Aristoteleen kantapää

Viikon sitaatti: Tulkoon valo!

  • 1 min
  • toistaiseksi

Kuten tunnettua, todellinen elämä on aidolle sanataiteilijalle vain ympäristö, jossa toteuttaa nerouttaan. Erityisesti toimittajan työssä maailman tapahtumat eivät ole vain tapahtumia vaan lähinnä materiaalia sanan säilän mestarin aivoituksille.

Tämä pätee myös viime vuotisen Tapaninpäivän myrskyn kohdalla. Ennätyksellinen puhuri puhalsi tavaraa kumoon ja materiaaliset vahingot ovat mittavat, mutta STT:n aina valpas toimittaja löysi kuin löysikin aiheeseen kipinöivän näkökulman, joten moni lehti otti sivuilleen tietotoimiston jutun, jossa tosiolevaista hahmotettiin mm. näin:

"Turun Prisman tavaratalonjohtaja (…) arvioi, että myrsky puhalsi kynttilöiden myynnin uuteen liekkiin."

Kuulijamme Antero kommentoi toimittamaansa leikettä näin: ”Sytyttävä lause”, eikä hänen kanssaan voi muuta kuin olla samaa mieltä. Kun osaaminen, tilanneherkkyys ja näkemys yhdistyvät, voi tulenarastakin aiheesta saada aikaan liekehtivän suorituksen, joka luo ympärilleen valoa ja lämpöä!

Ohjelma on uusinta vuodelta 2012 ja sen ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Pulakka.

Lähetykset

  • ti 7.6.2016 15.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Onko olemassa alkuperältään suomalaisia soittimia? Miten tällä alueella asuvat muinoin säestivät lauluaan? Musiikkiantropologian emeritusprofessori Timo Leisiö kertoo mm. jouhikosta, tuohitorvesta ja noitarummusta. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -------------

    Tiedot suomalaisten juurista ovat viime vuosikymmeninä tarkentuneet huomattavasti. Kun sata vuotta sitten pelättiin, että ulkomaalaiset pitävät meitä sivistymättöminä mongoleina, voimme nyt lyödä geenitieteellistä rätinkiä pöytään ja todeta, että vaikka ’itäsuomalaisille tyypillinen N-haploryhmä on tullut meille idästä’, on muistettava myös, että ’länsisuomalaisille tyypillinen haploryhmä I on peräisin todennäköisesti pohjoisesta Länsi-Euroopasta.

    Olemme siis kansainvälistä sakkia. Useimmilla suomalaisilla on kuitenkin vahva kokemus siitä, että juuremme ovat Suomessa.

    Onkin hiukan hätkähdyttävää, että sitten kun Suomessa puhutaan juurimusiikista, ei puhutakaan pohjoiseurooppalaisista musiikin kantaisistä vaan rockabillystä, doowopista, bluesista, countrystä ja rhythm’n’bluesista. Nämä kaikki ovat Yhdysvalloissa 1900-luvun aikana syntyneitä ja vakiintuneita musiikin muotoja.

    Moderni pop- ja rockmusiikki ovat syntyneet enemmän tai vähemmän suoraan näistä juurimusiikiksi kutsutuista aineksista. Nehän ovat aivan toista kuin vaikka suomalainen perinteinen kulta-aikojen iskelmä Olavi Virtoineen, Katri Helenoineen ja Jori Malmsteneineen.

    Ei kuitenkaan tarvitse kauaa lukea levynkansien tekijätietoja huomatakseen, että perinteisen suomalaisen iskelmän säveltäjät tulivat usein Italiasta, Saksasta ja Venäjältä. Kuulostaa siltä, että suomalaisen musiikin juuret ovat siellä, mihin on muutenkin oltu kauppa- ja kulttuuriyhteyksissä, aina Amerikkaa ja Afrikkaa myöten.

    Mutta miten on sitten suomalaisten kansanmusiikin instrumenttien laita? Onko kansanmusiikin instrumenteissa mitään suomalaista? Miten isänmaallisia ovat pelimannin viulu, shamaanin noitarumpu ja paimenen torvi? Musiikkiantropologian emeritusprofessori Timo Leisiö kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Miten Suomen akatemian kirjaston kokoelmalle kävi Turun palossa vuonna 1827? Kirjahistorian tutkija Anna Perälä tietää mitä kokoelmassa oli ennen paloa ja mitkä kirjat pelastuivat tuholta. Osa harvinaisista niteistä katosi iäksi. Mitä seurauksia palosta oli Suomen akatemialle?
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -----------------

    Mitä kirjoja Turun palossa paloi?

    Vuonna 1847 Helsingin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston oppihistorian professori ja yliopiston kirjastonhoitaja, 64-vuotias Fredrik Wilhelm Pipping järjesti poikkeuksellisen tapaamisen. Hän oli kuullut Matti Pohdosta, merkillisestä kulkumiehestä, joka kiersi maata, myi arkkiveisuja ja keräsi kirjallisuutta. Nyt hän halusi tavata tämän ylistarolaisen lapsesta saakka kerjänneen puolta nuoremman miehen. Tämän huippuoppineen ja kerjäläisen tapaamisen seurauksena julkaistiin kymmenen vuotta myöhemmin kattava selvitys Suomessa painetuista kirjoista nimeltään Luettelo Suomessa präntätyistä kirjoista.

    Kirjahistorian tutkijan Anna Perälän mukaan Pohto oli oppinut lukemaan rippikoulussa ja innostunut kirjallisuudesta niin paljon, että oli alkanut kerjuumatkoilla kerätä sitä. Hänellä oli innostuksen lisäksi myös ilmiömäinen valokuvamuisti, joten hän pystyi kertomaan Pippingille, millaisia kirjojen erilaiset painokset olivat.

    Pohto kuoli väkivaltaisesti kirjojenkeräysmatkalla Viipurissa samana vuonna 1857 kuin luettelo kirjoista ilmestyi. Hän oli tehnyt testamentin, jossa hän määräsi jäämistönsä 5000 nidoksesta ennen Turun paloa painetut kirjat Helsingin Yliopiston kirjastolle.

    Pohdon rajapyykkinä oli Turun palo syyskuun 4. ja 5. päivä vuonna 1827, tasan 190 vuotta sitten. Pipping oli silloin 24-vuotias ja Turun akatemian kirjastonhoitaja. Miten kirjaston kävi palossa? Millainen kirjasto oli ennen paloa? Millaista suomalaisen kirjan historiaa Turun palossa tuhoutui? Kysytään kirjahistorian tutkija Anna Perälältä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Toisessa osassa Wienin yliopiston fennougristiikan professori Johanna Laakso kertoo mitä kielitieteen perusteella tiedetään unkarin kielen syntyvaiheista. Ohjelmassa syvennytään myös unkarin ja suomen kielen samankaltaisuuksiin, sekä pienten kielten tarpeeseen turvata olemassaolonsa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

  • Unkari ja Suomi ovat kielisukulaisia. Unkarilaiset ja suomalaiset eivät kuitenkaan ymmärrä toistensa kieltä. Millä lailla kaukainen sukulaisuus näkyy? Wienin yliopiston fennougristiikan professori Johanna Laakso kertoo Aristoteleen kantapään kaksiosaisen ohjelman ensimmäisessä osassa, miten sukulaisuus tuli ilmi. Ovatko unkarilaiset olleet kielten sukulaisuussuhteesta yhtä innoissaan kuin suomalaiset?

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Toinen osa kuullaan viikon kuluttua.

  • Missä sijaitsevat Virsu tai Kakaravasu? Aristoteleen kantapää tähyää nyt yötaivaalle ja kysyy, mitä nimiä tähdille on annettu, miksi ja milloin? Entä kuka niitä on antanut? Pasi Heikuran vieraana oleva professori Tapio Markkanen selvittää sitäkin, miten eläimet ovat päätyneet tähtikartalle.

    Ohjelma on uusinta syyskuulta 2011. Sen ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Emilia Cronvall.

  • Eri-Aaronista Hetan Hempukkaan, Casanovasta Passionate Kempiin. Miksi ravihevosilla on niin omituisia nimiä? Ravihevosten nimistä on Pasi Heikuran kanssa keskustelemassa suomen kielen tohtori Marja Kalske. Kalskeen väitöskirja vuodelta 2005 on nimeltään Suomessa syntyneiden hevosten nimistö. Ohjelma on uusinta elokuulta 2007. Sen ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Anu Heikkinen.

  • Aristoteleen kantapää on uusintana lähetettävä vuosikatsaus tammikuulta 2016. Ohjelma juhli silloin 10-vuotissyntymäpäiviään. Vuosikatsauksessa tarkastellaan vuoden 2015 yhteiskunnallista keskustelua. Pasi Heikuran vieraana on filosofi Ville Lähde, joka on kirjoittanut teoksen "Paljon liikkuvia osia". Siinä Lähde pohtii sitä, kuinka julkinen keskustelu lukkiutuu helposti jyrkiksi vastakkainasetteluiksi, kärjistyksiksi ja yksinkertaistuksiksi.

    Aristoteleen kantapää pyysi Lähdettä tutkimaan vuoden 2015 julkista keskustelua ja poimimaan Vuoden harhautuksen, Vuoden harhauttajan ja keskustelua edistäneen Vuoden miinanpurkajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tuula Viitaniemi.

  • Toivolla on merkittävä asema kristinuskoisten maailmankatsomuksessa. Kun tutustuu muihin elämänkatsomuksiin, voi huomata, että toivo onkin yleisesti jaettu perusinhimillinen asenne. Ihminen tarvitsee toivoa.

    Aristoteleen kantapään vieraana on Yle Radio 1:n Toivon heinakuussa Helsingin yliopiston uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira. Hän kertoo muun muassa, mitä on toivon teologia. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

  • Suomalaiset ovat erilaisista syistä joutuneet historiansa aikana jättämään kotiseutunsa, ja siirtymään toisiin maihin turvallisemman leivän ääreen. Kotoutuminen uuteen kulttuuriin ei ole aina mennyt ihan nappiin. Suomalaiset ovat sitkeästi pitäneet kiinni tavoistaan ja kielestään - vahvoista kotouttamispyrkimyksistäkin huolimatta. Näin on ollut myös Pohjois-Norjan Ruijassa, jonne suomenkielisiä muutti 1700- ja 1800-luvuilla. Kveenit on nykyään hyväksytty Norjassa kansalliseksi vähemmistöksi ja kveenien kieltä elvytetään monin keinoin.

    Historian tutkija ja teologi Petri Hiltunen toivoi viime syksynä Aristoteleen kantapää –ohjelmaa kveeneistä. Tietokirjailija ja kveenikulttuurin tutkija Lassi Saressalo kertoo, mitä väkeä nuo tarunhohtoiset kveenit ovat ja mitä kieltä he puhuvat. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

  • Aristoteleen kantapää on toteuttanut tänä vuonna kuulijoiden toiveita. Tuomo Grundström Raumalta halusi kuulla uusintana Esperanton kielestä kertovan ohjelman, joka on uusinta lokakuulta 2006.

    Mitä esperanton kielelle kuuluu? Miksi sitä kannattaisi opettaa peruskoulussa? Aristoteleen kantapään vieraana on pitkän linjan esperantisti Pentti Järvinen.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Anu Heikkinen.

  • Kun tavalliset sanat eivät riitä, helluntailainen alkaa puhua kielillä. Silloin hän ei itsekään ymmärrä omaa puhettaan. Kielilläpuhuminen ei edellytä hurmostilaa. Kielillä voi rukoilla vaikka autolla ajaessa, tietää Turun yliopiston uskontotieteen dosentti Tuija Hovi. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

  • Yllättävän moni kärsii puhetekniikan ongelmista. Harjoittelemalla oikeaa tekniikkaa voi päästä eroon kurkkukivusta ja narisevasta äänestä. Pasi Heikura kysyi Tampereen yliopiston puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkaselta, pitäisikö kouluissa opettaa lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös puhumista. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -------------

    Vähän alta kolmikymppisenä rokkiyhtyeelläni alkoi yhtäkkiä olla keikkoja hyvin säännöllisesti. Ympärivuotisen viikonloppukeikkailun sijasta siirryimme tekemään tiiviimpiä kiertueita. Kesken ensimmäistä kiertuetta tajusin pikkuhiljaa, että kurkkuni oli ollut kipeä jo melkein vuoden ajan. Muita tavallisia hengitystieoireita ei ollut, joten päättelin, että se johtui silloisesta tavastani polttaa savukkeita. Ja koska itse näin aiheutin kurkkukipuni, en tietenkään mennyt lääkärille asiaa valittamaan.

    Keväällä 1992 teimme Kuopiossa keikkapaikassa iltapäivällä soundcheckiä. Testasin omaa mikrofoniani, kun yhtäkkiä en saanut suutani kiinni! Koetin hölmistyneenä sulkea suuta, mutta mikään ei auttanut. Minulla oli leukalukko, joka onneksi laukesi tunnin sisällä.

    Oli pakko mennä lääkärille, joka antoi lähetteen puheterapeutille. Puheterapeutti kysyi, mikä ongelmani on. Kerroin asian lyhyesti ja hän vastasi, että puheeni perusteella minulla oli kolme puheteknistä vikaa. Ensinnäkin narisin. Toisekseen minulla oli ns. kovat alukkeet, eli aloitin vokaalit pienellä äänihuulia rasittavalla paukahduksella. Ja kolmannekseen en puhunut pallean tuella vaan hengitin puhuessani pinnallisesti. Nämä yhdessä rasittivat äänihuuliani ja kurkkuani niin, että ne väsyivät helposti ja kipeytyivät. Olin ällistynyt, olin luullut puhuvani ihan normaalisti!

    Parin kuukauden harjoittelujen jälkeen aloin löytää helpomman, luonnollisemman ja vähemmän rasittavan tavan puhua. Kurkkukipu hävisi. Ja tietenkin ääneni muuttui. Nauhoitukset aiemmasta narinastani alkoivat kuulostaa teini-ikäisen epävarmalta koviksen teeskentelyltä.

    Jo tämä pinnallinen kokemus puhetekniikasta opetti minut huomaamaan, miten ihmiset tekevät puheesta itselleen vaikeaa. Erilaiset haitat ovat yllättävän yleisiä. Miten yleisiä ne ovat? Miksei puhetekniikkaa opeteta ihmisille? Pitäisikö kouluissa opettaa lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös puhumista? Kysytään Tampereen yliopiston puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkaselta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

Klipit

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä