Maailmanpolitiikan arkipäivää

Karkotetun umpikuja

  • 24 min
  • ei kuunneltavissa

Suomi myöntää tätä nykyä turvapaikan aiempaa harvemmalle hakijalle. Afganistanista Suomeen pakkoavioliittoon lähetetty Sodaba Alif sai turvapaikan sijaan karkotuspäätöksen, ja pelkää joutuvansa vanhoillisen sukunsa kunniamurhan uhriksi. Ohjelmassa pohditaan myös, onko Irakin pääkaupungissa Bagdadissa turvallista vai ei. Ja pystyvätkö Syyrian naiset neuvottelemaan maahan rauhan? Johanna Numminen juontaa. Kuva: Yle/Nella Nuora

Lähetykset

  • la 3.9.2016 12.10 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Euroopassa on yli miljoona köyhää tai köyhyysriskissä elävää ihmistä, ja Suomessakin heitä on satoja tuhansia. Niinpä leipäjonoista on tullut monen ihmisen todellisuutta. Maailmanpolitiikan arkipäivää vierailee Ruotsissa ja Saksassa, mutta myös suomalaisessa leipäjonossa. Jaana Kanninen juontaa.
    Kuva: Yle / Jaana Kanninen

  • Useissa Euroopan maissa keskustellaan juuri nyt siitä, pitäisikö perusrokotukset tehdä pakollisiksi, vai onko Suomen mallin mukainen vapaaehtoisuus parempi. Ranska ja Italia ovatkin jo päättäneet laajentaa pakollisten rokotusten kirjoa reippaasti. Samaan aikaan rokotusvastaisuus on näissä maissa nousussa. Myös Suomessa rokotukset herättävät kiivasta keskustelua. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma käy Pietarsaaressa ja Pariisissa. Ohjelman juontaa Jaana Kanninen

    Kuva: AOP / David Gee

  • Viime viikkoina kaakkoisaasialaisesta Myanmarista on paennut jo puoli miljoonaa ihmistä köyhään naapurimaahan Bangladeshiin. Suomen keskeistä kehitysyhteistyön kohdemaata, entistä Burmaa, syytetään etnisestä puhdistuksesta. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma kysyy uskoiko maailma liian aikaisin Myanmarin demokratiaan. Juontajana Sari Taussi.

    Kuva: ABIR ABDULLAH / EPA-EFE

  • Romahduspisteessä oleva Venezuela jakaa mielipiteitä rajusti jopa täällä Suomessa. Toisten mielestä syyllinen syviin ongelmiin on roistohallitus, toisten mielestä Yhdysvaltojen imperialismi. Miksi keskustelu on näin mustavalkoista? Sitä kysyy Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma. Juontajana on Jaana Kanninen.
    Kuva: Miguel Gutierrez / EPA

  • Euroopassa perinteiset vasemmistopuolueet ovat viime vuosina olleet hätää kärsimässä, mistä yksi esimerkki on Saksan sunnuntainen vaaliasetelma. Mistä puhtia Euroopan vasemmistolle, kysyy Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma. Ohjelmassa käydään Saksassa ja Espanjassa. Jaana Kanninen juontaa.
    Kuva: KS-Fotografie / AOP

  • Venäjän ja lännen vastakkainasettelu on nostattanut jännittyneisyyttä Itämeren alueella. Erityisesti Baltian maissa on seurattu huolestuneesti Venäjän ja Valko-Venäjän suurta Zapad-sotaharjoitusta, mutta perinteisten sotilaallisten uhkakuvien lisäksi ilmoilla on myös vaikeammin tulkittavia uhkia informaatiosodasta kyberhyökkäyksiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma sukeltaa nyt hybridiuhkien hämmentävään maailmaan. Ohjelman on koonnut Heikki Heiskanen.
    Kuva: Yuri Kochetkov / EPA

  • Euroopassa toivutaan vuoden 2015 pakolaisaallosta, ja uusien turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten lukumäärät ovat pudonneet murto-osaan kahden vuoden takaisesta. Mutta tulijoita Eurooppaan riittää. Suurin osa tämän vuoden tulijoista on tehnyt vaarallisen merimatkan Libyasta Italiaan. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma käy Sisiliassa, Irakissa ja Turkissa. Jaana Kanninen juontaa.

    Kuva: Luca Zennaro

  • Suomalaiset perustivat viime vuosisadalla utopiayhteisöjä poliittisten ideologioiden varaan eri puolille maailmaa. Yksi niistä oli Colonia Finlandesa Argentiinassa. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma tapasi tuossa kansallismielisessä utopiayhteisössä syntyneen, umpiargentiinalaisen Kaisa Saarisen. Toimittaja on Jaana Kanninen.
    Kuva: Jari Kovalainen

  • Pariisin kahden vuoden takaiset terroriteot eivät ole häipyneet kaupunkilaisten mielestä. Barcelona yrittää palata normaaliin viime viikon yliajojen jälkeen. Pitääkö terrorismin kanssa opetella elämään? Tutkija Leena Malkki vastaa, Johanna Numminen juontaa. Kuva: Alejandro Garcia / EPA

  • Suomalaistyylinen verovaroin kustannettu maksuton kouluruoka on maailmassa ja Euroopassakin harvinainen käytäntö. Britanniassa kouluruoka on nykyään maksutonta kaikkein pienimmille. Kreikassa talouskriisin takia yhä useampi lapsi joutuu käymään koulua tyhjin vatsoin. Johanna Numminen juontaa. Kuva: Pasi Myöhänen / Yle

  • Suomeen on 2000-luvulla syntynyt uusi suuri mutta melko huomaamaton vähemmistö. Virolaisia asuu Suomessa vakituisesti jo yli 50 000. Viron naapurimaasta Latviasta ihmisiä on lähtenyt vielä enemmän, erityisesti Britanniaan. Millainen kokemus EU-maasta toiseen muuttaminen on? Johanna Numminen toimittaa. Kuva: Johanna Numminen / Yle

  • Maailman ihmisistä vain muutama prosentti elää maissa, joissa kansalaistoiminta on täysin vapaata. Thaimaasta paennut brittitutkija Andy Hall kertoo kokemuksistaan. Haastattelussa myös venäläinen ihmisoikeusaktivisti. Johanna Numminen juontaa. Kuva: EPA / Narong Sangnak

Klipit

  • Eurooppalaiskaupungit ovat yhä selvemmin jakautuneet kahden kerroksen väkeen. Kolmeatoista eurooppalaista kaupunkia vertailleen tutkimuksen mukaan rikkaat ja köyhät hakeutuvat yhä tiukemmin omille asuinalueilleen.

    Mistä tämä johtuu? Euroopan suurkaupunkien tulevaisuutta ja kehitystä pohtii Johanna Nummisen haastattelussa hollantilainen kaupunkimaantieteen professori Maarten van Ham. Onko Euroopan kaupunkien kahtiajakoa mahdollista pysäyttää?

  • Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelmassa Jaana Kanninen selvittää itäeuroopasta saapuvien romanien tilannetta.

  • Norjaa ravistellut joukkomurha on kiihdyttänyt keskustelua äärioikeistolaisten ja islaminvastaisten ajatusten leviämisestä. Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelmassa vieraillaan surevassa Norjassa sekä pohditaan, mistä Norjan joukkomurhaaja ammensi aineksia islaminvastaiseen ajatteluunsa. Entä onko radikaalin oikeiston muodostama uhka jäänyt varjoon, kun on pelätty ääri-islamistien terrori-iskuja? Yle uutisten Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelman on koonnut Minna Pye.

  • Itämeri kuuluu maailman saastuneimpiin sisämerialueisiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa hahmotellaan, mitä Itämeren suojelemiseksi on jo tehty, ja miten pitkä matka on edessä. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.

  • Suurtyöttömyys ja nuorten näköalattomuus ovat nostattaneet espanjalaisten raivon. Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelmassa kerrotaan, miten suuttuneet espanjalaiset haluaisivat muuttaa maatansa. Entä miksi ääri-islamilainen terrorismi pitää Pakistania niin tiukassa otteessa ja miten Egyptin kansannousu on tuntunut nuoren naiskirjailijan elämässä? Yle Uutisten Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelman on koonnut Minna Pye.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä