Radio Suomesta poimittuja

Sananen - Eteenpäin oli menty

  • 4 min
  • toistaiseksi

Monessa maassa jalkapallo ja elämä ovat synonyymejä. Jos ne ovat Suomessa lähellekään, pahalta näyttää.

En ymmärrä mitään jalkapallosta. Onneksi siitä ei ymmärrä Suomessa kukaan muukaan. Siksi tämmönen taikinaihoinen pitkän linjan harrastajanäyttelijäkin uskaltaa analysoida julkisesti kotimaista jalkapalloa. Se näyttää niin hirveältä, että sitä ei pysty katsomaan. Me, jotka seuraamme urheilua lähinnä teksti-tv:n tulosseurannasta, sen tiedämme: meillä ei mene mitenkään.

Kauhea ajatus hiipii mieleen. Mitäs jos nyt on saavutettu monissa asioissa lakipiste? Kehitystä ei ole kerta kaikkiaan enää luvassa. ”Eteenpäin on menty” piti paikkaansa vielä 2000-luvun alussa. Nyt lausahdus naurattaa yhtä paljon kuin Vintiöiden uusintajaksot. Tulee autonominen oksettava olo ja tekee mieli rakennella ajattelematta valtava määrä voileipiä.

Jalkapallomenestys on kuin onnellisuus. Mitä kauemmin ja kiihkeämmin sitä odottaa, sitä kauemmaksi se karkaa. Maajoukkueen peli-illat on ladattu mahdottomilla odotuksilla. Syytän television asiantuntijoita. He ovat työssään liian hyviä. Olemme maailman ujoin kansa, mutta kun sanoja alkaa tippua, mannaa sataa. Entiset jalkapalloilijamme osaavat hurmata ja maalata sanoilla, he ovat onnistuneen esileikin raudanlujia ammattilaisia. Uskaltaisin väittää, että lajissaan maailman parhaita. Heidän vaiettuaan peli on aina suuri pettymys. Ei nähdä kunnon puikotusta, harvoin edes säällistä erektiota.

Maajoukkueen peli-ilta on mahdottoman paikka. Suunniteltu onnen täyttymys. Se on sama kuin päättäisi, että marraskuun 14. on vuoden onnellisin päiväni. Silloin kaikki on kohdallaan. Mistään ei kolota, hymy työntyy naamaan luontevana, minä sulkeutunut avaudun yht`äkkiä kuin lihansyöjäkasvi. Onni pääsee esteettä sisään ja pystyttää minuuteni camping-alueelle pysyvän leirin, jatkuvalämmitteisellä kiukaalla varustetun.

Näinhän ei tietenkään koskaan tapahdu. Tulee se kalenterin päivämäärä. Arki on tehdyt ympäröivässä maastossa tehtävänsä ja kaivanut poteroita pimeään tuttuuteen. Niissä nyrjäyttää pieni ihminen itsensä matkalla kohti hekumansa huippua. Mikään ei onnistu suorituspaikalla. Jo ensimmäinen lause on niin vino, että toinen ei saa siitä koppia. Valot saa sammuttaa. Säästetään energiaa.

Ihan hirveitä ajatuksia risteilee mielessäni. Suomen jalkapallo oli odottanut jo jonkin aikaa lopullista kuoliniskuaan ja pyöveliä etsittiin. Eikö pirulauta kuvaan lipunut piilopyylevä ruotsalainen Hans Backe. En ole uskaltanut katsoa, mutta tuloskimaroiden valossa hän on sekoittanut jalkapallostamme loputkin. Haluaako ruotsalainen kostaa kaiken: sen, että meillä Kypärämäessä naureskellaan säännöllisesti Kalle Kustaan harrastuksille ja katsotaan hirnuten joka viikko kovassa kännissä Allsång på Skansenia.

En osaa ruotsia, mutta tarkoittaako hans backe suomeksi hänen peräloosterinsa??

Ruotsi on jalkapallon maailmanlistalla noin sijalla 36 ja Suomi puhaltaa armotta niskavilloihin sijalta 61. En yllättyisi, jos länsinaapurissa olisi komitea, joka miettii miten rakoa saadaan vauhdilla isommaksi. Muita murheita Ruotsista on vaikea löytää.

Inhottavia ajatuksia suorastaan tulvii päälleni, kuin liian pienestä laskiämpäristä. Jospa jalkapallo onkin meidän maamme kuva. Lakipiste on saavutettu jo aikaa sitten. Kaikki lajit eivät vain istu kaikille. Päätä voi lyödä seinään ja analysoida kauniimmaksi, mutta kannattaako se? Kuinka monta hyvää ghanalaista suurpujottelijaa tunnet?

Suomikin on standby -tilassa. Talouskasvumme oli uskomaton tarina, elintasomme kohosi, nyt voidaan sanoa, liian korkealle. Vauraus jaettiin lopulta niin, että muutamat rikastuivat tolkuttomasti ja köyhät köyhdytettiin nälkärajalle. Surkein tilanne on keskituloisilla. Me meinaamme tukehtua kammottavaan keskinkertaisuuteemme.

Vuodesta 2008 lähtien meillä on ollut aikaa sopeutua ajatukseen, että siirrymme painimaan alasarjaan. Sielläkin voimme menestyä ja ennen kaikkea nauttia aidosta liikunnan ilosta.

Päättäjämme ja taloususkovaisemme eivät vielä ymmärrä mitään. Jääräpäisyys on samaa viskoelastista materiaalia kuin jalkapalloliitossa. Ehkä tarvitaan taas joku ruotsalainen konsultti: Joakim och hans backe?!?

Me suomalaiset tykkäämme pienistä jutuista. Meidän pitää opetella se uudestaan. Talot pienenevät, talous pienenee. Lapsi on ihan terve kun se haluaa potkupallotella takapihalla.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Lähetykset

  • ti 6.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Lokakuun puolen välin jälkeen päivän pituus on Suomessa vähän vajaat 10 tuntia. Kohti kaamosta siis kuljetaan. Kaikille pimeys ei kuitenkaan ole kammotus: esimerkiksi kosmologille pimeys avaa ikkunan maailmankaikkeuteen.

    Kosmologian tutkijatohtori Tommi Tenkanen kertoo, mitä kaikkea maailmankaikkeudesta löytyy ja miten niitä tutkitaan.
    Toimittajana Sanna Jussila

  • Pitkään luultiin, että Suomessa kukaan ei enää ajattele mitään. Nyt on kuitenkin putkahdellut julkisuuteen ideologisia ihmisiä, kuten ideologisesti työttömiä, jotka ovat ajatelleet asiat valmiiksi. Maallikkosaarnaaja Maasola sortui myös ajattelemaan ja huomasi olevansa ideologisesti vaikea.

  • Kun tv-sarjassa tai elokuvassa päähenkilö istahtaa esimerkiksi ravintolapöytään, taustalla on usein ihmisiä. Nämä ihmiset eivät ole sattumanvaraista porukkaa, vaan heidät on hankittu paikalle juuri tätä tehtävää varten.

    Valokeilan takana -sarja tutustuu avustajan työhön. Eijariina Vartiainen on työskennellyt useiden elokuvien, tv-sarjojen ja mainosten avustajana. Anna Keränen vieraili Eijariinan kotona Helsingin Laajasalossa.

  • Uudet talot ovat energiapihejä. Autot keräävät jarruttamalla akut täyteen. Mutta ihminen on edelleen niin typerä, että tuhlaa energiansa kaikkeen joutavaan, päästää parhaat höyryt pakenemaan. Ikuista hämärähyssyä viettää Maallikkosaarnaaja Maasola. Sananen.

  • Luetko sinä, mitä kriitikko kirjoittaa elokuvasta, näytelmästä tai taidenäyttelystä?
    Monet nimittäin lukevat - esimerkiksi hakeakseen kulttuuriarvioista omille ajatuksilleen vahvistusta. Toisia taas eivät kriitikkojen arvioinnit hetkauta. Heidän mielestään kriitikot kehuvat vain monimutkaisia taide-elokuvia, joita kukaan ei katso.

    Valokeilan takana - sarjassa Olga Ketonen tapasi elokuvakriitikko Kalle Kinnusen. Mistä konkari vielä innostuu vai innostuuko mistään? Onko kriitikko vain arvostelija, joka ei itse osaa tehdä taidetta?

  • Arki on se kovin juttu. Arjessa punnitaan ihmisotuksen mielenrauha ja kestävyys. Ihan tavallinen jamppakin osaa pistää pystyyn megalomaanisen shown, mutta eläppä huomenna arkea onnistuneesti! Maallikkosaarnaaja Maasola veisaa arjesta. Sananen.

  • Oravannahka, kolikot, setelit, pankkikortti ja älypuhelin - millä suoritamme maksamisen seuraavaksi?
    Voiko bitcoinin kaltainen raha syrjäyttää nykyisenlaisen maksamisen?

    Osakesäästäjien Keskusliiton analyytikko Henry Huovinen kertoo virtuaalivaluutta bitcoinista. Toimittajana Markus Turunen.

    Kuva: Jerome Favre / EPA

  • Olihan se päivänselvää. Me emme tarvitsekaan lisää vauhtia, vaan kaltevia kosketuspintoja omaan arkitodellisuuteemme. Kun Linnanmäki purkaa riemuliiterinsä ja lopettaa tämän tarjoilun, meidän täytyy nähdä elämämme vekkulat muualla. Maallikkosaarnaaja Maasola saarnaa. Sananen.

  • Televisiosarjassa Atlantin yli viisi julkisuudesta tuttua henkilöä on istutettu purjeveneeseen tekemään matkaa. Venettä kipparoi Hjallis Harkimo ja tähtien lisäksi matkalla oli miehistön jäseniä sekä tuotantoyhtiön äänittäjä, kaksi kuvaajaa ja käsikirjoittaja, edit-ohjaaja Emilia Valentin.

    Emilia kertoo, että projektin suunnittelu aloitettiin varhain. Tuotantoryhmä teki myös koepurjehduksen testatakseen, onko kuvaaminen veneessä ylipäätään mahdollista. Varsinaisella kuvausmatkalla matkaa ja työtä tehtiin 23 päivää ja tuotantoyhtiön väki oli koko ajan tähtien kanssa samassa veneessä. Kaikki siis tapahtui ja kuvattiin yksissä ja samoissa tiloissa. Sekä ennen että reissun aikana Emilia myös haastatteli tähtiä.

    Kun varsinainen matka oli ohi, alkoi ehkä projektin tuskaisin vaihe, eli kertyneen materiaalin työstäminen. Materiaalia kertyi valtavasti, sen tarkemmin Emilia ei yksilöi. Tällä kertaa ohjelman käsikirjoitustakin tehtiin koko projektin ajan, jotta tarinoista saatiin eheitä.

    Käsikirjoittaja Emilia Valentin sanoo, että hänen muista töistään Atlantin yli -sarja poikkeaa erityisesti siksi, että se oli kaikille tekijöilleen hyvin henkilökohtainen. Jokaisen roolit riisuuntuivat matkan aikana, koska tila oli niin pieni.

    Toimittajana Paula Jokimies.

  • Kun ihminen ikääntyy, sukupuoli käytännössä häivytetään. Ongelma on, että kielestä sukupuoliasiat eivät meinaa hävitä. Maallikkosaarnaaja Maasola niin sukupuolineutraalina ja turtana kuin osaa. Sapekas arkisaarna Sananen.

  • Poke eli portsari, vaksi eli vahtimestari - Valokeilan takana tutustuu ravintolan portsarin työhön.

    Tällä tunteita herättävällä ammattikunnalla on monta nimeä. Hanna Jussila jutteli helsinkiläisen ravintola Kosmoksen vahtimestari Tero Haapasen kanssa.

    Portsarin ammatti on vahvasti luottamuspohjainen korostaa Tero Haapanen. Haapasen portsari isän tärkein neuvo noviisille oli, kuuntele asiakkaita herkällä korvalla. Jokaisella ihmisellä on tarina, niistä voi aina oppia.

  • Radio Suomi esittelee tänä syksynä elämysten tekijöitä, tapahtumien taustalla puurtavia työmyyriä, jotka harvoin pääsevät tai edes tahtovat parrasvaloihin.

    Konsertissa aplodit saa artisti, baletin jälkeen ruusukimppu kiikuketaan tanssijoiden käsiin. Festivaaleilla järjestäjät saavat yhteydenottoja yleensä silloin, kun vessajonot ovat liian pitkiä tai kalja lämmintä. Elokuvien ensi-iltojen punaisella matolla pasteeraavat pääosien esittäjät. Ja kuitenkin jokainen näistä kulttuurielämyksistä vaatii toteutuakseen huomattavasti suuremman joukon työpanoksen.

    Manageri Carla Ahonius sanoo olevansa mahdollistaja. Hän päätyi alalle musiikkitoimittajan työn, Idolsin pr- päällikkyyden ja levy-yhtiössä työskentelyn kautta. Ahonius on ehdolla Musiikki & Media -tapahtumassa vuoden 2017 manageriksi.

    Ahonius korostaa ammattimaisen managerin suurta vastuuta.
    - Se, että artisti antaa koko uransa sinun käsiisi on äärettömän suuri luottamustehtävä. Jos et 110 prosenttisesti sydämessäsi tiedä, mitä artistin uran eteen teet, niin älä ryhdy toimeen.
    - Et voi lähteä kuseksimaan toisen leikkikentälle, pelkästään suurella halulla tehdä managerointia. Tämä on intohimolla tehtävää työtä, joka vaatii paljon duunia - kaikkea muuta kuin shampanjaa ja vaahtokarkkeja.

    Toimittajana Olga Ketonen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä