Koe uusi yle.fi
Ykkösvieras

Eero Koivistoinen

  • 13 min
  • ei kuunneltavissa

Yksi Suomen jazz-taivaan kiintotähdistä, saksofonisti ja säveltäjä Eero Koivistoinen teki läpimurtonsa jo 1960-luvun lopulla. Haastattelussa hän kertoo urastaan ja muistelee menneitä Marko Gustafssonin kanssa.

Lähetykset

  • ke 12.10.2016 17.45 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ilkka Sysimetsä eli Frederik kertoo muun muassa, miten mainosmiehen ja toimittajan ammatti vaihtui iskelmälavoihin. Toimittajana on Marko Gustafsson.

  • Runoilija Markku Into kertoo, miten innostui jo lukiolaisena vapaasta runoilmaisusta, jossa ei tarvinnut loppusoinnuista välittää. Hän muistelee myös turkulaisen underground-kulttuurin kulta-aikoja - ja lausuu runoja. Toimittaja on Marko Gustafsson.

  • Ykkösvieraassa mennään tänään muodin maailmaan. Vieraana on Minttu Vesala, jonka haastattelussa selviää muun muassa, mitä tekee stylisti. Ja kun Venäjän vallankumouksesta tulee nyt kuluneeksi 100 vuotta, on paikallaan, että ohjelmassa ruoditaan myös neuvostomuotia. Keskustelun pohjaksi on katsottu aihetta käsitteleviä tv-ohjelmia. Toimittaja on Marko Gustafsson.

  • Suosittu kirjailija kertoo tuoreessa haastattelussa suhteestaan historiaan. Tommi Kinnunen on tullut tunnetuksi erityisesti suositusta esikoisromaanistaan Neljäntienristeys, joka oli ehdolla myös Finlandia-palkinnon saajaksi. Ykkösvieraassa pohditaan tarkemmin sodanjälkeistä jälleenrakennuksen aikaa, johon myös Neljäntienristeyksen tapahtumat paljolti sijoittuvat. Kuusamossa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Kinnunen kertoo, että Pohjois-Suomessa jälleenrakennus merkitsi vielä aika paljon enemmän kuin etelässä. Toimittajana on Marko Gustafsson.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä