Radio Suomi Lahti

Harrastajakalastajat haluavat vapauttaa kisasaaliinsa - haastattelussa haukispesialisti

  • 9 min
  • toistaiseksi

Suomalaiset hauenkalastajat keräsivät Facebookissa adressin, jossa Erä-lehteä pyydettiin muuttamaan kalastuskilpailuiden sääntöjä niin, että niihin voisi osallistua vain vapautetulla suurkalalla, tai että vapautetusta suurkalasta saisi paremmat palkinnot kuin tapetulla kalalla.Tarkoituksena on pitää kalakannat elinvoimaisina. Hollolalaislähtöinen kalastusopas Mika "Haukikoira" Vornanen kävi Lahden studiossa puhumassa suurkaloista ja hauenkalastuksesta. Toimittajana Johanna Talasterä.

Lähetykset

  • ke 21.9.2016 12.40 • Yle Areena

Jaksot

  • Parhaillaan vietetään ympäristöviikkoa. Lahti on sanojensa mukaan ympäristökaupunki, joka tavoitteli Euroopan Ympäristöpääkaupungin titteliä. Lahti sai kilpailusta rutkasti kokemusta ja ideoita hyödynnettäväksi. Lahti ei ollut mukana pelkästään markkinointimielessä. Miksi Lahti haluaa tulevaisuudessa mukaan kilpailuun?

    Lahdessa ympäristön eteen on tehty jo vuosia töitä. Vesiensuojelu ja jätteiden kierrätys on Lahdessa hyvällä tolalla. Saara Vauramo on ollut Lahden kaupungin ympäristöjohtajana puolitoista vuotta. Hän sanoo Lahden olevan Suomen kiinnostavin ympäristökaupunki. Näkeekö hän jo kättensä jäljen?

    Millaista on joukkoliikenne tulevaisuudessa Lahdessa?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta monen muun kunnanjohtajan kanssa tuskailee parhaillaan aikaan vuodesta seuraavan vuoden budjetin kanssa.
    Lahden kaupunginhallitus käsitteli iltakoulussaan talouden tasapainotusta. Säästää pitäisi, mutta mistä ja miten?

    Lahdessa päättäjät ovat jo valmistaneet kaupunkilaisia ajatukseen, että veronkorotukset ovat edessä. Paljonko veroja nostetaan? Mitä muita keinoja talouden tasapainotukseen on kuin pelkät veronkorotukset?
    Miten Lahti houkuttelee uusia kuntalaisia, kun edellisetkin pitäisi pitää tyytyväisenä. Miten Lahti on houkutteleva tulevina vuosina?

    Toimittajana on Marjo Pirilä.

  • Vihreät nousi Lahdessa vallankahvaan kevään kuntavaaleissa. Aleksi Mäntylä on Lahden kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.

    Vihreitä on aiemmin pidetty hyvänä kakkosvaihtoehtona äänestäjien keskuudessa. Mikä on siivittänyt Vihreät hyvään menestykseen valtakunnan gallupeissa? Lahti omistaa Fennovoiman osakkeita, kuinka kova paikka se on vallankahvassa oleville Vihreille?

    Lahden kaupungin talous on tämän syksyn kuuma puheenaihe. Kuinka vaikeana Mäntylä pitää Lahden taloustilannetta?

    Toimittajina ovat Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara.

  • Raviväki kokoontuu taas perinteisiin kuninkuusraveihin. Perinne on alkanut Lahdesta.
    Suomen hevonen juhlii tänä vuonna 110-vuotista historiaansa. Lahtelainen toimittaja Harri Lind on kirjoittanut menestyksekkäästä Vieskeristä kirjan.
    Miten lähellä sydäntä Lahden vanha ravirata on Harri Lindille?

    Perinteiset iltaravit on kärsinyt viime vuosina yleisökadosta. Kuninkuusravit keräävät kymmeniätuhansia ihmisiä. Millainen on kuninkuusravien tunnelma nykyään ja kuka ”kunkkareissa” käy?

    Vieskerin juuret on myös täältä Päijät-Hämeestä, kun suomenhevoskantaa on jalostettu ja kasvatettu Päijät-Hämeessä. Uskaltaako pitkänlinjan hevostoimittaja povata kahdelle mukana olevalle päijäthämäläis hevoselle menestystä Kuninkuusraveissa?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Laulussa valo taksin katolla vilkkuu. Legendaarinen edam-valo joko palaa tai on sammuksissa. Lahdessa kuluneena kesänä valo on ollut edellisiä kesiä useammin päällä kertomassa vapaasta taksista, eli taksiajoja on ollut vähemmän.

    Suomalaista taksia pidetään edelleen luotettavana määränpäähän kuljettavana kulkuvälineenä vaikka taksikyydin hinta puhuttaa. Taksiliikenne vapautuu kilpailulle kesällä 2018. Miten taksit ovat tähän valmistautuneet?

    Aluetaksin puheenjohtaja Jari Kasakkamäki lupaa, ettei ryöstöhinnoitteluun ainakaan Lahden aluetaksi lähde, mutta halpeneeko hinnat?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • ”Työ on sitä mistä saa elannon, mutta tämä on elämäntapa”, sanoo lahtelainen lauluntekijä Tiina Vainikainen.

    Lahtelainen Tiina Vainikainen on parissa vuodessa noussut kotimaisen lauluntekijäkaartin kirkkaimpaan kärkeen. Hän on kirjoittanut kappaleita muun muassa Arttu Lindemanille, Evelinalle, Nikke Ankaralle, Tuomas Kauhaselle ja Laura Närhelle. Monet hänen tekemistä lauluistaan keikkii suoratoistopalvenluiden listojen kärjessä.
    Pitääkö laulunkirjoittajan tuntea ja tavata se henkilö, kenelle laulu päätyy?
    Miksi laulunteko on välillä palapelin rakentamista?

    Viime aikoina lahtelainen lauluntekijä on päässyt haistelemaan kansainvälisiä tuulia, kun hänen tekemiä kappaleita on päätynyt virolaiselle ja japanilaiselle esiintyjälle.
    Minkälainen rooli on lahtelaisella pitkän linjan musiikkituottaja Henri Lanzilla Tiina Vainikaisen nousukiidon takana?

    Hän on ehdolla Suomen Musiikkikustantajien jakaman Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnon saajaksi. Tiina Vainikainen on kirjoittanut kappaleita muun muassa Arttu Lindemanille, Nikke Ankaralle ja Laura Närhelle. Miksi hän menee kirjoittamaan lauluja Pikku. Vesijärven rantaan?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Työhyvinvointiin on kiinnitetty viime vuosina entistä enemmän huomiota ja työntekijät sekä esimiehet ovat saaneet koulutusta ja valmennusta työelämän haasteisiin ja niistä selviytymiseen.

    Heinolalainen Jyränkölän Setlementti on hyvä esimerkki työyhteisöstä, jossa työskennellään vahvasti ihmisen ilon ja ideakulttuurin puolesta. Rehtori Sirkka Suomi kertoo, miksi Jyränkölän Setlementti lähti hankkeeseen mukaan?

    Heinolassa uskotaan kolmen I:n taktiikkaan. Ihminen, ilo ja ideat. Mikä on johtajan tärkein ominaisuus nykyään?
    Koulu- ja työpaikkakiusaamista on edelleen olemassa, vaikka sitä ei halutakaan myöntää. Miksi kiusaamista ei uskalleta myöntää?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Rakastakaa sitä teidän puutarhaa ja meidän luontoa missä, me eletään, kannustaa puistopuutarhuri, yrittäjä Kirsi Haapala Pihatyökauppa Haapalasta, Lahdesta.

    Mitä sitten, jos pihanomistaja inhoaa nurmikon leikkaamista tai tuskailee sammaleen, rikkaruohojen ja kuivuvan nurmen kanssa? Onko olemassa laiskan puutarhurin nurmikkoa? Kati Turtola toimittaa.

  • Heinäkuu on tyypillisesti juhla-aikaa. Juhlia on monenlaisia häistä, rippijuhliin, sukujuhlista kesäjuhliin.
    Jenny Nilsson on pitänyt lahtelaista juhla- ja hääpukuliikettä kymmenen vuotta. Vastikään hänen liike valittiin pohjoismaisessa gaalassa Suomen parhaaksi. Hääpukumuoti muuttuu hitaasti, edelleen vaalea ja pitkä hääpuku on muodissa, miksi sitten Jenny Nilsson kiertelee erilaisia hääpukumessuja?

    Nykyään hääpuku ostetaan omaksi vuokrauksen sijaan. Myöskin satunnaiset hääpukusovittelijat loistavat poissaolollaan. Ehtiikö hääpukuliikkeen yrittäjä itse sovittelemaan hääpukuja?

    Juhlapukeutumisessa tärkein on etiketin selvittäminen. Miten hyvin lahtelaiset hallitsevat pukeutumisen niksit? Miksi tumman puvun alle ei saa laittaa lyhythihaista kauluspaitaa?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Lahtelainen päiväkerho-ohjaaja Noora Kalpio on uusin Miss Gay Finland 2017.
    Mitä valinta tarkoittaa entiselle Lahden Setan puheenjohtajalle?

    Päijät-Häme tunnetaan seurakuntaelämässä konservatiivisena alueena. Miten Orimattilassa suhtaudutaan seksuaalivähemmistöön kuuluvaan seurakunnan kerhotätiin?
    Seksuaalivähemmistöt marssivat eri puolilla maailmaa Pride-kulkueissa. Miksi Suomessa vielä vuonna 2017 tarvitaan Pride- kulkueita?

    Useammat homoseksuaalit muuttavat pieniltä paikkakunnilta esimerkiksi Helsinkiin, jossa suhtautuminen vähemmistöihin on vapaampaa kuin pienillä paikkakunnilla. Miten seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan Päijät-Hämeessä?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Päijät-Hämeessä synnytettiin uusi hyvinvointikuntayhtymä nopealla aikataululla. Muutosjohtaja Jouko Isolauri on ollut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä nyt vajaan vuoden ja suuntaa nyt sovitusti konsulttihommiin. Mitä hän ottaa täältä vietäväksi mukaansa?

    Hyvinvointiyhtymän alku on ollut riitaisa ja ovi on käynyt. Tämä on luonnollista ja normaalia vastaavissa kokoluokan hankkeissa. Minkälainen mahdollisuudet Päijät-Hämeen mallia on monistaa muualle Suomeen?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

  • Mikko Reitti on urheilumies, joka opettaa koululaisille liikuntaa, järjestää urheilutapahtumia ja toimii urheilutapahtumissa kuuluttajana. Miksi hän haluaa levittää edelleen urheilukipinää?

    Mikko Reitti näkee, että panostuksen Salpausselän urheilupaikkoihin ei ole ollut turhaa, vaan investoinnit hyödyntävät myös tavan liikkujia. Nykyään liikkujia kiinnostaa äärimmäisyyksiin vietävät suoritukset. Miksi tavalliset, perinteiset juoksutapahtumat eivät enää liikkujalle riitä?

    Metsässäliikkuminen kiinnostaa suomalaisia, miksi polkujuoksu ja metsälenkkeily on tehokkaampaa perinteiseen asfalttilenkkeilyyn verrattuna?

    Mikko Reitti on liikunnanopettajana huolestunut myös suomalaisten koululaisten liikkumisesta, miksi? Millaisia liikkujia koululaiset nykyään ovat?

    Toimittajana on Taavi Salmivaara.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä