Radio Suomesta poimittuja

Miksi toiset tieten tahtoen altistavat itsensä kivulle?

  • 34 min
  • toistaiseksi

Rajojaan voi ja pitääkin koetella. Nykyisin puhutaan muun muassa epämukavuusalueelle menemisestä. Sillä tarkoitetaan yleensä, että tehdään jotain henkisesti haastavaa, eli esimerkiksi julkista esiintymistä pelkäävä pitää puheen, tai vaikkapa tanssitaidoton päättää osallistua burleskiesitykseen.

Mutta eikö sekin ole epämukavuusalueelle menemistä, että tajunnan hämärtyessä jatkaa matkaa kohti maaliviivaa tai että roikkuu nahkaan työnnettyjen koukkujen varassa katossa? Ja mikä on niin mahtavaa, että on valmis kestämään kipua uudestaan ja uudestaan?

Kaikki kotona -lähetyksen vieraina olivat entinen kilpakävelijä, TUL:n liikuntapäällikkö Antti Kempas ja friikkishow-esiintyjä, kehonmuokkausartisti Lassi Sidoro.

Antti Kempaksen mukaan 50 km:n kilpakävely on äärimmilleen viety suoritus, jossa kontrolli pysyy kävelijällä aina 35 kilometriin saakka.
- Viimeisen 15 km:n ajaksi kytkeytyy autopilotti päälle, silloin alkaa näkyä sammumisia, oksentelua ja pyörtymisiäkin. Jos urheilija ei kuuntele omaa elimistöään ja ei osaa lukea kehon lähettämiä ennusmerkkejä, suoritusteho alkaa laskea.

- Siinä kamppaillaan pääosin itseään vastaan, vaikka kilpakavereitakin radalla on. Perusduuni tehdään harjoituksissa maanteillä, ja kisat ovat vain huipentuma, jossa nautitaan euforian ja hyvänolon tunteesta.

Lassi Sidoro huomauttaa, että sideshowhun ei liity jatkuvia treenaamiseen liittyviä kiputiloja kuten urheilutreenissä.
- Emme juurikaan treenaa teknisesti temppuja etukäteen, vaan kipukokemus otetaan vastaan esityksessä. Teoria, tekniikka ja muut seikat voidaan harjoitellessa käydä läpi. Ei kukaan joka päivä ala tökkiä neuloja kehoonsa ihan vain treenatakseen. Mieluummin kannattaa treenata sitä, miten temppu rakennetaan showhun sisään. Kipu ei ole tavoite, vaan hyvä show.

- Kipu on työväline, välttämätön paha ja tärkeä asia, johon joutuu keskittymään päästäkseen hyvään lopputulokseen showssa. Kipu myös kertoo suoritukselle rajat. Se koettaa asettaa rajoja jo aikaisemmin, kuin olet niitä valmis vastaanottamaan. Aina kuitenkin saat vähän neuvoteltua kivun kanssa ja katsottua vielä, missä oikeesti mennään.

Kaikki kotona -lähetys kuultiin tiistaina 27.9.2016. Toimittajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

Lähetykset

  • ke 28.9.2016 15.30 • Yle Areena

Jaksot

  • Taiteilijaprofessori Jorma Uotinen oli jo nuoruusaikanaan Porissa erilainen ilmestys. Nuoruudessaan hermotulehduksen halvaannuttama Jorma päätti, että jos hän tästä selviää, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin tanssi. Nykyään jokaisella on Jorma Uotisesta jokin mielikuva. Huomio on vain lisääntynyt televisiotuotantojen ansiosta, mutta öisin Jorma Uotinen nauttii omasta ajasta.

    Uotinen ei halua jakaa muille elämänviisauksia, hän itse uskoo johtajankin ominaisuudessa koeteltuihin avoimeen keskusteluun ja muiden kuunteluun. Ystävienkään ei tarvitse olla samanmielisiä.

    Jorma Uotinen on urbaani ihminen, telttailu tai retkeily eivät to-del-la-kaan kuulu hänen harrastuksiinsa. Parinkymmenen metrin siirtymä Hyrsylänmutkan lähimetsikössä makkaranpaistoon on jo melkein sekin liikaa.

    Kesäteltta-ohjelma on uusinta viime kesältä. Toimittajana Paula Jokimies.

  • Suomalaiset eivät enään voita urheilussa. Se on ihan luonnollista. Tässä voittoa tavoittelemattomien yhdistysten maassa. Maallikkosaarnaaja Maasola viihtyy myös verkkareissa, mutta saarnaa mieluummin kuin hikoilee. Arkisaarna Sananen.

  • Onko viileä sää vaikuttanut niin, että ihmiset eivät enää esittele itseään? Siltä vähän näyttää.
    Toisin on maailmalla, jossa kokonaiset nahkaiset näytöt on räpsäytetty auki, kansan ihmeteltäväksi. Maallikkosaarnaaja Maasola ja viikkosaarna, Sananen.

  • On jäätelö hyvää, kun yksin syö. Muissa yhteyksissä jakaminen on parempi ajatus.
    Maallikkosaarnaaja Maasola on tullut uskoon. Mitä Jakamistalous todella tarkoittaa - ja pitääkö kotitalouksissa olla huolissaan? Tuorein saarna Sananen paaluttaa teesit.

  • Jotkut onnistuvat valokuvassa niin, että tuntuu kuin kaikki valo olisi jäänyt jonnekin syvälle sisälle kohteen kammioihin. Ulos on päässyt vain säikähtänyt jänis ja lupsahtanut suupieli.
    Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa viikkosaarnassaan Sananen.

  • Kuluneen sanonnan mukaan Lahti on Suomen Chicago. Lempinimellä viitataan yleensä kaupungin sangen värikkääseen ja lainvastaiseen menneisyyteen - etenkin 60- ja 70 -luvuilla kaupungissa sattui ja tapahtui enemmän kuin muualla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, istuu maine tiukassa ja osin siksi, että lahtelaiset itse pitävät siitä yllä ja jotkut ovat siitä jopa ylpeitä. Ja miksi eivät olisi, historiaa se on rikollinenkin historia. Me pääseme nyt mukaan kiertoajelulle Lahden synkeille ja syntisille kaduille. Oppaina ovat Mato Valtonen ja Riku Routo. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

    Kuvassa Chicago-tourin käytössä oleva alkuperäiseen asuunsa entisöity linja-auto. Se on ainoana lajissaan säilynyt 35-paikkainen Büssing TU 4500 Emmelmann. Se on valmistettu Saksassa 1960 ja tuotu Suomeen 1963. Se palveli tilausajossa ja reittiliikenteessä. Vieressä bussin ainoa kuljettaja, Yrjö Iskala.

  • Jos tulevaisuuden mopoautosta löytyy rajoitin, niin tuttu se on kapistuksena keski-ikäiselle miehellekin.
    Rajoitin varmistaa, ettei vaan satu mitään. Rajoitin estää myös ostamasta värikkään paidan.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko esittää päähenkilö Annia kesän radiomusikaalissa Mä halusin olla suffragetti. Sen on käsikirjoittanut ja säveltänyt Maija Vilkkumaa.

    Tuokko osallistui keväällä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan yhtaikaa radionauhoitusten kanssa. Musikaalikomedian Anni on 24-vuotias lavarunoilija ja Suffragetti-ryhmän perustajajäsen.

    Olga Ketonen tapasi Tuokon kahvilassa.

  • Hikeä, verta ja kyyneleitä? Vai litroittain kahvia, pari kuumailmapuhallinta ja paljon naurua?
    Radio Suomen kesää ilahduttaa Maija Vilkkumaan kirjoittama ja säveltämä radiomusikaali "Mä halusin olla suffragetti".
    Musikaalin ohjaa Mika Kurvinen, pääosan esittäjä on näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ennen kuin homma on niin sanotusti paketissa vaatii se paljon ihan raadollista työtä.

    Helmikuun alussa musikaalilla ei ollut vielä edes nimeä, kun näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja äänisuunnittelija kokoontuivat lukuharjoituksiin Pasilaan. Viileää kuunnelmastudiota lämmitettiin kuumailmapuhaltimilla ja puolet väestä köhi talviflunssan jälkitiloissa. Paula Jokimies sujahti lukuharjoituksiin seuraamaan, miten tekstiä puhalletaan eläväksi.

    "Mä halusin olla suffragetti" -radiomusikaalin ensimmäinen jakso Radio Suomessa maanantaina 3.7.2017 klo 17.35.
    20-osainen musikaali kuullaan joka arkipäivä samaan aikaan neljän viikon ajan.

  • Kirjailija Paula Noronen sekoaa laskuissa miettiessään, montako Supermarsu -kirjaa on kirjoittanut. Kymmenen kappaletta niitä on ja parhaillaan kuvataan ensimmäistä elokuvaa. Se tulee ensi-iltaan tammikuun lopussa. Supermarsu -elokuva kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia.

    Marko Miettinen pakkasi mankan ja pari lasta autoonsa ja lähti seuraamaan elokuvan kuvauksia vesipuisto Serenaan Pohjois-Espooseen.
    Taisipa juttutuokiossa käsikirjoittaja Paula Norosen kanssa olla sisäänkirjoitettuna Markon salainen toive avustajan pestistäkin.

  • Suomen ainoalla sonniasemalla Hollollassa seurataan tällä kertaa vasikansiementen matkaa laboratoriosta maailmalle.

    Ennen vanhaan homma hoitui niin, että sonni astui lehmät ja tuloksena oli vasikka. Nykyään lähes kaikki karja siemennetään eikä ihan millä tahansa litkulla. Laboratoriopäällikkö Anne Olonen kertoo, että sonnin sperma käy läpi todella tarkan syynin sen jälkeen, kun se on otettu talteen. Sanna Pirkkalaisen tapaa vierailulla myös Hollolan sonniaseman tuotantojohtajan Harri Mäkivuokon.

    Kuvateksti: Sonnin siemenneste laimennetaan ja pakataan "olkiin". Yhdessä oljessa on yksi siemenannos eli noin 15 miljoonaa siittiötä. Kuva: Viking Genetics

  • Kaukana ovat ne ajat, kun kylään hankittiin yksi komia sonni, jonka luo kaikki lähiseutujen lehmät kulkivat miehelään. Perinteistä "sonni ja lehmä ne yhteen soppii" -menetelmää ei maataloudessa enää juurikaan käytetä, etenkin lypsykarja lisääntyy maassamme lähes yksinomaan keinosiemennyksen avulla. Ja sama pätee pitkälti myös hevosiin, luonnollinen astutus on hevostalleillakin harvinainen tapahtuma.

    Jos olet koskaan päässyt näkemään, kun sonni ja lehmä, tai ori ja tamma, kohtaavat lapsenteko mielessä, ymmärrät myös syyn siihen, miksi tähän on tultu. Harva tilallinen kun haluaa menettää hyvää lypsylehmää tai kelpo ravuria vain siksi, että jalka katkeaa lemmentöissä. Siinä nimittäin aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun sonni oikein lemmekkääksi ryhtyy...

    Sanna Pirkkalainen pääsi harvinaiselle vierailulle maamme ainoalle sonniasemalle Hollolaan. Oppaina ovat eläintenhoitajien esimies Tuula Nyström ja eläinlääkäri Henri Simonen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä