Kuusi kuvaa

Psykiatri ja aktivisti Ilkka Taipaleella on maailmanparannus verissä

  • 43 min
  • toistaiseksi

Pian 75 vuotta täyttävä ikuinen aktivisti ja psykiatrina työuransa tehnyt Ilkka Taipale elää edelleen vauhtivuosia. Paljon kokenut 60-luvun radikaali on tehnyt ison elämäntyön suomalaisessa rauhanliikkeessä, Saidankomiteassa ja Suomen Rauhanliitossa ja jatkaa sitä edelleen. Ydinaseiden vastainen taistelu on Taipaleen arvion mukaan kiihtymässä uudestaan ja rauhanliikkeen pitää haastaa isot ydinasevallat vähentämään aseistustaan.

Kellokosken sairaalassa pitkän työuran tehnyt lääkäri ja psykiatri on aina puolustanut myös kaikkein heikoimpia. Nyt tässä asemassa ovat hänen listallaan vangit, joiden asemaan pitäisi saada parannuksia.

Hänen puolisonsa Vappu Taipale on monessa projektissa mukana ja huumorimiehenä tunnettu aviomies teetti vaimolleen 30-vuotisen avioliiton kunniaksi poikakalenterin, jossa hän poseeraa mm. painitrikoissa. Nuoruusvuosina Ilkka Taipale harrasti myös painia ja pitää sitä sopivan väkivallattomana kamppailulajina.

Ilkka Taipale on kuuluisa monista tempauksista, kuten työkyvyttömien työttömien kirjoittamisesta työkyvyttömyyseläkkeelle ja hän taistelee köyhyyden puolittamiseksi Suomessa. Tämä projekti sai hänet osoittamaan mieltä nosturin nokassa oman puolueensa SDP:n puoluekokouksen edustalla kun puolue ei lähtenyt asiaa hänen toivomallaan tavalla edistämään. Eläkepapereita hän on kirjoittanut jo 4 000 työktyvyttömälle työttömälle ja työ jatkuu edelleen.

Hän on toiminnan mies, mutta myös kirjoittanut paljon ja hänen kirjansa ”100 sosiaalista keksintöä” on käännetty jo 30 kielelle, mm. turkiksi, albaniaksi ja mongoliksi ja pian tulossa kurdiksi ja somaliaksi. Mongoliassa kirjaan kirjoitti esipuheen maan presidentti ja sen julkistamisen yhteydessä pasifistina tunnettu kirjailija sai kutsun susimetsälle ja sai kunnian suden kaadosta. 

Venäjällä hän on matkaillut paljon ja luonut monenlaisia yhteyksiä naapurimaahan. Suomalaisille ohjeeksi Taipale sanoo, ettei Venäjää kannata pelätä.

Tällä hetkellä ikuisella aktivistilla on oman arvionsa mukaan vähintäänkin 27 harrastusta. Yksi keskeinen missio on lisätä sairaaloiden viihtyvyyttä ja kauneutta: puutarhoja, taidetta ja muuta kaunistusta. Kirkot, joissa vihitään, haudataan tai kastetaan ovat kauniita, mutta sairaalat, joissa kuollaan, synnytään, kärsitään ja iloitaan on tehty bakteereita varten, kiteyttää Ilkka Taipale.

Toimittaja Ari Meriläinen

Lähetykset

  • la 14.5.2016 8.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Suomalaisen museopedagogiikan uranuurtaja Marjatta Levanto suhtautuu intohimoisesti niin taiteen kokemiseen kuin taiteesta kirjoittamiseen. Hän loi perustan Ateneumin museopedagogiikalle ja on tullut tunnetuksi erityisesti lapsille suunnattujen taidehistoriakirjojen kirjoittajana. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Marjatta Levannon hänen kotonaan eteläisessä Helsingissä.

  • Erityisesti jazz-laulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys. Toimittajana on Laura Satimus

  • Muotitaiteilija Matti Seppäsen elämäntyönä on ollut muoti. Evakkoperheen kuopuksesta kasvoi esteetikko. Taival tamperelaisesta somistajasta suomalaisen vaateteollisuuden kultakauden huippusuunnittelijaksi on vertaansa vailla. Viisikymmentävuotiseen taiteilijauraan kuuluu niin käyttömuodin suunnittelua, tulevien muotitaiteilijoiden opetusta kuin mielikuvituksellisten teatteripukujen luomista. Toimittajana Lisa Enckell.

  • Runoilija Heli Laaksonen kasvoi lavarunouden ilmiöksi 2000-luvun alussa, kun murrebuumi voimistui. "See o äirinkiel, mikä mul o. Ja ko mää näen pönttöuunin, ni mul tulee kauhia hyvä ja turvalline miäl siit", sanoo lounaismurteen sanansaattaja, runoilija Heli Laaksonen. Rakkaus maalaiselämään, historiaan, vanhoihin tavaroihin sekä äidinkieleen on peräisin isovanhemmilta. Tänä päivänä runoilija muistuttaa erityisesti siitä, että suomen kielen vaaliminen on meidän kaikkien vastuulla. Ohjelman toimittaja on Rita Trötschkes.

  • Taisto Reimaluoto on näyttelijänä tulisieluinen oman tien kulkija ja vahva runojen tulkitsija. Useissa elokuvissa, televisiosarjoissa sekä teatteriproduktioissa näytellyt taiteilija kokee, että toisten eteen tehty työ kannattaa aina. Hän toimi Kajaanin Runoviikon taiteellisena johtajana vuodet 2011-2018 ja hänet tunnetaan myös monologi-näytelmien tekijänä. Toimittaja Lisa Enckell.

  • Tampereen Työväen Teatteri on ollut näyttelijä Ilmari Saarelaiselle toinen koti ja työ on ollut hänen toinen minänsä. Nälkä näyttelemiseen jatkuu, vaikka hän on eläkkeellä ja vakituinen pesti on jo jäänyt taakse. Näyttelijän työtä on mittarissa peräti 50 vuotta. Nopea sanataituri ja tilannetajun mestari rakastaa naurua, mutta tärkeitä ovat olleet myös monet vakavat ja koskettavat roolit. Suuren yleisön sydämiin Ilmari "Immu" Saarelainen jäi television komediasarjoista Tankki täyteen sekä Sisko ja sen veli. Viimeiset 10 vuotta Ilmari Saarelainen on esittänyt monologia Parasta ennen, joka on myös todiste hänen hulvattomasta tilannetajustaan ja pikantista sarkasmistaan. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Professori Iiris Hovatta tutkii ahdistuksen eri muotoja. Tutuimpia niistä ovat paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Kansainvälisissä alansa huippuyksiköissä työskennellyt Hovatta on tutkinut geenien ja ympäristön vaikutuksia ihmisen mielen ongelmissa. Pitkän tieteellisen uran tehnyt toisen polven huippututkija rentoutuu luonnossa ja klassisen musiikin avulla. Varhaislapsuutensa Espoon Tapiolassa ja nuoruutensa Iirislahdessa asunut Iiris Hovatta kuvaa perhettään "perinteiseksi akateemiseksi perheeksi". Musiikki ja luonto ovat ollet perheen yhteiset harrastukset. Toimittajana Lisa Enckell.

  • Kirjojen lukemisen lähettilääksi intoutunut kansalliskirjaston ylijohtajan virasta eläköitynyt Kai Ekholm puhuu lämmöllä kirjojen lukemisen merkityksestä ja kirjastojen tärkeydestä. Hän tietää mistä puhuu. Lähes neljäkymmentä vuotta kirjastomaailmassa työskennellyt tutkija ja tietokirjailija Ekholm suomii aikaamme lyhytnäköisyydestä ja odottaa, milloin tulee Hornettien ja siltojen jälkeen kulttuurin vuoro. Hän tuli tunnetuksi Juha Sipilän hallituksen yliopistoihin kohdistuvien leikkausten vastustajana ja kieltäytyi toteuttamasta kansalliskirjastolle esitettyjä irtisanomisia perustuslakiin vedoten. Useita tietokirjoja ja dekkareita kirjoittaneena hän unelmoi kirjoittavansa enemmän tulevaisuudessa. Toimittaja on Lisa Enckell. Ohjelma on nauhoitettu viime huhtikuussa.

  • Musiikki tuli säveltäjä Kaija Saariahon elämään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vanhemmat antoivat esikoisensa leikkiä perheen isolla radiolla. Siitä tuli hyvin rakas, koska hän pystyi itse kanavia vaihtamalla valitsemaan mieleistään musiikkia. Toimittaja Lisa Enckell tapasi säveltäjän jolle elämä ilman säveltämistä on hukattua elämää.

  • Kaksi väitöskirjaa tehnyt filosofi Mikko Lahtinen löysi 2010-luvulla kehollisuutensa uudelleen. 45-vuotiaana hän aloitti uudestaan juoksemisen ja siirtyi sitten kehonrakennukseen. Lahtisen bodaamiseen löytyy myös akateemiset syyt. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Mikko Lahtisen Tampereen yliopistolla.

  • Taidehistorioitsija Anna Kortelainen asuu Helsingin Kalliossa ja rakastaa sen tarinoita. Albert Edelefeltin maalausten mallien ja erityisesti Virginien tarina on kiehtonut häntä. Myöhemmin hän löysi oman äitinsä suvun tarinasta liittymäkohtia hylkäämisten historiaan.Toimittaja Lisa Enckell tapasi Anna Kortelaisen Kallion kirjastossa.

  • Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann alkoi saavuttaa menestystä, kun hän hylkäsi perinteisen johtamistavan, johon liittyi huutojohtamista ja käskyttämistä. Täyskäännöksen ansiosta hän ei lähestynyt peliä enää menestyksen kautta, vaan pelaajalähtöisen valmentamisen avulla. Suomenruotsalaisessa perheessä varttunut Henrik Dettmann harrasti nuorena monenlaisia urheilulajeja kuten keihäänheittoa, pihalätkää, jalkapalloa ja koripalloa. Lopulta koripallo vei miehen sydämen. Toimittaja on Rita Trötschkes.

    Ohjelma on osa Yle Radio 1:n Uuden maailman heinäkuuta.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä