Sunnuntaivieras

Sunnuntaivieras: Mielikuvat luonnosta ovat yhä tärkeämpiä eläköityvälle Hannu Hautalalle

  • 21 min
  • toistaiseksi

Hannu Hautala taltioi luontoa diafilmin lisäksi mielikuviinsa. Eläköitymistä suunnitteleva luontokuvaaja etsii yhä kiivaasti kuvauspaikkoja ikimetsistä.

Lähetykset

  • su 30.10.2016 15.03 • Yle Radio Suomi Mikkeli

Jaksot

  • Sunnuntaivieraana on kirjailija Kari Aartoma, joka kirjoitti romaanin turkulaisten juoppojen elämästä - sisäpuolelta käsin.

    Romaanin kirjoittamiseen meni kahdeksan vuotta. Nyt Kahden joen kaupunki -kirjalla on pitkä jono varsinaissuomalaisten kirjastojen varauslistoilla. Pienimuotoisesta menestyksestä huolimatta Aartoman elämä kulkee vanhoja, alkoholin sanelemia polkuja. Kalle Talosen piti jäljittää kirjailija lokakuisena aamuna Turun Kupittaan Citymarketin parkkipaikan laidalta löytyvälle bussipysäkille.

    Aartoma kertoo Sunnuntaivieraana, miltä tuntuu olla viinapirun vietävänä, edelleen.

  • Sunnuntaivieraana on Arja Pekkala-Matikainen, jonka elämän muutti syyskuinen ilta vuonna 1972. 16-vuotias kemiläistyttö sai pahoja vammoja rattijuopon aiheuttamassa kolarissa ja siitä asti hän on kärsinyt voimakkaista kivuista. Kuinka kivun kanssa voi elää, mikä kivunhoidossa mättää ja mistä kipukroonikko voi saada apua? Arja Pekkala-Matikaista haastattelee Pirkko Kukko-Liedes.

  • Sunnuntaivieraana on kaivosopas Kari Moilanen. Hän opastaa ihmisiä Outokummun kuparikaivoksen historiaan ja kertoo rehevällä tyylillään siihen liittyviä tarinoita. Tuusniemellä asuva 64-vuotias Kari Moilanen haluaa pitää yllä 30 vuotta sitten suljetun kuparikaivoksen henkeä. Toimittajana on Lea Joutsensaari.

  • Autolautta Estonian uppoamisesta tulee syyskuun lopussa kuluneeksi 25 vuotta. Aluksella oli 989 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Heistä 137 pelastui. Pelastustöihin hälytettiin auttajia monista Pohjoismaista sekä Virosta. Pintapelastaja Esa Kujala hyppäsi Rovaniemeltä Saaristomerelle matkalla olleen helikopterin kyytiin Virpiniemen merivartioasemalta Oulusta. Estonian pelastustyö on ollut hänen työuransa vaativin tehtävä, jossa koetuksella oli sekä henkinen että fyysinen kantti. Toimittajana Hanna Juopperi.

  • Sunnuntaivieraana on Suomen ensimmäinen transsukupuolinen näyttelijä Miiko Toiviainen, 30. Hän valmistui teatterikorkeakoulusta vuosi sitten ja on opiskellut teatterin tekemistä Lontoossa. Miiko Toiviainen on aina tuntenut olevansa mies, mutta vasta käytyään läpi sukupuolenkorjausprosessin, hän tuli mieheksi myös muiden silmissä. Toimittajana Johanna Talasterä.

  • Voiko pessimisti olla onnellinen ja miten syntyy mielenkiintoista markkinointia kuolevalle pikkukunnalle? Sunnuntaivieras esittelee ajankohtaisia ja valtakunnallisesti kiinnostavia henkilöitä ympäri Suomen. Tänään vieraana Puolangan pessimistit ry:n puheenjohtaja ja Puolanka-lehden päätoimittaja Tuomo Seppänen. Toimittajana on Markus Leskinen.

  • Säveltäjä, sanoittaja, lauluntekijä ja lehtikuvaaja Jussi Asu on satojen sävelmien mies.
    Seinäjokelainen taiteilija on pelimmanni sielultaan, mutta myös suuri jazzin ystävä. Kun
    sielunveli, runoilija Arto Juurakko saapuu kylään, miehet pohtivat, miten pohjalaismies
    kertoisi tunteensa armaalleen. Sehän käy vaikka laulamalla perunamaasta! Päivi
    Rautanen tapasi Jussi Asun vieraineen.

  • Sunnuntaivieraana tänään Kotkan kaupungin kehitysjohtaja Terhi Lindholm joka toivoo, että naisjohtajista- tai kiintiöistä ei tarvitsisi kohta enää puhua erikseen. Miten yhdistää ura ja perhe ja toteutuuko tasa-arvo työelämässä? Toimittajana Kirsi Lönnblad.

  • Merigeologi Maija Huttusen työpäivät kuluvat isoilta osin pinnan alla. Tänä kesänä nainen on työskennellyt Näsijärvessä vanhan hinaajan hylkyä dokumentoiden. Töitä riittää Ruotsissa asti, mutta jostakin löytyy aikaa myös panna olutta historiallisen Laukon kartanon tarpeisiin. Toimittaja Anna Sirén istui järven rantaan Maija Huttusen kanssa.

  • Kesävieraamme Eija Vähälän yksi elämän tähtihetki koetti viime viikolla, kun Kuopion Palloseura pelasi loppuunmyydyn stadionin edessä Eurooppaliigan karsintaotteluaan. Yli 40-vuotisen työuran hän ennätti tekemään muotoilun ja käsityön maailmassa, mutta vapaa-ajan on vienyt rakkaus jalkapalloon. Millainen matka on ollut? Petri Julkunen vie meidät Kuopion Kauppahalliin.

  • Kesävieraana on teatterin monitoimimies, hämeenlinnalainen näyttelijä Otto Kanerva. Kanerva myös käsikirjottaa, ohjaa ja pyörittää omaa tuotantoyhtiötään. Kesäisin miehen pitävät kiireisenä myös kesäteatterit. Tiina Kokko tapaa Otto Kanervan.

  • Kesävieraana tapaamme Ruotsin Haaparannalla asuvan Adam Huuvan. Huuvan isä on ruotsalainen ja äiti suomalainen, mutta niin sanottu poikkinainti on ollut yleistä jo aikaisemmissa sukupolvissa. The Meänland yhtyeen solisti on huolissaan oman kotikielen tulevaisuudesta. Toimittajana on Kyösti Vaara ja haastattelupaikkana Suomen ja Ruotsin raja.

Klipit

  • Sairaalaympäristö ruokkii joensuulaisen lääkintävahtimestari-kirjailijan Mika Kähkösen mielikuvitusta. Hän on työskennellyt jo parikymmentä vuotta keskussairaalan päivystyspoliklinikalla. Omassa työssään 48-vuotias Mika Kähkönen kohtaa elämän ja kuoleman ihan konkreettisesti. Näitä kokemuksiaan hän hyödyntää dekkareissaan, joita on syntynyt jo viisi. Uusin on nimeltään Kroonikko. Toimittajana on Lea Joutsensaari.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä