Eurooppalaisia puheenvuoroja

Sata päivää saada Ranska onnistumaan

  • 13 min
  • toistaiseksi

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Ranskan yhteiskunnalliset uudistuspyrkimykset ovat lähes kaikki epäonnistuneet ja kolmen viimeisen presidentin jäljiltä maata hallitsee työttömyys, turvattomuus ja pessimismi. Näin kirjoittaa ranskalainen mielipidevaikuttaja Jacques Attali uunituoreessa kirjassa 'Sata päivää aikaa saada Ranska onnistumaan'. Ranskalaisen mielipidevaikuttaja Jacques Attalin uunituoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

Presidentti François Mitterandin neuvonantaja ja väkevä mielipidevaikuttaja Jacques Attali työryhmineen on tarttunut härkää sarvista jotakuinkin tasan vuosi ennen Ranskan presidentinvaaleja toukokuussa 2017. Kun valtaosa politiikan asiantuntijoista analysoi mielipidetutkimuksia, spekuloi vasemmiston ja oikeiston esivaalikuvioita ja pohtii kuka asettuu ratkaisevalle toiselle kierrokselle Marine Le Peniä vastaan, on Attali heittänyt pöytään oman 'projektien esivaaliksi' kutsumansa lähes kolmesataasivuisen yhteiskuntasuunnitelman, joka analysoi Ranskan tilaa ja antaa numeroita myöten kolmesataa ehdotusta toteutettavaksi kenelle tahansa presidentiksi valittavalle.

« Ehdotamme vision ja ohjelman. Emme ehdokasta. Ohjelman emmekä iskulausetta. Ohjelman keskusteltavaksi nyt äänestäjien kesken, jotta voidaan valmistautua kunnianhimoisen presidentin valitsemiseen vuonna 2017. Seuraavakin presidentti on

ratkaisevassa asemassa puhaltamaan tahdon, antamaan päämäärân, asettamaan suunnan, johtamaan valtion toimia sekä valitsemaan tärkeysjärjestyksen osatakseen saada aikaan vahvan ja tehokkaan valtion, motivoituneen virkamieskunnan ja purkaakseen keskusjohtoisuutta. Hänen viisivuotisen mandaattinsa aikana näiden pyrkimysten on ryhmityttävä kolmen perusidean ympärille : uskaltamisen, yhteenkokoamisen ja suojelun. »

Jacques Attalin ohjelmakirjan 'Sata päivää aikaa saada Ranska onnistumaan' aikaraja sadasta päivästä tarkoittaa tulevan presidentin kauden ensimmäisiä kuukausia, joiden aikana on mahdollista toteuttaa suuret muutokset ohjelmalupausten mukaisesti ja piittaamatta mahdollisista mielipidetiedustelukarikoista. Mainitun ensimmäisen, 'uskaltamisen' jalustan päälle Attali asettaa koulutuksen : esikoulussa tarvitaan jopa yksi opettaja kolmea lasta kohti, jotta muun muassa kielenoppimisen tasa-arvoisuus toteutuisi. Työelämään suuntautumista pitää vahvistaa koulutuksen myöhemmässä vaiheessa ja yliopistojen autonomiaa ja monikielisyyttä vahvistettava. Aikuisten elinikäinen koulutus erityisesti ammattitaidottomien kohdalla on taattava, yhteiskunnan läpidigitalisointi on perusedellytys nykyaikaan ja koko verotusviidakko Ranskassa on purettava.

Toinen jalusta 'yhteenkokoaminen' tarkoittaa koko poliittisen rakennelman uudelleenluontia : poliittisesta luokasta on saatava parhaat esille. Presidentti valittakoon kerran seitsenvuotiselle kaudelle, kansanedustajien määrä tiputettakoon kolmannekseen eli kahteensataan ja maksimissaan kaksi kautta kaikille vaaleissa valituille. Kulttuurin asema on nostettava yhdeksi tärkeimmistä yhteiskunnassa. Ranskan erityispiirteen tasavaltalaisen maallisuuden asemaa on vahvistettava, rapakunnossa oleva rangaistus- ja vankilajärjestelmä uudistettava kokonaan. Maahanmuuttajien kielenoppimista tehostettava roimasti ja tasavallan arvoperusteet opetettava samalla ja kunnolla. Kolmannen eli 'suojelun' peruspilarit Attalin ohjelmassa ovat puolustusmenojen nostaminen vähintään kahteeen prosenttiin budjetissa sekä Ranskan aseman vahvistaminen kansainvälisesti muun muassa rakentamalla uudelleen G7/G8 -maiden asema G12:ksi ja talous- ja finanssielimeksi laajennettu G20-elin. Pelkästään tämän hyvin raa'alla kädellä summatun listan toteuttamisen esteenä on tietenkin paljon asioita ja vastarintaa.

« Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on politiikan sosiologia Ranskassa muuttunut syvällisesti. Nykyisestä tasavallasta on tullut niiden erioikeus, jotka eivät koskaan ole olleet muissa töissä kuin suoraan politiikassa. He ovat muovautuneet nuorisojärjestöistä tai yhdistyksistä ja yhteisöistä, jotka ovat heidän puolueidensa ympäröimiä – he ovat siis mitä nuoremmasta iästään lähtien olleet politiikan ammattilaisia. Edelleen, he ovat asettaneet omaksi edukseen vaaleissa valitun statuksensa hankkimalla erilaisia palkkioita, rahallisia hyvityksiä ja ilmaisia palveluita, suojelua ja eläkkeitä. Tämä on johtanut lukuisiin tuhoisiin seurauksiin ranskalaisessa poiittisessa järjestelmässä. Parlamentaarikot eivät edusta enää yhtäkään sosioammatillista kategoriaa. Sama irtikytkentä yhteiskuntaan koskee sukupuolta, ikää ja alkuperää. Poliittisista puolueista on tullut virkojenjakokoneita. Valittujen puoluetausta ei mahdollista vaikeiden asiakokonaisuuksien käsittelyä eikä niiden päätöksentekoa, vaan kylläkin kokousten järjestämistä ja aloitteiden tekoa.

Suurin osa heistä ei matkusta eivätkä he juurikaan puhu englantia – muiden tekemistä uudistuksista he eivät tiedä mitään. He voivat äänestää laeista, jotka eivät esimerkiksi verokysymyksissä koske heitä lainkaan. Heitä on voimakkaasti neuvottu välttämään mitään riskejä, jotka saattaisivat vaikkapa vain väliaikaisesti alentaa heidän suosiotaan. Ja toisaalta, tasavallan parlamentaarikkojen avustajat toimivat yhdessä teknokratiavallan kanssa. Ja kuten tiedämme, tuntemamme poliittinen välinpitämättömyys on teknokraattien aikaansaamaa. »

Tuttua analyysia monesta muustakin maasta, mutta Jacques Attali muistuttaa Ranskan todellakin olevan ilman perspektiiviä ja projektia huolimatta siitä että maa on maailman kuudenneksi suurin talousmahti ja Euroopan kolmonen. Se on kuitenkin Attalin laskelmien mukaan Euroopan viimeinen maa, jossa ei juurikaan ole tehty reformeja vuosikymmeniin. Poliittisen luokan kamppailu perustuu henkilöiden vastakkainasettelulle, kuvitteellisille taisteluille ja keveille debateille. -80-luvun alkupuolella tehtiin Ranskassa puolentusinaa suurta yhteiskuntaremonttia, sen jälkeen politiikalta on puuttunut kypsyys ja pedagogia, jolla projektit syntyvät. Jonkinlaisen esimerkin antaa Attalin uusin kirja – vuoden aikana siihen tavalla tai toisella otti osaa 10-tuhatta kansalaista mielipiteillään ja kaikkiaan 250:tä asiantuntijaa kuultiin reformien tarpeesta ja niiden sisällöstä. Valtion instituuttiremontti, koulutusjärjestelmän uudistaminen – koulutusbudjetista kun peräti 40 prosenttia on järjestelmän hallintoa, teollisuuspolitiikan uudelleenajattelu, työllisyyden, verotuksen, innovaatiopolitiikan, infrastruktuurin, asuntopolitiikan, maatalouden ja kaiken muun big bang - suojelun, rohkeuden ja yhdessölon periaatteiden mukaisesti on Attalin motto. Puolustupolitiikan, Eurooppa-suhteiden ja ulkopolitiikan kursseja olisi niitäkin seuraavan presidentin korjattava. NATO:n roolin pohdinta ja ehdotukset sen muuttamisesta kiirivät varmasti tämän kirjan kansia pidemmälle.

« Lyhyellä tähtäimellä NATO pysyy meidän pääasiallisena kollektiivisena turvallisuusmekanismina. Mutta toisaalta on vakuutettava, selkeästi, että tämän liiton rajoja ei laajenneta. Eikä erityisesti Ukrainaan. NATOa ei myöskään pidä esitellä liittoutumana Venäjää vastaan. Venäjällä kun voi olla liittolaistehtävä vaikkapa terrorismin vastaisessa taistelussa. Pitkällä aikavälillä Ranskan toiveena on tavoite todellisesta eurooppalaisesta operationaalisesta puolustuksesta. Kaikkia siihen liittyviä rakenteellisia aloitteita, puolustusteollisuutta myöten, on rohkaistava. Tällä tiellä on nähtävissä lukuisia etappeja : operationaalinen yhteistyö YK:n, Euroopan turvallisuus-ja yhteistyöjärjestön, Afrikan unionin tai Arabiliiton kanssa sekä uudistettava, konkreettinen kumppanuussuhde pohjois-Afrikan arabimaiden kanssa.

Kun pohdimme liitolaissuhteitamme, on hyvä muistaa lordi Palmerstonin sanat : »meillä ei ole pysyviä liittolaisia eikä pysyviä vihollisia. Meillä on pysyvät intressit. » Sanalla sanoen, Krimin tapahtumien yhteydessä Venäjää vastaan asetetut pakotteet eivät palvele mitenkään Ranskan etuja. »

Attalin näkemyksen mukaan juuri terve itsekkyys ulkopolitiikassa vaatii ulkomaan kauppapolitiikan nivoutumista yhdeksi keskeiseksi ulkopolitiikan ulottuvuudeksi. Kirjoittajamme laskee tässä yhteydessä ranskankielisen, frankofonisen, alueen maailmassa kasvavan seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana 700-miljoonan asukkaan valtavaksi ja neljänneksi suurimmaksi geolingvistiseksi talousalueeksi. Niinpä hän haluaa seuraavalta presidentiltä myös uudenlaista kehitysapupolitiikkaa. Selkeä keskittyminen suurimpien riskien maihin kuten Maliin, Nigeriin, Tsadiin tai Burkina Fasoon. Globaalista yleisestä kehitysavusta olisi luovuttava ja otettava tilalle projektien kehitysapu ja sivuutettava maiden hallitukset avun vastaanottajina. Oikeusvaltio- ja universaalit ihmisoikeusperiaatteet ovat Attalin suunnitelmassa pidettävä aina päällimmäisenä kun avusta projekteihin päätetään. Avun suoraa perillemenoa voidaan tehostaa myös siten, että osaa kehitysavuista vähennetään kulkemasta kansainvälisten järjestöjen kautta. Ulkopolitiikassa Ranskassa nousee vuorenvarmasti esiin kysymys Euroopasta yhtenä keskeisenä teemana presidentinvaalien alla. Attali jyrähtää sanoessaan, että Euroopan on otettava historiallinen käänne eikä oltava selkä seinää vasten, vaikka uhat tunnetaan.

« Yksi pelipanos presidentinvaalikampanjassa on saada ranskalaiset vakuuttumaan siitä, että tulevaisuus on parempi vahvistetussa Euroopan unionissa kuin eristäytyneessä Ranskassa. Matkalla läpi historian, joka aivan hiljattain vielä oli traaginen, Eurooppa on rakentanut mallin, jota monet kadehtivat. Rauhan ja vapauden alue poliittisten, kulttuuristen ja kielellisten rajojen toisella puolella. Alue, jonka elämänlaatu ja turvallisuus ei löydä mistään vertaistaan. Sosiaaliselta malliltaankin, vaikkakin maa maalta erilaisena, Eurooppa hakee vertaistaan. Myös ekologinen malli on edistyneempi kuin missään muualla maailmassa. Ranskan ja Saksan liitto on yksi arvokkaimmista tukipilareista menneen ja turmiollisen historian jälkeen. Sen eteen on tehtävä kaikki ja edettävä yhdessä. Monien Euroopan menestystekijöiden ei kuitenkaan saa antaa piilottaa eurooppalaisen mekaniikan hengästymistä. Eurooppa ei ole kyennyt pitämään lupauksiaan turvallisuudesta tai arvojen puolustamisesta ja jäsenvaltioidensa vaikutusmahdollisuuksista. Unioni näyttäytyykin nyt kaikille poliitikoille ongelmien syynä eikä niiden ratkaisijana. «

Attalin lääkkeinä Ranskassa on maan ulkoministeriön muuttaminen siten, että Eurooppa -ministerin posti on luotava yhtä autonomisena kuin ulkoministerin asema. Saksan mallin mukaisesti parlamenttia on konsultoitava ennen tärkeitä neuvotteluja selkeän neuvottelumandaatin antamiseksi. Saksan ja Ranskan -akselia on vahvistettava budjetillisesti, turvallisuuspolitiikan ja puolustuksen alueilla. Humanitaarisen avun vahvistaminen unionin reuna-alueiden kriisialueille on myös kiirellinen uuden presidentin tehtävä. EU:n on konkreettisesti kyettävä rankaisemaan niitä jäsenmaita, jotka rikkovat allekirjoittamiaan sopimuksia eurooppalaisista yhteisistä arvoista. Unkarin piikkilankarajapolitiikkaa ei voida hyväksyä. Massiiviseen pakolaisten vastaanottoon on luotava yhteiset mekanismit, siinäkin saa Ranskan uusi presidentti olla aloitteentekijänä, jotta ranskalaiset vakuuttuisivat siitä, että yhteistyö on eristäytymistä parempi vaihtoehto. Institutionaalisen, taloudellisen ja sosiaalisen muutoksen tekeminen Ranskassa tuottaa Attalin mukaan välittömästi 30-miljardin euron säästöt. Ellei näihin uusi presidentti kykene, luvassa on nopeasti maan julkisen velan kasvu 140 %:seksi kansantuotteesta. Attalin ohjelma on ohjelma ennen yhdenkään presidenttiehdokkaan ohjelmaa. Avaimet käteen – voisi siitä sanoa. Uskaltaako kukaan tulevista kymmenistä ehdokkaista edes avata kirjaa? Kirjan ilmestymisen jälkeen Attalia on haastateltu kaikissa arvovaltaisissa medioissa. Les Echos -lehden haastattelussa hän sanoi näin.

« Ei olisi mitenkään uutta, että mitään ei synny. Jacques Chiracilla ei ollut ohjelmaa Le Peniä vastaan 2002. Eikä Nicolas Sarkozylla sen kummemmin 2007 – sama koski François Hollandea 2012 aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ranskassa pääsee valituksi murtovarkaudella, mutta sen sijaan pitäisi olla tahtoa, luonnetta ja ohjelma. Ja nykyinen vaalitapa on kuin nykyisen poliittisen luokan tekemä ryöstö oman aseman säilyttämiseksi ; kaikki on tehty pikku-ehdokkaiden eliminoimiseksi. Se on surullista. Ja siitä tulisi taas uusi sotku. Ranskan historia on miehitetty tehottoman suosituilla ihmisillä ja tuhlaavilla kyvyillä. »

Mallia Jacques Attali hakee Ranskan uudistamiseksi monista maista ; innovaatioihin ja tutkimuksen yhdistämiseen uuden teollisuuden kanssa Yhdysvalloista, verotuksen remonttiin Ruotsista, työelämään siirtymisestä ja ammattikoulutuksesta Saksasta. Kirjassa 'Sata päivää saada Ranska onnistumaan' Attali antaa presidenttikandidaateille kuin kädestä pitäen budjettilaskelmat ja säästöluvut. Attalin ohjelmaan voi tutustua myös internetissä osoitteessa www.france2022.fr eli mitä vuoteen 2022 olisi tehtävä syöksykierteen estämiseksi. Tänä aikana uuden presidentin on ehdottomasti oltava koko Ranska -laivan kapteeni eikä vain äänestäjiensä. Jopa nykyisenkaltaisesta tärkeiden asioiden delegoimisesta kansan valitseman parlamentin ulkopuolelle pitää luopua, kun kyseessä ovat todelliset yleiset intressit. Attali mainitsee erityisesti etujärjestöt – niiden kanssa on neuvoteltava, mutta niiden teeskentelystä siitä, että ne voivat ilmaista maan yleistä intressiä, on oltava tarkkana. Kirjoittajamme mukaan, jos tulevalla presidentillä ei ole 'attalimaista' ohjelmaa tästä keväästä alkaen keskustelun käymiseksi eikä hän kykene sitä toteuttamaan mandaattinsa ensimmäisen sadan päivän aikana, ei kansallisen luottamuksen palauttamiseen Ranskassa ole mahdollisuutta.

Ismo Nykänen

Eurooppalaisia puheenvuoroja

Kirja : 100 jour pour que la France réussisse ; Jacques Attali avec la collaboration d'Angélique Delorme. Fayard. Huhtikuu 2016. 298 sivua.

Lisätietoja : www.france2022.fr

Lähetykset

  • la 7.5.2016 12.35 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Reformaation juhlavuonna Berliinissä rukous on politiikkaa.
    Kirkko on poliittinen instituutio. Kristittyjen on tartuttava toimeen ja puolustettava ihmisoikeuksia selkä suorana, sanoo saksalaisen Gethsemane-seurakunnan pastori Christian Zeiske.
    Berliiniläisen evankelisen seurakunnan aktiivijäsen Peter Steudtner pidätettiin terrorismista syytettynä Turkissa. Kotiseurakunta käynnisti ympäri Saksaa levinneen rukouskampanjan syyttömänä vankilassa viruvan, kansainvälistä työtä tekevän ihmisoikeusaktivistin vapauttamiseksi.
    Peter Steudtner pääsi palaamaan kotiin, mutta samalla käynnistyi teologinen keskustelu siitä, miten rukous tässä pahassa maailmassa oikein toimii?
    Toimittaja on Jorma Mattila ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Ranskalainen kansantalous- ja sosiaaliteoreetikko Jacques Attali kertoo, mitä on odotettavissa vuoteen 2030 mennessä.
    Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee ranskalaisen Jacques Attalin uusinta ´Finalment après-demain!´ - teosta. Näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on tehty vuodesta 1982 saakka ja Pirkko Peltonen-Rognoni on tehnyt pitkälti yli 200 puheenvuoroa. Tämä on hänen viimeisensä.

  • Ranskan nuori presidentti Emmanuel Macron tunnusti jo ennen kevään 2017 presidentivaaleja, että yksi hänen inspiraationsa oli Napoleon ja hänen kykynsä rakentaa valtio ja sen hallinto. Ranskalaisjournalisti Jean-Dominique Merchet'n uutuuskirja 'Macron Bonaparte' on poliittis-filosofinen essee Macronin noususta valtaan ennalta suunnitelluin napoleonilaisin keinoin. Kirjan esittelee Ismo Nykänen. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Leijuuko Euroopan yllä nationalismin aave? Juha Kulmanen esittelee katalonialaisen Javier Ruiz Portellan näkemyksiä nationalismista. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2001.

  • Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevits lähti 30 vuotta sitten kiertämään liitoksissaan jo natisevaa neuvostomaata ja keräämään kanssaihmistensä ajatuksia suuresta utopiasta nimeltä Neuvostoliitto. Tämän Utopian ääniä -sarjan viidennessä teoksessa ‒ Vremja Sekond Hend ‒ Aleksijevitshin haastateltavat tuovat moniäänisesti esille hämmennyksensä, jopa epätoivonsa, elämästä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Selvitystyötä menneisyydestä ei ole tehty ja Homo Sovieticus on yhä voimissaan, vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on yli neljännesvuosisata. Airi Leppänen esittelee valkovenäläisen Nobel-kirjalija Svetlana Aleksijevitsin uusinta teosta ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Kristiina Koivunen esittelee ruotsalaisen turvapaikkajuristin Viktor Banken uutta teosta ´Andrum`. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Saksa ja Ranska ovat nyt valmiita yhdessä ottamaan johtoaseman EU:n kehittämiseksi. Suomella voisi saksalaisdiplomaatin mukaan olla merkittävä rooli Ukrainan konfliktin avaamisessa.
    Wolfgang Ischingerin tapasi Münchenissä Jorma Mattila. Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Mitä Espanjalle on tapahtumassa 40 vuotta demokratiaan siirtymisen jälkeen?
    Syvissä poliittisissa riidoissa kummittelevat taas 1930-luvun haamut. Katalonian
    itsehallintoalueen separatistijohto uhkaa perustaa oman valtion, joka voi johtaa
    koko Espanjan hajoamiseen.
    Tunnettu politiikan kommentaattori Fernando Ónega on seurannut kotimaansa
    demokratian kehitystä alusta asti läheltä.

    Jyrki Palo esittelee espanjalaisen kirjailijan ja toimittajan Fernando Ónegan uutta teosta. Näytteeet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuosikausia kaikkinaiset hälytyskellot ovat kertoneet meitä uhkaavista vaaroista. Ranskalainen esseisti Jacques Lecomte kirjoittaa kuitenkin uutuuskirjassaan 'Maailma voi paljon paremmin kuin voisitte sitä uskoakaan', että niin terveyden alalla, koulutuksessa, demokratiassa, suvaitsevaisuudessa, ympäristössä kuin väkivallan vähenemisessä ihmiskunta on ottanut harppauksenomaisia askeleita parempaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjan esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Miksi neuvostojoukot hyökkäsivät Afganistaniin vuonna 1979, millaisia seurauksia vuoteen 1989 jatkuneella sodalla oli Neuvostoliitossa ja miten se näkyy Venäjän nyky-yhteiskunnassa? Millaisia vaikutuksia Afganistanin sodalla on ollut kansainvälisellä areenalla ja millaisia yhtymäkohtia sillä on USA:n Vietnamin sotaan?

    Muun muassa näitä kysymyksiä eri alojen huippututkijat pohtivat uutuuskirjassa ”Sovietnam – Die UdSSR in Afganistan 1979–1989”, jota tarkastelee toimittaja Airi Leppänen.
    Näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Juha Kulmanen esittelee norjalaisen professorin Thomas Hylland Eriksenin ajatuksia hitaasta ja nopeasta ajasta. Näytteet lukee Ari Kallio. Ohjelma on uusinta vuodelta 2002. Eurooppalaisia puheen- vuoroja on lähetetty 35 vuoden ajan.

  • Yksi suurista Euroopan yhdentymisen rakentajista, Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard D’Estaing suomii kovin sanoin EU:n nykytilannetta.
    ”Eurooppaa vaivaa poliittisen johtajuuden puute. Britannian ero oli jo ennalta nähtävissä ja EU:n tilannetta selkiyttävä tapahtuma. Nyt euroalue siirtyy 20-30 vuodessa yhteiseen budjetti- ja veropolitiikkaan”, sanoo vuonna 1926 syntynyt, todellinen pitkän linjan Eurooppa-visionääri.
    Jorma Mattila haastattelee Giscard D´Estaingia ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
    Eurooppalaisia puheenvuoroja- sarjaa on lähetetty vuodesta 1982 ja sitä tuottaa Juha Kulmanen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Euroalueen toiseksi suurin maa Ranska elää edelleen yli varojensa. Entisen suurpankin pääjohtajan Jean Peyrelevade`in tuoretta kirjaa esittelee Ismo Nykänen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

  • Vuonna 1966 Torontossa, Kanadassa virolaisperheeseen syntynyt Andres Kasekamp on Baltian politiikan professori Tarton yliopistossa. Kasekamp, joka on asunut Virossa jo kaksikymmentä vuotta julkaisi vuosi sitten Baltian valtioiden historiaa vertailevan teoksen A history of the Baltic States.

  • EU:n viisaiden neuvoston puheenjohtajan ja Espanjan entisen pääministerin Felipe Gonzálezin uuden toeksen ´Mi idea de Europa` esittely. Toimittajana on Juha Kulmanen ja näytteet lukee Pekka Kyrö.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä