Radio Suomesta poimittuja

Sananen - Minulla on tänään anttila

  • 4 min
  • toistaiseksi

Kotikaupunkini Anttila lopetti. Jotenkin tuntuu, että se jatkaa elämäänsä nimenä ja käsitteenä. Minulla saattaa jopa olla se.

Kotikaupunkini Anttila lopetti viikonloppuna. En olisi arvannut, että tyhjyydentunne on näin lamauttava. Ihan kuin olisin itse uretaanin ja teryleenin tuoksuinen tyhjä halli, jossa on sisällä vain yhdet yhdenkoon sukkahousut. Haarakiila on pingotettu ehkä iäksi sieluuni. Anttila oli koko kansan kauppa, jossa en juuri koskaan käynyt. Mutta haaveilin kaikki nämä vuodet tulevani kansan mieheksi, tavalliseksi ja vahingossa onnelliseksi.

Anttilassa moni koki ensimmäisen kerran vapauden huuman, irtaantumisen painovoimasta ja raskaan askeleen raskauttamasta arjesta. Puhun tietenkin liukuportaista. Se oli rakkautta ensi nykäisyllä. Se oli ensimmäinen paikka äidin sylin jälkeen, josta ei ollut kiire mihinkään. Siihen olisi halunnut jäädä. Kunpa nuo Anttilan liukuportaat olisivat kuljettaneet läpi koko elämän. Tasaisesti ja kuitenkin juuri sopivasti huipaten.

Ensikänni on tärkeä etappi muistojen possujunassa. Sen hohto kuitenkin muuttuu mattapinnan suuntaan, varsinkin jos muistikuvat ovat yksittäisiä efektejä. Ja kun ikä piikkaa nousuhumalasta siivet.

Liukuportailla ajelu on kestävämpi juttu. Olen itse ajellut Anttilan liukuportaita itkuun asti, nuoren järkahtämättömällä uskolla, että nyt ihmiskunnan teknologinen murros on saavuttanut päätepisteensä. Muutamaa vuotta myöhemmin sain todistaa kun maakuntien lapset ja erityisesti aikuiset tulivat ajelemaan. Maakuntamatkoillaan he kokivat ihmeen. Jokin suurempi voima kuljetti. Me kaikki saatoimme vain antautua.

Ei siitä niin kauaa ole, kun ajelimme suu auki ääriasentoon retkahtaneena ja Anttilan henkilökunta yritti totutella jatkuvaan kovaääniseen kiljahteluun. Ja mikä tuska heillä on täytynyt hapottaa rinnassa, kun eivät itse päässeet työaikana koko ajan ajelemaan liukuportailla.

Meitä vietiin - ja se on maaginen tunne. Nykyisinkin meitä viedään, mutta tavat ovat kierompia ja enemmän pahoinvointia aiheuttavia. Elämäämme viedään pysyvästi verkkoon. Pankki vie rahamme uusilla tuotteillaan. Meidän aikamme on lyhyttavaraa. Meitä viedään nyt valon (ja valokuidun) nopeudella. Liukuportaat tuntuvat monista nykyään liian hitailta. Nautinto on tapettu.

Anttila oli synagoga. Se oli tavallisuuden paratiisi. Ympärillään tauotta risteilevät ihmeet, liukuportaat.

Kun halusin päivästäni tavallisen, menin Anttilaan. Etenin niin hitaasti levyosastolla, että aikakin pysähtyi. C-kasetteihin oli talletettu kaikki maailman ihanuus kompaktiin muotoon.

Nykyajan designliikkeet ja halpakaupat ovat toista maata. Ne eivät ole tavallisuuden, puhtaan maalaisjärjen, asialla. Pikkuliikkeet ovat sairaalloisen kalliita. Halpakaupat taas ihan liian halpoja. Pitääkö minun ostaa nämä kaikki, koska voin? Ihmisten suhteellisuudentaju ja rahan arvo on hämärretty, lisäksi vielä todellisten tarpeiden arvomaailma. Se ei ole ihan vähän.

Anttila-kaupat häviävät. Pitääkö käsitteen hävitä?

Meille monelle anttila ei ole enää ollut viime vuosina kauppana välttämätön, mutta nuoruutemme ja kauniin kohtuullisuuden nimenä, ja käsitteenä, sen soisi säilyvän.

Anttila saattaa olla mielentilamme! Meidän on usein vaikea sanoa, olemmeko juuri nyt kohmelossa, masentuneita, ahdistuneita vai itse aiheutetussa autistisessa tilassa.

Mikään näistä ei yksinään natsaa. Muuttomyynnin jälkeinen tyhjyys, pieni loppu, ohkanen onttous ja selittämätön kaipuu yhdistyvät usein katseessamme liikutukseen ja passiiviseen hyvyyteen.

Minulla on tänään anttila. Jos haluat tietää tarkemmin, tule viereeni tuijottamaan lampea.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Lähetykset

  • ti 13.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Lokakuun puolen välin jälkeen päivän pituus on Suomessa vähän vajaat 10 tuntia. Kohti kaamosta siis kuljetaan. Kaikille pimeys ei kuitenkaan ole kammotus: esimerkiksi kosmologille pimeys avaa ikkunan maailmankaikkeuteen.

    Kosmologian tutkijatohtori Tommi Tenkanen kertoo, mitä kaikkea maailmankaikkeudesta löytyy ja miten niitä tutkitaan.
    Toimittajana Sanna Jussila

  • Pitkään luultiin, että Suomessa kukaan ei enää ajattele mitään. Nyt on kuitenkin putkahdellut julkisuuteen ideologisia ihmisiä, kuten ideologisesti työttömiä, jotka ovat ajatelleet asiat valmiiksi. Maallikkosaarnaaja Maasola sortui myös ajattelemaan ja huomasi olevansa ideologisesti vaikea.

  • Kun tv-sarjassa tai elokuvassa päähenkilö istahtaa esimerkiksi ravintolapöytään, taustalla on usein ihmisiä. Nämä ihmiset eivät ole sattumanvaraista porukkaa, vaan heidät on hankittu paikalle juuri tätä tehtävää varten.

    Valokeilan takana -sarja tutustuu avustajan työhön. Eijariina Vartiainen on työskennellyt useiden elokuvien, tv-sarjojen ja mainosten avustajana. Anna Keränen vieraili Eijariinan kotona Helsingin Laajasalossa.

  • Uudet talot ovat energiapihejä. Autot keräävät jarruttamalla akut täyteen. Mutta ihminen on edelleen niin typerä, että tuhlaa energiansa kaikkeen joutavaan, päästää parhaat höyryt pakenemaan. Ikuista hämärähyssyä viettää Maallikkosaarnaaja Maasola. Sananen.

  • Luetko sinä, mitä kriitikko kirjoittaa elokuvasta, näytelmästä tai taidenäyttelystä?
    Monet nimittäin lukevat - esimerkiksi hakeakseen kulttuuriarvioista omille ajatuksilleen vahvistusta. Toisia taas eivät kriitikkojen arvioinnit hetkauta. Heidän mielestään kriitikot kehuvat vain monimutkaisia taide-elokuvia, joita kukaan ei katso.

    Valokeilan takana - sarjassa Olga Ketonen tapasi elokuvakriitikko Kalle Kinnusen. Mistä konkari vielä innostuu vai innostuuko mistään? Onko kriitikko vain arvostelija, joka ei itse osaa tehdä taidetta?

  • Arki on se kovin juttu. Arjessa punnitaan ihmisotuksen mielenrauha ja kestävyys. Ihan tavallinen jamppakin osaa pistää pystyyn megalomaanisen shown, mutta eläppä huomenna arkea onnistuneesti! Maallikkosaarnaaja Maasola veisaa arjesta. Sananen.

  • Oravannahka, kolikot, setelit, pankkikortti ja älypuhelin - millä suoritamme maksamisen seuraavaksi?
    Voiko bitcoinin kaltainen raha syrjäyttää nykyisenlaisen maksamisen?

    Osakesäästäjien Keskusliiton analyytikko Henry Huovinen kertoo virtuaalivaluutta bitcoinista. Toimittajana Markus Turunen.

    Kuva: Jerome Favre / EPA

  • Olihan se päivänselvää. Me emme tarvitsekaan lisää vauhtia, vaan kaltevia kosketuspintoja omaan arkitodellisuuteemme. Kun Linnanmäki purkaa riemuliiterinsä ja lopettaa tämän tarjoilun, meidän täytyy nähdä elämämme vekkulat muualla. Maallikkosaarnaaja Maasola saarnaa. Sananen.

  • Televisiosarjassa Atlantin yli viisi julkisuudesta tuttua henkilöä on istutettu purjeveneeseen tekemään matkaa. Venettä kipparoi Hjallis Harkimo ja tähtien lisäksi matkalla oli miehistön jäseniä sekä tuotantoyhtiön äänittäjä, kaksi kuvaajaa ja käsikirjoittaja, edit-ohjaaja Emilia Valentin.

    Emilia kertoo, että projektin suunnittelu aloitettiin varhain. Tuotantoryhmä teki myös koepurjehduksen testatakseen, onko kuvaaminen veneessä ylipäätään mahdollista. Varsinaisella kuvausmatkalla matkaa ja työtä tehtiin 23 päivää ja tuotantoyhtiön väki oli koko ajan tähtien kanssa samassa veneessä. Kaikki siis tapahtui ja kuvattiin yksissä ja samoissa tiloissa. Sekä ennen että reissun aikana Emilia myös haastatteli tähtiä.

    Kun varsinainen matka oli ohi, alkoi ehkä projektin tuskaisin vaihe, eli kertyneen materiaalin työstäminen. Materiaalia kertyi valtavasti, sen tarkemmin Emilia ei yksilöi. Tällä kertaa ohjelman käsikirjoitustakin tehtiin koko projektin ajan, jotta tarinoista saatiin eheitä.

    Käsikirjoittaja Emilia Valentin sanoo, että hänen muista töistään Atlantin yli -sarja poikkeaa erityisesti siksi, että se oli kaikille tekijöilleen hyvin henkilökohtainen. Jokaisen roolit riisuuntuivat matkan aikana, koska tila oli niin pieni.

    Toimittajana Paula Jokimies.

  • Kun ihminen ikääntyy, sukupuoli käytännössä häivytetään. Ongelma on, että kielestä sukupuoliasiat eivät meinaa hävitä. Maallikkosaarnaaja Maasola niin sukupuolineutraalina ja turtana kuin osaa. Sapekas arkisaarna Sananen.

  • Poke eli portsari, vaksi eli vahtimestari - Valokeilan takana tutustuu ravintolan portsarin työhön.

    Tällä tunteita herättävällä ammattikunnalla on monta nimeä. Hanna Jussila jutteli helsinkiläisen ravintola Kosmoksen vahtimestari Tero Haapasen kanssa.

    Portsarin ammatti on vahvasti luottamuspohjainen korostaa Tero Haapanen. Haapasen portsari isän tärkein neuvo noviisille oli, kuuntele asiakkaita herkällä korvalla. Jokaisella ihmisellä on tarina, niistä voi aina oppia.

  • Radio Suomi esittelee tänä syksynä elämysten tekijöitä, tapahtumien taustalla puurtavia työmyyriä, jotka harvoin pääsevät tai edes tahtovat parrasvaloihin.

    Konsertissa aplodit saa artisti, baletin jälkeen ruusukimppu kiikuketaan tanssijoiden käsiin. Festivaaleilla järjestäjät saavat yhteydenottoja yleensä silloin, kun vessajonot ovat liian pitkiä tai kalja lämmintä. Elokuvien ensi-iltojen punaisella matolla pasteeraavat pääosien esittäjät. Ja kuitenkin jokainen näistä kulttuurielämyksistä vaatii toteutuakseen huomattavasti suuremman joukon työpanoksen.

    Manageri Carla Ahonius sanoo olevansa mahdollistaja. Hän päätyi alalle musiikkitoimittajan työn, Idolsin pr- päällikkyyden ja levy-yhtiössä työskentelyn kautta. Ahonius on ehdolla Musiikki & Media -tapahtumassa vuoden 2017 manageriksi.

    Ahonius korostaa ammattimaisen managerin suurta vastuuta.
    - Se, että artisti antaa koko uransa sinun käsiisi on äärettömän suuri luottamustehtävä. Jos et 110 prosenttisesti sydämessäsi tiedä, mitä artistin uran eteen teet, niin älä ryhdy toimeen.
    - Et voi lähteä kuseksimaan toisen leikkikentälle, pelkästään suurella halulla tehdä managerointia. Tämä on intohimolla tehtävää työtä, joka vaatii paljon duunia - kaikkea muuta kuin shampanjaa ja vaahtokarkkeja.

    Toimittajana Olga Ketonen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä