuljetusverkostoa, jota kurdien aluehallinto on käyttänyt jo vuosikymmeniä. Kurdit myivät öljyn salakuljettajille, jotka kuljettivat sen rajan yli Turkkiin, Ceyhanin satamakaupunkiin Välimerellä. Siellä se lastattiin öljytankkereihin, jotka kuljettivat suuren osan öljystä Maltan kautta Ashdodin satamakaupunkiin Israeliin.

Nyt ISIS kuljettaa öljynsä samaa reittiä pitkin. Mutta kiinnostavin kysymys on, mitkä turkkilaiset yhtiöt vastaavat öljyn kuljettamisesta valtion omistamaan Ceyhanin satamaan. Ilmeisesti kuljetuksesta on vastannut paljolti BMZ-yhtiö, jonka omistaa presidentti Erdoğanin poika Bilal Erdoğan.

Turkkilaiset journalistit ovat ansiokkaasti selvittäneet tätä kuviota. Siksi Erdoganin hallitus on nyt laittanut median niin ahtaalle.”

Mistä Euroopan johdon koventuneet asenteet pakolaisiin sitten kertovat? Ehkä taustalla on aikakauden muutos niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Turkki ja Intia ovat tavallaan jo ”testaamassa” yhteiskuntamallia, jota Vijay Prashad kutsuu uudentyyppiseksi fasismiksi. Tätä kohti myös muutamat Euroopan valtiot ovat luisumassa.

”Intian Narendra Modi, Turkin Recip Erdoğan ja Yhdysvaltojen Donald Trump ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Yhdessä he antavat kasvot uudelle fasismille.”

Prashadin mukaan tämän kehityksen taustalla on äärikeskustan ideologinen umpikuja. Äärikeskusta tai kolmas tie henkilöityi sellaisiin poliitikkoihin kuin Tony Blair, Bill Clinton ja Jacques Chirac. He kuvittelivat pari kymmentä vuotta sitten, että vastakkain asettelujen aika olisi ohi.

”Äärikeskustan mukaan demokraattisia keskusteluja politiikan perusteista ei enää tarvittu. Mahdolliset erimielisyydet koskivat vain strategiaa taloudellisen kasvun kiihdyttämiseksi. Se antoi tilaa teknokraateille ja kansainvälisille pankkiireille.

Finanssieliitin, keskuspankkien ja luottoluokituslaitosten painostamina hallitusten oli keskityttävä tasapainattomaan budjettialijäämiään yksityistämällä julkista omaisuuttaan. Jos hallitukset luisuivat kaidalta tieltä, globaalit luottoluokituslaitokset palauttivat ne ruotuun uhkaamalla alentaa valtion luottoluokitusta.

Puolueiden vaikutusvalta kaventui lähes olemattomaksi. Ne toistivat kaikkialla vain samaa mantraa: vähemmän veroja rikkaille, vähemmän säätelyä elinkeinoelämään, vähemmän sosiaaliturvaa köyhille, enemmän varoja poliisille ja armeijalle.

Vuosituhannen vaihteen hullut sodat ja finanssikriisi tuhosivat lopulta äärikeskustan unelmat. Se oli luonut maailman, jota se ei voinut hallita. Globaali eliitti jaksoi yhä hymyillä Davosin vuosittaisissa kokouksissa, mutta äänensävyt olivat synkemmät. Äärikeskustan aika oli ohi.”

Prashadin mielestä äärikeskustan umpikuja avaa nyt ovia uudentyyppiselle fasismille. Se ruokkii ehdottomia vastakkain asetteluja. Toisessa päässä on äärioikeisto, toisessa uudenlainen vasemmisto. Yhdysvalloissa ääripäät henkilöityvät Donald Trumpiin ja Bernie Sandersiin. Trumpilla on eurooppalaiset vastineensa esimerkiksi Ranskan Jean-Marie Le Penissä, Unkarin Viktor Orbánissa ja Puolan Jaroslaw Kaczynskissa.

”Donald Trumpin ja hänen eurooppalaisten kollegojensa ihanteena on vahva rasistinen valtio, jossa sosiaaliset etuudet jaettaisiin vain niin sanotulle kantaväestölle. Siirtolaiset pitäisi pysäyttää jo rajalla.

Äärioikeisto vastustaa myös äänekkäästi finanssikapitalismia ja vaatii esimerkiksi globaalien pankkien muuttamista kansallisiksi pankeiksi. Samoin vaaditaan kulttuurin ja koulutusmenojen leikkauksia.

Vasemmassa laidassa on Kreikan Syrizan, Italian demokraattisen puolueen ja Espanjan Podemoksen kaltaisia puolueita. Yhteiskunnan äärilaidat elävät jo täysin erilaisessa sosiaalisessa todellisuudessa. Donald Trumpia ja Bernie Sandersia ei yhdistä mikään. Kultaisen aamunkoiton puoluetta johtava Ilias Kasidiar ja Syrizan Alexis Tsipras elävät kuin eri maailmoissa.”

Entä mikä nyt on akuuttia uudentyyppisen fasismin torjunnassa? Vijay Prashad tiivistää sanomansa näin.

”Vähemmistökulttuurit, koulutus ja edistyksellinen ajattelu ovat kaikkialla uhanalaisia. Näiden puolustus on tärkeintä äärioikeiston vastaisessa kamppailussa”.

Tapio Tamminen

Kolmaannen maailman puheenvuorja 28.4.2016

Lähetykset

  • la 30.4.2016 12.35 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Kiina on viime vuosina lisännyt huomattavasti soft poweriin eli pehmeään vaikuttamiseen kuluttamiaan määrärahoja. Kun amerikkalaiset käyttivät vielä muutama vuosi sitten pehmeään vaikuttamiseen vuosittain noin 670 miljoonaa dollaria, kiinalaiset käyttivät siihen peräti 10 miljardia dollaria. Pertti Seppälä esittelee näkemyksiä Kiinan voiman noususta myös maailman mielipideilmastossa. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Columbian yliopistossa New Yorkissa vertailevan kirjallisuustieteen professorina työskentelevä iranilainen kulttuurintutkija Hamid Dabashi on eräs maailman tunnetuimmista Lähi-idän tutkijoista. Hän on kirjoittanut ja toimittanut lähes 30 akateemista teosta, joiden aihepiiri on vaihdellut politiikasta elokuviin ja islamilaisesta filosofiasta arabimaiden kansannousuihin ja länsimaiden orientalistisiin ennakkoluuloihin..Peik Johansson esittelee Hamid Dabashin ajatuksia ja näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Jussi Raumolin esittelee näkemyksiä maailmaa huolestuttaviin vesiongelmiin. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Syyriassa aktiivisesti toimiva kansalaisyhteiskunta on jäänyt sotauutisten alle. Uutiset kertovat pääosin presidentti Bashar al-Assadin johtaman Syyrian ja sen liittolaisten, Iranin ja Venäjän ja toisella puolella sotivien, ennen muita Saudi-Arabiasta tukea saavien taistelujärjestöjen toiminnasta. Kuitenkin Syyriassa vaikuttaa oppositiota edustava kansalaisyhteiskunta, joka ei tue kumpaakaan sotilaallisen taistelun osapuolta. Liisa Liimatainen esittelee Citizens for Syria -järjestön puheenjohtajan Hosain Ibrahimin näkemyksiä Syyrian tilanteesta. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Pertti Seppälä esittelee Hong Kongin yliopiston professorin, alkujaan hollantillaisen Frank Dikötterin kirjaa `The Cultural Revolution. A People's History 1962-1976´. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Tämän puheenvuoron aiheena on, miten islamilaiset veljeskunnat nousivat merkittävään asemiin Senegalissa. Se nojautuu senegalilaisen sosiologin Abdoulaye Bara Diopin suurteokseen ”La Société Wolof. Tradition et changement”, jota tämä tutkija valmisteli vuosikymmeniä. Wolofit ovat selvästi suurin heimo Senegalissa, joten teos kertoo myös yleisesti Senegalista. Hän sanoo tavoitteekseen vetää yhteen kaikki Senegalin kehityksestä tehty aiempi tutkimus. Senegalilaisen sosiologin Abadoulaye Bara Diopin teosta esittelee Jussi Raumolin. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Peik Johansson esittelee turkkilaisen politiikantutkijan Ismail Numan Telcin ajatuksia Qatarin tilanteesta. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Tapio Tamminen esittelee veteraanitoimittaja Saeed Naqvin uusinta teosta. Saeed Naqvi on ollut Intian tunnetuimpia toimittajia jo lähes puolenvuosisadan ajan. Siksi hänen viime vuonna ilmestynyt kirjansa on saanut paljon huomiota myös Intian ulkopuolella.
    Näytteet lukee Sasu Moilanen.

  • Jussi Raumolin esittelee kehitystutkija Sophie Bessisin teosta ”Valeureuses. Cinq Tunisiennes dans l´Histoire”. Näytteet lukee Minna Korhonen.

  • Jussi Raumolin esittelee algerialaisen kolumnistin ja kirjailijan Kamel Daoudin näkemyksiä.
    Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Libanonilaissyntyisen tutkija ja kirjoittaja Gilbert Achcar on tehnyt ajatuksistaan terrorismista, uskonnollisesta fundamentalismista ja geopolitiikan tuottamasta kaaoksesta Lähi-idässä ja muualla merkittävän kirjan.
    Hannu Reime esittelee Lontoossa nyt työskentelevän, professori Gilbert Achcarin jo 15 vuotta sitten kirjoittamaa teosta `Choc des barbaries´, josta on juuri ilmestynyt kolmas uusittu painos. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

  • Somalian presidentiksi helmikuussa valittu Mohamed Abdullahi Farmajo oli presidentinvaalin yllätysvoittaja. Lähes koko aikuisikänsä Yhdysvalloissa asunut Farmajo oli vielä viime kuussa New Yorkin osavaltion liikennelaitoksen palkkalistoilla vähemmistöjen oikeuksista vastaavana virkamiehenä Buffalon haarakonttorissa.
    Uusi presidentti valittiin parlamentin jäsenten kesken. Peik Johansson esittelee Somalian presidentin Mohamed Abdullahi Farmajon ajatuksia. Näytteet lukee Sasu Moilanen.

Klipit

  • Chile on aloittanut uudet tutkimukset sotilasvallankaappauksessa kuolleen presidentti Salvador Allenden kuolemasta. Allende menehtyi syyskuussa 1973, kun sotilaat kaappasivat vallan ja hyökkäsivät presidentinpalatsiin. Kolmannen maailman puheenvuoroja on toimittanut Auli Leskinen.

  • Kolmannen maailman puheenvuoroja. Tapio Tamminen esittelee filosofi Ruiping Fanin uutta teosta.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä