Aristoteleen kantapää

Aleksis Kivi ja William Shakespeare

  • 24 min
  • toistaiseksi

Shakespearea on juhlittu tänä vuonna, kun tulee kuluneeksi tasan 400 vuotta tämän näytelmäkirjallisuuden suurmiehen kuolemasta. Kolmenkymmenenseitsemän näytelmän lisäksi Shakespearea arvostetaan kielellisten ansioiden perusteella. Brittien Shakespearen rinnalla meidän kotoinen näytelmäkirjailija-suurmiehemme Aleksis Kivi kalpenee ainakin tuotantonsa laajuudella mitattuna. Mutta kumpikin klassikko on omassa maassaan tunnettu, rakastettu ja siteerattu. Oliko Aleksis Kivi lukenut Shakespearensa? Vaikuttiko Shakespeare Kiven näytelmiin? Tampereen Yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen dosentti Riitta Pohjola-Skarp kertoo.

Lähetykset

  • ke 12.10.2016 17.20 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Zacharias Topeliuksen syntymästä tuli 14.1. kuluneeksi tasan 200 vuotta. Satusetä Topeliuksen satuja luetaan nykyään yhä harvemmalle lapselle niiden sisältämän uskonnollisen ja isänmaallisen paatoksen takia. Mutta niissä on paljon muutakin. Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä kertoo Aristoteleen kantapään kuuntelijoille, miksi Topeliuksen elämäntyötä ja tuotantoa ei kannattaisi unohtaa tänäkään päivänä. Satusetä-nimitys ei hänen mukaansa myöskään tee oikeutta monipuoliselle ja edistykselliselle Zacharias Topeliukselle.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    --------------

    Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo on Suomessa pitkällä, sen puolesta taistellaan yhä. Taival on kestänyt kauan, tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun eräs ensimmäisistä tasa-arvon puolesta taistelleista merkkihenkilöistä syntyi.
    Zacharias Topelius oli harvoja miehiä, jotka aikanaan kannattivat tasa-arvoa ja tyttöjen oikeutta koulutukseen. Hän toimi pitkään Helsingin rouvasyhdistyksen sihteerinä, hänen saduissaan tytöt olivat usein aktiivisia toimijoita ja esimerkiksi hänen tulevaisuuteen sijoittuvassa novellissaan Mirabeau täti Topelius maalailee maailman, jossa sadan vuoden kuluttua naisia on lääkäreinä enemmän kuin miehiä.
    Topelius syntyi Uusikaarlepyyssä, kävi koulua Oulussa, jatkoi ylioppilaaksi Helsingissä J.L. Runebergin yksityisoppilaana ja alkoi opiskella yliopistossa. Maisteriksi tultuaan hän alkoi päätoimittajaksi Helsingfors Tidningariin, aikansa johtavaan lehteen, jonka raunioilta sittemmin nousi Hufvudstadsbladet.
    Lehtityöhön kuului mm. jatkokertomusten kirjoittaminen, ja näin syntyi Välskärin kertomukset, ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. Samaan aikaan syntyi myös runoteoksia ja satukirjoja. Lehtityön ohessa Topeliuksesta tuli Helsingin yliopiston historian professori ja myöhemmin koko yliopiston rehtori. Naisasian lisäksi Topelius edisti lasten asemaa, lintujen suojelua ja etenkin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin asemaa. Ja aina kesäisin hän kalasti talveksi kalat kulloisessakin kesäpaikassaan.
    Ja sitten kaiken tämän yhteiskunnallisen toiminnan jälkeen Topelius tunnetaan liikanimellä Satusetä. Ja sitten toisaalta hänen kirjallisesta tuotannostaan nostetaan aina esille lähinnä Maamme-kirja ja harva muistaa edes viittä tämän Satusedän saduista.
    Miksi Topelius tuntuu unohtuneen? Miksi kaikki tuntevat Andersenin sadut, muttei Topeliuksen? Miksi näin toimelias mies ylipäänsä alkoi kirjoittaa satuja? Kirjallisuudentutkija, Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä vastaa.
    Mahdollisimman suuren autenttisuuden tavoittamiseksi haastattelu on tehty Tampereella Lastenkirjainstituutin Topelius-huoneessa.
    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Viime viikolla Aristoteleen kantapäässä keskusteltiin suomen kielen tulevaisuudesta. Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen erikoisasiantutijat Liisa Raevaara ja Ulla Tiililä pohtivat mikä uhkaa kieltämme, ja voisiko suomen kieli kadota sadassa vuodessa. Kaksiosaisen ohjelman toisessa jaksossa Tillilä ja Raevaara keskustelevat Pasi Heikuran kanssa esimerkiksi teknologian tai ihmisen mukavuudenhalun vaikutuksesta kielen kehitykseen.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    kuva: Creative commons / Paul Shanks

    Viikko sitten pohdimme suomen kielen tulevaisuutta sadan vuoden aikajänteellä kahden kielentutkijan kanssa: viralliseen ja kirjoitettuun kieleen perehtyneen Kotuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililän ja puhekielen maailmaan syventyneen Kotuksen erityisasiantuntija Liisa Raevaaran kanssa. Pohdimme kielen uhkakuvia ja päädyimme siihen, että kieli ei elä umpiossa vaan vuorovaikutuksessa muiden kielten kanssa, ja siihen, että kieltä eivät rappeuta ulkoiset tekijät vaan kielen käyttäjät – jos niin päättävät.
    Tänään jatkamme Ulla Tiililän ja Liisa Raevaaran kanssa tuumailua siitä, millainen suomen kieli on sadan vuoden kuluttua. Onko suomi muuttunut hashtag-kieleksi? Kirjoitetaanko yhdys sanoja enää vuosi sadan kuluttua yhteen? Onko suomen kielessä silloin enää possessiivisuffiksia? Mennäänpä ennustamaan!
    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Aristoteleen kantapäässä pohditaan miten suomen kieltä puhutaan ja kirjoitetaan sadan vuoden päästä. Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen erikoisasiantutijat Liisa Raevaara ja Ulla Tiililä kertovat kaksiosaisen ohjelman ensimmäisessä jaksossa millaiset asiat vaikuttavat kielen kehitykseen, mikä uhkaa kieltämme ja voisiko suomen kieli kadota sadassa vuodessa.
    Haastattelun toinen osa esitetään viikon kuluttua. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: EPA Wu Hong

    --------------

    Kuten me kaikki suomalaiset hyvin tiedämme, entisen pää- ja ulkoministerimme Ahti Karjalaisen hauskaa viisautta lainaten: ”ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen”. Mutta onko hieno mietelmä Karjalaisen keksimä?

    Asiasta on vaikea saada lopullista selvyyttä edes maailman nykyaikaisimman tiedonhankintamenetelmän, tietoverkkohakujen avulla. Tai siis se selviää nopeasti, että Ahti Karjalainen ei ole ajatuksen ensimmäinen käyttäjä: lähteestä riippuen sen on ensinnä oivaltanut joko vanha kiinalainen ajattelija, 1500-luvun ennustaja Nostradamus, 1885 syntynyt tanskalainen fyysikko ja atomimallin keksijä Nils Bohr, vuonna 1905 syntynyt tanskalainen runoilija Piet Hein tai vuonna 2015 90-vuotiaana kuollut amerikkalainen baseballtähti Yogi Berra.

    Nils Bohrin ja Piet Heinin kohdalla lähteissä muistetaan yleensä mainita, että ajatelma perustuisi tanskalaiseen perinneviisauteen. Ehkä kaikki nämä ovat oikeassa ja kyseessä on tyypillinen vanhan kansan viisaus, joka on tunnettu kaikkialla maailmassa.

    Mutta osaako kukaan ennustaa millaista suomen kieli on sadan vuoden kuluttua? Onko suomen kieltä sadan vuoden kuluttua? Onko suomen kielessä silloin enää possessiivisuffiksia? Keskustelin suomen kielen tulevaisuudesta kahden kielentutkijan kanssa: etenkin viralliseen ja kirjoitettuun kieleen perehtyneen Kotuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililän ja varsinkin puhekielen maailmaan syventyneen Kotuksen erityisasiantuntija Liisa Raevaaran kanssa.

    Kysyttävää ja vastattavaa riitti niin paljon, että kuulemme haastattelun kahdessa osassa; tänään ja ensi viikolla. Ensin käymme kiinni siihen, voiko suomen kieli kadota ja onko sillä jotain uhkatekijöitä. Ensi viikolla käymme läpi kielen kehitystä tarkemmin muutamien tällä hetkellä ajassa liikkuvien ilmiöiden pohjalta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kun Suomi itsenäistyi sata vuotta sitten, maamme ja maailma olivat varsin erilaisia kuin
    nyt. Suomen 3,1 miljoonasta asukkaasta puolet oli alle 25-vuotiaita, kun heitä nyt on reilu
    neljännes. Sata vuotta sitten naisten elinajanodote oli 49,2 vuotta ja miesten 43,1 vuotta,
    nyt vastaavat luvut ovat tytöillä 84,1 vuotta ja pojilla 78,4 vuotta. Noihin aikoihin vuosittain
    syntyi keskimäärin 88 450 lasta, kun nykyään lapsia syntyy hiukan reilut 55 000.

    Suurin osa suomalaisista – eli yli 84 sadasta – asui ja työskenteli maaseudulla.
    Kaupungistuminen ja teollisuuden kasvu oli kuitenkin jo alkanut, esimerkiksi Helsingin
    asukasluku oli vuosisadan vaihteesta kaksinkertaistunut ja sata vuotta sitten siellä asui
    noin 187 000 asukasta, eli jotakuinkin saman verran kuin Turussa nykyään.

    Radiota ja televisiota ei ollut. Puhelimia oli yksi viittäkymmentä asukasta kohti. Ulkomaille
    linjoja oli vasta Pietariin, Tukholman linja aukesi vuonna 1929. Lennätintoimistoja oli eri
    puolilla maata kaikkiaan 380. Sanomalehtiä Suomessa ilmestyi kaiken kaikkiaan 116,
    joista 85 oli jonkin puolueen lehtiä. Postikonttoreita oli sata vuotta sitten 2 456, kun niitä
    nyt on tuhat vähemmän. Lähes kaikki suomalaiset osasivat lukea jo sata vuotta sitten ja
    puolet osasi myös kirjoittaa. Ylioppilastutkinnon suoritti 1 165 koululaista, kun nykyään sen
    läpäisee noin 35 000 kokelasta vuosittain.

    Ensimmäinen maailmansota oli kestänyt kolme vuotta ja Euroopassa oli kuollut miljoonia
    ihmisiä. Amerikassa julkaistiin ensimmäinen jazzlevytys, Original Dixieland Jass Bandin
    kappale Lively Stable Blues. Jääkiekkoliiga NHL perustettiin Kanadassa. Charlie Chaplin
    julkaisi neljä elokuvaa.

    Ja vihdoin joulukuussa Suomen senaatti julkaisee tiedonannon, joka alkaa näin: ”Suomen
    Kansalle. Suomen Eduskunnan istunnossa tänä päivänä on Suomen Senaatti
    puheenjohtajansa kautta antanut Eduskunnan käsiteltäväksi m.m. ehdotuksen uudeksi
    hallitusmuodoksi Suomelle.”

    Miten suomen kieli on muuttunut sadassa vuodessa? Saako nykykielen puhuja selvää
    itsenäisyysjulistuksesta? Mitkä muutokset ovat lisänneet suomen yleiskielen suosiota?
    Kysytään suomen kielen professori emerita Kaisa Häkkiseltä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Matkailu on muuttanut maailmaa jo kauan. Modernin massaturismin edeltäjänä voidaan
    pitää pyhiinvaelluksia uskonnollisten merkkihenkilöiden haudoille. Yksi suosituimmista
    pyhiinvaelluskohteista oli apostoli ja opetuslapsi Pietarin muistomerkki Roomassa. Tarinan
    mukaan Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin 13. lokakuuta vuonna 64, hiukan sen kuuluisan
    Rooman palon jälkeen, Caligulan rakennuttamassa sirkuksessa keisari Neron
    järjestämissä juhlallisuuksissa.

    Kun kristinusko levisi laajemmalle, alkoivat vaellukset marttyyrien haudoille ja niin myös
    Pietarin hautamuistomerkille. Jo 300-luvulla paikan suosio oli niin kova, että keisari
    Konstantinus Suuri päätti rakentaa Pietarin muistolle basilikan vanhan sirkuksen päälle. Jo
    parinsadan vuoden kuluttua paikkaa piti taas laajentaa. Kovassa käytössä ränsistyvää
    rakennuskompleksia korjailtiin alituisessa rahapulassa, kunnes 1400-luvulla paavi
    Nikolaus V päätti rakentaa uuden kirkon jo 1000-vuotiaan basilikan tilalle. Töihin päästiin
    kuitenkin vasta paavi Julius II:n aikana.

    Uutta Pietarinkirkkoa rakennettiin yli sadan vuoden ajan ja tuloksena oli maailman suurin
    uskonnollinen rakennus, jonka pinta-ala 23 000 m2. Tämmöisen pytingin rakentaminen on
    luonnollisesti kallista. Niinpä kirkko päätti valjastaa teologiaansa jo vuosituhat aiemmin
    syntyneen käytännön aneista ja aneiden myymisestä rakennusurakan rahoittamiseen.

    Saksassa Johann Tetzel –niminen dominikaanimunkki kunnostautui anekaupan edistäjänä
    niin hyvin tuloksin, että muuan pappi Martti Luther koki, että uskon kaupallistaminen
    nakertaa koko kirkon uskottavuutta. Luther kirjoitti aiheesta 95 teesiä ja naulasi ne tarinan
    mukaan Wittenbergin kirkon oveen.

    Pyhiinvaeltajien nälästä kokea uskonnollisia elämyksiä alkoi siis 500 vuotta sitten
    reformaationa tunnettu prosessi, joka muutti maailmaa rajusti. Yksi vaikutuksista on se,
    että Mikael Agricola perusti suomen kirjakielen. Miten Luther suhtautui kieliasioihin? Oliko
    latinan korvaaminen kansankielellä hänen suunnitelmansa ytimessä? Oliko musiikkimies
    Luther svengaava runoilija? Turun yliopiston saksan kielen dosentti Tuomo Fonsen kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Miksi suomen aakkosissa on vieraita kirjaimia?
    Onko niitä joskus käytetty enemmän? Onko niistä joskus koetettu luopua?
    Haastateltavana Petri Lauerma.
    Tämä ohjelma on kymmenes ohjelma Aristoteleen kantapään kuulijoiden esittämistä toiveaiheista tänä vuonna. Aiheita saa jatkossakin toivoa – samoin kuin ehdottaa viikon sitaatteja, fraasirikoksia ja sitaattivinkkejä sähköpostilla Aristoteles@yle.fi. Aristoteleen kantapään toimittaa Pasi Heikura.

  • Kansallinen symboli voi saada myös henkilön hahmon, kuten äiti-Venäjä ja Svea-mamma. Näistä äitihahmoista poiketen Suomella on Suomi-neito. Pitäisikö sata vuotta täyttävän itsenäisen valtion henkilöitymän vähitellen aikuistua ja saada äidillisiä piirteitä? Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Tuomas Tepora on oikea henkilö kertomaan miten Suomi-neito syntyi. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Museovirasto
    ---------------

    Hyvää sadannetta itsenäisyyspäivää, hyvät suomalaiset! Vai mitenkä tämä laskutoimitus nyt menee? Katsotaanpa Matti Klingen mainiosta kansallisia symboleitamme ja niiden syntyä käsittelevästä kirjasta Suomen sinivalkoiset värit. Sieltä löytyy luku Merkkipäivät ja suurmiehet, jossa aluksi muistutetaan, että tällaisen joulukuun kuudes –tyyppisen itsenäisyyspäivän esikuva on Ranskan vallankumouksen heinäkuun neljästoista ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen heinäkuun neljäs. Tätä ennen kansallisia juhlia oli tapana viettää kuninkaan syntymä- ja kruunajaispäivinä, jotka liittivät valtion ja kansakunnan tiiviisti kuninkuuteen.

    Vuonna 1917 itsenäisyysjulistus 6.12. ei saanut suomalaisia juhlatuulelle. Enemmän iloittiin tammikuun 4. päivänä, kun Venäjä, Ranska ja Ruotsi tunnustivat maamme itsenäisyyden. Varsinaista juhlapäivää suunniteltiin pidettäväksi toukokuun 16. päivä, jolloin sisällissodan valkoisen puolen kenraali ratsasti voittajana Helsinkiin.

    Joulukuun 6. sai virallisen aseman vasta 1919, jolloin Valtioneuvosto päätti, että se on Suomen itsenäisyyspäivä. Ulkoista juhlimista hillitsi kuitenkin pitkään joulukuun alun talvinen sää. Klingen mukaan jopa itsenäisyyspäivän liputtaminen yleistyi hyvin hitaasti. Joulukuun juhlapäivällä oli aluksi myös ståhlbergilaisen sovintopolitiikan maine, joten sekä valkoisella Suomella ettäsisällisodan hävinneellä puolella oli vaikeuksia ottaa sitä omakseen.

    Talvi- ja jatkosotia muistellaan usein itsenäisyyspäivinä ja talvisodan kansallisen eheyttävän hengen innoittamana itsenäisyyspäivään alettiin liittää yhä enemmän juhlallisuutta liputuksineen, soihtukulkueineen ja Presidentin linnan vastaanottoineen. Eli etenkin itsenäisyyspäivämme vietolle nuo sodat olivat merkittäviä.

    Kansallispäivä on kansallisvaltiolle tärkeä symboli ja tärkeä on myös valtion henkilöitymä, eli meillä Suomi-neito. Tiedättehän sen kansallismaisemassa poseeraavan kansallispukuisen nuoren naisen, josta muistutetaan säätiedotuksissakin, kun sanotaan: ”Käsivarressa sataa lunta”. Syntyikö Suomi-neito karttakuvan pohjalta? Kuka Suomi-neidon keksi? Minne Suomi-neito on kadonnut? Kysytään Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Tuomas Teporalta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Termi klassinen musiikki tarkoittaa taidemusiikkia erotukseksi esimerkiksi kansanmusiikista. Sinfonia tarkoittaa alunperin yhteissointia eli harmoniaa. Mutta mistä ovat saaneet nimensä sinfoniaorkesterin soittimet? Musiikkiantropologian emeritusprofessori Timo Leisiö on paras mahdollinen opas soitinten maailmaan. Aristoteleen kantapään ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Yle / Seppo Sarkkinen

    -------------------------

    Joulukuun alussa vietetään suomalaisen musiikin juhlapäivää kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäpäivän kunniaksi. Sibelius, eli leikkisästi Sibbe, syntyi 152 vuotta sitten ja kuoli syyskuussa 60 vuotta sitten.

    Mutta miten niin Suomen kansallissäveltäjän etunimi on ranskalainen ja sukunimi latinaa? Tutkitaan ensin, mistä tulee sukunimi Sibelius. 1700-luvulla Sibeliuksen isoisä Juho Matinpoika tuli kotivävyksi Lapinjärvellä sijaitsevaan Sibbes-nimiseen taloon. Talon nimestä tuli noina aikoina usein ihmisten sukunimi ja kun siihen yhdistettiin 1600-luvulla maahan saapunut muoti muuttaa sukunimi latinankieliseksi, Sibeliuksen tila ja sukunimi olivat syntyneet.

    Johan Julius Christian Sibelius syntyi 1865 Hämeenlinnassa. Siis Johan Julius Christian – ei Jean. Mistä se tuli mukaan?

    Vuotta ennen Johan Julius Christianin syntymää tulevan säveltäjämestarin merikapteenisetä Johan oli kuollut keltakuumeeseen Havannassa tai merimatkalla Kuubasta Englantiin. Setää oli kutsuttu Janneksi. Ja niinpä vastasyntynyttä alettiin myös kutsua Janneksi sedän lempinimen mukaan.

    1880-luvun puolivälissä musiikinopiskelijaksi ehtinyt veljenpoika-Janne löysi setänsä jäämistöstä tämän matkoillaan Ranskassa teettämät käyntikortit. Ne oli tehty nimelle Jean Sibelius. Näin tuleva säveltäjä sai käyttöönsä sekä nimen että käyntikortit.

    Jean Sibelius sävelsi kahdeksan sinfoniaa, joista on säilynyt seitsemän. Sinfonioita soittaa sinfoniaorkesteri. Mistä tulee nimi sinfoniaorkesteri? Mistä tulevat sinfoniaorkesterin soitinten nimet? Miksi Sibeliuksenkin edustamaa musiikkityyliä sanotaan klassiseksi? On aika pyytää musiikkiantropologian emeritusprofessori Timo Leisiö oppaaksi soitinten maailmaan.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Iso-isovanhempien nimet noin sadan vuoden takaa ovat taas suosittuja. Vanhemmat antavat nykyään mielellään harvinaisia nimiä lapsilleen. Vaikka lapselle haetaan juuri hänelle sopivaa nimeä, kertoo nimi usein erityisesti vanhempien arvomaailmasta. Aristoteleen kantapään haastateltavana Almanakkatoimiston johtaja, nimistöntutkija Minna Saarelma-Paukkala.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Yle / Mika Kanerva

    --------------

    Tiedättekö, mikä on yleisin nimi kaikkien tällä hetkellä elävien suomalaisten etunimistä? Se on tietenkin Timo, heitä on joukossamme 45 777. Myös kymmenen seuraavaksi yleisintä nimeämme on miesten nimiä: Juha-, Matti-, Kari-, Mikko-, Antti-, Jari-, Jukka-, Markku-, Mika- ja Pekka-nimisiä suomalaisia on kaikkia yli 33 000, kun taas yleisimmän naisen nimen, Tuulan, kantajia on 31 950.

    Tällaisia kiehtovia tietoja paljastuu Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston johtajan, nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkalan tuoreesta kirjasta Etunimikirja – suomalaiset nimitrendit 2000-luvulla. Kirja on perinteistä jatkoa suomalaisen etunimikirjallisuuden saralla: ennen Saarelma-Paukkalaa suomalaista nimipäiväkalenteria toimitti professori Eero Kiviniemi, joka julkaisi myös etunimiaiheisia kirjoja vuosina 1982, 1993 ja 2006.

    Miksi Tuula-nimisiä sitten on vähemmän kuin vaikka Pekkoja? Syy on siinä, että erilaisia nimiä annetaan pojille vähemmän kuin tytöille. Saarelma-Paukkalan mukaan miesten nimilistan viidellä ensimmäisellä nimellä on enemmän kantajia kuin Kajaanissa tai Savonlinnassa asukkaita.

    Tällaisissa nimitilastoissa on eri vuosikymmenten nimimuoteja ja suurten ikäluokkien muotinimet tietenkin jylläävät. Etunimikirja selvittääkin eri vuosikymmenten suosituimmat nimet aina nykypäivään saakka. Samalla luodataan uusia erikoisempia nimiä, maamme vähemmistöjen nimistöä, eri maiden nimimuoteja, nimipäiväperinteitä kautta aikojen ja nimiin liittyviä sanontoja ja palindromeja.

    Nimipäiväperinteet ovatkin Suomessa varsin vahvat. Vahvimmin ne näkyvät nykyään lasten elämässä. Miten käy lapselle, jolle vanhemmat ovat antaneet niin erikoisen nimen, että sitä ei löydy nimipäiväkalenterista? Tätä on pakko kysyä Almanakkatoimiston johtajalta, nimistöntutkija Minna Saarelma-Paukkalalta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Lintubongari Värtsilästä, Hannu Kivivuori ehdotti viime talvena ohjelmaa lintujen nimistä, ja saa nyt toivomansa kahtena kappaleena. Pasi Heikura haastatteli lintuharrastaja ja Birdlife Suomen nimistötoimikunnan jäsen Jukka Hintikkaa.Toisessa osassa käydään läpi muun muassa miten hemppo, kirvinen ja sieppo ovat saaneet nimensä. Hintikka kertoo myös, mikä voi olla riittävän painava peruste vaihtaa jo olemassa oleva linnun nimi.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuvassa kirjosieppo: Yle / Risto Salovaara

    --------------

    Yksi tärkeä käsite suomalaisten omakuvalle on lintukoto, turvallinen pesä kaukana pahasta maailmasta. Mutta ehkä lintukoto on väärä sana ja vaikka Seitsemän veljeksen Impivaara olisi osuvampi käsite tälle asenteelle. Vanhan suomalaisen kansanuskon mukaan lintukoto on nimittäin aivan toisenlainen paikka: se on se paikka etelässä, jonne linnut muuttavat talveksi.

    Tämän uskomuksen mukaan linnut lentävät talveksi lintukotoon Linnunrataa pitkin. Lintukoto on matala paikka, kaartuuhan taivas siellä horisontissa alas lähelle maan pintaa, joten lintukodossa asuva kansa, lintukotolaiset eli maanääreläiset ovat kääpiöitä. Heidän auvoista eloaan häiritsee ainoastaan jatkuva kahinointi kurkien kanssa.

    Suomalaisten ajatus muuttolintujen lintukodosta on hyvin samanlainen kuin muinaisten kreikkalaisten, mutta koska heidän näkökulmastaan linnut muuttivat kesäksi pohjoiseen, heidän lintukotonsa vastine sijaitsi tietysti täällä Pohjolassa. Siellä (tai siis: täällä!), maailmaa kiertävän Okeanos-meren rannalla pygmit ratsastavat naarasvuohilla ja – yllättävää kyllä – nahistelevat kurkien kanssa.

    Uskontotieteilijä Risto Pulkkinen arvelee Suomalaisen kansanuskon sanakirjassaan, että tämä kreikkalaisten idea lintujen muuttokohteista levisi kaikkialle Eurooppaan Homeroksen Iliaan mukana, ja siksi suomalainenkin käsitys lintukodosta saattaa olla samaa vaikutusta. Toisaalta kaikkialla maailmassa, missä muuttolinnut asustavat osan vuotta, esiintyy ajatuksia tällaisista lintukodoista.

    Suomalaisilla ja muilla uralilaisilla kansoilla etelässä taivaan ja maan rajalla sijaitseva lintukoto näyttäytyy tavallaan pohjoisessa ja maan alla sijaitsevan vainajalan vastakohtana. Näin se oli osa henkien ja jumalten asuttamaa ylistä maailmaa, kuolleiden asuttaman alisen maailman ja meidän keskisen maailmamme yläpuolella.

    Kansanperinteen tutkija Anna-Leena Siikala kirjoittaa, miten euraasialaisessa uskomusperinteessä portti tuonne lintujen kotiin, maan ja taivaan rajalle, kulkee vaarallisten toisiaan loukuttavien kallioiden kautta. Esimerkiksi tšuktšit ajattelivat, että kalliot liikkuvat toisiaan vasten niin, että osa muuttolinnuista jauhautuu niitä vasten kuoliaaksi.

    Nykyaikainen tiede tietää tietenkin paremmin. Osa linnuista on muuttolintuja, joten ne elävät kahdessa paikassa, eikä mikään maa maailmassa ole eristyksissä muista maista.

    Hannu Kivivuori, lintubongari Värtsilästä, toivoi meiltä viime talvena ohjelmaa lintujen nimistä. Lintuharrastaja ja Birdlife Suomen nimistötoimikunnan jäsen Jukka Hintikan kanssa asiaa riitti niin paljon, että nyt on luvassa jo toinen ohjelma aiheesta. Mistä tulevat nimet hemppo, kirvinen ja sieppo? Entä mikä kymmenistä tiaisista oli ensimmäinen tiainen? Jukka Hintikka vastaa.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Aristoteleen kantapää toteuttaa myös kuuntelijoiden toiveita. Lintubongari Värtsilästä, Hannu Kivivuori ehdotti viime talvena ohjelmaa lintujen nimistä, ja saa nyt toivomansa peräti kahtena kappaleena. Pasi Heikura haastatteli lintuharrastaja ja Birdlife Suomen nimistötoimikunnan jäsen Jukka Hintikkaa. Ja koska lintujen muistelu on näin kaamoksen keskellä hauskaa, aiheesta syntyi kaksi ohjelmaa. Ensimmäisessä osassa käydään läpi lintujen nimistön kehitystä, sekä kuullaan mistä muun muassa kotka, rastas ja tiltaltti ovat saaneet nimensä.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    --------------------

    Mikä yhdistää Pirkka-Pekka Peteliusta, pitkän linjan näyttelijää, joka tunnetaan etenkin hauskoista rooleistaan, ja Pentti Linkolaa, Vanajavedellä asuvaa kalastajaa, joka kirjoissaan toivoo ihmiskunnan tuhoa? Kumpikin on tietenkin innokas lintuharrastaja.

    Linkola kasvoi kaupungissa Helsingissä, mutta hänen luontoharrastuksensa alkoi juuri lintujen kautta. Vain 16-vuotiaana, vuonna 1948 hän voitti Luontoliiton talvipäivillä tutkielmapalkinnon Pälkäneen Tykölänjärven pesimälinnuston laskennalla. Saman järven pesimälinnuston hän on laskenut sen jälkeen vuosittain. Pirkka-Pekka Peteliukselle lintujen tarkkailu tuli isän puolelta harrastukseksi jo lapsuuden alakouluajoista saakka ja nykyään mies isännöi Radio Suomen Luontoilta-lähetyksiä.

    Linkolalla ja Peteliuksella on ikäeroa yli kymmenen vuotta. Linkolan nuoruudessa linnut olivat vielä harvinainen harrastus kaupunkilaisten keskuudessa, Suomen lintutieteellinen yhdistys sai nuoriso-osaston, kun hän oli 19-vuotias.

    Peteliuksen nuoruudessa maailmalla oli alkanut levitä ymmärrys luonnonsuojelusta ja luontoharrastus alkoi yleistyä. Kun Suomen Lintutieteellisten yhdistysten liittoa, nykyisen BirdLife Suomen edeltäjää, perustettiin vuonna 1973, Petelius oli parikymppinen. Seuraavina vuosikymmeninä lintujen havainnointi yleistyi niin paljon, että alakulttuurin termi bongaus on levinnyt merkitsemään kaikenlaista havainnointia julkkiksista lentokoneiden kautta ravintoloihin.

    Hannu Kivivuori, lintubongari Värtsilästä, toivoi meiltä viime talvena ohjelmaa lintujen nimistä. Niinpä kiitämme nyt Hannua ja lähdemme matkalle lintujen nimien maailmaan lintuharrastaja ja Birdlife Suomen nimistötoimikunnan jäsen Jukka Hintikan kanssa. Koska asiaa on paljon ja lintujen muistelu on näin kaamoksen keskellä hauskaa, aiheesta syntyi kaksi ohjelmaa. Nyt siis kiikaroimaan ensimmäistä jaksoa: mistä kotka, rastas, tiltaltti ynnä muut linnut ovat saaneet nimensä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kun omaksuttu tieto jalostuu pohdinnan tuloksena laajemmaksi ymmärrykseksi ja käytännön elämänfilosofiaksi, on kysymys sivistyksestä. Pelkkä oppineisuus ei sitä takaa. Tampereen Yliopiston tutkijatohtori Heikki Kokko on tutkinut sivistys-sanan ja -käsitteen historiaa. Hän osaa kertoa, milloin sivistys-termi otettiin Suomessa käyttöön ja kuka sen alun perin keksi.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    --------------

    Suomalaiset ovat aina halunneet olla sivistynyttä kansaa eikä mitään savupirttien nokinaamaista rahvasta. Meillä on Marttaliitto, jonka nimi oli alun perin Sivistystä kodeille. Meillä on Kansan sivistystyön liitto, Maaseudun sivistysliitto ja Työväen sivistysliitto. Meillä on monta sivistysyliopistoa, luimme pitkään sivistyssanakirjoja ja Eduskunnassa on sivistysvaliokunta.

    Mutta mitä tämä sivistys on? Olen joskus koettanut kääntää sanan ’sivistys’ muille kielille, mutta siitä ei oikein tule mitään. Ruotsiksi Suomi-ruotsi –suursanakirja tarjoaa käännöksen ’bildning’, eli koulutus, tai ’civilisation’, joka taas kääntyy suomeksi paremminkin sivilisaatio, kulttuuri, villin vastakohtana.

    Uusi suomi-englanti suursanakirja antaa vastaukseksi ’cultural’ tai ’civilized’, jotka suomeksi viittaavat ihan eri asiaan, kulttuuriseen ja sivilisoituneeseen. Saksaksi tulos on ’die Kultur’, eli suomeksi kulttuuri. Ja ranskaksi sama: ’culture’ ([khyltyyr]).

    Eihän näistä mikään merkitse kunnon sivistystä! Sivistyshän on jotain laajempaa, jotain ylevämpää kuin mekaaninen opettelu, pelkkä kulttuurielämä tai sitä, että syö kypsennettyä eikä raakaa lihaa.

    Monessa yhteydessä sivistykseen liitetään elinikäinen henkinen kasvu, mutta toisaalla varoitetaan myös, että ”sivistys ei ole samaa kuin viisaus, (…) akateeminen sivistys on vain ohut kerros kaiken päällä”. Kielitoimiston sanakirja kiteyttää sanan laajemman merkityksen hienosti: sivistys on ’henkistä kehittyneisyyttä’ ja ’kypsyyttä’.

    Käsitehistoriaa tutkinut Tampereen Yliopiston tutkijatohtori Heikki Kokko on tutkinut sivistys -sanan ja -käsitteen historiaa. Kysytään häneltä, ovatko vain suomalaiset sivistyneitä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

Klipit

  • Kirjallisuudentutkija, Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä kertoo mitkä ovat hänen viisi suosikkiaan Zacharias Topeliuksen sadoista saduista.

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä